Kate Thompson: Kirjasto sodan keskellä

Kate Thompson

Kirjasto sodan keskellä

Alkuteos: The Little Wartime Library

Suomentanut Tuulia Tipa

Bazar, 2022

494 s. 

Kate Thompsonin Kirjasto sodan keskellä on todellisiin tapahtumiin pohjautuvaa, historiallista fiktiota. Tarina sijoittuu Lontoon Eastendiin, Bethnal Greenin metroasemalle. Ajallinen miljöö on toinen maailmansota, eli nelikymmenluku. Teoksen päähenkilöinä on kirjastossa työskentelevät Clara Button, joka on vastaava kirjastonhoitaja ja hänen ystävänsä Ruby Monroe, joka työskentelee myös kirjastonhoitajana. Neitoset ovat hyviä ystäviä huomattavista eroistaan huolimatta. Clara Button on nuori, lapseton leski, jonka suhde äitiinsä ja anoppiinsa on huono. Nämä matroonat eivät ymmärrä Claran lukuintoa ja syyttävät tätä kuolleen miehensä muiston häpäisemisestä. Heidän mielestään Claran pitäisi muuttaa anoppinsa luokse ja pitää miehensä muisto kunniassa. Claran mies on kuollut Dungerguessa. Ruby on puolestaan räväkämpi kuin Clara. Huitelee miesten kanssa ja käy naukkailemassa salaisesta gini-pullosta kesken töidenkin. Ruby on huolissaan äidistään Nettystä, jota isäpuoli Victor pahoinpitelee ja pitää "neljän seinän sisällä". 

Kertojana on kaikkitetävä kertoja, joka vie tarinaa eteenpäin vuoroin Claran, vuoroin Rubyn näkökulmasta, joskaan näissä näkökulmissa ei ole paljon eroa, eikä jyrkkää irrationaalisuutta toinen toisiinsa nähden, vaan risteävät kerronnallisesti sujuvasti ja toinen toisiinsa liittyen. Jokainen luku alkaa jollakin kirjoihin tai kirjastoihin liittyvällä anekdootilla. (Kirjoittaja on jälkisanoissaan tuonut esiin, että on haastatellut teostaan varten huomattavan määrän kirjastolaisia). 

Muita tärkeitä henkilöitä ovat naiskaksikon vastavoimana Herra Pinkerton-Smythe. Kirjastolaitoksen puheenjohtaja ja johtohahmo, joka ei ymmärrä Claran tapaa hoitaa metroaseman pientä kirjastoa. Pinkerton-Smythen mukaan lukijoille pitäisi tarjota vain tietokirjallisuutta, ei viihdehömppää. Pinkerton-Smythe yrittää kaiken aikaa saada Claran pois ja päästä itse hoitamaan asioita. Marie ja Beatty ovat sisarukset Jerseyn saarelta, pakolaisia, sillä Kanaalisaariin kuuluva Jersey on natsien valtaama. Tyttöjen äiti on kuollut, minkä Beatty vanhempana yrittää kuitenkin kaiken aikaa salata ja esiintyy itse vanhempana kuin mitä onkaan.

Kuvioihin ilmestyy myös Billy, joka toimii ambulanssisairaankuljettajana. Billy on aseistakieltäytyjä ja hänellä on jokin Dungergueen liittyvä menneisyyden trauma, samoin myös Rubylla, joka on kokenut sisarensa Bellan kuoleman traagisessa onnettomuudessa. Billy pelastaa Claran yölliseltä vainoajalta. Rubyn elämään puolestaan ilmestyy amerikkalainen lentäjä Eddie.

Aloin lukea teosta ihan mielenkiinnolla ja mukavasti lukeminen sujuikin, kunnes jossain vaiheessa ärsyynnyin pahasti. Naisnäkökulma on teoksessa vahvasti läsnä Billystä ja Eddiestä ja muutamasta muusta miehestä huolimatta, enkä voinut olla ajattelematta, että rivien välistä  alkoi kuultaa jonkinasteinen miesvihamielisyys, siitä huolimatta, että teos päättyy kaksoishäihin. Luin teoksen kuitenkin loppuun, mutta lähdeluettelon ja kiitosjaaritukset jätin lukematta. Lopun liitetiedot historiaan liittyen oli toki kiinnostavia, mutta olin jo melko uupunut lukemisesta, joten kahlasin ne läpi joten kuten. 

