28 lokakuuta 2024

Clare Darcy: Pääosassa rakkaus


Clare Darcy

Pääosassa rakkaus

Alkuteos Rolande

Suomentanut Maikku Konsin

Karisto, 1982

224 s.

Kansikuva: Satu Sisko Sintonen

 - Mutta Honoria-tätisi --- ----  tämä mitäänsanomaton poika, jonka hän on valinnut esittämään Giles Arcourtia  --- ---  Niin punaiset posket, vaaleat kutrit ja ovelat enkelin silmät ja niin tyypillinen itävaltalaisen tahmea ääni. 

- Onko hän petkuttaja? Jasper kysyi.

- Kultaseni, totta kai hän on! En koskaan voinut erityisemmin sietää John Arcourtia, mutta ei hän eikä tuo ranskatar, jonka hän nai, olisi millään voinut saada aikaan tuollaista karamellipojua! Ranskatar oli tosin liian iso - ei oikeastaan ruma, ymmärräthän, mutta ei misään tapauksessa kaunis - mutta hänessä oli tyylikkyyttä, erehtymätöntä tyyliä...

Romantiikan nälkääni löysin tämän teoksen, jonka oranssit kannet ja hauska kansikuva vetosivat  minun tyylitajuuni. Ja kyllähän tämä on romanttinen teos. 

Päähenkilöinä on Jasper Carrington, Paronittaren nuori sukulaispoika, jonka pitäisi periä kahdeksan miljoonaa 1600-luvulla laaditun testamentin nojalla. Nyt on kuitenkin ilmaantunut toinen perijä, Giles Ascourt, joka on kadonnut ranskan sotien tuoksinassa. Jasperin Honoria-täti on asianajajansa Croilin kanssa löytänytkin "oikean perijän" ja Jasper on menettämässä perintönsä. Jasper keksii kuitenkin vastavedon ja palkkaan tuntemansa nuoren ranskalaisen näyttelijättären  Rolande Henryn näyttelemään Giles Ascourtia.

Rolande joutuu kuitenkin kohta murhayritysten kohteeksi eikä Jasper pidä asian saamasta käänteestä. Hän ei myönnä, että olisi rakastunut Rolandeen ja Rolande itse, vaikka onkin rakastumassa Jasperiin, on arvonsa tunteva nainen ja pitää kiinni itsenäisyydestään. Rolande luopuu esittämästä Giles Arcourtia ja vaihtaa roolia unkarilaiseksi kreivittäreksi ja siirtyy asumaan Paronittaren luokse, joka pitää perintöasiassa Jasperin puolta. 

Kuka lopulta on petkuttaja ja löytyykö oikea Giles Arcourt selviää monien mutkien ja vaiheiden kautta. Samoin selviää Jasperin tunteetkin.

Minulle ei kuitenkaan ihan täysin selvinnyt tarinan ajallinen konteksti. Teksissä mainitaan vuonna 1903 päättynyt sota Ranskan ja Englannin välillä. Mikä ihmeen sota.? Samoin mainitaan Aminienssin rauha? Sellaisestakaan en ole kuullut. Täytyipä siis ottaa selvää. Ilmeisesti tekstissä on vuosiluvun suhteen joko painovirhe tai no virhe kuitenkin, sillä Aminienssin rauha tapahtui 1802 ja kyseessä oli Napoleonin sota. Toinen ajallinen vihje on maininta kuninkaan arkkitehdista John Nashista, joka on suunnitellut Brightonin Meripaviljongin. Tosin, kun puhuttiin paviljongista, tuli mieleeni ensin kuningatar Victorian puoliso, mutta kyse ei kuitenkaan ollut tästä paviljongista.

Ajallisesti tämä siis ilmeisesti kuvaa ehkä1800-luvun alkupuolta enemmän kuin loppupuolta.

Tämä on tosiaankin höttöistä viihdettä brittiläiseen tapaan, tosin kirjailija on amerikkalainen. Mikä minua myös lukiessa häiritsee on se, että kaikilla tuntuu olevan siniset silmät ja se on hieman epäuskottavaa tai sitten tietoinen valinta kirjailijalta, joka suuntaa ajatukset piilorasismiin. Mieleeni tulikin alkaa tehdä lukemistani kirjoista tilastoa henkilöiden silmien väreistä. Se saattaisi olla mielenkiintoista.

Romantiikan nälkään tämä oli kuitenkin ihan mukiinmenevä lukukokemus ja olihan tässä pientä seikkailua ja jännitystäkin. Sukuyhteydet tosin olisi voinut olla hieman selkeämmin esillä. 

Kyyti 2024 -lukuhaaste kohta 10 Kirjassa on oranssit kannet

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti