perjantai 6. heinäkuuta 2018

Eira Pättikangas: Olkileijona murisee!




Eira Pättikangas
Olkileijoa murisee
Karisto, 2012
261 s.













Aloituslause: 
"Marraskuinen sohjo peittää kaupungin katuja ja harmaalta taivaalta putoaa vettä."

Lopetus:
" - Orottelinki teitä jo, Jussi nauraa, sieppaa pojan syliinsä ja heittää ilmaan. - Mitäs isäntä!"

Tapahtuu siinä välissä:

Maalta kotoisin oleva Elina muuttaa takaisin kotimökkiinsä ja menee töihin vaatetehtaaseen.Naapurissa asuu nuori rikkaan talon poikamies Jussi, joka on Elinan lapsuudenystävä. Jussi haluaa Elinasta puolison, mutta äiteensä pistää hanttihin, ja tulee puhumaan Elinalle, että kun on myö ollaan rikkahia ja sinä olet vain köyhän töllin tyttö ilman tuomisia, niin eihän se sovi ollenkaan. Toisella puolen on naapurina vanha Heta-muori, joka vahtii silmä tarkkaana Elinan tekemisiä.
Elina tekee tuttavuutta vanhan koulutoverinsa Ainon kanssa, joka on myyjänä kaupassa. Aino on aikoinaan haksahtanut ukkomieheen ja saanut tytären Mervin. Aino varoittaa Elinaa, että varattuun mieheen ei pidä päätyä. Mutta kuunteleeko Elina varoituksia, kun hän lenkkipolulla kohtaa pitäjän nuoren ja salskean nimismiehen, joka on kihloissa tehtaan omistajan ylioppilasneidin kanssa.

---

Jaa jaa! Pidän kyllä paljon Pättikankaan tyylistä kirjoittaa murteella. Tässä kirjassa murre on ehkä välillä hieman hakusalla verrattuna muihin lukemiini teoksiinsa, mutta on tässäkin muutamia mainioita ja kuvaavia sanoja ja pohjalainen ääni kuuluvilla. En kuitenkaan pitänyt kirjasta niin paljon, kuin joistakin toisista,  mihin vaikutti ehkä kuuskytlukulainen vapaamielisyys. Elinan olisi minusta pitänyt olla hieman jämäkämpi eikä sortua niin vain siihen häntäheikkielostelijaan. Ei tämä kuitenkaan kehnoimpia lukemiani kirjoja ollut. 

Kerronnan eläväksi tekijöistä:

Elina siivoaa mökkiään ja heittää turhaa tavaraa menemään. Sinne menee  roskalavalle myös vanha silitysrauta. Kirja sijoittuu kuusikymmenluvulle, ja ehkä silloin ei niin antiikkia arvostettu, mutta minua kyllä nin kirpasee, kun heitetään (vaikka kuvitteellisestikin) jotain tuollaista, kun vanha antiikkinen silitysrauta menemään rojuna. 

Sanonta, joka nappasi:

"Ihminen on erehtyväänen niin ku lehemä on märehtiväänen."

...
Kirjankansibingo kohta sininen ja vihreä.  Olisihan tämä sopinut moneen muuhunkin kohtaan, mutta päädyin nyt tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jättäessäsi kommentin olet tietoinen, että antamasi tiedot jäävät blogin kommentteihin, ellei minulla ole syystä tai toisesta syytä poistaa kommenttia. Sinulla on oikeus pyytää kommenttisi poistoa jos et itse voi sitä tehdä. Tällöin sinun tulee antaa yksilöity tieto poistettavaksi pyydetystä kommentista. Tämän blogin pitäjä ei pidä sähköpostilistoja eikä keräile tietoja ihmisten yksityiselämästä. Pyydettyjä sähköpostiosoitteita käytetään vain niihin tarkoituksiin, joita varten niitä on pyydetty.