George Eliot: Mylly joen rannalla!

Kansikuvat kuvakaappauksia Kirjasampo ja Finlandia-kirjan sivuilta.

 

George Eliot

Mylly joen rannalla

Alkuteos:  The mill on the Floss

Suomentanut Saimi Järnefelt ja Helka Varho

WSOY, 1967 (8. painos)

535 s.

Joskus vuosia vuosia sitten lainasin tämänteoksen ajatellen, että lukaisempa, koska kuulostaa kansikuvan  (tuo maisemakansi) perusteella kiinnostavalta. Mutta, mutta ... kesken jäipi. En lukenut montakaan sivua. Jossain vaiheessa elämää tulin ostaneeksi tämän teoksen (etulehdellä on hinta 0,20) ja pohdin, että voisihan kokeilla, onnistuisiko lukeminen paremmin, kuin nuoruutensa päivinä.

Minusta lapsikuvaukset ovat kiinnostavia ja lapsikuvauksella teoksen alkuosa eteneenkin. Tosin kerronta on kovin jähmeää ja hitaasti etenevää eikä suomennos ole ihan parasta laatua suomenkieltä. Otetaan nyt vaikka sellaiset sanat kuin yhteiskuntaolio ja päätteliäisyys, mikä olisi paremminkin kai pitänyt suomentaa päättäväisyydeksi. Yhteiskuntaolio taas sanana viittaa laajemminkin siihen, siellä täällä kerronnassa vilahtelevaan tieteen ja uskon ristiriitaan. Välillä esimerkiksi sana Raamattu on kirjoitettu pienellä ja välillä isolla kirjaimella. En tiedä, ilmeneekö tämä seikka alkuperäisteoksessa vai onko vain suomennoksessa ja mahdollisesti painotekninen juttu.

Avaralla tasangolla kiirehtää Floss joki mereen leviten laajaksi vihreitten äyräittensä välissä, ja vuoksi syöksyy sitä vastaan sulkien sen uoman rajuun syleilyynsä. Mahtavan nousuveden mukana kokoontuvat mustat laivat St. Oggsin kaupunkia kohti - lastinaan raikkaita honkalankkuja, pyöreitä jyväsäkkejä tai mustaa, kimaltelevaa hiiltä. St. Oggsin vanhat punaiset tiilikatot ja leveät päädyt pilkottavat matlan metsäharjun ja törmän lomitse luoden veteen vienon purppurahohteen helmikuun auringon himmenevässä valossa.

Kertoja on jännä yhdistelmä kaikkitietävyyttä ja minänäkökulmaa. 

Tuntuu kuin se olisi toverini vaeltaessani rantaäyrästä, kuunnellen joen hiljaista tyyntä solinaa. On kuin kuulisin kuuron ystävän hellää puhelua. Mieleeni muistuvat suuret, riippuvat pajut. Mieleeni muistuu kivisilta. 

Tämä kertojan puheleminen lukijalle on kuitenkin harhauttavaa, koska ensin saa käsityksen, että kertoja olisi joku tarinan päähenkilöistä, varsinkin Maggie Tulliver, mutta ei. Enemmänkin kertoja tuo mieleen kirjailijan itsensä, mikä ei ehkä ole kaukaa haettu kertojaratkaisu, koska Mylly joen rannalla on ajateltu olevan jollain tasolla elämäkerrallinen teos. Itse en näe tätä niinkään elämänkerrallisena, sanan varsinaisessa merkityksessä ainakaan. Kerronassa on piirteitä, joissa kuljetaan välillä kronologisesti teoksen henkilöiden matkassa, ulkopuolelta asioita kertoen, mutta sitten on kohtia, joissa sanat kohdistetaankin suoraan lukijalle ja ollaankin, kuten äskeisessä tekstilainakohdassa, sisällä tapahtumissa. 

Olen samaa mieltä kuin lukijani, siinä, että tämä pikkumainen elämä vaikuttaa painostavasti.

