Jacqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate!

Jacueline Kelly

Luonnonlapsi Calpurnia Tate

Alkuteos: The Evolution of Calpurnia Tate

Suomentanut Terhi Kinnarinen

Karisto, 2011

369 s.

"Rahvaanomaisten ilmaisujen käyttö on merkki älyn heikkoudesta ja sanavaraston köyhyydestä"

- Isoisä Tate , joka ei koskaan juksaa pojantyttärelleen Calpurnialle

Calpurnia. 'käytännöllisesti katsoen 12-vuotias tyttölapsi Teksasista. Eletään vuotta 1899. Taten perheellä on tuotantotila, jossa kasvatetaan puuvillaa. Taten perhe omistaa puuvillanpuhdistamon. Calpurnialla on useita veljiä, joista erityisesti isoveli Harry ja 10-vuotias Travis nousevvat kerronnassa erityisesti esille.

Calpurnian äiti potee usein pänsärkyä. Päänsärkyä hänelle aiheuttaa varmaankin erityisesti Calpurnia, joka ei oikein hallitse  sitä, mitä tytön pitäisi: kodinhoitoa, ruoanlaittoa ja käsitöitä. Tosin Calpurnian paras ystävä, Lula, hallitsee pitsinnypläyksen ja muut käsityöt täydellisesti.

"Äiti oli yrittänyt seitsemän kertaa ja saanut vain yhden tytön. Minä en varmaankaan ollut aivan sellainen kuin hän olisi toivonut ihastuttava tytär joka seisoisi hänen rinnallaan uhmaten raisujen pojanviikareiden vellovaa massaa, joka uhkasi hukuttaa alleen koko talon. En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että hän oli ehkä toivonut saavansa liittolaisen ja jäänyt lopulta yksin. Mitä siitä, etten halunnut puhua käsitöistä ja resepteistä ja juoda teetä salongissa? Tekikö se minusta itsekkään? Tekikö se minusta omituisen? Ja ennen kaikkea, tekikö se minusta pettymyksen? Kestäisin luultavasti sen, että minua pidettäisiin itsekkäänä tai omituisena. Pettymys oli kuitenkin toinen juttu, kovempi juttu. Yritin olla ajattelematta asiaa, mutta se vainosi minua koko iltapäivän kuin kapinen huomionkipeä rakki."

Aloittaessa lukea tätä teosta en ollut järin ihastunut. Olin lukenut muutaman sivun illalla ennen nukkumaanmenoa ja lukemani tuntui niin kovin väsyttävältä ja kaikkea muuta kuin sellaiselta  mikä jaksaisi innostaa, vaan kun sitten otin kirjan seuraavan kerran käsiini ja johan alkoi tarina juosta ihan erilaista vauhtia, joutuisasti ja kiintoisasti ja minä vallan ihastuin. Calpurnian tarina on raikas kehityskertomus nuoren tytön puolesta vuodesta, jolloin hän tutustuu isoisäänsä ja löytää oman innostuksen lähteensä - luonnontutkimuksen. Yhdessä isoisän kanssa Calpurnia tekee löydön - mahdollisen uuden virnalajin, jonka he lähettävät Smithsonian instituuttiin, kun ovat ensin käyneet otattamassa kasvista kuvan Austinissa ihan oikeassa valokuvaamossa.

Vaikka kirjassa verrataan Calpurnian kehitystä evoluutioon ja Darwinin lajien synty -kirjalla on merkittävä osansa kerronnassa (luvut alkavat lainauksilla Darwinin teoksesta) , niin minulle tämän teoksen  ihastuttavuus oli ennen kaikkea, ei  Darwinismissa (jonka sivuutan täysin), vaan teoksen lämpimässä ja välillä vavahduttavassakin ilmapiirissä.Tarina päättyy vuosituhannen vaihteeseen ja tulevaisuuden toivoon, jota kuvastaa Calpurnian kokema ensimmäinen lumisade. Kaikki oli mahdollista - sekin, että hänestä yhtenä päivänä voisi tulla tutkija, tiedenainen.

Harvinaisen omintakeinen teos.

.... .... ....
Calpurniaan ihastui myös Aletheia Kirjoihin kadonnut -blogista. Niin monta lukematonto -blogissa ihastuttiin kirjan kansiin, mutta myös tarinaa pidettiin laadukkaana kerronnaltaan.

.... .... ....

USA:n osavaltiovalloitus kirjallisesti: Teksas

Jämsän kaupunginkirjaston kesähaaste 2018 : tänä kesänä olen lukenut kirjan, joka on voittanut palkinnon. Tämä teos on palkittu USA:ssa Newbery Honor Awardilla vuonna 2009. 

Pieni Helmet 2018 kohta 9: Kirjassa luetaan kirjaa. Calpurnia lukee Darwinin lisäksi myös Dickensiä ja monia muitakin kirjoja, mutta joululahjaksi saatu Emännän tietokirja ei pahemmin innosta vana saa hänet miltei raivon partaalle.

Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaaste kohta 38: Lue  kirja, jossa luetaan kirjoja

Kirjankansibingo: keltainen ja oranssi

Ngaio Marsh: Odottamaton onkimies!

