18 heinäkuuta 2020

Naistenviikko 2020 - Riikan päivän kirjana Rebekka Räsäsen Musta lammas lyö päänsä seinään!






Rebekka Räsänen
Musta lammas lyö päänsä seinään
Gummerus, 1961
205 s.


Tänään on naistenviikoksi kutusutun ajanjakson ensimmäinen päivä. Nimi juontuu kalenterin nimipäivistä, jotka seuraavien seitsemän päivnän ajan ovat ainoastaan naisten nimiä.Tuijata on tästä ideoinut hauskan haasteen, johon ei voi olla ottamatta osaa.

Itse aloitin kirjaviikkoni Rebekka Räsäsen tyttökirjalla Musta lamas lyö päänsä seinään. Kesäisen tarinan päähenkilö on Kirsti (Kirstin päivää vietetään muuten naistenviikon päätteeksi. Kirsti on värikäs olento, värikkäämpi kuin kaksoissiskonsa Mirjam, joka on ujo ja arka ja pelkää vähän kaikkea, mutta haaveilee silti kirjailijan urasta. Kirsti on mustatukkainen ja kerkeäkielinen ja hän myös salailee asioita ennen kuin paljastaa ne selitysten kera.

Kirsti ja Mirjam viettävät kesää Aaveniemessä, Rankan perheen huvillalla, josta vanhemmat ovat matkustaneet ulkomaille. Kirstin ja Mirjamin lisäksi huvilalla on Johtaja Rankan perheen tytär Hannele ja Maisteri Rautanen, jonka tehtävänä on opastaa Kirstiä ja Mirjamia ehtojen suorittamiseen.

Musta lammas lyö päänsä seinään on jatkoa teokseen Saarisen musta lammas, jonka olen joskus lukenut, mutta josta en paljoakaan muista. Ihan hyvin tässä kuitenkin  tarinaan päästään sisälle, vaikka hyvä olisi ollut jos se alkuosakin olisi ollut luettuna.

Kirsti on tutustunut lähellä olevaan rampaan Liisaan, joka on aiemmassa osassa pelastanut huvilayhdyskunnan tulipaloturmalta. Tässä yhteydessä Kirsti on tehnyt huomion, jonka seurauksena hän alkaa hommata Liisalle apua ja mahdollisesti parantumista. Hän kirjoittaa tuttavalleen Ilona Louhiolle joka tuleekin huvilalle ja hänen myötään myös lääkäri Olli Saario. Tässä yhteydessä sain todeta, että maisteri Rautanen ei ollutkaan mies, kuten olin ajatellut vaan nainen, joka tunsi Ollin entuudestaan ja oli sen vuoksi syventynyt tarkastelemaan tyhjää lautastaan, kuullessaan tämän tulosta. 

No, juonesta ei sen enempää,mutta päivän nimipäiväsankariin mennäksemme, niin Rankan huvilan keittiövastaavana ja taloudenhoitajana on "vanha kiva" Riikka. Riikka saattaa olla vanhahko, mutta topakka  luonne iästään huolimatta tai ehkä juuri siksi.

- Tuo Riikka taitaa vielä olla oikein vanhanajan uskollisen palvelijakunnan viimeinen mohikaani? -Sitä paitsi hän on verraton ihmistuntuja. Kun hän vain vilkaisee ihmiseen, hänen määritelmänsä on valmis, eikä hän juuri koskaan erehdy. Hän se ensimmäiseksi punnitsi maisterinkin aivan oikein. - Millä tavalla? - Kun me ensin tietysti näimme hänesttävain vikoja, Riikka sanoi kohta: 'Mikäs maisteria vaivaa, oikein kunnon ihminne.' Sanat jäivät selvästi mieleeni.Ilona sanoi,että hän olisi utelias tietämään, millä tavalla Riikka hänet oli luokitellut. Kirsti sanoi tietävänsä sen jo. - Annahan kuulua! - Ei hän mitään sanonut ole, mutta sen näkee hänestä. Jos arvio on kielteinen, hänen huulensa ovat tiukasti poimuilla, ja mitä syvemmäksi ne muuttuvat, sitä ankarammaksi muuttuu tuomio. - Täytyy tarkata niitä. - Et sinä niitä näe. - MIksi en? Koska niitä ei nyt ole.

