Jan Arvid Hellström: Uppdrag Nya Sverige - Gode Vite Hövding

Jan Arvid Hellström

Uppdrag Nya Sverige - Gode Vite Hövding

Den kristna bokringen, 1987

251 + 1 s. 

 

Lähtö: Lähdimme Tukholmasta elokuussa, seurasimme Ruotsin itärannikkoa, kiersimme Skånen ja purjehdimme Juutinrauman läpi kohti Göteborgia.

Matkan tarkoitus: Vehreys oli rehevää, läpitunkematonta. Tuhannet äänet virtasivat meitä kohti hämärän läpi. Lintuja, hyönteisiä, ehkä nelivarpaisia, ehkä Amerikan intiaaneja, epäjumalanpalvelijoita... Värinä kulki lävitseni keskellä lämmintä kesäiltaa. Pian kohtaisin kasvotusten nämä pakanalliset intiaanit. Setä Johannes aikoi käännyttää heidät luterilaiseen uskoon kuuluviksi todellisiksi kristityiksi.  

Jan Arvid Hellströmin kolmiosainen kirjasarja kertoo Ruotsin siirtolaisuuden historiasta. Kuinka Amerikan mantereelle Delawareen oltiin perustamassa Uutta Ruotsia ja kuinka kaikki, niin amerikkalaiset kuin alkuperäisasukkaatkin käännytettäisiin luterilaisiksi.

Teoksen minä-kertoja on Andreas Dellin, lastenkotilapsi Tukholmasta, jonka Margareta ja Johannes Campanius ovat ottaneet kasvatuslapsikseen samoin kuin tyttäret Boelin ja Ingridin. Omia lapsia Campaniuksilla on  kuusi.  Johannes Campanius on pappi ja opettaja. 

Eletään 1600-luvun puoliväliä ja Campanius halutaan lähettää Yhdysvaltoihin ruotsalaissiirtokunnan papiksi julistamaan evankeliumia ja eritoten luterilaista uskoa.  Mukaan lähtee myös kuvernööri Prinz ja muuta väkeä sotilaista siirtolaisiin.

Sarja on ruotsinkielinen ja sitä ei valitettavasti ole suomennettu. Kahlasin tämän ensimäisen osan läpi ilman sanakirjaa. Jotain ymmärsin, paljon jäi ymmärtämättäkin.  Matkalla poikettiin Kanarian saarille, jossa Campanius kohtaa katolisia nunnia ja kun saavutaan Amerikan rannoille hänen ensimmäinen huolensa on, että ei kai täällä vain ole nunnia.  Ja muutaman otteen suomensin saadakseni jotain pohjaa tälle esittelylle.

Lopulta matkalaiset, väsyvättävän merimatkan ja erinäisen onnettomuudenkin jälkeen, saapuvat Cape Mayhin, joka työntyy Kristina-jokeen, jota hollantilaiset puolestaan kutsuvat Cape Henlopeniksi. Matkalaiset ankkuroituvat Paradise Pointiin, jonne myös viisi vuotta aiemmin saapuneet siirtolaiset ovat rantautuneet.  

Niinpä! Paikka näyttää todellakin paratiisilta. On loputon metsä, kukat, vihreys ja tuoksut. on riistaa ja on villit intianiheimot. Tulisiko heistä ystäviä vai vihollisia! Ainakin Anders saa ystävikseen Simmande Uttern ja Vita Gosen nimiset lenape-nuorukaiset. Sen aika näyttäisi. Nyt matkalaiset näkivät kaiken vain pintapuolisesti, mutta kuvittele Anders, kuvittele, kuinka paljon on piilossa tämän kaiken sisällä.