Ngaio Marsh
Odottamaton onkimies
Alkuteos: Scales of Justice (1955)
Suomentanut Inkeri Hämäläinen
K.J.Gummerus, 1957 
288 s.

"- Kirkkoherrako? kysyi Lady Lacklander pusertaen hänen kättään ja kumartuen hänen ylitseen. - Haluatko, että kirkkoherra tulee tänne, Hal?

Sir Haroldin silmät tuijottivat häneen. Hymyntapainen häivähti hänen auki ammottavissa suupielissään, pää liikahti hiiukan. Mark palasi takaisin ruisku kädessään ja antoi ruiskeen. Hetkisen kuluttua neiti Kettle kääntyi poispäin. Hänen liikahduksessaan oli jotakin, mikä antoi kohtaukselle lopullisuutta kuvastavan sävyn. Lady Lacklander ja hänen poikansa ja pojanpoikansa siirtyivät lähemmäksi vuodetta. Lady Lacklander oli uudelleen tarttunut miehensä käsiin.

- Mitä tarkoitat, Hal? Misä on kysymys rakas? kysyi hän. - Tarkoitatko kirkkoherraa?

Sir Harold kuiskasi niin selvästi, että he kaikki hämmästyivät: - Ette koskaan tienneet. - Ja sitten hän kuoli silmät yhä vaimoon suunnattuina."

Salapoliisiromaani, mikä vie lukijansa englantilaiselle maasseudulle, jota hallitsee Nunspardonin kartano. Kartanossa asuu Lacklanderin perhe, jonka vanha partriarkka Sir Harold on kuolemansairaana. Lacklanderin perheeseen kuuluu lisäksi Lady Lacklander, lihava rouva, joka harrastaa vesivärimaalausta, hänen poikansa George sekä pojanpoika tohtori Mark Lacklander.

Lacklandereiden naapurissa, Hammerissa asuu eversti Maurice Cartarette vaimonsa Kittyn ja tyttärensä Rosen kanssa.

Lisäksi Sweveningsin kylässä asuu komentajakapteeni Syce, joka harrastaa viinaa ja nuoliampumista. Hän on jo vahingossa ampunut naapurinsa herra Phinin kissan, rouva Thomasina Twitchettin emon. Herra Phinillä kissoja riittää, mutta tämän tarinan keskiössä on nimenomaan rouva Thomasina Twitchett.

Näiden neljän lisäksi oleellinen henkilö on kylän terveyssisar neiti Kettle. 

Kaikki saa alkunsa, kun Sir Harold kutsuu eversti Cartaretten luokseen ja antaa tälle tehtävän saattaa hänen muistelmansa julkaisukuntoon. Myöhemmin eversti Cartarette löydetään läheiseltä joelta, jossa hän on ollut onkimassa, kuolleena ja pää murskattuna. Löydön tekee neiti Kettle.

Rikosta tulee selvittämään Lady Lacklandeerin paikalle toivoma Scotland Yardin ylitarkasta Alley, joka on sodanaikaan ollut Sir Haroldin kanssa yhteisissä hommissa. Apunaan Alleyllä on herra Fox.

Odottamaton vieras on vanhanajan dekkari jossa henkilögalleria ei ole suuren suuri, Kerronta etenee hitaaasti ja itse ainakin ehdin epäillä kaikkia mahdollisia rikoksesta ennen kuin todellinen syyllinen paljastui. Teko tapahtui melkoisen brutaalilla tavalla, mutta kerronallisesti tämä ei ollut mitenkaaän kuohuttava. Keskusteluja siellä ja täällä, vähän juoruja ja psykologista silmää, sanoisin ja myös sisäpiiri versus ulkopuolisuus -teema. Tämä olikin seikka, mikä ainakin minua hieman kangerteli ja sai mietteliääksi. Ja rakkautta, kyllähän sitäkin tässä tarinassa oli. 

--

Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaaste kohta 34: Lue kirja, jossa käydään oikeutta.

Kirjankansibingo kohta veden olomuoto. Kansikuvassa vesi näkyy vin sinisenä läiskänä, mutta vesi on hyvin oleellisena tarinassa lsänä ja suomenkielinen nimikin viittaa veteen.

Naistenviikon 6. kirja: Toini Lehtisen Pieni urhea tyttö!

.

Toini Lehtinen
Pieni urhea tyttö
WSOY, 1941
165 s.

Alkukappale: "Piha on täynnä kaikenlaista hauskaa. Siellä on roskalaatikot, katolta tulevat vesiputket ja palotikaportaat. Sen kiveys on epätasainen, ja sadeilman jälkeen se on kuin suuri vesistö, täynnä pikku järviä ja jokia."

Tässä pihassa leikkii muun muassa kirjan päähenkilö Maire. Mairen paras ystävä on Elli. Muita pihan lapsia on Pekka, Kai, Sinikka, Helmi ja Janne, tuo laiha ja hintelä poika, mutta niin rehti ja reilu ja merkityksellinen.

Mairen isä on työtön, on usein humalassa. Äiti on töissä pesulassa. Sitten tulee päivä, jolloin isä lähtee töihin jonnekin kauemmas, eikä enää palaa. Äiti saa tältä kirjeen ja huokaa, että kyllä hän hoitaa Mairen yksinkin. 

