12 kesäkuuta 2016

Naisten Aakkoset - E!

Tarukirjasta alkunsa saanut naisten aakkoset jatkuu osaltani kirjaimella E ja kysymyksethän ovat vanhat tutut.


1. Kuka on suosikkikirjailijasi?





Tämänkertainen kirjain osoittautuikin hieman vaikeaksi, sillä tutkaillessani kirjahyllyäni, löysin vain yhden tähän sopivan kirjailijan eikä mieleeni tullut yhtäkään sellaista kirjailijanimeä, jota olisin lukenut suuremmalla tyytyväisyydellä kuin tämän kirjailijan. Siispä vastaan Margaret Epp. Margaret Epp on kanadalainen kirjailija, joka on kirjoittanut kristillissävytteistä tyttökirjallisuutta. Hyllystäni löytyy hänen  suomennettu Sara-sarjansa, joka kertoo kanadalaisella maatilalla asuvasta tyttölapsesta, jonka elämää värittävät monelaiset tapahtumat ympäristössä. Olen ajatellut, että jossain vaiheessa tämä sarja täytyy taas lukea uudelleen. Lisäksi minua kovasti kiinnostaa Eppin muutkin teokset, joista en tosin tiedä, onko niitä mistään saatavissa.

2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi? 




Gospel-laulaja Evie, joka oli suosion huipulla joskus 70-80-lukujen tietämissä. Nykyään juuri kukaan ei taida enää kuunnella c-kasetteja? Itselleni ei tulisi mieleen hävittää näitä aarteita.


3. Vaihtoehtoiset kysymykset (myös muut alueet, kuin kulttuuri käyvät)

a. Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin.



Englannin kuningatar Elisabeth II persoona on kiintoisa. Nainen on 90 vuotias (juhlapraati tuli taannoin tv:stä) ja HKK on ollut vallassa kai kauemmin kuin kuningatar Viktoria aikoinaan. Olisi mielenkiintoista ja upeaa, jos hänen kanssaan pääsisi juttusille, mikä ei kyllä taida olla toiveisssa toteutua ja voisi olla, että nolaisin itseni pikemmin kuin äkkiä.

b. Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille?  



Setä Tuomon Tuvan suloisen Evangelinen. En voi ohittaa myöskään Montgomeryn rakasta tyttökirjahahmoa Emiliaa.

4 kommenttia:

  1. Minun on vaikea mieltää etunimin kirjailijaa. Vastaisin kirjailijaan varmaankin Edith Södergran tai Eeva Kilpi. Tosin E-kirjain ei sisällä muutenkaan minun suursuosikkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen yrittänyt etsiä ensisijaisesti sukunimen mukaan kirjailijan, ja jos henkilö ensisijaisesti tunnistetaan etunimelllä, niin sitten sen mukaan. Jossain vaiheessa varmaan täytyy ottaa etunimi ensisijaiseksi...edessä on vielä monta vaikeaa kirjainta.

      Poista
  2. Margaret Epp on minulle ihan tuntematon, samoin laulaja Evie. Vastaukset 3 ovat sitten sitäkin tutumpia, myös Evangeline.

    VastaaPoista
  3. Margaret Epp on minullekin tuntematon kirjailija. Minulla on jo E-kirjaimen henkilöt mietittynä, E-kirjain ei tunnu niin hankalalta kuin D tuntui.

    VastaaPoista

Älä roskaa!