Tulevaisuudennäkymiä mietittiin. Euroopassa sodittiin, ja yksi matkalaisista, Magnus on synkällä mielin: "Kuinka paljon tästä on jäljellä, kun Euroopan kansojen on täytynyt pitää pintansa jonkin aikaa! Sotineen, hiustenrepimisineen ja uusine raivauksineen." Johon Elias, joka oli merimies, mutta oli littynyt siirtolaisiin, kun oli onnettomuudekseen menettänyt toisen kätensä vastaa pessimistisyyteen suurella luottamuksella:  – Älä nyt puhu kuin hullu,Ymmärräthän varmasti, että nämä loputtomat lepopaikat, nämä loputtomat metsät, pysyvät käytännössä koskemattomina, vaikka viimeinen päivä sarastaa."

Jan Arvid Hellström on ruotsalainen piispa ja on perehtynyt historiaan. Tämä trilogia onkin vahvasti historiaan pohjautuvaa ja henkilöistä monet, kuten Canpanius ja kuvernööri Johan Prinz ovat todella eläneitä. Faktaa ja fiktiota siis. 

Tässä ensimmäisessä osassa matkalaiset tutustuvat seutuun, tekevät tuttavuutta aiemmin saapuneiden siirtolaisten kanssa samoin kuin alkuperäisasukkaiden, Lenapeihin ja ostavat heiltä maata. Mutta Lenapet ymmärtävät kaupat eri lailla kuin ruotsalaiset. Heille kaupat tarkoittavat lähinnä oikeutta asua ja metsästää alueella, mutta ei niin, että omistusta. Ruotsalaisten ja hollantilaisten siirtolaisten samoin kuin englantilaisten välillä syntyy ristiriitoja. Campanius menettää kaksi lapsistaan ja vaimo Margaret syyttää miestään siitä, että tämä on tuonut heidät tähän pakanalliseen paikkaan. Campanius alkaa kuitenkin opiskella lenapeiden kieltä ja kääntää Lutherin vähäkatekismusta lenapeiden kielelle. Hän alkaa myös vakuuttua siitä, että alkuperäiset amerikkalaiset ovat hebrealaista sukujuurta.

Boel, Campaniksen ottotytär kiinnostuu Andersista ja Anders miettii, voivatko he mennä yhteen, hehän eivät ole samaa verta ja sukua, vaikka ovatkin saaneet kodin samassa perheessä. Anders on myös tutustunut suomalaiseen Tuulikkeen, joka joutuu syytetyksi noituudesta. Miten Tuuliken käy, selvinnee seuraavassa osassa.

Tämä on todella mielenkiintoinen sarja, ja toivoisin, että osaisin paremmin ruotsia. On hankalaa lukea ja etsiä sanoja sanakirjasta yksittäin, joten luen ilman sanakirjaa ja katson sitten, jos taas jotain suomentaisin googlen avulla enemmänkin. Harmillista, että ei ole suomennettu. 

Tämä tietysti kiinnostaa minua erityisesti intiaaniaiheensa vuoksi. Jotkin pienet yksityiskohdat jäi mietityttämään ja jostain jo otin selvääkin, kuten Lenape-päällikkö Mattahornista ja tuon luterilaistamisen historiallisuudesta ja taas tuli opittua uutta ja mielenkiinto tietää lisää aiheesta herännyt. 

Alkuperäisasukkaiden tapoja: "Lenapen nuorten miesten ja useimpien naisten, hän sanoi, täytyy lähteä erämaahan yksin useiksi päiviksi. Heidän ei sallita syödä mitään, vaan heidän on paastottava ja valvottava ja huudahdettava avuksi Suurta Henkeä, Manitouta. Lopulta he saavat ilmestyksen Suurelta Hengeltä, joka näyttää heille heidän polkunsa, heille elämässä annetun tehtävän ja elämän, joka heidän on valittava. Usein Manitou antaa heille esineen, totemin, jota he kantavat mukanaan loppuelämänsä nahkalaukussa rinnassaan."

Miesten osalta tämä kuvaus oli tuttua, mutta että naisetkin, se jäi mietityttämään. Samoin jäi kuvernööri Prinzin kullanhankinta irokeeseilta. Jotenkin en osaa ajatella kulta-aarteitä tähän osaan mannerta ja heimoa. Ymmärys hoi, älä jätä!