Maire päättää auttaa äitiään ja tarjoutuu tulemaan hänelle avuksi pesulaan, ilman palkkaa. Maire on 10-vuotias. Pesulan omistajarouva teettää Mairella töitä kuin aikuisella ja kun Mairen äiti sairastuu keuhkokuumeeseen ja joutuu sairaalaan, jää Maire pesulaan töihin vähentämään äitinsä velkaa, jonka tämä pesulanrouvalle on.

Pesulanrouva puolustelee toimiaan ja kertoo, että "kyllä minä olen tehnyt parhaani tytön hyväksi. Olen syöttänyt karamellejakin kuin omalle  lapselle." Antanut yhden karamellin hyvityseksi valheestaan. Niinpä niin.

Mairea auttaa kuitenkin kiltti tohtorisetä, joka on äidinkin sairaalaan hommannut. Tohtorisetä tulee käymään pesulassa ja huomaa missä oloissa tyttöä pidetään. Hän maksaa perheen velan ja vie Mairen maaseudulle, rikkaaseen perheeseen, jonka rouva on aikamoin pakkaus. Perheessä ei ole omia lapsia, mutta rouva ihastuu Maireen ja kiittää Otto-tohtoria.

"Kiitos Otto, sinä olit kiltti hommatessasi hänet meille. On aina parempi ottaa hiukan isompi lapsi kuin aivan pieni, niistä ei koskaan tiedä minkä näköisiä niistä tulee, eikö niin?"

Maire on kaunis lapsi, vaaleat kiharat ja siniset silmät. Ja kauneus tuntuu olevan rouvalle se kaikkein tärkein juttu. Rouva kertoo Mairelle:

"Katsohan, täällä on ehkä kaikki liian pientä, mutta sen korjaamme  pian. Asia on näet niin, että ennen ulkomaanmatkaamme meille tarjottiin erästä viisivuotiasta tyttöä. Lupasimme ottaa hänet, mutta nähtyäni hänet en tahtonutkaan häntä, sillä tyttö ei ollut kaunis. Tämä huone on varustettu häntä varten, mutta se on sinun. Sinä kultaseni olet kaunis, ja palan halusta pukea sinut, kunnes olet yhtä sievä kuin yksi noista nukeista, jatkaa rouva."

Jaa, Jaa! Rouvan mies Kaarlo on toista maata. Hänelle  Maire ei ole nukke vaan elävä persoona. Minua kummastuttaa aika lailla, mikä heidät on saanut yhteen, tuon rouvan ja miehen, niin erilaisia he ovat luonteiltaan.

Sitten käy niin, että rouva käy vieraisilla Mairen äidin luona ja uskottelee tälle,että ei Maire enää haluakaan palata tämän luokse ja Maire puolestaan ikävöi niin kauheasti kotiin äidin luokse.

Hyväksi onneksi käy kuitnekin niin, että Maire eksyy metsään marjanpoimintaretkellä, tapaa Jannen, joka myös on poimimassa marjoja ja Jannesta tulee pelastava sankari, joka järjestää kaiken oikein päin ja hyvin.

Kaiken kaikkiaan tämä on herttainen pieni tarina ajalta  ennen sotia. Kirja on ilmestynyt jatkosodan alussa, mutta kirjasa ei kerrota sodasta. Se on kertomus pienen köyhän lapsen elämästä, joka on kuitenkin täynnä rakkautta. Kirja puhuu myös rehellisyydestä ja kunnioituksesta.

Luin tämän osana Naistenviikon lukuhaastetta. Kuittaan tällä tämän päivän, sillä tänään vietetään Tiinan-nimipäivää. Tässä  kirjassa Tiina on rikkaan rouvan sisäkkö tai talouspiika, nimikettä ei mainita, mutta tehtäviä kyllä. Tiina auttaa Mairea pukeutumisessa, käy marjassa ja tarjoilee ja tekee sitä ja tätä.

" Samassa Tiina ja Laina syöksyvätkin oksien välitse esille, mutta nähdessään Janne he kijaisevat säikähdyksestä. - Älkää pelätkö, ei hän mitään pahaa  tee, rohkaisee Maire. Tiina ryntää suoraan Mairen luo. - Olen ollut puolikuolleena säikähdyksestä, kuka käski sinun juosta pitkin metsää, olisit pysynyt lähellämme, toruu hän. Lainakin on aivan hikinen kasvoiltaan. - Me oleme etsineet sinuakuin hullut. Kuka pojan heittiö se tuo on? Hän osoittaa Jannea. Mairea hävettää Jannen puolesta. Hän selittää: - Hän on minun hyvä ystäväni, ilman häntä olisin kuka itetää missä asti. - Vai ystävä, sanoo Tiina ivallisella äänellä. - Ystävä saa nyt luvan lähteä käpälämäkeen, ja meidän on jouduttava maantien vireen, ettemme myöhästy linja-autosta."

Niinpä niin. Sellainen palvelija kuin emäntänsä, sanoisin, on tämä Tiina. Aivan toisenlainen kuin Anni Polvan rehti ja reilu Tiina.

