Harry Bernstein: Näkymätön muuri!

 

Harry Bernstein

Näkymätön muuri

Alkuteos: The Invisible Wall

Suomentanut Mika Tiirinen 

Otava, 2007

 286 s.

Aloitus: Oli niitä harvinaisia kesäiltoja, jolloin ei satanut. Savu oli hälvennyt ja paljastanut syvänsinisen taivaan, ja ilma oli leuto, raikas ja lempeä. 

Näkymätön muuri on kaunokirjallista kerrontaa,  elämänmakuista kaikessa köyhyydessään ja puutteellisuudessaan. Tällä en tarkoita kirjallisia tehokeinoja vaan köyhän perheen oloja ja elämisen mahdollisuuksia. Kyseessä on elämänkerrallinen proosateos, ei dokumentaarinen vaan koettuun pohjautuvaa elämysmatkaa ensimmäisen maailmansodan aikaan brittiläisessä yhteiskunnassa, Manchesterin lähistöllä työläiskaupunginosan kadulla, jossa kadun toisella puolella asuu euroopan mantereelta muuttaneita juutalaisperheitä, toisella puolella kristittyjä.

Harry on juutalaisen perheen nuorimmainen. Hänellä on veljet Saul ja Joe sekä siskot Lily ja Rose. Äiti on kodin sydän, joka yrittää pitää katraansa ruoassa. Isä työskentelee räätälinä ja antaa vähistä ansioistaan murto-osan kotiin. Äiti alkaakin pitää kauppaa olohuoneessaan lisätäkseen tuloja.

Näkymätön muuri on raadollista luettavaa. Hämmästyttävää on se, että Harry, joka on tarinan minäkertoja on ollut 96-vuotias julkaistessaan tarinansa. Täytyy sanoa, että tämä tarina menee ihon alle.

"Kaikki alkoi Puolassa, missä isäni syntyi esikoisena perheeseen, jossa oli kymmenen äänekästä, kuritonta lasta. --- ----  Isoäitini oli perheen matriarkka. Hienostuneesta ulkonäöstään huolimatta isoisäni ansaitsi elantonsa vierailemalla hautausmailla ja lausumalla kuolleille rukouksia ihmisten puolesta, jotka eivät kyenneet siihen itse. Lisäksi hän lauloi häissä ja bar mitsva -juhlissa. --- --- Isä oli perheen ongelmalapsi. Hänet oli pantu töihin, kun hän oli viiden vanha, ja hän oli tehnyt pitkää päivää monenlaisissa töissä. Hänen mestarinsa olivat hakanneet ja potkineet häntä ja hänestä oli tullut synkkä, katkeroitunut, väkivaltainen ja  hankala."

Harryn isä on kaksitoistavuotias, kun isoäiti hylkää hänet. Pojan palatessa töistä hän huomaa talon tyhjäksi. Muu perhe on vienyt huonekalutkin ja muuttaneet Englantiin. 

Ei ihme, että pojasta on tullut synkkä. Rakkaudettomuus on maailman julmin ase. No, poika lähtee etsimään perhettään ja löytää heidät tuolta mainitulta kadulta. Isoäiti naittaa hänet nuorelle juutalaistytölle ja muuttaa itse muun perheen kanssa Amerikkaan.

Harry Bernsteinin Näkymätön muuri ravistelee vahvasti ajatuksiani. Kun on tullut luekneeksi useammankin kymmenen holokaustiin liittyvän tarinan, on minulle muodostunut tietynlainen kuva juutalaisesta perheestä, ja Harryn perheen elämä ei oikein korreloi siihen muodostamaani kuvaan.  Tämän tarinan kuva on köyhyyttä ja kurjuutta, köyhän perheen arkea. No, tuttua toki on se, että juutalaisia vieroksutaan ja he saavat osakseen kaikenlaista ryönää. Harryn äiti haluaisi laittaa pojan parempaan kouluun johon hänet on jo luvattu ottaa, mutta kun poika, jonka äidillä on ollut varaa vain puukenkiin, kopistelee koulun kiillotettuja käytäviä, rehtori käskee tämän poistumaan. Hän ei halua puukenkien jälkiä hienoille käytävilleen. 

Eikä Harryn perheenjäsenten kemiatkaan ole aina sulassa sovussa. Ristiriitoja syntyy yhden jos toisen välillä. Erityisesti perheen tyttären Rosen suhde äitiin on vaikea ja Lilyn unelmat karisevat, samoin kuin Harryn toive tulla toimittajaksi saa tylyn tuomion: "Sinähän olet juutalainen."

