Leena Helka: Edithin seitsemän sanaa

 

Leena Helka

Edithin seitsemän sanaa

WSOY, 1982

231 s.

Kansi: Heikki Kalliomaa

 

Jo ensimmäisen kokoelmani ensimmäisessä runossa minä kerroin itsestäni pääasiat:

Minä näin puun kaikkia muuita suuremman,

täynnä saavuttamattomia käpyjä;

minä näin suuren kirkon oven avoinna

ja jokainen kirkosta tulija oli kalpea ja voimakas

ja valmis kuolemaan;

minä näin naisen joka hymyillen, kasvot maalattuina

heitti arpaa onnestaan

ja näin että hän hävisi.

Piiri on vedetty kaiken tuon ympärille

eikä sen ylitse astu kukaan.

Leena Helkan Edithin seitsemän sanaa on, kuten takakannessa sanotaan: runollinen romaani Edith Södegranisa, suomenruotsalaisesta modernistisen runouden edelläkävijästä.  Teos ei ole varsinainen elämänkerta, vaan päiväkirjamuotoon kirjoitettu, herkän lyyrinen tulkinta runoilijan minästä.

Teoksen kielikuvat, syvällisyys ja ote on huikeaa, läpitunkevaa, mutta kuinka oivaltavaa (sana takakansitekstistä) se on, en osaa sanoa. Olen lukenut hyvin vähän Edith Södegraniin liittyvää aineistoa ja runoutta. Minua vaivaa lukiesssani se, että teos on kirjoitettu ikään kuin Edith Södegran itse puhuisi, pitäisi monologia elämästään ja unelmistaan. Vaivaa niin paljon, että mietin, ovatko teoksessa runotkaan Edith Södegrania. 

Mutta kuten kirjailija loppusanoissaan sanoo: "Kullakin on oma Edith Södegraninsa, yli- tai alivalotettu kuva, jossa eläväinen malli on liikkunut." Tämän kuvitteellisen päiväkirjan kirjailija on sanojensa mukaan löytänyt "korista, jota Edith Södegranin runoissa tyttö rannalla kantaa".

Teoksesta nousee symbolisuus. Elämä on puutarha, jossa Edith vaeltaa. Toisaalta Edithin elämää verrataan Kristuksen elämään, tai paremminkin Kristuksen kärsimyksiin, kuten teoksen nimestäkin voi päätellä. Teoksen ote on todellakin erikoinen. Mutta antaako se oikean ja luotettavan kuvan Edithistä? Tässä teoksessa korostuu sairaus, kuoleman läheisyys, yksinäisyys. Koskettavaa kuvausta tämä on, täytyy sanoa.

Se, mitä Edith Södegranista tiedetään lienee paljolti hänen muille ihmisille kirjoittamiensa kirjeiden varassa, sillä itse hän poltti omia arkistojaan, koska ei halunnut, että hänen elämäänsä kuolemansa jälkeen tongittaisiin. Salaperäisyys, mystisyys on vahva myös tässä Leena Helkan teoksessa, ehkä vähän liiankin vahvana ottaakseen minut täysin omakseen, päinvastoin vieraannuttavana. Kuitenkin uteliaisuuteni, tiedonnälkäni Edith Södegrania kohtaan on kasvanut. Tahtoisin lukea hänestä enemmän, hieman elämänkerrallisemman teoksen ja tutustua myös laajemmin hänen runoihinsa. Yhden Agneta Rahikaisen teoksen olen lukenut hänen runoihinsa liittyen ja Rahikaisen & Sillanpään Maailma on minun runoja ja valokuvia kiinnostaisi myös, joskaan se ei varsinainen elämäkerta lie sekään.

Mitkä ovat ne Edithin seitsemän sanaa, jäävät hieman arvoitukseksi. Tässä kuitenkin kolmet vaihtoehdot, jotka kerronnasta löytyivät.

Minä huudan ristiltäni seitsemän sanaa: Elämä, ota minulta pois tämä tyhjä kalkki 

Vain sinulle esiäiti minä seitsemän sanaani sanon: Kva je ja, kvadan ska ja gaa?

Haagarin sanoin satu lannistumattomasta elämästä päättyy seitsemään sanaan maan päällä: Pääni kallistan nurmelle: nyt lopulta olen kotona.

Itse annan erityismaininnan tälle ajatukselle: 

Koiranputkien, karhunputkien kukinnot ovat enkelten virkkuutöitä, eivätkö ole.

Siitä, onko ajatus löydettävissä Edith Södegranilta en pysty sanomaan mitään.