Kuittaan tällä myös eilisen päivän.Olin kolunnut kaikki kirjahyllyni ja etsinyt kirjaa, josta löytyisi Olga tai Oili, mutta ei ja ajattelin, että nyt jää tältä osin vajaaksi tämä haaste, mutta yllättäen tässä krijassa tulikin muuan Oili vastaan. Pieni salaperäiseksi jäävä lapsonen, josta ei tiedä, oliko se kertoja itse, vai joku hienon rouvan adoptioyrittyksistä.

"Tytöillä ei ole paljon puheltavaa toisilleen. Meri tahtoo riisua kaikki Mairen nuket ja vaihtaa niiden vaatteita. Yht'äkkiä Meri alkaa kertoa eräästä Oili-nimisestä tytöstä ja siitä, miten tuhma hän on. Maire ei ole koskaan kuullut eikä uskonut, että niin tuhmaa tyttöä olisi olemassakaan. Oililla on kaikki viat mitkä vain olla, hän varastaa kaikkialta mistä vain ikinä voi, ja totta hän ei puhu milloinkaan. - Jospa näkisit kuinka hän rääkkää kissaa, hän vetää hännästä ja kaataa vettä sen päälle. Hän särkee kaiken, mitä saa käsiinsä, ja hän uskaltaa sylkeä kenen päälle vain.  - Mutta hän on kaunis - niin kaunis kuin nukke, esimerkiksi tämä, tulee lopulta yllättävänä ja Meri näyttää sylissään olevaa kultakiharaista nukkea. - Hän on paljon kauniimpi kuin sinä, tokaisee Merri lopuksi voitonvarmana. - Mutta enhän minä olekaan kaunis, sanoo Maire estellen. - Oletpa, mutta sinä olet varmasti myös häijy. Kaikki kauniit lapset ovat häijyjä."

Että sellainen Oili.

Kielen kuvauksellisuudesta:

Polvia heilututti. Tämä kuulosta hauskalta ja lystikkäältä ilmaisulta, sillä yleensä olen kuullut puhuttavan ja kirjoitettavan, kuinka heikottaa tai vapisuttaa, mutta että polvia heilututtaa, kun jännittää.

Kirja oli ihan hauska ja herätti kyllä ajatuksia monenlaisia niin naisnäkökulmasta kuin elämstä yleensä.

 Naistenviikon nimipäiväsankarittarista löysin viikon mittaan lukemistani kirjoista ainakin nämä nimet, vaikka en ehkä kaikkia tullut maininneeksi. Riikka, Sari, Saara,Marketta, Reetta, Hannele, Hanna, Joanna, Leena, Oili  ja Tiina. Kiitos Tuijata, kivasta haasteesta.

Naistenviikon 5. kirja: Kaija Väänänen - Leena ja hänen luokkansa!

Kaija Väänänen
Leena ja hänen luokkansa
Otava, 1956
110 s.

Tuijata, kulttuuripohdintoja -blogin Naistenviikko-haasteessa luetaan kirjoja naistenviikon nimipäiväsankareiden mukaan. Tänään on muun muassa Leenan ja Matleenan päivä.

"Sitten siellä on Leena, joka lausuu, hänen pitäisi olla lähellä teitä. Ajatelkaa, miten neitomainen Leena on koko olemukseltaan. Hän ei sittenkään lausu mielellään Harmajaa, vaikka hän on ikäänkuin Harmajan ilmaus, tiedän, että hän ihailee kuitenkin häntä yli kaiken."

Näin kuvaa koulun vanhin opettaja Hanna-neiti Leenaa nuoremmalle äidinkielenopettaja Hukalle. Hukan ja Leena välille nousee skisma, kun Leena kirjoittaa aineen lempikirjastaan Santeri Ivalon Hellaasta ja Hukka epäilee, että tyttö ei ole lukenut koko kirjaa vaan yrittää olla jotain erikoista. Leenan isä on kuitenkin harras kirjallisuuden harrastaja, mikä tulee Hukallekin selväksi lopulta.

Leena ja hänen luokkansa kertoo yhteiskoulun kuudennen luokan oppilaista, päähenkilönä Leena ja juuri luokalle tullut, Helsingistä muuttanut Riitta. Paitsi Leenan ensi-ihastumisen tunnetta ja aikuistumisen aspekteja kirjassa puhutaan joukkoon sopeutumisesta, sillä Riitan on vaikea unohtaa omaa tuttua ympäristöään Helsingissä ja sopeutua maalaismaisemiin ja tehdaspaikkakuntaan ruukkeineen.

Merkittävässä osassa tarinaa on koululuokan yhdessä harjoittelema ja esittämä Lumikki-näytelmä, jonka lipputuloilla on tarkoitus auttaa köyhää sotainvalidin tytärtä Hiljaa musiikkiopinnoissa.

Vaikka tarkoitus on lukea kirjoja naisnäkökulmasta, niin en malta olla laittamatta tähän otetta myös kirjallisuuden näkökulmasta, sillä tämä oli mielestäni aivan oivallinen näkökulma.

"Kirjahylly oli elävä olento isän mielestä, sitä piti muistaa, sen kanssa piti seurustella. Isä ei koskaan hyväksynyt periaatetta, etteivät kirjat kuuluneet lapsille. Lasten oli opittava oikea tapa kaikkeen nähden elämsäsä, sanoi isä, ja kirja oli hyvin tärkeä osa elämää."

