Gunnel Beckman
Tyttö vailla nimeä
Alkuteos: Flickan utan namn
Suomentanut Aila Meriluoto
WSOY, 1971
102 + 1 s.
Kansikuva: Ulla Urkio
Tänään vietetään Sarin, Saaran, Saran, Saritan, Sallin ja Sallan nimipäivää. Onneksi olkoon kaikille nimipäiväänsä viettäville.
Naistenviikon lukuhaasteen myötä lukulistalleni valikoitui Gunnel Beckmanin lastenkirja Tyttö vailla nimeä, jonka toinen päähenkilö on 9-vuotias Sara-niminen ruotsalaistyttö Tukholman lähiöstä.
"Sara oli äkäinen, pahoillaan ja pettynyt. Ja kaiken kukkuraksi hänellä oli huono omatunto. Hän kyyhötti pimeässä komerossa, jota isä sanoi Surujen taloksi, ja hän vihasi koko maailmaa."
Saran oli määrä lähteä kesäksi Göteborgiin ja rannikolle, jossa hän olisi saanut uida ja sukeltaa, puhkoa levärakkoja ja onkia rapuja narulla, etsiä kivien välistä simpukoita, tai lähteä Pelle-enon kanssa purjehtimaan, mutta mikään näistä kivoista jutuista ei toteutunutkaan, sillä juuri ennen lähtöä tuli Cia-tädiltä viesti, että pojat ovat saaneet tuhkarokon eikä Saralla ollut ollut sitä, joten hän ei voinutkaan matkustaa.
Sarasta tuntui siis, että koko hänen maailmansa oli romahtanut. Elämä muuttuu kuitenkin kiinnostavammaksi, kun naapuritaloon, joka on ollut autiona muuttaa uusi perhe, jolla on samanikäinen tyttö. Tyttö, jota ei voinut kuin olla satukirjoissa, niin kaunis hän oli mustine hiuksineen ja tummine, pitkäripsisine silmineen.
Tyttöä kutsutaan Maryksi, mutta hän ei halua olla Mary, hän vihaa sitä nimeä. Omaa nimeään hän ei muista, sillä hän on saanut trauman maanjäristyksessä Iranissa, josta hänet on ensin pelasttettu amerikkalaisten lähetystyöntekijöiden luokse ja sitten Bosse ja Margaret, ruotsalainen pariskunta, joka on elänyt maassa vuosia ottavat tytön omakseen ja antavat hänelle nimen Gunilla, jonka tyttö on saanut itse valita.
Sara ja Gunilla ystävystyvät vähitellen, mutta sitten tulee kesän kuuma ja hiostava päivä, ukkosta on ilmassa ja Sara saa slaagin.
Tyttö vailla nimeä on hienoviritteinen kertomus paitsi ystävyydestä myös hyvin psykologinen näkemys pienen tytön peloista ja traumoista toipumisesta.
Näin naistenviiikkoa ajatellen muutama ote naisnäkökulmaa.
Bosse ja Gunilla leikkivät Villiä Länttä ja Margareta tulee kysymään: - Miten kummassa te rupesitte tuollaista leikkimään? .--- ---- - Lapsi on ohjattava länsimaitten huvielämään, sanoi Bosse nauraen. -Kuten huomaat, itämaan tytärkin antaa arvoa villille lännelle! Me olemme juuri ajaneet karjavarkaat jääkaapin alle, ymmärräthän, ja seriffi on hämäräperäinne olento, joten hänestä ei ole apua varkaan kiinniotossa... Tule mukaan leikkimään, Margareta, sinä voit olla se varastettu lehmä!
- Äh, se oli kyllä huippu ... tässä on sinulle lehmästä! Hän ajoi Bossea ympäri keittiötä lattiaharja koholla, ja pieni cowboy-tyttö tiskipöydällä oli tukehtua nauruun.
Niinpä niin. Ehkä hän osasi ottaa asian vitsin kannalta, mutta huumoriksi tarkoitettuun kuvaukseen liittyy kyllä kaikkea muuta kuin vitsikäs kuvaus suhtautumisesta naisiin.
Tämä oli myös mielenkiintoinen naistenviikon kirjana, sillä tässä oli suora viittaus naistenviikkoon, mitä ei juurikaan ole tullut kirjoissa vastaan.
"Naistenviikko toi tänä vuonna tullessaan sateen sijasta helleaallon. Riikan päivänä lämpömittari näytti kahtakymmentäviittä astetta, ja parissa päivässä elohopea kohosi kolmeenkymmeneen. Mutta silloin alkoikin jo etäältä kuulua pahanenteistä ukkosenjyrinää."
Erityismaininta sanojen kuvauksellisuudesta
"Hän huokaisi syvään ja tunsi miten muurahaiset nahan alla asettuivat lepoon."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä roskaa!