---

Seinäjoen kaupunginkirjaston lukuhaaste 2024 Tunteet, Kohta 29: Yksinäisyys

Kyyti 2024 kohta 4: Taiteilijaromaani

Tulipa taas hankittua kirjoja!

Nettiantikvariaatissa oli varastontyhjennys -80% ja minä en voinut vastustaa, vaan plarasin tarjontaa. Tuli hankittua kerralla enemmän, kuin yleensä. Nyt on lukemista pitkäksi aikaa ja moneen lähtöön. Tavarat tuli postin toimittamana kotiovelle, mistä iso kiitos. 

Tehdäämpä tässä pieni esittelykierros ostoksiini. Ehkä sinunkin kiinnostuksesi herää ja löydät näistä jotain mielenkiintoista. Vanhassa vara parempi, sanotaan ja joskus se voi olla totta kirjojenkin kanssa, mene ja tiedä.

 

Hevoskirjoja tulee joskus luettua, vaikka vältänkin niin sanottuja "tehtailtuja" tarinoita. Artkon nuortenkirjoja en ole kovinkaan montaa lukenut. Nämä neljä pientä teosta kuitenkin hankin, kun mielessä on yksi oma kirjoitelmanalku ja oppiakseni lisää kirjoittamisesta on lukeminen aiheesta  paras keino. Christine Pullein-Thompsonin Markkinaponin olen joskus muinon lukenut ja halusin palailla teoksen tunntelmaan. 

Hieman erilaiselta hevoskirjalta vaikuttaa tämä teos, jossa on myös muutamia upeita mustavalkokuvituksia. Ei kuitenkaan ihan kuvakirjakaan. Tätä teosta olen jo pidemmän aikaa katsellut nettiantikvariaattien tarjonnassa. Nyt nappasi!

Toisen maialmansodan aikohin vie sitten nämä kolme teosta. Per Hanssonin Jos veis he henkemme sijoittuu Norjaan ja kertoo Morsetin perheen tarinan. Vastarintatoimintaa on myös J. A Ader-Appelsin Hiirten talossa, joka sijoittuu puolestaan Hollantiin ja pieneen pappilaan. Henry Denkerin Sodan perintö ei mene aiheesta kauaksi sekään. Tarina sijoittuu Sveitsiin. Olen Henry Denkerin sairaalamaailmaan sijoittuvia teoksia lukenut ja pitänyt niistä. Tämä teos on kirjailijalta aivan uusi tuttavuus. 

Grölantiin, USA:han ja Kanadaan ja niiden alkuperäiselämänmuotoja tavalla tai toisella käsittelevät tai sivuavat nämä teokset.

Sekalaista uudempaa ja vanhempaa kirjallisuutta on tässä valikoimassa. Romantiikka ja nuoruutta. Jean de La Breten Kirsikka-sarjassa ilmestynyt Villivarsa on luokiteltu hevoskirjallisuudeksi, mutta en tiedä onko se kuitenkaan aivan tyypillistä hevoskirjallisuutta nimestään huolimatta. Aura Louhijan Hannuli on tyypillinen nuortenkirja ongelmineen ja ensirakkauden kokemuksineen. Kuuluu Otavan Isojen tyttöjen kirjastoon. Clare Darcyn Pääosassa rakkaus on taas aitoa viihdettä. Oranssit kannet ja kuvitus herättivät kiinnostukseni, vaikka toki takakansiteksien kuvauskaan ei pahitteeksi ollut kun ostopäätöstä ajatellen. 

 

Hengellisellä kirjallisuuspuolella mennään näiden kahden teoksen kanssa. Tapani Sopasen Silvottujen sinfonia on tuttu teos, jonka olen joskus nuoruudessani lukenut. Aihe jakaa varmasti mielipiteitä. Reino Laakkosen Maatilan salaisuus on nuorten seikkailukirja hengellisellä ulottuvuudella. 

Runan, se on Elsa Beskowin teoksia on tullut luettua jonkin verran, eikä Metsälintu ainakaan kantensa puolesta taida olla yhtään huonompi teos. Anna-Liisa Tiilikaisen Apusisar uskaltaa sisältää sota-aiheen lisäksi myös hengellisen ulottuvuuden. Jos minulla olisi ollut mahdollisuus ostaa vain yksi teos näiden parinkymmenen sijasta olisin ostanut tämän tuon sotasairaalamiljöön vuoksi.  