No, ainakin tärkeä osa minun elämääni se on.

Naistenviikon 4. kirja: Lucilla Andrewsin Tilaa rakkaudelle!

Lucilla Andrews
Tilaa rakkaudelle
Alkuperäisteos: The print petticoat
Suomentanut Auli Hurme
Uusi kirjakerho, 1984
255 s.

Kirjan päähenkilö on Joanna, nuori sairaanhoitaja ja kätilö. Joanna on seurustellut 5-6 vuotta Richardin kanssa, joka on eteenpäin pyrkivä kirurgi, jolle arvossa nousu tuntuu olevan tärkeää. Joanna on töissä Elmhallin synnytyssairaalassa, joka on osa Gregoryn sairaalan kompleksia. Elmhall on maaseutusairaala, Gregory Lontoossa.

Joanna kertoo itse  tarinaa. Hänen kuvauksensa itsestään on:

"Minä olen tumma. Tukkani on pitkä ja suora. Pidän sitä keskellä jakauksella ja kiedottuna sykeröksi niskaan. Tämä on erittäin käytännöllinen kampaus, jos on sairaanhoitaja. Se on suunnaton etu. Se taivuttaa säännöllisesti ylihoitajat ja osastonhoitajat suopeiksi. Naispuolisten johtohenkilöitten mielestä sykerö merkitsee vakaata luonnetta ja seksikkyyden puutetta. Henkilökohtaisesti pidän sellaista kampausta siksi, että se sopii minulle parhaiten. Onneksi kukaan ei ole vielä tajunnut tätä, joten Gregoryn mahtihenkilöt tuntevat minut kilttinä-tunnollisena-nuorena-naisena-joka-ei-hupsuttele."

Pidän paljon lucilla Andrewsin sairaalamaailmaan sijoittuvista tarinoista, jos niissä onkin kerronnallista eroavaisuutta. Toiset ovat vaikeatajuisempia kuin toiset ja toiset ovat kerronnallisesti juoksevampia ja joutuisampia kuin toiset. Tämä teos on siinä välimaastossa, ei huonoin, mutta ei ihan parhainkaan Andrewsin tarinoista.

Joanna siis seurustelee, on seurustellut jo kuutisen vuotta Richardin kanssa, kun hän Elmhallissa tekee tuttavuutta Alaniin, joka on myös nuori lääkärinalku sekä Marcukseen, laivastosta lähteneen nuoren lääketieteen opiskelijan. Alan jo kohta Joannan nähdessään kosii tätä, vaikka tietää tytön Richard-suhteesta.

Joannan ammatillinen suuntautuminen  saa uuden kääntee, kun hän eroaa Elmhallista ja lähtee yksityishoitolaan, jossa hänen ei tarvitse tehdä juurikaan mitään. Kantaa vain milloin kuumaa maitoa milloin teetä rikkaille lepäämään ja vaivojaan surkutteleville rikkaille. Joanna kyllästyy jo ensimmäisenä päivänä, mutta ei pysty sanoutumaan irti ennen kuin kuukauden kuluttua, joten hän joutuu lopulta olemaan siellä kaksi kuukautta miltei tyhjänpanttina. Paitsi, että hän äkkiä kaikesta toimettomuudestaan huolimatta tuntee itsenä kuoleman väsyneeksi. Päästyään vihdoin eroon hoitolasta, hän rojahtaa sohvalle ja nukahtaa herätäkseen yltä päältä märkänä verestä. Hän on sairastunut tuberkuloosiin.

No, eipä tarinasta sitten sen enempää.

Tarina sijoittunee jonnekin 50-luvulle tai mahdollisesti 60-luvun alkuun. Englantilainen alkuteos on ilemestynyt seitsemänkymmentäluvulla, mutta kirjassa viitataan kuitenkin käytyyn toiseen mailmansotaan, on vuosilukuja opinnoista jne, ja sillä perusteella hieman haen aika-aspektia. Tarina on englantilaisen sairaanhoidon ja sairaanhoitajan ammatin osalta ihan kiintoisa, mitä tulee arvomerkkeihin ja opintoihin. Mitä tulee yhtymäkohtiin television englantilaisiin sairaalasarjoihin, niin alkoholia kulutetaan ja savukkeitakin menee tiuhaan, joten kovin terveellistä ei meno ole, mutta kaipa se on sitä ajankuvaa ja ilmapiiriä kuitenkin.

Luin tämän osana Tuijatan kulttuuripohdintoja -blogin  naistenviikko haastetta. Lauantaina 21.7. oli Johannan, Hannan, Jennin, Jennan, Jonnan, Hannelen, Hannen ja  Joannan päivä. Ajattelin ensin lukea Johanna Spyrin Heidi-tarinan jatko-osan, mutta päädyin sitten tähän, saadakseni kirjapinoon muutakin, kuin pelkkiä tyttökirjoja. Olin lauantaina ystävän syntymäpäiväjuhlissa ja siksi lukeminen venyi iltaan ja aamuyöhön, kun heräilin kesken unien. Siksi kirjoitus myöhästyi ja ilmestyy  näin sunnuntaiaamuna.

Naistenviikon 3. kirja: Pirkko Tuovinen - Harjumaan kasvatit!