Ja Riikka se on, joka pistää Rampa-Liisan äidinkin miettimään asioita toisesta näkökulmasta, kun ei tämä oikein halua suostua Kirstin masinoimiin hoitopolkuihin, vaikka se ei maksaisi tälle pennin penniä. 

Iskulause, joka kertoo jotain tarinasta ja huvilan  hyvinkin erilaisista nuorista

"On vaikeata olla nuori"

Ilmeikästä:

"Aurinko oli silloin jo tarttunut molemmin käsin järven takaisen metsän latvuksiin, kiskoi itseään ylemmäksi ja ylemmäksi ja tanssitti ensimmäisiä säteitään ihmisten ikkunoista sisään."

Kaiken kaikkiaan hauska ja reipas tyttökirja, jossa tavataan myös pari poikaa. Nuorten sisäiset jännitteet, eilaiset yhteiskuntaolot ja kasvatuksen tavat (Tämä tulee erityisesti esille Hannelen kohdalla, joka alkaa miettiä omaa erilaisuuttaan muihin nuoriin nähden) ja vaikutukset ovat teemoja, jotka vievät tarinaa mukavasti eteenpäin. Ja näin naistenviiikon aiheeseen sopien on tässä erilaisia naishahmoja ja naiseutta erilaisissa  muodoissa nähtävillä.




https://tuijata.com/2020/07/17/naistenviikko-2020-alkaa/



17 heinäkuuta 2020

Gunnar Grane: Salaluukku!



Gunnar Grane
Salaluukku
Mailta ja meriltä - seikkailuja-kertomuksia-kuvauksia nuorisolle
Toimittanut Teuvo Pakkala
Otava, 1915
36


"Kun se tärkeä rauha oli solmittu, joka antoi Ruotsin valtakunnalle sen luonnollisen rajan sinertävän Juutinrauman äärellä, voitiin toivoa että vanhan rajalinnan Örnehuskinin ympäristössä, jossa moni verinen ottelu oli riehunut, alkaisivat rauhan toimet viihtyä".

Tarinan keskiössä on smoolantilaislinnan vaiheet,sen omistajasuvun Örnklönien kautta kerrottuna. Kreivi Erik ja puolisonsa  Anna ovat linnanomistajia, heillä on pieni poika Johan. Erikillä on veli Gösta, joka on ollut sotatantereella ja jolla on vähän kehno maine. Gösta alkaa juonitella linnaa itselleen. Tarinassa kuljetaan Smoolannista Puolan sotatantereelle ja takaisin.

Tämä on mitä ilmeisimmin lyhennelmä jostain pidemmästä teoksesta, näin ainakin oletan, sillä tarinasssa on melkoisia hyppäyksiä. En lähde tarinaa sen kummemmin avaamaan, tämä löytyy DORIA sta, jos joku tahtoo tutustua. Ihan jännä ja seikkailuhenkinen tarina historiallisissa kehyksissä.

16 heinäkuuta 2020

Eeva Mesiäinen: Maria Kajavan pitkä taival!



Eeva Mesiäinen
Maria Kajavan pitkä taival
Karas-Sana, 1991 (5. painos)
334 s.

"Hyvästeltiin. Toiset jäivät auttamaan pakkaamisessa, toiset tekivät lähtöä. Jakonen katseli Lmepiä mietteissään: ' Voi tuota tyttöä, kuinka se on kaunis. Ja senkinpitää lähteä kotoa pois. Mikähän sinuakin, lapsirukka, odottaa?' "

Lempi oli Marian (o.s. Mehiläinen) ja Simo Kajavan kahdesta lapsesta toinen. He olivat Inkerin Keltosta. Elämä hymyili aina siihen asti, kunnes kävi käsky: perhe karkotettiin Siperiaan. Monen muunkin suomalaisen inkeriläisen kohtalona oli karu karkotus, mikä minnekin, kauas kotoa seuduille kylmille ja kolkoille. Lempi samoin kuin pikkusisarensa kulevat Siperiän oloissa. Marialle ja Simolle syntyy kuitenkin lisää lapsia, joista hengissä säilyy kaksi tytärtä. Maria ja Simo joutuvat erilleen.