Kirjastoon, kun teema liittyy ja lukemiseen, on teoksessa paljon ajatuksia lukemisen merkityksestä,ja nämä olivatkin teoksen parasta antia. Mielenkiintoa herättäviä teoksia vilahteli tapahtumien lomaan siroteltuina ja henkilöiden elämään vaikuttavina. Minua alkoi kuitenkin ärsyttää myös se, kuinka suuren roolin teoksessa ottaa Aina vain Amber - teos, joka mainitaan aikanaan kohahduttaneena teoksena, ja joka joutui Amerikassa monessa osavaltiossa kiellettyjen kirjojen listalle. Teoksen päähenkilö on oikea antisankari. Kysehän on tietysti selviytymisestä. Kirjasto sodan keskellä -teoksessa yritetään selviytyä sodan keskellä, Aina vain Amberissa 1600-luvun ruton ja tulipalojen keskellä, mutta -- minulle moraaliarvot ovat kuitenkin teoksissa aika merkityksellisiä. Tämä teos nostaa nostaa kunniapaikalle moraaliltaan kyseenalaisen naisen rohkeuden esimerkkinä naisille ja se sai minut määrittämään tämän teoksen keskinkertaiseksi, kun muuten olisin ehkä pitänyt tätä suht hyvänäkin.  Olihan tämä ihan viihdyttävä, mutta ärsytyskynnys kyllä myös ylittyi.

Minua alkoi kuitenkin kiinnostaa kaikki se kirjallisuus, joka tässä mainitaan, ja tein seuraavan listauksen, pienin lisätiedoin. Syy tähän listaukseen löytyy suomennoksesta. Uteliaisuuttani herätti viittaus Eve Garnettin teokseen: Päätykatu 1:n lapset. Aloin miettiä, onkohan tämä ilmestynyt suomeksi ja kyllä. Eve Garnetin teos on ilmestynyt suomeksi Kulmakujan perhe -nimellä. Alkuteos on nimeltään The family from One End Street and some of their adventures. Teokseen on ilmestynyt myös jatko Yllätyksiä kulmakujalla. 

Lopussa olevissa liitetiedoissa on mainittu joitain teoksia, jotka ovat olleet sota-aikana lainatuimpia ja suomentaja on lisännyt tiedon, että jos teos on ilmestynyt suomeksi, niin suomenkielinen nimi mainitaan. Ilmeisesti suomentajalta on mennyt ohi silmien tämän lastenkirjan suomenkielinen nimi, ja hän on päätynyt suomentamaan teoksen kirjaimellisesti Päätykatu 1:n lapsiksi. Muutoin hän on käyttänyt kirjojen nimissä suomalaista nimeä, jos teos on ilmestynyt suomeksi, mutta jos ei, niin kirjaimellista käännöstä. Poikkeuksena siis tämä Eve Garnettin lastenkirja.

Ihan mielenkiinnosta aloin  selvitellä näitä muitakin teoksia ja josko niitä löytäisi suomeksi.

Muita teoksessa mainittuja teoksia ovat:

Alcott Louisa May: Pikku naisia (Löytyy jatko-osineen omasta kirjahyllystäni)

Alison Uttley: Maalaislapsi (Ilmeisesti tarkoitetaan Uttleyn osin omaelämänkerrallista The country child -teosta. Alison Uttleyltä on ilmestynyt kyllä suomeksikin lastenkirjallisuutta, lähinnä eläimiin liittyviä. Maalaislapsi-teos kuulostaa hyvinkin kiinnostavalta teokselta. Ehkä voisin hankkia sen luettavaksi englanninkielisenä.)

Blyton Enid Kaukainen puu -sarja (Tarkoitettaneen Enchanted wood ja sen jatko-osia. Teoksen Pinkerton-Smythe luonnehtii Blytonin teoksia "kuvottavan kaavamaiseksi". No ehkä ne sitä on, siis kaavamaisia, mutta on niitä muitakin, jotka ovat huomanneet kirjoittamisessaan kaavojen olevan hyväksi. Blytonia löytyy kyllä hyllystäni sekä suomeksi että englanniksi, mutta tämä mainittu sarja ei ehkä ole minun genreäni.)