Pirkko Tuovinen

Harjumaan kasvatit

Karisto, 1971

Tuijatan naistenpäivähaasteeseen luin tämän kirjan, joka kertoo 17-vuotiaasta Seija Marjaana Virtasesta, sukunsa kuopuksesta ja mustasta lampaasta. Tytön piti pyrkiä keskikoulun jälkeen seminaariin valmistuakseen opettajaksi,mutta juuri ennen pääsykokeita joutui mopokolariin ja sai aivotärähdyksen. Suku sitten miettimään, mitä nyt, mihin tyttö pitäisi pistää, ihan kuin tytöllä itsellään ei olisi mitään sanottavaa asiaa.

No, Seija lähetetään veljen vaimon tädin pitämään emäntäkouluun jonnekin päin Savoa.

Kirjassa vilisee tyttöä ja naistenviikon sankareitakin useampik ainakin Saara tulee  taas kerran kuitatuksi ja Marketta. Saara on opettaja siitä paremmasta päästä, Marketta oppilas muiden joukossa. Luin tämän kuitenkin ihan Reetta-nimen vuoksi. Reetta on Seijan oppilastovereita, ylioppilas ja luokkansa priimus. 

"Reetta  oli piktä, tumma, rauhallinen ja älykkään tuntuinen tyttö, joka ei turhia turissut. Hän oli koulumme ainoa ylioppilas ja aikoi talousopettajaksi."

Reetta oli myös yhteiskunnallisesti valveutunut.  

"Hänen mielestään vaatimus naisten vaikenemisesta seurakunnasa oli pelkkää puppua. Kuinka mieht viitsivät naisten asioita ajaa kun eivät osanneet kunnolla huolehtia omistaankaan." 

Reetasta ajatellaan tulevan Suomen ensimmäinen naispresidentti. Aikaa mennyttä siis eletään.

Kirjassa on monenlaista tapahtumaa ja kuvausta. On varas, jonka varastamat, aika oudoiltakin kuulostavat kapistukset, löydetään sittemmin erään oppilaan tyynyyn piilotettuina. On tiukan opettajamatroonan seurustelua ja äkeää talonmiestä puhumattakaan naapurustossa olevaa maatalouskoulua pojille, joita tosin ei emäntäkoulussa nähdä, kuin laskaisjuhlissa. No, ainahan voi lähteä omin luvin tekemään tuttavuutta. Siitä tosin voi olla edessä tiukat paikat.

Kuvaukset ovat aika pintapuolisia, lystikkyydellä ja huumorilla pakinoitu. Emäntäkoulun arki ja monet askareet tulevat kyllä kuvatuiksi, en vain tiedä, kuinka todenmukaisia ne ovat. No, voin kyllä uskoa, että karjatalous ja keittiötouhut ovat olleet ihan päivään kuuluvia ja lastenhoitokin. Mutta - olisikohan kuitenkaan vauvoille annettu päivetystä alppiaurinkolampuilla ja vielä takamuksiin! Kuulostaa hieman liioitellulta.

Kirja aikakausi on hieman hakusalla. Kirja on ilmestynyt 1970-luvun alussa, joten itse mieltäisin tämän viis-kuuskymmenlukulaiseksi.Eletään aikaa, jolloin oppikoulusysteemi oli ja vaikutti, kouluissa oli aamuhartaudet ja Harjumaan emäntäkoulussakin sellaisia pidettiin. 

Emäntäkoulut taitavat olla nykyään historiaa ja alan koulutus sulautunut osaksi muuta koulutusta.Ehkä näitä täallaisia yleissivistäviä koulutuksia kuitenkin tarvittaisiin ja maatalouden ja kotitalouden taitoja ei pidä väheksyä.

Koululais- ja sisäoppilaitoskertomuksena tämä  tarina oli tyylillisesti sekä perinteistä (tyttöjoukko versus pojat, tyttöjoukko suhteessa niihin miellyttäviin ja siihen yhteen, joka ei oikein kuulunut joukkoon tai oli se väkikivi kivassa porukassa. Yksi kuvaus kuitenkin oli melkoisen raju tyttökirjakuvaukseksi - kanan teurastus. Hmm! Pisti kyllä lukijankin hieman nikottelemaan.

EDIT: ai niin, täytyy vielä mainita lukemani painoksen ilmiasusta. Kirjan takakansi oli kuvaus jostain ihan toisesta Kariston kirjasta, poikakirjasta, eli virheellinen painos kansien suhteen tämä, jonka luin. Sattuukohan sellaista useinkin, että kannet menevät ristiin. Merri Vikin lottakirjoissa ainakin muistelen selalista tapahtuneen.

Naistenviikon 2. kirja: Sisko Latvus - Mopokolari!

Sisko Latvus
Mopokolari.
Suomen lähetysseura, 1975
86 s.

Minna on 12-vuotias oppikoululainen, Hänen paras ystävänsä on Sari, joka on vuoden häntä vanhempi ja asuu naapurissa. Sarilla on isoveli Jukka ja  pikkuveli Jarkko. Jukka on 15 ja Jarkko 9 vuotta. 

