12 kesäkuuta 2024

Agatha Christie: Murha maalaiskylässä


 Agatha Christie

Murha maalaiskylässä

Alkuteos: The murder at the Vicarage

Suomentanut Eila Pennanen 

WSOY/Bon

293 s

 

"Jokainen meistä kuvittelee syvällä sydämessään olevansa Sherlock Holmes".

Mitään suuria kykyjä ei tässä tarinassa tarvita voidakseen päätellä mistä loppujen lopuksi on kysymys. Juoni on aika suoraviivainen, vaikka Christie kutookin aika mutkikkaita kuvioita ja yrittää hämätä parhaansa mukaan lukijaa. Toisaalta täytyy sanoa, että ensilukemakokemus voi olla eri, itselleni tarina oli muistissa filmatisoinnista, mutta kerronnassa oli kyllä paljon sellaista, mitä en muistanut lainkaan ja mietinkin olenko minä lukenut tämän aiemmin vai en. Mutta todennäköisesti olen.

Murha maalaiskylässä sijoittuu 1920/30-lukujen vaihteeseen (alkuperäisteos ilmestynyt alkujaan 1930), pieneen St. Mary Meadin kyläyhteisöön. Tarinan kertojana on kirkkoherra Clement. Pappilan naapurissa asuu Neiti Marple. Yksi kylän ikäneidoista, joka esitellään kirkkoherra Clementin vaimon Griseldan iltapäiväteehetkessä yhdessä kolmen muun ikäneidon kanssa, joita ovat neidit Hartnel ja Wetherbey sekä rouva Price Ridley.

Neiti Marple on valkotukkainen vanha neiti, jolla on lempeä, vetoava käytös. Häntä kuvataan myös vanhaksi kissaksi yhdessä muiden kylän juoruiluun taipuvaisten naisten kanssa. Neiti Marplella on iäntuomaa kykyä nähdä ihmisluonteen perimmäiseen olemukseen, sekä ilmiömäinen kyky verrata sattuneita tapahtumia johonkin aivan muuhun tapahtuneeseen, joissa on jotain samaa, mutta jotka lukijasta saattavat tuntua hieman kaukaa haetuilta.


Rikos on murha, joka tapahtuu Pappilassa. Eversti Protheroe löydetään kuolleena kirjoituspöydän äärestä kirkkoherra Clementin saapuessa kotikäynniltä, jolle hänet oli kutsuttu.

Murhaa selvittämään saapuu poliisitarkasta Slack.

Hänhän on aivan kuin kenkäkaupan myyjätär joka tahtoo myydä asiakkaalleen kiiltonahkakengät koska niissä on sopiva numero eikä ota lainkaan huomioon että asiakas tahtoo ruskeat kävelykengät

Slack ei anna suunvuoroa Clementille, joka yrittää kertoa hänelle tärkeää yksityiskohtaa, mistä johtuen Clement sisuuntuu ja tekee omia päätelmiään,  Myöhemmin kuvioon astuu myös eversti Melchett.

Christien henkilögalleria on monipuolinen. Vaimonsa Griseldan ohella Clement on vastuussa veljenpojastaan Dennisistä, joka liikkuu yhdessä eversti Protheroen tyttären Letticen kanssa. Clementin kotiapu Mary on tumpelo, jota Griselda ei kuitenkaan halua koulia, koska koulittuna tämä varmasti lähtisi muualle eivätkä he sitten saisi mistään uutta apulaista. Griselda on huomattavasti nuorempi kuin miehensä.

Kiintoisia näkökulmia siitä, miksi jotkut ihmiset ryhtyvät murhaajiksi esittää tohtori Haydock. Christie pohtii kuolemantuomion oikeutusta ja yleensä tuomioiden perusteita.


Vaikka juoni sinällään oli tuttu, niin kerronnassa oli paljon vivahteikkuutta ja brittiläistä huumoria ja elämänmenoa, joten tylsä tämä tarina ei ollut. Tosin loppuselvitykset jäivät hieman kalseiksi, mutta ehkä niitä ollut tarviskaan dramatisoida samalla lailla kuin filmatisointia. 

Suomennoksesta kuitenkin voisin mainita muutaman yksityiskohdan. Minua oudoksutti sana pöytäimuri. Kontekstista ymmärsi mistä oli kysymys, mutta miksi käyttää sanaa pöytäimuri kun kyse oli ilmeisesti imupaperista? Toinen seikka mikä kohotti kulmia oli tilanne, jossa henkilöt olivat pystyneet "määräämään laukauksen ajan". Ehkä kyse oli harhaanjohtamisesta siinä, kuka on syyllinen, mutta minusta lukija koko ajan tietää, että kertoja ei ainakaan ole syyllinen, joten minusta oikeammin olisi ollut suomentaa: "määrittelemään laukauksen ajan". 

Kun ajattelee, että alkuperäisteos on ilmestynyt 1920/1930 lukujen vaihteessa, mutta ensimmäinen suomennos on ilmestynyt 1950-luvulla, niin kieli ja sanasto vaikuttaa hyvin nykyaikaiselta eikä lainkaan vanhahtavalta. 

Neiti Marplen ensiesiintyminen on vaikuttava jos ei kaikilta osin mairitteleva. Olisikin mielenkiintoinen tutkimusaihe, kuinka Marplen luonne ja ihmissuhteet kehittyvät kirjojen myötä. Ainakin hänellä on sisarenpoika, kirjailija Raymond West, josta ainakin filmatisoinneissa olen saanut aivan erilaisen kuvan, mutta niinhän ne muutenkin menevät omia latujaan, filmatisoinnit meinaan. 

Tällä mukana dekkariviikossa.


Muualla mainittua:

Kirjasähkökäyrä on kiinnittänyt huomiota siihen, että filmeissä neiti Marplella on aina hassu hattu päässään, mutta kirjoissa hänellä on aina huivi. 

Jokke puolestaan katsoo Murhan maalaiskylässä varsin hyväksi dekkariksi

2 kommenttia:

Älä roskaa!