Bronte Anne: Wildfell Hallin asukas (Tämä teos löytyy omasta kirjahyllystäni)

De Brunhoff Jean:  Pikku norsu Babar

Du Maurier Daphne: Rebekka

Ei Dinah voi jäädä (Ilmeisesti Tarkoitetaan Mary Treadgoldin teosta We Couldn't Leave Dinah. Tämäkin teos kuuluu niihin, jotka lukisin mielelläni. Täytyy tutkia, jos saisi jostain luettavaksi, vaikka ei olekaan suomennettu.)

Ei kukkia neiti Blandishille (on James Hadley Chasen dekkari, ja se on ilmestynyt tällä nimellä ainakin Gummeruksen kustantamana 1952.)

Glasgow Ellen: Rautasuoni (Ellen Glasgov on amerikkalainen kirjailija, jota ei ilmeisesti ole suomennettu. Rautasuoni on ilmeisesti alkuperäisnimeltään Vein of iron.

Grahame Kenneth: Kaislikossa suhisee

Greene Graham: Voima ja kunnia

Greenwood Walter: Rakkautta kortistossa (Tarkoitettaneenkohan kirjailijan esikoisteosta Love on the Dole, ilmestynyt 1933. Tekijältä on ilmestynyt muitakin teoksia, mutta ei suomennoksia. Love on the Dole on käännetty ruotsiksi nimellä Tio shilling i veckan, ja se on luokiteltu työläiskirjallisuudeksi.

Heyer Georgette: Espanjalainen morsian (The spanish bride. Heyeria on kyllä suomennettu, mutta ei tätä kuitenkaan, samoin kuin ei kirjailijan Friday's Child- teostakaan. Kts. seuraava)

Heyer Georgette: Perjantain lapsi (Friday's Child)

Hodgson-Burnett Frances: Salainen puutarha (Löytyy hyllystäni parinakin painoksena)

Irwin Margaret: Alhaalla palaa (Tekijältä ilmestynyt suomenksi teos Naistoimittaja salapoliisina (The disappearing dolls). Tämä teos lienee alkuperäiseltä nimeltään Fire Down Below.)

Jack London Erämaan kutsu

Kipling Rudyard:  Viidakkokirja

Kästner Erich: Pojat salapoliiseina. (Pinkerton-Smythe antaa Claralle huutia siitä, että Clara on lainannut tämän saksalaisen teoksen tytölle. Tytön äiti puolestaan on antanut satikutia Pinkerton-Smythelle siitä, että tytölle on annettu lainaksi poikakirja).

Carol Lewis: Liisa Ihmemaassa

Melville Herman: Moby Dick

Mitchell Margaret: Tuulen viemää (Löytyy kirjahyllystäni)

Potter Beatrixin -teokset: Rouva Siiri Sipinen, Rosina Ankkanen maailmalla, Petteri Kaniini

Priestley J.B: Pimennys Gentleyssä (Blackout in Gentley, vakoojaromaani)

Prinsessa ja peikko (ilmeisesti tarkoitetaan George McDonaldin teosta The Princess and The Goblin).

Robins Denise: Mustalaisrakastaja (Gypsy lover. Denise Robinsiakin on suomennettu, mutta en tiedä, onko tätä. Minulle oli yllätys, että Robins on tämän ikäluokan kirjailija. Luulin, häntä uudemman sukupolven edustajaksi. En muista, että olisin Robinsia lukenut, mutta hyllystäni löytyy hänen teoksensa Erämaan tuulet, jota ajattelin romantiikannälkääni kokeilla.)

Sayers Dorothy: Myrkkyä

Seitsemän tiedon pylvästä. T.E.Lawrencen omaelämänkerrallinen teos.

Sewell Ann: Uljas Musta

Steinbeck John: Vihan hedelmät

Stevenson Robert Louis: Aarresaari

Tolstoi Leo: Sota ja rauha

Twain Mark: Huckleberry Finnin seikkailut (Olen lukenut)

Villi Ami -sarja (Richard Cromptonin  teossarja, jota on julkaistu myös suomeksi.)