Kaikki saa alkunsa eräänä päivänä koulussa, kun Minna kirjoittaa Sarille pulpettipostia. Lappusen kulun huomaa kuitenkin Rilli, joka lukee lapun luokan edessä ja kysyy kuka sen on kirjoittanut, "Kuka aikoo hukuttaa itsensä ja sen lisäksi Sari Ahon ohuilla syysjäillä?"  Kukaan ei tunnusta, joten Rilli käskee Sarin luokan laskemaan taululle seuraavan laskun.

Minnaa vaivaa syyllisyydentunto ja hän yrittää hyvittää sitä tarjoamalla Sarille suklaata, mutta ei. Sari ei välitä. Sarista on tullut Minnan mielestä jotenkin kummallinen.

Sarin isä on alkoholisti ja illalla Sari tulee pikkuveljensä Jarkon kanssa Minnan luokse, koska isä on aivan humalassa. Illan päätteeksi Minna lähtee saattamaan Saria takaisin kotiin, tapaa Jukan ja lähtee ajelemaan tämän kyydissä tämän mopolla. Sitten käy niin, että Minna ei muista pitää lujasti kiinni käänteessä, putoaa kyydistä ja lyö päänsä. Minna joutuu sairaalaan. Hän on saanut aivotärähdyksen. Sairaalassa hän tapaa Tuijan, 16-vuotiaan kampaamo-oppilaan, joka on uskovainen. Tytöt ystävystyvät ja Minna saa uutta ajateltavaa.

Minna saa kuulla olevansa adoptoitu ja kaiken aikaa mielessä on myös piirustuskilpailu, jonka aiheena on rauha. Mitä se on, miten sitä voisi kuvata.

Ystävyydestä, uskosta ja sisimmän rauhasta kertoo tämä pieni tarina, jonka luin Naistenviikon lukuhaasteeseen. Tänään 19. heinäkuuta Sarin, Saran ja Saaran päivänä. 

Naiseudesta:

"Tämä oli meininkiä. Hänestä ei koskaan tulisi nynnyä aikuista, hän olisi isompanakin tällainen menevä nainen."

Naistenviikon 1. kirja: Aino Räsänen - Katariina ja Anu-Riiikka!

Tuijata, kulttuuripohdintoja -blogissa on jo kolmatta neljättä vuotta lukuhaaste naistenviikon kunniaksi. Minä otan osaa haasteeseen nyt kolmannen kerran. Tarkoituksena on lukea kirjoja, jotka ovat esimerkiksi  nimipäiväsankareiden kirjoittamia tai joissa nimipäiväsankarit esiintyvät. 

Minulla oli tämä haaste jo muutamia päiviä mielessäni, mutta aloin katsella sopivia kirjoja luettavaksi vasta eilen, Riikan päivänä, ja tuli hieman kiirus päästä kirja/päivä -vauhtiin. Helteet vielä päälle.

No, tässä sitä nyt ollaan ensimmäistä kirjaa esittelemässä.

18. heinäkuuta Riikan päivä.

Luin Aino Räsäsen kirjan Katariina ja Anu-Riikka. Julkaissut Karisto, 1965, 265 s.

Kirja kertoi sisaruksista, joilla on sama isä, mutta eri äiti. Tässä tullaankin toiseen naistenviikon nimipäiväsankariin, Saaraan, jonka nimipäivä on tänään. Anu-Riikan, joka on sisaruksista nuorempi äiti on Saara, tomera kristitty ja marttarouva, leski, joka ompelee ahkerasti niin myyntiin kuin tyttären tarpeiksi. Anu-Riikka on kymmenen vuotta Katariinaa nuorempi, ylioppilaaksi pääsystä on vuosi ja tyttö haaveilee mannekiinin urasta, ja milloin mistäkin. Katariina on jäykempi, vanhapiika, konttorirotta, joka on jättänyt omat opiskelut mahdollistaakseen Anu-Riikan opiskelut.

Kesän alussa Anu-Riikka tutustuu Anittaan, Robert Konsan veljentyttäreen. Robert Konsa eli Rolle on kuuluisa pakinoitsija, jonka juttuja Katarina on paljon lukenut. Anu-Riikka ja Anitta ovat kuin toistensa kaksoisolentoja pieniä eroja lukuunottamatta ja kas, siinä onkin jutun juoni. Anitta on rakastunut italialaiseen musikanttiin, jota Robert Konsa ei hyväksy vaan haluaa Anittan seurustelevan ystävänsä Atte Sepänkiven kanssa. Ja Anu-Riikka ja Anitta keksivät jekun, johon Katarinakin lopulta sekaantuu vakavin seuraruksin, nimittäin tunteiden suhteen.

Katarina ja Anu-Riikka on kepeä rakkausromaani, viihdekirjallisuutta. Olen lukenut Räsäseltä aiemmin vain nuortenkirjoja, mutta tämä on tyyliltään aivan erilainen enkä tiedä, onko tämä ihan mun ominta tyyliä. Kyllähän tämän luki ja välillä lukeminen oli jopa nautinnollista, mutta - no, ei ihan sitä kaikkein kiinnostavinta. Muutamia hauskoja ja erikoisia sanontoja tässä oli tavanomaisuutta rikkomassa.