Tämä on hieman kummallista kerronnan sujuvuuden kannalta, mutta myös lukijaa ajatellen. Mitä 1800-luvun kirjailija voi tietää minun lukijakokemuksistani, on yhtä vähäistä, kuin minun tietämykseni hänen tunnelmistaan tätä teosta kirjoittaessaan. Kertoja ikäänkuin olettaa asioita tarinan lukijasta. Toisaalta tämä on kai kuitenkin kirjoitettu  kuvitteelliselle lukijalle. Niin tai näin, niin kerronnan pieni epäyhtenäisyys lajityypin ja ratkaisujen suhteen tekee teoksesta sanoisinko, ei niin helpon luettavan. Teoksessa on kuitenkin nautinnollista yhteiskuntakritiikkiä, satiiriakin ja erilaisia tehokeinoja, kuten hyperbolaa.

Hänestä oli juoksutettu vettä lukemattomia kertoja - ja vettä tuli  niin paljon, että siinä olisi voinut vaikka uida.

Lyhyesti henkilöistä ja juonesta. 

Teoksen keskiössä on Tulliverin perhe, johon kuuluu lapset Maggie ja Tom. Herra Tulliver, joka omistaa Myllyn, on riitautunut Herra Wagemin kanssa. Tulliverin vaimo on omaa sukua Dodson ja on yhteiskunnallisessa asemassa ehkä hieman korkeammalla kuin miehensä. Rouva Tulliverin sisarukset kuvataan originelleina rouvina, joilla on sanansa sanottavana Tulliverin asioista. Tulliver on tumma, samoin kuin Maggie. Tom on tullut äitiinsä ja on vaaleahipiäinen ja äitinsä suosiossa, kun taas isän suosikki on Maggie, pikku naapukka.

Tulliver haluaa kouluttaa pojastaa asianajan ja laittaa tämän yksityisopettajan oppiin. Samaan paikkaan tulee opiskelemaan myös herra Wagemin raajarikkoinen poika Philip, jonka kanssa Tomilla on vaihtelevat välit. 

Kirjasammon sivuilta löytyy mielenkiintoisia yksityiskohtia teokseen liittyen. Muun muassa se, että teos on ilmestynyt ruotsinkielisenä versiona myös nimellä Bror och Syster.Tämä nimikäännös kuvaakin hyvin teoksen teemaa, sisarussuhdetta tytön ja hänen veljensä välillä. Tomin ja Maggien välit ovat läheiset, joskin ei ilman kahnauksia. Maggie etsii veljensä hyväksyntää, mutta Tom näkee Maggien jotenkin outona. Tom pitää itseään Maggieta ylempänä. Tämä sisarusten suhteen kuvaus on välillä aika raadollista ja kärsin lukiessani tuskia Maggien puolesta. Kuinka häntä ei ymmärretä. Toisaalta minun on välillä vaikea ymmärtää Maggietakin.

Minä saan puolisovereignin, jopa kokonaisenkin sovereignin aina joululahjaksi, kun minusta näet pitää tulla mies, ja sinä saat vain viisishilinkisen, kun olet tyttö.

Tätä brittiläistä rahayksikköä selitetään alaviitteessa, mutta en tullut silti hullua hurskaammaksi. Jos matkustaisin Englantiin ja joutuisin käyttämään sikäläistä rahaa, menisin varmaan sekaisin kaikkien rahayksiköiden kanssa. Paitsi rahayksiköiden suhdetta toisiinsa tässä otteessa näkyy ajankuva ja suhtautuminen miehen ja naisen asemaan yhteiskunnassa. 

Kaikesta huolimatta Mylly joen rannalla sisältää monenlaisia näkökulmia ja vivahteita, eikä tämä puutteistaan huolimatta ole täysin kehno tarina. Tuskin kuitenkaan jaksaisin tätä uudelleen lukea, ellei sitten mahdollisesti uutena suomennoksena. Hyvin erilainen tarina tämäon, kuin aiemmin lukemani Deronda. Minua kiinnostaisi kyllä tutustua kirjailijan Middlemarchiinkin.

Muualla:

Savannilla: Loppuratkaisu läväytetään lukijan silmille täysin puskista.

No, se on kyllä yllättävä, mutta nyt, kun mietin, niin alku ja loppu eivät ole niin kaukana toisistaan, että ehkä ei nyt kuitenkaan täysin puskista. 

Kyyti 2024 -lukuhaaste kohta 12b: Klassikkoromaani