Stalinin kuoleman jälkeen Maria muuttaa lastensa kanssa ensin Viroon ja sieltä Karjalaan, Petroskoihin. Liennytyksen myötä, mutta ateismin vielä vallitessa alkaa Petroskoin inkeriläisten mielissä herätä toivo omasta seurakunnasta, kirkosta, jonne kokoontua. Maria saa venäjänkielen taitoisena asiakseen alkaa neuvotella asiasta. 

Maria Kajavan pitkä taival on elämäntarina vahvasta naisesta, joka menetysten keskellä pitää kiinni uskosta Jumalan hyvyyteen ja huolenpitoon. Toisaalta Maria on myös suorasanainen ja antaa sanan sanasta, mikä ei aina ehkä ole hyväksi. Mielenkiintoinen, avartava, elämänuskoa herättävä teos. Tämä on myös pala Inkerin suomalaisten historiaa ja historiaa vähän laajemminkin.

Paikallisväriä ja outoja sanoja:

Saraja
Tapuuna eli lauma


Kirjatunteet -haasteessa

https://sheferijm.blogspot.com/2020/05/kirjallinen-tunnebingo-lukuhaaste.html'

---
Kirja on luettu myös Kirjarikas elämäni -blogissa, jossa teosta suositellaan kaikille rohkaisua kaipaaville. 

15 heinäkuuta 2020

Naistenviikko lähenee ja se tietää pientä luku-urakkaa!

https://tuijata.com/2020/03/19/naistenviikko-2020-haaste/


Naistenviikko lähenee ja sen myötä Tuijatan järjestämä lukuhaaste. Olen jo oman kirjapinkkani haasteeseen muodostanut ja pinkka näyttää tältä. Ei mitään paksuja teoksia, mutta luettavaa näissäkin riittää, toisissa vähän enemmän, toisissa hieman kevyemmin. Tuttuun tapaan jatkan tyttökirjallisuudella, mutta enpä nyt kuitenkaan paljasta edeltä, mitä ja millaisia ovat, ehkä ne ovat yllätys itsellekin.










10 heinäkuuta 2020

Aili Konttinen: Kaksi keltanokkaa!

Aili Konttinen
Kaksi keltanokkaa
Kertomus nuorisolle
WSOY, 1950
235 + 1 s.


Vieno Valtonen ja Kyösti Laaksolahti ovat nuoria ylioppilaita, jotka ovat sodanjälkeisessä opettajapulassa palkattu kansakoulun opettajiksi Hallanmaan kansakouluun. Vienon tehtävänä on  opettaa 1-2 luokkaa ja Kyöstin luokkia 3-5. Lisäksi koulussa on johtajaopettajan Elli Arola, joka vastaa luokkien 6 ja 7 opetuksesta. Elli Arola  ei katso suopein silmin epäpäteviä ylioppilaita ja sitä,että hänen rauhaansa häirittiin tällä tavalla.

"Enää ei ollut mitään rauhaa missään. Ja tämä syksy nyt sitten kruunasi kaiken! Nyt tuli kaksi uutta palkattua ihmistä! Jälleen Elli Arola 'vain kysyi', että oliko Suomi lakannut olemasta köyhä maa ja tullut rikkaaksi. Oliko Suomella tosiaankin varaa - tai olihan sillä tietenkin, kun se kiskoi varat veroina puolustuskyvyttömiltä kansalaisiltaan - mutta oliko se oikein? Oliko oikein, että Suomi käyttäytyi kuin pohatta joka laskematta syyti taskuistaan rahoja itään ja länteen."

Teos on kuvitteellinen, sodanjälkeisen Suomen oloja kuvaava, mutta kuinka  tämä otteeni viimeinen lause kimmahtikin vastaamaan nykyisen EU-Suomen oloja ja 'kansan syvien rivien'  ajatuksia, no ainakin joidenkin. En voinut jättää tätä huomiotta, olin sitten itse politiiikasta mitä mieltä olenkaan.


Vieno on kaupunkilaistyttö, jonka silmät säihkyvät naurusta, mutta ääni on äärettömän arvokas, kun hän koulun pysäkillä tapaa Kyöstin, joka punnastuu tytön tervehtiessä. Nuoret ylioppilaat ovat luonteiltaan aivan toistensa vastakohtia. Tosin se reippaus, jonka kuvan Vienosta ensialkuun saan rapisee koulun alettua,sillä Vieno tuntuu olevan aivan hukassa oppilaidensa kanssa. Onneksi hän saa avukseen eläkkeelle jääneen opettajan, karjalaisen evakon Martta Sotkan, joka  muutenkin auttaa nuoria opettajan alkuja, kun johtajaopettaja Elli Arola ei laita tikkua ristiin näiden  opastamiseksi, muuta kuin sanomalla, että kuri ja järjestys pitää olla ja hän on se, joka määrää. 