Winsor Kathleen: Aina vain Amber

 ---

Kuinka monta näistä on sinulle tuttu? Löytyikö suosikkeja, inhotuksia? Olisi kiva kuulla. 

---

Pieni Helmet 2024 -lukuhaaste kohta 21. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin.

Morsal Haydari: Kuutamo!

 Morsal Haydari

Kuutamo

Kulttuuritarha, 2018

100 s.

Kansi: Amir Ezati

 

Aloitus:

- Pärinaz, Pärinaz!  

- Äiti, tulen heti, odota vähän, vastasin hermostuneena. 

- Vieläkö olet täällä leikkimässä, äiti kysyi huolestuneena, kun tuli puolijuoksua kadulle.

 

Aloituksen perusteella voisi luulla, että kyse on lastenkirjasta ja lapsihan Pärinaz on. Hänen ikäänsä ei mainita, mutta hän on hyppelemässä ruutua ystävänsä Maryamin kanssa, joka on vuotta nuorempi. Olettaisin heidän olevan kahden- tai kolmentoista, korkeintaan 14-vuotiaita, mutta tämä on vain oletus. 

 

Joka tapauksessa vaikka he länsimaisin silmin ovat lapsia, afganistanilais-silmin asioita katsotaan toisin, sillä afganistanilaisia he ovat, paenneet sodan jaloista Iraniin. Pärinazin äiti jatkaa:

 

- Olette molemmat isoja tyttöjä, hävetkää, että leikitte vielä kadulla, vaikka teidän pitäisi olla kotona. Jos ihmiset  näkevät teidät aina ulkona, ette pääse ikinä naimisiin. Kuka haluaa ottaa sellaisen tytön vaimokseen, joka vain leikkii? Teidän iässänne minä olin jo naimisissa. Minun äitini oli kaksitoistavuotias, kun hän meni naimisiin, ja hänellä oli lapsi jo kolmetoistavuotiaana.

 

Kuutamo on tarina. Pärinaz kihlataan ja vihitään rikkaan naapurinnaisen pojalle Abdollahille. Pärinazin elämä kääntyy kauhistuttavampaan suuntaan, vaikka tarpeeksi kauheaa se on ollut lähentelevän isän kanssa. Eikä uusi anoppikaan puolusta miniäänsä vaan pitää lellipoikansa Abdollahin puolta, vaikka tämän elämäntavat ovat kaikkea muuta kuin kunnolliset. Pärinaz päätyy epätoivoiseen tekoon ja mitä sitten. Enpä paljastakaan.

Kuutamo-teos on Suomessa asuvan pakolaisnaisen kirjoittama tarina. Se ei ole hänen oma tarinansa, vaikka tarinan tapahtumat yksittäisinä tapahtumina ovatkin totta. Morsal Haydari on kirjoittanut tämän tarinan oppiakseen paremmin suomenkieltä. Tämä ei ehkä ole mitään suurta kaunokirjallisuutta. Tästä puuttuu monia kirjallisia nyanssesja, mutta vahva tarina tämä on. Luin tämän yhteen menoon iltatunteina ennen nukkumaanmenoa. Ajatuksia herättävä teos tämä myös on. Teoksen julkaisija, Kulttuuritarha, on hoitanut tekstin stilisoinnin. 

 

Mielenkiintoinen kirjastolöytä kaiken kaikkiaan. En oikein tiedä, miten tämän sanoittaisi, onko tämä suomalaista vai afganilaista kirjallisuutta. Afganistanilaisen pakolaisen suomeksi kirjoittama tarina, jossa on piirteitä afganistanilaisesta kulttuurista, mutta ei ainoastaan siihen kulttuuriin liittyvistä ongelmista. Hmm. Mitä mieltä sinä olet?

--

Claudie Gallay: Tyrskyt!

 Claudie Gallay

Tyrskyt

Alkuteos:  Les Déferlantes

Suomentanut Titia Schuurman

Avain, 2010

477 s.

Kansi Satu Ketola

Glaude Gallayn Tyrskyt on ollut mielessä joitakin aikoja sitten, blogiesittelyjen pohjalta kiinnostavaksi heränneenä, mutta unohtunut sitten ajan pyörteissä, kunnes nyt viimeisimmällä kirjastoreissulla osui silmiini ja ajattelin, että mikseipäs ei. Kai tähän tarinaan voisi tutustua. Ja kyllähän tämä ihan luettava tarina oli. 

