Tunnelmia Kirjamessuilta!

On lauantai-aamu. Odotettu Helsingin kirjanmessumatka on alkamassa. Olen laittanut herätyksen soimaan kuudelta, sillä bussimme lähtee vartin yli seitsemän. Olen kuitenkin hereillä jo ennen kuutta. Hyvin on aikaa juoda aamukahvit ja tarkistaa, että kaikki tarpeellinen on kasassa. Aamun syystalven pimeydessä kävelen linja-autoasemalle. Taivaalla kuu luo valoa pimeyteen. Hmm. Kokeilempa, kuinka uusi (ollut jo kyllä aika pitkään käytössä) kamerani tavoittaa kuun. Ei hassummin. ei hassummin. 

Olen ensimmäisenä paikalla. istahdan penkille odottelemaan. Katselen taivasta. Vähänpä näkyy tähti taivaalla, mutta kokeilempa vielä, miten tuon kirkkaan tähden onnistuisin kuvaan saamaan. Kirkas valopiste taivaalla. Salaperäinen, tavoittamaton. Ei yllä kamerani zoomi tavoittamaan.

Matkanteko kestää, mutta vihdoin viimein olemme perillä Helsingin messukeskuksessa. Suunnitelmassani oli ensimmäisenä suunnata Töölönlahden lavalle kuuntelemaan Suloista nostalgiaa, jossa keskustelemassa ja nostalgisoimassa olivat kirjailijat Maija Kajanto ja Kirsi Pehkonen,  sekä Tiia Tiainen (Enemmänkirjoja) ja  Kirsi Hietanen Kirsin Kirjanurkka -blogista, haastattelijana Aino-Maria Savolainen Amman lukuhetkestä. Olisi ollut niin kiva vaihtaa ajatus tai pari, mutta harmikseni en ehtinyt paikalle ajoissa, sillä saapuessani paikalle, oli keskustelu juurimmiten pättynyt. Kuvan ehdin kuitenkin napata.

Seuraavana oli tarkoitukseni suunnata Kruunuhakaan kuuntelemaan Suomen kuvalehden järjestämää Lähi-Itä keskustelua, mutta, enhän minä sinnekään ehtinyt. Tosin jossain vaiheessa huomasin, että olin huomioinut ajan väärin, ja minullahan olisi ihan hyvinkin aikaa, mutta se saattoi olla jossain muussa tilanteessa.

Haahuilin sitten ja yritin saada käsitystä suunnista ja mihin tässä suuntaisi. Kiertelyn ja katselun lomassa bongasin kivan nukkekodin. Itsekin nukkekotiharrastajana täytyi tästä kaksipuoleisesta kaapistosta tietyskin ottaa kuva, vaikka instanlaatio oli kai lähinnä saatettu paikalle lapsia ajatellen.

Matkan varrella suunnatessani kuuntelemaan Jäämeren laulua ehdin huomata kuinka suosittu onkaan nykypäivän dekkaristi Satu Rämö, jota haastateltiin myös Senaatintorin lavalla teoksestaan Jakob. Lava ja sen ympäristö aivan kuhisi väkeä. 

Ingeborg Arvolan Jäämeren laulun esittely olikin Rämön jälkeen vuorossa. Haastattelijana oli Ville Blåfield ja keskustelu käytiin englanninkielellä. Väki oli vaihtunut ja pääsin itsekin istumaan. Sukututkimus ja Pohjoisen karut olot tulivat keskustelussa esille. Tämä teos kiinnostaisi minua kyllä kovasti. 

 

Minulla oli hyvin aikaa ennen päivän viimeistä suunnitelemaani keskustelua ja lähdinkin sitten etsimään Avain-kustantamon standia josta ostin Anna Pölkin viimeisimmän Metsien kaukainen sini -teoksen. Olisin ollut kiva tavata Anna ja Lumiomenakin, mutta he eivät nyt paikalla olleet. Suuntasin sitten suuntia hieman kartasta tutkittuani kohti Kristillisten kustantajien paikkaa. Minun oli tarkoitus tutkia hieman kustantajien tarjontaa, ja erityisesti Väylä-kirjoja, mutta pää alkoi humista jo sen verran, että unohdin koko jutun, kun muut seikat veivät huomioni. 

Paikalle saapuessani Mikael Juntunen haastatteli parhaillaan Helena Kauppilaa lastenraamatuista ja kristillisestä kasvatuksesta. Helena Kauppilan ajatukseen Raamatun ikuisista arvoista on helppo olla samaa mieltä. 

Jäin sitten kuuntelemaan seuraavaa vuorossa olijaa, Jari Olavi Hiltusta, jolta on ilmestynyt Teho-osasto niminen autofiktiivinen teos, joka on toinen uutuuskirjaostokseni näiltä messuilta. Ja täytyihän siihen pyytää tekijän nimikirjoituskin. Tekijältä on ilmestynyt muitakin teoksia, joista ainakin Ahmatovaa käsittelevä teos kiinnostaisi, jos ei muuten, niin ainakin lainaten.

Teho-osasto käsittelee lapsen vakavaa sairastumista ja siitä selviämistä. Kirjailijan kysyessä, miltä tilanne tuntuu, J.O. toi esiin metaforan maiseman muuttumisesta.  Kun on ollut maisemassa, jossa on tasaista ja kaikki näyttää samalta (minulle tuli mieleen Pohjanmaa, vaikka kirjailija ei olekaan Pohjanmaalta) ja sitten onkin yhtäkkiä maisemassa, jossa on rotkoja ja syvänteitä (mieleeni tuli Kalliovuoret Yhdysvalloissa). Eli tunnelmat oli kuin hyppäisi pohjanmaan aakeilta laakeilta Kalliovuorten syvänteisiin, henkeäsalpaavat, mutta ei ehkä myönteisessä mielessä (tämä siis minun mielikuvani kirjailijan selityksestä).

Mihin suunnata huomio, kun tilanne ei ole hyvä? - Toivon näköaloihin. Toivoa ei saa menettää, on kirjailijan kokemus.

Pysyttelin aika lailla Töölö . Töölönlahti - Senaatintori lavojen linjalla. Ennakolta suunnittelematta jäin kuuntelemaan Anne-Maija Aaallon ja  Mikko Kalajoen keskutelua haastattelijanaan Salla Simukka. 

Nuortenkirjallisuuden tulevaisuudesta puhuttiin. Anne-Maija Alanko"Ei koskaan tiedä, mistä ne ideat tulevat" ja "Kirjailijana voi hetken aikaa leikkiä jumalaa" kolahtivat.

Kalajoen puheesta sen sijaan jäi mieleen, se, kuinka epäolennaiset seikat nousevat tulevaisuudessa  kirjanjulkaisukriteereinä esille. Kalajoki toi myös esille sen, kuinka kustantamoilla on kaksi koria: palkintokori ja myyntikori, joiden mukaan ne lajittelevat käsikirjoituksia. Palkintokoriin voi päästä, jos käsikirjoituksella on potentiaalia jonkin kirjapalkinnon saajana ja myyntikoriin sellaiset, joilla on mahdollisuuksia myynnillisesti tai jopa käsikirjoituksena, josta tehtäisiin elokuva tai sarja. Käsikirjoituksen jatkamisen sarjaksi oli myös Kalajoen mielestä merkityksellistä.

Yllättäen törmäsin Gregoriukseen jonka kanssa vaihdoimme hetken aikaa ajatuksia kirjoista ja elämästä. Olisin jatkanut mielelläni keskustelua, mutta minulla alkoi olla sen verran heikko olo kaikesta hyörimisestä ja pyörimisestä että minun täytyi lähteä etsimään jotain helpostusta oloon puhumattakaan, että tässä vaiheessa päivää voisi olla hyvä syödäkin jotain. Kiitos keskustelusta, Gregorius. Valitan, että kuvasta ei tullut oikein onnistunut. Minulla oli jostain syystä vaihtunut asetus kamerassa videoon ja tämä on nyt kuva kuvasta.

Hieman lepäiltyäni ja käytyäni syömässä kiertelin taas siellä täällä ilman sen kummempia suunnitelmia.Päivän viimeisenä minua kiinnosti Klassikot ja tulevaisuus - keskustelu Töölönlahden lavalla, mutta keskustelu ei loppujen lopuksi ollutkaan niin innostava kuin olin odottanut. Keskustelijat puhuivat dystopioista ja utopioista ja ainoa klassikko, jonka itsekin klassikoksi miellän oli Mari Lemisen mainitsema Victor Hugon -kurjat, mutta ovatko tulevaisuuden klassikot samanlaisia kuin menneisyyden klassikot, niin siitähän keskustelussa oli kyse. Itse toivoisin, että tulevaisuudessakin olisi ajassa ja paikassa säilyvää kirjallisuutta, joka ei olisi ainoastaan dystooppista tai utopistista. 

Lähdinkin sitten katselemaan antikvaariaatteja. Tarjontaa oli niin paljon, että kiertelin vain summittaisesti ja yritin katsella lähinnä vanhempaa lasten- ja nuortenkirjallisuutta. En kuitenkaan tehnyt juuri mitään ostoksia. Löysin vain tämän pienen lastenkirjan, jonka intiaaniaiheinen kuvitus herätti kiinnostukseni. Ohuthan tämä on hintaan nähden, mutta kiinnosti nyt kuitenkin tämä pieni kanadalainen satu. Muut ostokseni tulikin jo mainittua, nehän olivat Anna Pölkin Metsien kaukainen sini ja Jari Olavi Hiltusen Teho-osasto, jotka ovat tämän vuoden uutuuskirjoja.

 

Antikvariaattien tarjontaa tutkaillessani tapasin yllättäen Sara Kokkosen, joka yhdessä Lauran kanssa oli etsimässä Montgomeryn  Anna-kirjojen varhaispainoksia. Se oli oikeastaan Sara, joka ensiksi huomasi minut tutkailemassa antikvariaatti Makedonian nuortenkirjatarjontaa. Jäimme sitten juttelemaan ja vaihtamaan ajatuksia Montgomerystä ja uusimmista Anna- ja Runotyttökäännöksistä. Anna-kirjojen uudistetut suomennokset kiinnostavat minua, mutta Runotyttöjen osalta en taida uskaltautua tutustumaan, sillä ennakkotietojen perusteella ne kuulostavat liian erilaisilta ja jäyhemmiltä. Tykkäisin kyllä hankkia Runotytöt alkuperäisinä, siis englanniksi, jos vain löytäisin tarpeeksi miellyttävät painokset. Saran ja Montgomerya tutkivan Lauran tapaaminen oli piste messupäivään ja suuntasinkin sitten pian erottuamme kohti kotimatkaa ja bussiamme, joka oli piilotettu jonnekin parkkipaikan perukoille. Hyvä, että jalkani enää kantoivat, mutta antoisaa oli ja vaivan arvoista.