Elina Aro: Nokkoskaarteen Piritta!

Elina Aro

Nokkoskaarteen Piritta 

Pellervo, 1948

189 s.

 Kansikuvittaja: Ei tietoa

Aloitus: Auto, joka oli lakattu kiiltävänmustaksi, mutta jonka pintaa peitti nyt paksu keltaisenharmaa pölykerros, pyrki sinnikkäästi ylös Nokkosmäkeä. Se oli lähtenyt aamuvarhaisella Kuurharjun matkailumajalta ehtiäkseen vielä keskipäivän aikaan Kiennarjärven luonnonkauniille saaristorannoille.

Matkailijat päätyvät Nokkoskaarteen pieneen mökkiin, jota asustaa halvaantunut taiteilijaisä vaimonsa Martan ja tyttärensä Piritan kanssa. Taiteilijaisä  Mario Cesaroti on aikoinaan saapunut Italiasta  orpona katupoikana toimittuaan aikansa laivapoikana. Enää hän ei pysty maalaamaan kuten aiemmin, mutta on veistellyt pieniä hauskoja puueläimiä ja myynyt niitä turisteille. Taiteellisen lahjakkuutensa hän on siirtänyt tyttärelleen Piritalle. 

Martta-äiti on kotoisin Nokkoskaarteen omistavasta Keltaisestatalosta, johon suhteet kuitenkin katkesivat tyttären avioiduttua ulkomaisen kulkijan kanssa. Oman osansa ennakkoluuloista saa Pirittakin aloittaessaan koulun, jossa häntä aletaan kutsua "kesärotaksi". Piritta jää pois koulusta. Sitten Piritta jää orvoksi. Ensin kuolee isä, sitten kohta äitikin. Piritta muuttaa tätinsä Olkan luokse Piikkoon. Olkalla ja miehellään Einarilla on tytär, joka käy koulua, mutta Piritta, joka olisi kouluiässä laitetaan paimentamaan lehmiä ja auttamaan talon töissä.

Piritan onneksi hänen taiteellisen lahjakkuutensa huomaa Piikossa maksavana kesävieraana oleva lapseton lehtori, joka vaimonsa (on parantolassa) kanssa ottaa Piritan luokseen asumaan ja elämään heidän kasvattilapsenaan.

Kerronnallisesti Nokkoskaarteen Pirita on nopealukuinen, ajallisesti nopeasti ja elämänvaiheittain etenevä tarina, jossa jää paljon aukkoja, kun kerronnassa hypätään uuteen elämänvaiheeseen. 

Pirita valmistuu ylioppilaaksi ja miettii tulevaisuuttaan. Jatko-opintoja Ateneumissa.  Hän saa kuitenkin kirjeen.  Keltaisentalon isäntä on sairastunut, isäntä on joka on hylännyt tyttärensä ja joka on siis Piritan isoisä. Pirita lähtee takaisin Nokkoskaarteeseen, hoitaa isäntää Keltaisessatalossa, mutta  asuu tutussa mäkimökissä. Hän tapaa jälleen Isontalon Hannun, joka aikoinaan oli häntä koulussa haukkunut, mutta joka kuitenkin äidin kuoltua oli tuonut maitoa ja leipää oven taakse. Tunteita herää molemmin puolin.

Tarinan loppu jää avoimeksi, mutta suuntaa antavaksi. Keltaisentalon isäntä kuolee.  Keltaisestatalosta tulee orpokoti, mutta Nokkoskaarrre testamentataan  Piritalle.

Minä tarvitsen sitä ja se tarvitsee minua. Jäisin tänne jo nyt, jos voisin, mutta minun täytyy ensin noudattaa sitä kutsumusta, jonka olen saanut isän perintönä. Ensi kesänä tulen tänne ja tuon ukin ja mummin (lehtoripariskunta) mukanani. Kerran, sitten kun tunnen, että osaan jotakin ja että olen jotakin saavuttanut, palaan tänne – ja jään tänne. Jos petyn, palaan tänne sittenkin, niin kuin isäkin palasi ... 

Nokkoskaarteen Pirita kuvaa aikaa mennyttä. Eletään agraariyhteiskunnassa. Kansakoulu on ehkä vasta muotoutumassa, sitä ei ainakaan nähdä välttämättömänä, kuten Piritan kohdalla hänen tätinsä taholta. Oppi- tai yhteiskoulujakin kuitenkin on jo olemassa. Ei tämä ihan torppariaikaakaan enää oikein ole. On autojakin, turismia. Tietysti tämä on fiktiota, jossa ei ole pyritty kuvaamaan niinkään aikaa, todellisia paikkoja, kuin nuoren ihmisen kasvua ja kehitystä, taiteellista kutsumusta.  

Kirjailija on syntynyt Lammilla, asunut lapsuutensa Mikkelissä. Hän on toiminut myös opettajana omalla paikkakunnallani. Missä määrin kuvauksessa on vaikutteita kirjailijan omilta, elämän varrella tutuiksi tulleilta  seuduilta on vaikea sanoa. 

Vähän italiaa: 

L'onda dal mar divisa

Bagna la valle e'lmonte;

Va passeggiera

In tiumi,

Va prigionniera

In fonte,

Mormora sempre e geme

Fin che non torna al mar,

Al mar, dov' ella nacque,

Dove acquisto gli umori,

Dove da' lunghi errori

Spera di riposar. 

 

Kaukana merestä laine virtaa kautta laaksojen ja vuorien; vapaana virroissa vierii, vankina lähteissä läikkyy, alati kuiskaa ja huokaa, kunnes palaa mereen taas, mereen missä syntyi, mistä kosteutensa sai, missä pitkistä harhailuistaan toivoo levähtävänsä. 

---