Tyrskyt kertoo naisesta, ornitologista, joka on tullut La Hagueen, ranskalaiseen rannikkokylään. Naisen nimeä ei kerrota. Hän on  tarinan minäkertoja, joka kertoo tarinaa kuolleelle rakastetulleen, jonka nimeä ei myöskään kerrota. Tarinan muita henkilöitä, jotka ovat enemmän ja vähemmän omalaatuisia on mm.

Ihmiset sanovat minua Kynteväksi, niin ikään he sanovat minua Outolaiseksi, muukalaiseksi muualla syntyneeksi, kuten olivat sanoneet kaikkia jotka olivat asettuneet tänne ennen minua. Ja kaikkia jotka tulisivat minun jälkeeni. Heitä tulisi.

Nainen asuu Kyntevä-nimisessä talossa yhdessä kahden sisaruksen kanssa. Raphael on taiteilija, joka tekee kipsipatsaita unelmoiden niiden valusta ja näkemystensä esille saannista. Morgane on edellisen sisko, joka hmm. - olkoon sanomatta.

Muita tarinan henkilöitä on mm. Lili, joka pitää baaria kylässä ja hänen äitinsä, jota kutsutaan Muoriksi. Muori on mennyt hieman sekaisin aviokriisin takia.Theo, hänen miehensä ja  Lillin isä  asuu yksinään kissojensa kanssa. Lili lähettää hänelle ruokaa, mutta on muutoin huonoissa väleissä isänsä kanssa. Sitten on myös Nan eli Florence, nainen, joka on pitänyt orpolasten turvakotia ja johon Theo on rakastunut. Max, hieman erikoinen persoona, joka käyttää erikoisia sanavalintoja ja rakentaa kalastusvenettä. Haaveilee sillihaiden pyydystämisestä ja on rakastunut Morganeen.

"Meillä oli yhteinen tarkkaavaisuus asioihin ja suureen tietoon. Hän naurahti hiljaa kätensä suojassa, sormet harallaan. - Pikku Peukaloisella oli enemmän tolkkua päässä, hän sanoi taputtaen kädellä päälakeaan. Se sanoi, että minun tolkkuni oli vähemmän mittava mutta ihan yhtä ansiokas."

Kylään saapuu myös mies nimeltä Lambert. Hän on aikoinaan asunut La Haguessa, mutta menettänyt vanhempansa ja pikkuveljensä haaksirikko-onnettomuudessa. Onnettomuudesta on kulunut neljäkymmentä vuotta, mutta Lambert ei ole päässyt onnettomuudesta yli. Hänen mieltään kalvaa syyllisyys omasta selviämisestä ja myös syytös Theoa kohtaan siitä, että tämä olisi sammuttanut majakan valot kyseisenä päivänä ja onnettomuus olisi johtunut siitä.

Tyrskyt on yhdistelmä rakkaustarinaa ja salapoliisitarinaa. Tyrskyt kertoo yksilöistä mutta myös yhteisöstä. Menneisyyden aaveista mutta myös heräämisestä todellisuuteen, uusista mahdollisuuksista. 

Hienosyinen tarina, ei mitenkään tavanomainen kerronnaltaan. Minäkertoja kertoo tapahtmista, lintututkimuksistaan, kuvaa ihmisiä, keskusteluja, lintujen elämää, näkemäänsä ja kokemaansa ajassa ja paikassa, preesensissä, kesken kaiken hän osoittaakin kerrontansa lukijan sijasta, tai itsensä sijasta, rakastetulleen ja tämä laittaa lukijan hoksottimet värähtelemään. Teoksessa on jännitettä, joka pitää eikä lopahda, ei veny eikä vanu kuminauhan lailla. En kuitenkaan uponnut tähän tarinaan, sukeltanut syviin vesiin tämän myötä. En siis täysin samaistunut henkilöihin, niin kuin vuoksi ja luode, he tulivat hetkeksi vastaan, mutta tyrskyjen myötä katoanevat tarinoiden aallokkoon.

Muutamia kirjallisuusviitteitä:

Avilan Teresan elämänkerta (saattaisi kiinnostaa)  Etty Hillesumin päiväkirja (löytyy maaseutukotini varastoista, mutta en muista olenko lukenut). Prevertiin viitataan teoksessa useammankin kerran, joten minun täytyi hieman selvittää, kenestä ja millaisesta henkilöstä onkaan kyse. Coetzee on toinen kirjailija, johon viitataan, ja josta en tiennyt mitään, ennen kuin nyt hieman kaivelin hänestäkin tietoja. Hmm. Coetzeen Jeesuksen lapsuus herättää hieman kiinnostusta, vaikka nimi ei olekaan kirjaimellisesti otettava. Täytyypä tutkia, uskaltautuisiko epävarmalle alueelle tämän suhteen. Coetzee on kuitenkin Nobel-kirjailija, jos sitä nyt voi pitää suosituksena tässä asiassa.

Erityismaininta tälle ilmaisulle:

"Sinä sivelit poskeani kädelläsi, sillä leveällä kädellä johon minä mahduin kokonaan"

Pieni Helmet 2024 -lukuhaaste kohta 11. Kirjan kannessa tai nimessä on yksi neljästä elementistä (ilma, vesi, maa, tuli)

Muualla blogeissa:

Kirjaluotsin mukaan teos koostuu näennäisen yksinkertaisista mutta tunteiden aallonharjalla ratsastavista, mysteeriin verhoutuvista lauseista, jotka  raottavat salojaan pala palalta

Lumiomena kuvaa teosta sanoilla upea, merellinen, runollinen ja samaan aikaan koruton 

VIHDOINKIN!

 

Vihdoinkin se on käsissäni - Enid Blytonin salaisuus-sarjan puuttuva osa ja painos, jota olen metsästänyt vuoden ja useammankin. Tätä punaselkäistä 1970-luvun alun kovakantista painosta on ollut todellakin vaikea löytää, mutta kuinka sattuikaan, että vilkaisin erään nettiantikvariaatin tarjontaa ja näkevätkö silmäni todella oikein - ja kyllä, nyt tärppäsi ja ei, kun kiireesti tilausta menemään ja pari päivää - niin kirja oli toimitettu perille. Uudenlainen Kettu-kirjanmerkki oli kiva yllätys! 

Onko sinulla mitään lapsuuden kirjasuosikkia, jota olisit metsästänyt "kissojen ja koirien kanssa"?

Ville-Juhani Sutinen: Paratiisista!

 

Ville-Juhani Sutinen

Paratiisista

Into, 2024

385 s.

No, olipa kirja, tai paremminkin onpa tässä kirja. En oikein tiedä, miten tätä kuvailisi, mihin genreen laittaisi, kertovaan kaunokirjallisuuteen, fiktioon, faktaan, historiaan. Elämänkerta? No tuskin. Kyllä tämän teoksen päähenkilöt, Sofie ja Lukki ovat ilmeisesti fiktiota ja tarina muutenkin fiktiivinen, vaikka nojaakin todellisiin tapahtumiin ja historiallisiin lähteisiin. Mutta - tässä on myös oikeasti eläneitä ihmisiä fiktiivisten joukossa. Täytyy sanoa, että hyvin erikoinen kirja.

Eikä erikoisuus liity vain genreen vaan myös sanastoon. Ville-Juhani Sutisen kirjalliset kyvyt ovat ilmeiset. Onhan hän kirjoittanut kirjan jos toisenkin ja voittanut myös Tieto Finlandia -palkinnon. Minä en ole hänen teoksiaan lukenut aiemmin ja jos tämän kirjan perusteella pitäisi päättää, niin ehkä en tule lukemaankaan. Ei sillä, että tämä olisi täysin ollut pois mukavuusalueeltani, mutta - 

VAROITUS! Araknofobiset, eli hämähäkkikammoiset älköön lukeko tätä teosta.

Itse en ole hämähäkkikammoinen, ellei hämähäkit ole tarantelloihin kuuluvia. Mutta pieni kammotuksen poikanen kyllä hiveli ihoa lukemisen alkumetreillä. En tiedä, oliko hämähäkkeihin liittyvä kuvaus fyysinen vai symbolinen, mutta raju se oli. Tähän liittyy myös seikka, jonka katson virheeksi kerronnassa (viittaan sivulle 241), ellei kyseessä ole symbolinen, ylisukupolvinen trauma. 

Kerronnallisesti tämä alkaa ja etenee kaikkitietävän kertojan näkökulmasta vaihdellen näkökulmahenkilöä vuoroin Sofien, vuoroin Lukin näkökulmasta. Sanastollisesti tässä on kielen rikkautta ja moniulotteisuutta mielikuvien ja kuvakielen runsaudessa ja omintakeisuudessa. Kaikista sanoista ja lausumista en tiedä, mitä tarkoittavat. Eivät ole oikein suomea eivätkä ruotsiakaan. Olisiko kieli niin paljon vuosien saatossa voinut muuttua?

Teos alkaa 1600-luvun alkukymmenillä Ruotsin Värmlannissa, jossa aikoinaan oli suomalaisasutusta. Myös Lukki matkaa Suomesta pohjoisen kautta Värmlantiin elääkseen vapaana yhteiskunnan laeista metsässä, mutta päätyy lopulta kuitenkin kirjoihin ja kansiin. Sofie on"elämän varjoa" muassaan kantava nainen, joka "ei saanna kuoloa" , kaksoisveljensä kuollessa syntymän hetkellä. Sofie jätetään tienvarteen josta hänet löytää pruukin patruuna  ja ottaa hoitaakseen oman tyttären Elsan rinnalla ja sitten piikasena.

Sofien ja Lukin elämät kohtaavat aika ajoin ja lopullisesti Uudessa maassa, jonne Ruotsin kuningaskunta perustaa siirtokunnan. Jälkiosassa kuvataan ruotsalaisen siirtokunnan rakentumista.

Kerronnallisesti teoksessa on kuitenkin tuon kaikkitietävän kerronan ohella outoa  vaihtelevuutta. Taitekohdassa, kun matkataan Amerikan mantereelle on luku, jossa tuntematon osoittaa sanansa sinä-muodossa vastaanottajalleen, ilmeisesti pappishenkilölle, sillä kerrontaan ilmestyy raamatullista sanastoa. Ja näkökulma ei ole enää kronologisesti kohti tulevaisuutta etenevää, vaan päinvastaista, imperfektissä tapahtuvaa, ikään kuin kirje, mutta ei aivan kirjekään. Luku erottuu kerronnallisesti poikkeavana muun tekstin lomassa. Kerronnassa on myös pieniä kohtia, jotka ovat kuin historiankirjoitusta, jossa kaikkitietävä kertoja katsoo nykyajasta menneisyyteen päin ja toteaa, että "Printzhof paloi kahden vuoden päästä". Välillä kerronta taas palaa kronologiseen, mutta loppu on jo todella puuduttavaa nopeatahtista etenemistä, jossa tapahtumia kuvataan taas eri näkövinkkelistä päin. Lukin "hautajaiset" olivat kuvauksena aivan poissa todellisuudesta, sillä onhan luonnonvastaista "ajelehtia vastavirtaan". No, tämä ajelehtiva lauttamatka oli symbolinen ajanvirtakuvaus menneestä nykyaikaan, kaskinaurismaista friteerattuihin kana-aterioihin. Mutta minä en oikein päässyt tähän ajelehtimiseen sisälle.

Ja teoksen loppusanat taas oli omaa luokkaansa. "Sofie avasi silmänsä."  Mihin? Eikö hän kuollutkaan, niin kuin saattoi olettaa. Jatkuuko Sofien tarina, vai ovatko trilogiaksi etenevän kuvauksen jatkot kenties jo eri ihmisistä, eri vaiheista, jää avoimeksi.

Mielenkiintoinen aika ja aihe, josta kyllä lukisin enemmänkin. Mutta en ehkä ihan näin inhorealistista kuvausta, kuin tämä oli. Ilmeisesti teos pohjautuu historiallisiin lähteisiin, mutta oliko 1600-luvun elämä todella niin karua kuin tässä kuvataan? Suomalaisia kuvataan sauna-kansana, mutta puhtauden kanssa on ollut niin tai näin. Minun on hyvin vaikea ajatella, että joku asettuisi nukkumaan lantakasaan, mutta mene ja tiedä. Onhan hyvinvointi ja elinympäristöt paljonkin kehittyneet. Mutta silti! 