Sanat tulivat väkäpäinä

kenotti kokalla koprin

istua äkötti

Naiskuvauksesta:

"Atte oikaisi jalkansa ja nauroi. - Niin monta kuin on naista niin monta on juonittelijaakin. On ollut aina ja tulee olemaan. --- --- ---

"Vaiti sotkuinesi! Konsa työnsi Katariinan luotaan. - Naisen petoksella on tapettu tässä maailmassa monta asiaa, niin rakkautta kuin miestäkin. Koko teidän sukukuntanne on yhtä sotkua! Eikä se parane vaikka maailma kuinka viisastuisi. Aina on mies teidän uhrinne, te himoitsette murjoa häntä. Koko teidän rakkautenne on vain vallan tavoittelua, himoa saada pesiytyä ja hallita. Huokaatte tekopyhästi, että maailma on miesten maailma, mutta teidän käärmeitten maailma se on. Niin kauan kuin teistä yhdenkin jalka polkee maata, niin kauan on juonittelua meidän päämme menoksi."

Eira Pättikangas: Olkileijona murisee!

Eira Pättikangas
Olkileijoa murisee
Karisto, 2012
261 s.

Aloituslause: 

"Marraskuinen sohjo peittää kaupungin katuja ja harmaalta taivaalta putoaa vettä."

Lopetus:

" - Orottelinki teitä jo, Jussi nauraa, sieppaa pojan syliinsä ja heittää ilmaan. - Mitäs isäntä!"

Tapahtuu siinä välissä:

Maalta kotoisin oleva Elina muuttaa takaisin kotimökkiinsä ja menee töihin vaatetehtaaseen.Naapurissa asuu nuori rikkaan talon poikamies Jussi, joka on Elinan lapsuudenystävä. Jussi haluaa Elinasta puolison, mutta äiteensä pistää hanttihin, ja tulee puhumaan Elinalle, että kun on myö ollaan rikkahia ja sinä olet vain köyhän töllin tyttö ilman tuomisia, niin eihän se sovi ollenkaan. Toisella puolen on naapurina vanha Heta-muori, joka vahtii silmä tarkkaana Elinan tekemisiä.

Elina tekee tuttavuutta vanhan koulutoverinsa Ainon kanssa, joka on myyjänä kaupassa. Aino on aikoinaan haksahtanut ukkomieheen ja saanut tytären Mervin. Aino varoittaa Elinaa, että varattuun mieheen ei pidä päätyä. Mutta kuunteleeko Elina varoituksia, kun hän lenkkipolulla kohtaa pitäjän nuoren ja salskean nimismiehen, joka on kihloissa tehtaan omistajan ylioppilasneidin kanssa.

---

Jaa jaa! Pidän kyllä paljon Pättikankaan tyylistä kirjoittaa murteella. Tässä kirjassa murre on ehkä välillä hieman hakusalla verrattuna muihin lukemiini teoksiinsa, mutta on tässäkin muutamia mainioita ja kuvaavia sanoja ja pohjalainen ääni kuuluvilla. En kuitenkaan pitänyt kirjasta niin paljon, kuin joistakin toisista,  mihin vaikutti ehkä kuuskytlukulainen vapaamielisyys. Elinan olisi minusta pitänyt olla hieman jämäkämpi eikä sortua niin vain siihen häntäheikkielostelijaan. Ei tämä kuitenkaan kehnoimpia lukemiani kirjoja ollut. 

Kerronnan eläväksi tekijöistä:

Elina siivoaa mökkiään ja heittää turhaa tavaraa menemään. Sinne menee  roskalavalle myös vanha silitysrauta. Kirja sijoittuu kuusikymmenluvulle, ja ehkä silloin ei niin antiikkia arvostettu, mutta minua kyllä nin kirpasee, kun heitetään (vaikka kuvitteellisestikin) jotain tuollaista, kun vanha antiikkinen silitysrauta menemään rojuna. 

Sanonta, joka nappasi:

"Ihminen on erehtyväänen niin ku lehemä on märehtiväänen."

...

Kirjankansibingo kohta sininen ja vihreä.  Olisihan tämä sopinut moneen muuhunkin kohtaan, mutta päädyin nyt tähän.

Naisten aakkoset - Y!

Tarukirjan aikoinaan liikkeelle laittama haaste, jossa etsitään aakkosittain vastauksia muutamiin vakiokysymyksiin. . Itse olen edennyt kirjaimeen

Kuka on suosikkikirjailijasi?

Varsinaista kirjailijaa oli hieman vaikea löytää, mutta päädyin Sisko Yli-Martimoon, jonka Montgomery-suomennokset ovat ihania.

Kuka nainen, joltain muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

 

 

Taiteilija Birgitta Yavari-Ilan. Yavari on ruotsalais-syntyinen taiteilja, joka sittemmin muutti Israeliin ja kertoo nykysään taiteen kautta Jumalan rakkaudesta. Hänen moniulotteiset, kerrokselliset taidekuvansa ovat kuultavan raikkaita ja keveitä.

Vaihtoehtoiset kysymykset (myös mut alueet kuin kulttuuri käyvät)

a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaist tutustua paremmin

b) Kenet suosikkisi haluaisit nostaa esille

 

Ayako Miuran Jäätymispiste ja Aurinko sulattaa jään päähenkilön Yookon, jonka tarina on puhutteleva ja koskettava.