Kyöstillä on jonkin verran lastenohjauskokemusta partiotoiminnan kautta. Hän on kristillisen kasvatuksen saanut, herännäisperheen poika, joka tuntee eron saunion ja päivänkakkaran välillä. Seikka, jonka hän heti kättelyssä tekee selväksi Vienolle. Vieno taas karsastaa Kyöstin vakaumusta. Vienolla on koti-ikävä, vaikka hän on lähtenyt  kotoa päästäkseen pois isänsä alkoholintuoksuisesta läheisyydestä.

Kyösti suhtautuu myös tasoittavasti Elli Arolan vakoilemisiin heidän touhuisinsa nähden ja muutenkin tämän jyrkkyyteen, Vieno ei voi sietää Elliä ja suhtautuu tähän perin juurin tuomitsevasti. 

"Niin... En ole mikään ristiriitojen enkä suureten tunteitten ihminen, Kyösti vastasi. - Olen sellaiseen liian arkipäiväinen, liian vähän älykäs. Otaksuin, että se näkyy minusta jo kauas. Hän naurahti huumorintajuisesti. - En usko, että olet arkipäiväinen, Vieno väiti. Olet päinvastoin erittäin sunnuntaipäiväinen. Siksisinä kai nielet elämänkin sujuvasti kuin karamellin.Eikä arkipäiväinen ihminen milloinkaan soitakaan, niin kuin sinä soitat. Muttasse, että  sinä et vainsoita, vaan aiot ikipäiviksesi kansakoulunopettajaksi, todistaa kylläkin niin suurta arkipäiväisyyttä,että en elämänpäivissäni käsitä sitä. - Siinä näet, vastasi Kyösti. Hän alkoi vihellellä, ja hänestä näkyi, ettei tällainen keskustelu kiinnostanut häntä."

Kyösti on siis musiikillisesti lahjakas, mutta hän on ryhtynyt opettajaksi palkan takia,auttaakseen äitiään toimeentulossa.

Kaksi keltanokkaa on kasvutarina, jossa erilaiset luonteet ja elämänkokemukset ottavat mitttaa toisistaan. Kerronta on vinkeää, josta en oikein sanoa, onko se jouhean sujuvaa,vain mietteliään hidastempoista, ehkä vähän kumpaakin. Suurimmaksi osaksi kuitenkin ihan kelpo tekstiä ja luettavaa. Draaman kaari on nähtävissä ja  nousee huippuunsa kun Kyösti yrittää neuvoa Vienolle miten sormien tulisi asettua piansoitossa ja Elli Arola vaanii oven takana korva tarkkana kuullakseen, mitä nuoret puhuvat ja touhuavat.

Luin tätä kyllä ihan mielelläni ja ajatuksella, mutta loppulauseesta en tykännyt. En sitten yhtään.

Kuvakielestä:

"Hänen sydämensä alkoi laulaa kuin mieletön lintu."

---




06 heinäkuuta 2020

Liisa Vuorinen: Lapsuuden kuvat!

Liisa Vuorinen
Lapsuuden kuvat
Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys, 1965
268s.


Lapsuuden kuvat sisältää lyhyitä episodimaisia kertomuksia lapsuudesta.Ilmeisesti nämä ovat todellisuuspohjaisia. Tarinoiden päähenkilö on Elisa, jonka elämää  tarinoissa käydään läpi pienestä tytöstä lähelle rippikouluikää.

"Äiti pyyhkäisi essun kulmaan kyynelen. Oli niin mukavaa, kun lapsi osasi äite-sanan. Kyllä siitä ihminen tulee, niin pieni ja heikko kuin olikinvuosi sitten syntyessään. Ensi viikollahan se  jo täyttää ensimmäisen ikävuotensa. - Elisa konttasi ihan saunaan asti, äiti kehaisi mummulle. Kynnyksetkin meni, että keikkui vain."