Nykyajan peruskoulusta puhutaan paljon ja koulujen oppimistavoitteista. Omia kouluaikaisia koulukirjoja joskus olen katsellut ja ajatellut niiden puuttuvien hankkimista. Tämän Sanantaito I -teoksen nyt tulin ostaneeksi. Ehkä siitä tulee kertailtua äidinkielioppia ja kokeilla vaikka jotain kirjoitusharjoitusta. Alakoulaisten touhuja -oheislukemisto ei ole tuttua eikä ollut ainakaan minun kouluaikaan käytössä, mutta kansikuvitus vetosi tutustumaan teokseen, eikä näistä lyhyistä tarinoista ehkä ole haitaksikaan oman luovuuden herättelyssä. 

Mukavia, monipuolisia lukuhetkiä itselleni toivotellen!
J.k. Kuulisin mielelläni ajatuksiasi tästä postauksesta ja löydöistäni.

Puolivuotiskatsaus luettuun!

Muun muassa Unelmien aika -blogista bongasin tämän Mid-Year Book Freak Out tag 202:n, ja ajattelin itsekin katsastaa, löytyisikö tähän millaisia vastauksia. Hieman omanlaiseeni tyyliin näihin vastailin.  

1. Paras kirja, jonka olen tänä vuonna, tähän mennessä lukenut? Claire Keegan: Kasvatti

2. Tänä vuonna julkaistu kirja, jota et ole vielä lukenut, mutta jonka haluat lukea: Kristin Harmel: Katoavien tähtien metsä.

3. Paras jatko-osa, jonka olet tähän mennessä lukenut?

En ole tänä vuona lukenut sarjakirjoja, paitsi yhden Neiti Etsivän, mutta sitä on vaikea verrata mihinkään. Vastaan Fiona Valpyn Mehiläishoitajan salaisuus, koska se tavallaan on liitoksissa kirjailijan yhteen aiempaan teokseen, vaikka ei olekaan varsinaisesti sarjaan kuuluva.

 

4. Tänä vuonna julkaistava kirja, jota odotan?

Katsoessani, mitä uutuuskirjoja syksy tuo tullessaan, niin minua kiinnostavat Sarah Freethyn Dachaun posliinintekijä ja Jane Austenin Arkaileva sydän.

5. Kirja tuotti tähän mennessä suurimman pettymyksen? Ehkä Alf Pröysenin Eukko pikkurilli, mitään valtavaa pettymystä ei nyt tule mieleen. Toisaalta, olen aloittanut joitain kirjoja, jotka olen sitten jättänyt kesken, mutta ne on jo unohdettu, kun en ole niitä mitenkään muistiin laittanut.

6. Kirja, joka on tähän mennessä suurin yllättäjä: Jussi Talven Kesakko-Timo yllätti kivalla kerronnallaan. Toisaalta Sini Ezerin Jerusalemin morsian yllätti kerronnan kuvakulmalla. Roy Jacobsenin Valkoinen meri yllätti siinä mielessä, että teos ei ennakkotiedoista ja -luuloista huolimatta ollut niin suuri pettymys, kuin olisi voinut olla. 

7. Uusi lempikirjailijani: Minulle ei ole lukemisten perusteella muodostunut uutta lempikirjailijaa.

8. Lempihahmoni tähän mennessä lukemistani kirjoista on Agatha Christien Tommy ja Tuppence -parivaljakko

9. Kirja, joka sai minut itkemään: Yksikään tänä vuonna, tähän mennessä lukemani kirja ei ole saanut minua itkemään.

10. Kirja, joka sai minut iloiseksi: Mikään tähän mennessä lukemani kirja ei ole saanut minua erityisen iloiseksi, mutta Jussi Talven Kesakko-Timo sai kyllä aika hyvälle tuulelle.

11. Kaunein kirja, jonka olen tänä vuonna ostanut / lukenut: Aila Nissisen Punaposki ja Marja-Liena

12. Kirjat, jotka aion lukea vuoden loppuun mennessä. Onhan niitä pinossa. Ainakin kirjat, jotka olen varannut lähestyvään Naisten viikon -haasteeseen. No Viola Ardenen Lasten juna on tuossa odottamassa vuoroaan, ottaisiko sen seuraavaksi, kun Södegran-teos on luettu. Suunnitelmat voi aina muuttua ja mieliala vaatia muuta.

Tällä hetkellä luen Leena Helkan Edith Södegranin seitsemän sanaa, Sara Saarelan Silloinkin valo voitti ja yritän vielä saada loppuun yhtä englanninkielistä Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historiaa valottavaa teosta, The Trail of Tears, jossa on kyllä paljon outoja ja vieraita sanoja.

--

Vuoden 2023 puolivuotiskatsaus löytyy TÄÄLTÄ