Punaisena lankana teoksessa on kuitenkin se, kuinka työläiskaupunginosan pienen kadun asukkaat löytävät toisensa ja kuinka näkymätön muuri alkaa rakoilla. Raadollisuudestaan huolimatta teoksessa on läheisyyttä ja lämpöä. Juutalaisen kulttuurin ilmentymät sekoittuvat maailmantapahtumien myötä poliittisiin intohimoihin ja rakkaus voi syttyä siellä, missä se ei ole kulttuurisesti toivottavaa. Loppujen lopuksi rakkaus on kuitenkin se, joka voi murtaa näkymättömät muurit.

Seinäjoen kaupunginkirjaston tunteet lukuhaaste 2024, kohta 18. pettymys. Vaikka tämän teoksen kokonaiskuvaa ei voi luonnehtia pettymykseksi, kokee yksi ja toinen kirjan henkilöitä pettymyksiä.

George Eliot: Mylly joen rannalla!

Kansikuvat kuvakaappauksia Kirjasampo ja Finlandia-kirjan sivuilta.

 

George Eliot

Mylly joen rannalla

Alkuteos:  The mill on the Floss

Suomentanut Saimi Järnefelt ja Helka Varho

WSOY, 1967 (8. painos)

535 s.

Joskus vuosia vuosia sitten lainasin tämänteoksen ajatellen, että lukaisempa, koska kuulostaa kansikuvan  (tuo maisemakansi) perusteella kiinnostavalta. Mutta, mutta ... kesken jäipi. En lukenut montakaan sivua. Jossain vaiheessa elämää tulin ostaneeksi tämän teoksen (etulehdellä on hinta 0,20) ja pohdin, että voisihan kokeilla, onnistuisiko lukeminen paremmin, kuin nuoruutensa päivinä.

Minusta lapsikuvaukset ovat kiinnostavia ja lapsikuvauksella teoksen alkuosa eteneenkin. Tosin kerronta on kovin jähmeää ja hitaasti etenevää eikä suomennos ole ihan parasta laatua suomenkieltä. Otetaan nyt vaikka sellaiset sanat kuin yhteiskuntaolio ja päätteliäisyys, mikä olisi paremminkin kai pitänyt suomentaa päättäväisyydeksi. Yhteiskuntaolio taas sanana viittaa laajemminkin siihen, siellä täällä kerronnassa vilahtelevaan tieteen ja uskon ristiriitaan. Välillä esimerkiksi sana Raamattu on kirjoitettu pienellä ja välillä isolla kirjaimella. En tiedä, ilmeneekö tämä seikka alkuperäisteoksessa vai onko vain suomennoksessa ja mahdollisesti painotekninen juttu.

Avaralla tasangolla kiirehtää Floss joki mereen leviten laajaksi vihreitten äyräittensä välissä, ja vuoksi syöksyy sitä vastaan sulkien sen uoman rajuun syleilyynsä. Mahtavan nousuveden mukana kokoontuvat mustat laivat St. Oggsin kaupunkia kohti - lastinaan raikkaita honkalankkuja, pyöreitä jyväsäkkejä tai mustaa, kimaltelevaa hiiltä. St. Oggsin vanhat punaiset tiilikatot ja leveät päädyt pilkottavat matlan metsäharjun ja törmän lomitse luoden veteen vienon purppurahohteen helmikuun auringon himmenevässä valossa.

Kertoja on jännä yhdistelmä kaikkitietävyyttä ja minänäkökulmaa. 

Tuntuu kuin se olisi toverini vaeltaessani rantaäyrästä, kuunnellen joen hiljaista tyyntä solinaa. On kuin kuulisin kuuron ystävän hellää puhelua. Mieleeni muistuvat suuret, riippuvat pajut. Mieleeni muistuu kivisilta. 

Tämä kertojan puheleminen lukijalle on kuitenkin harhauttavaa, koska ensin saa käsityksen, että kertoja olisi joku tarinan päähenkilöistä, varsinkin Maggie Tulliver, mutta ei. Enemmänkin kertoja tuo mieleen kirjailijan itsensä, mikä ei ehkä ole kaukaa haettu kertojaratkaisu, koska Mylly joen rannalla on ajateltu olevan jollain tasolla elämäkerrallinen teos. Itse en näe tätä niinkään elämänkerrallisena, sanan varsinaisessa merkityksessä ainakaan. Kerronassa on piirteitä, joissa kuljetaan välillä kronologisesti teoksen henkilöiden matkassa, ulkopuolelta asioita kertoen, mutta sitten on kohtia, joissa sanat kohdistetaankin suoraan lukijalle ja ollaankin, kuten äskeisessä tekstilainakohdassa, sisällä tapahtumissa. 

Olen samaa mieltä kuin lukijani, siinä, että tämä pikkumainen elämä vaikuttaa painostavasti.