Kynnyksen  ylittämisestä ihan omin avuin alkaa Elisan tarina 30-luvun maaseutuyhteisössä, jossain Hämeessä. Tampereen kaupunki mainitaan, ja Hämeenlinna, josta eno tuo markkinatuliaiseksi kansallispukuisen nuken. Harviala, Haltianselkä Kukkia... 

Elisa asuu äitinsä ja mummonsa kanssa, isä on jossain, ei tietoa,missä, mutta  tulee kuitenkin kerran katsomaan Elisaa. Köyhyyden rinnalla kulkee rikas mielikuvitus ja toive koulunkäynnistä. Elämää varjostaa kuitenkin silmien näkökyvyn vähittäinen huonontuminen. 

Pidin tästä kirjasta ja sen lapsinäkökulmasta. Minua hämmästytti se asumismuoto, jossa talossa ei ollut edes keittiötä, vaan ruoka laitettiin ulkona keittokodassa. Kirjassa on myös hengellinen puolensa, mutta mitenkään saarnaava tämä tarina ei ole. Kun näkö menee, usko antaa kuitenkin luottamusta tulevaisuuteen. 

Kirjassa on paljon paikallisväriä ja murreilmaisuja, mikä tuo kerrontaan raikkautta ja elävyyttä ja mukavaa kirpakkaa mausteisuutta.Tässä muutamia esimerkkejä, jotka nousivat kerronnan lomasta:

Nuken pää oli mennyt mäikäleiksi. Laskiaisen viettoon kuulunut pikiä pellavia -sanonta on tuttu,mutta tällaista versiota en ole ennen kuullutkaan. Enkä ole koskaan ajatellut,että taikinaan vastattaisiin, Minun ympäristössäni on puhuttu aina vaivaamisesta.

"Hurroo,pitkiä pellavia kasvakoon, hurrooooo!Laskiaisrauhaa, papuja kauhaan, hurrooo!Hurroo roikinaa, mamma vastaa taikinaa."

Mukavilta ja erikoisilta ilmaisuilta kuulostivat myös: Puun puikkosta pulikkaa,
porukoppeli ala jullata, tyyrättyä . Ajan kuvaa toi maininta Pohjolan-Koitto -karamellipaperista. Itse mietin, tarvitseeko minun  säilytellä kaikkea, mitä laatikoista ja lootista löytyy, mutta Elisaa mummu neuvoo säilyttämisen tielle sanomalla,että "Mitään sellaista ei ole, jota ei seitsemään vuoteen tarvita"

Paikallista väriä on myös ilmaisu Holja, joka tarkoitti linja-autoa. 


Erikoiselta uskomukselta, jollaista en ole itse kuullutkaan,  kuulosti  mustalaisäidin vakuutus, että aikuisena ilmenevä selkäsärky johtui harjaksista lapsen selässä. Nämä piti nypätä  pois jo silloin,kun lapsi oli pieni, kun ne oli ensin saatu esiin voitelemalla pienen hartiat jollain rasvalla, jonka on annettu kuivua selkään ja sitten poistettu.  Kun harjakset on näin saatu esille, ne nypätään pois.

"Kuin uninäköä Elisan äiti muisti jonkun vanhan ihmisen hänen lapsuudessaan kertoneen samantapaisesta.- On se tainnut ennne muinoin olla tapana täällä Hämeessäkin, äiti puoliääneen,enemmän itselleen kuin toiselle äidille mumisi."

Muutama ruokalaji, joista ainakin toista voisi kokeillakin: 
Mutti, joka maistuuperunavarikoistaikinalle, mutta on löysää. ILmeisesti kyse oli jonkinlaisista perunaletuista, joista ei kuitenkaan puhuttu lettuina.

Piimäkyrsät

Piimää
ohrajauhoja
leivinpulveria
sokeria

Tämä oli kiva kirja, mukava lukea, elämänmakuinen teos, jonka parissa viihdyin.Kirjassa mainittu Kirkastusjuhla minun täytyi googlata ja tulla näin tämänkin ilmaisun ja paikallisen juhlan suhteen sivistyneemmäksi.
---
Kirjatunteet-haaste
https://sheferijm.blogspot.com/2020/05/kirjallinen-tunnebingo-lukuhaaste.html


03 heinäkuuta 2020

Tarja Leinonen: Tuohitähtipuu!





Tarja Leinonen
Tuohitähtipuu
Karisto, 2020
179 s


Sotien jälkeiseen kainuulaiskylään sijoittuva Tuohitähtipuu on nautinnollista luettavaa. Pidin tästä kirjasta paljon. Elämän arkisuus, ilot ja murheet tulevat lämpimällä herkkyydellä kuvatuksi. Lestadiolaisen yksinhuoltajan, sotalesken selviämistä arjen haasteissa ja uskon ja toiveiden ristiriitalaineissa kuvataan kunnioittavasti, ei rääpeksien. Hieno pieni teos, jonka kaltaisia saisi julkaista enemmänkin.

Mikä minua kuitenkin tässä tarinassa hieman hämmensi ja mietitytti oli sukulaisuussuhteet. Tarinan keskiössä on sotaleski Anna, jolla on lapset Sakari ja Ella. Ella on syntynyt vasta Annan miehen kuoleman jälkeen. Lisäksi hänellä on Sakaria nuorempi poika Olavi, jonka hän on kuitenkin antanut kasvatiksi siskolleen Kertulle, jolla ei ole omia lapsia. Sitten on mummo, Hilja, joka on Annan kuolleen miehen äiti. Eli Annan anoppi. Anna asuu Purolan pientilalla. Kerttu on lunastanut Annan osuuden sisarusten kotitilasta, jota hän hoitaa.

"Olavin tulevaisuus on turvattu. Kerttu-tädillä on metsää, jonka äidin sisarukset ovvat jalomielisesti jättäneet tilaa viljelemään jääneelle. Vain äidille on maksettu pieni osuus,jota tämä nyt piilottelee säästökirjallaan."

Mutta mutta. Sitten on Kauko, joka on ilmeisesti Kertun mies. Mutta onko Kerttu sittenkin Annan miehen sisko eikä Annan sisko, sillä Kaukosta mainitaan:

"Kun Kauko on saanut auton pysäytettyä, HIlja komentaa vävyään nostamaan tuomiset auton peräluukusta."

Mutta onko Kaukokaan Kertun mies,sillä Kaukon yhteydessä mainitaan myös Vilho eli Vilikki, Sakarin serkku, ja Kertullahan ei lapsia ollut.  Näitä hämmentäviä sukulaisuussuhtekuvauksia tulee vastaans siellä täällä eikä niissä tunnu olevan mitään loogisuutta ja kun on luullut pääsevänsä perille kuka on kenenkin sisko ja veli tai serkku niin kohta taas on jokin maininta kälystä tai muu seikka, joka pistää kaiken nurin niskoin.


Jos ei nyt kuitenkaan oteta lukuun näitä hmisten välisten suhteiden solmukohtia, niin tämä on todellakin hieno pieni tarina, jota luki mielikseen. Ajankuva, elämänmeno on kerrottu kielellisesti soljuvasti ja elävästi. Tuttujen, kirjakielisten sanojen joukkoon sekaantuu murre- ja paikallisilmaisuja, jotka tuovat lisää väriä ja elävyyttä. Lauseet eivät ole monimutkaisia vaan selkeitä ja ilmaisuvoimaisia. Tykkään perhe- ja kyläyhteisö näkökulmasta. Tarinan keskiössä ei ole vain leskirouva Anna, vaan myös lapset pääsevät  ääneen ja tuovat tarinaan oman mukavan värikkyyden ajatuksillaan ja toimillaan, joista voisin mainita esimerkiksi Ellan vasikan ja porsaan nimeämisen. Tunnelmallinen elämänmakuinen teos tämä todellakin. 

Kielen kuvaavuudesta:
"Sakari alkaa hyräillä nälkää hiljaiseksi."

Tarinan vahvin oivallus ja kokoava ilmaisu:

"Armo on syntiä  suurempi"

Vaikka halusin tämän ilmaisun tähän laittaa, niin tämä teos ei ole niinkään hengellinen teos, tässä ei tuputeta eikä saarnata. Tuohitähtipuu on yhden perheen selviämistarina sodanjälkeisinä vuosina, kun kaikesta on pulaa, halla vie perunasadon ja polio on viedä  pienimmän.

...
Pohjoinen lukuhaaste kohta 21: Romaani, joka sijoittuu Kainuuseen
Seinäjoen kaupunginkirjaston Aikamatkalla -lukuhaaste kohta 29. Vuonna 2020 ilmestynyt tai vuoteen 2020 sijoittuva kirja