Tämä on hieman kummallista kerronnan sujuvuuden kannalta, mutta myös lukijaa ajatellen. Mitä 1800-luvun kirjailija voi tietää minun lukijakokemuksistani, on yhtä vähäistä, kuin minun tietämykseni hänen tunnelmistaan tätä teosta kirjoittaessaan. Kertoja ikäänkuin olettaa asioita tarinan lukijasta. Toisaalta tämä on kai kuitenkin kirjoitettu  kuvitteelliselle lukijalle. Niin tai näin, niin kerronnan pieni epäyhtenäisyys lajityypin ja ratkaisujen suhteen tekee teoksesta sanoisinko, ei niin helpon luettavan. Teoksessa on kuitenkin nautinnollista yhteiskuntakritiikkiä, satiiriakin ja erilaisia tehokeinoja, kuten hyperbolaa.

Hänestä oli juoksutettu vettä lukemattomia kertoja - ja vettä tuli  niin paljon, että siinä olisi voinut vaikka uida.

Lyhyesti henkilöistä ja juonesta. 

Teoksen keskiössä on Tulliverin perhe, johon kuuluu lapset Maggie ja Tom. Herra Tulliver, joka omistaa Myllyn, on riitautunut Herra Wagemin kanssa. Tulliverin vaimo on omaa sukua Dodson ja on yhteiskunnallisessa asemassa ehkä hieman korkeammalla kuin miehensä. Rouva Tulliverin sisarukset kuvataan originelleina rouvina, joilla on sanansa sanottavana Tulliverin asioista. Tulliver on tumma, samoin kuin Maggie. Tom on tullut äitiinsä ja on vaaleahipiäinen ja äitinsä suosiossa, kun taas isän suosikki on Maggie, pikku naapukka.

Tulliver haluaa kouluttaa pojastaa asianajan ja laittaa tämän yksityisopettajan oppiin. Samaan paikkaan tulee opiskelemaan myös herra Wagemin raajarikkoinen poika Philip, jonka kanssa Tomilla on vaihtelevat välit. 

Kirjasammon sivuilta löytyy mielenkiintoisia yksityiskohtia teokseen liittyen. Muun muassa se, että teos on ilmestynyt ruotsinkielisenä versiona myös nimellä Bror och Syster.Tämä nimikäännös kuvaakin hyvin teoksen teemaa, sisarussuhdetta tytön ja hänen veljensä välillä. Tomin ja Maggien välit ovat läheiset, joskin ei ilman kahnauksia. Maggie etsii veljensä hyväksyntää, mutta Tom näkee Maggien jotenkin outona. Tom pitää itseään Maggieta ylempänä. Tämä sisarusten suhteen kuvaus on välillä aika raadollista ja kärsin lukiessani tuskia Maggien puolesta. Kuinka häntä ei ymmärretä. Toisaalta minun on välillä vaikea ymmärtää Maggietakin.

Minä saan puolisovereignin, jopa kokonaisenkin sovereignin aina joululahjaksi, kun minusta näet pitää tulla mies, ja sinä saat vain viisishilinkisen, kun olet tyttö.

Tätä brittiläistä rahayksikköä selitetään alaviitteessa, mutta en tullut silti hullua hurskaammaksi. Jos matkustaisin Englantiin ja joutuisin käyttämään sikäläistä rahaa, menisin varmaan sekaisin kaikkien rahayksiköiden kanssa. Paitsi rahayksiköiden suhdetta toisiinsa tässä otteessa näkyy ajankuva ja suhtautuminen miehen ja naisen asemaan yhteiskunnassa. 

Kaikesta huolimatta Mylly joen rannalla sisältää monenlaisia näkökulmia ja vivahteita, eikä tämä puutteistaan huolimatta ole täysin kehno tarina. Tuskin kuitenkaan jaksaisin tätä uudelleen lukea, ellei sitten mahdollisesti uutena suomennoksena. Hyvin erilainen tarina tämäon, kuin aiemmin lukemani Deronda. Minua kiinnostaisi kyllä tutustua kirjailijan Middlemarchiinkin.

Muualla:

Savannilla: Loppuratkaisu läväytetään lukijan silmille täysin puskista.

No, se on kyllä yllättävä, mutta nyt, kun mietin, niin alku ja loppu eivät ole niin kaukana toisistaan, että ehkä ei nyt kuitenkaan täysin puskista. 

Kyyti 2024 -lukuhaaste kohta 12b: Klassikkoromaani

Itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys! Siksi ...

Siunaa ja varjele meitä, / Korkein kädelläs! / Kaitse kansamme teitä / vyöttäen voimalla meitä, / heikkoja, edessäsi!

- Uuno Kailas (Suomalainen rukous)

Oikein hyvää Itenäisyyspäivää !