Kansista voisin vielä mainita, että kannet on Sanna-Reeta Meilahden suunnittelua. Kuvat Istokphoto. Tunnelmalliset, teoksen luonnetta kuvaavat ovat kyllä, vaikka inhorealismia eivät edustakaan samalla tavalla kuin teksti.

Muualla blogeissa:

Kirsin kirjanurkka on sanoittanut hienosti sen, mitä itse yritin saoiksi pukea. "Sutisen käyttämä kaikkitietävä kertoja vie lukijaa 1600-luvun uumenissa, mutta täräyttää muutamaan otteeseen välähdyksiä nykyajasta kuin muistuttaakseen, että romaania tässä nyt kuitenkin ollaan lukemassa."

Kirjaluotsi  on kiinnittänyt huomiota asiaan, jota itse ihmettelin lukiessani. "Tulevaisuus sirottuu ajoittain myös päähenkilöiden elämään, kun vaikka Lukki näkee yllättäen Värmlannin metsässä modernin metsätyökoneen. Kirjaluotsi koki "nämä aikojen sekoittumiset keinotekoisina ja tavallaan turhinakin". 

Minua ne ainakin hämmensi ja niitä on varmaan ollut siroteltuna pitkin matkaa. Itse mietin yhdessä paalauskuvauksessa, milloin sellainen on mahdettu keksiä. Milloin teollinen vallankumous oikein alkoikaan. Tosiaankin, tämä on erikoinen teos, jossa menneisyys ja nykyisyys sivuavat toisiaan.

Kirjallisuustoimittaja  Tämän teoksen äänikirjaversio on palkittu Laurinkirja -äänikirjapalkinnolla.

Ja taas kirja kädessä - Jorman lukunurkka Paratiisista  on "vaikeasti avautuva mutta palkitsee kärsivällisen lukijan runsain mitoin". 

Per Hansson: Jos veis he henkemme

 Per Hansson

Jos veis he henkemme 

Morsetin perheen tarina

Alkuteos: - Og tok de enn vårt liv

Suomentanut Elvi Nieminen

Karisto, 1966 

Esipuheesta: Tämä on todenmukainen kertomus Marit ja Peder Morsetista ja heidän seitsemästä pojastaan. Suku on kotoisin Tröndelagista, ja aviopari omisti Selbussa Klegsetin talon. Tällä tilalla on asunut ihmisiä jo tuhannen vuotta, ja toisen tuhannen vuoden aikana kokoontuvat seudun asukkaat kuuntelemaan kertomusta siitä, mitä perheelle tapahtui sodan aikana.

Kyse on toisesta maailmansodasta ja ajasta, jolloin Norja oli saksalaisten miehittämä. Peder Morsetista ja hänen pojistaan tuli vastarintataistelijoita. Harmillista kyllä, norjalaisissa oli myös niitä, jotka ihanoivat natseja ja liittyivät heihin pettäen maansa.

Kun natsit saavat jotain kautta vinkin Morsetien vastarintatouhuista, he, norjalaisen natsin Rinnanin johtaessa joukkoa, perheen kotitilalle Klegsetiin kuulustelemaan perhettä. Oli karmea lumimyrsky ja eräs pojista valvoi ja kuuli joukon olevan tulossa ja osa pojista pakeni ikkunasta.  Onnekkaiden sattumusten kautta myös muu perhe pääsi pakenemaan, mutta perhe hajaantui ja osa heistä joutui kiinni.

Tämä oli tosi kiintoisa tarina. Alun jälkeen juoni tiivistyy ja lukemista ei oikein malttaisi lopettaakaan jännityksen ollessa tiiveimmillään. Loppua kohden kerronta alkaa taas mennä nopeutettua tahtia ja muuttuu kerronnaltaan ja narratiivisilta ominaisuuksiltaan yleisemmäksi tapahtumien kerronnaksi, jossa ei enää ole tunteita mukana. Vain lopputoteamus, miten henkilö(i)lle  kävi. Valokuvaliite antaa oman valotuksensa tapahtumiin ja perhehistoriaan. 

Morsetin perheen seitsemästä pojasta yksi ammuttiin, yhdeltä amputotiin käsi, mutta seitsemästä kuusi selvisi hengissä. Isä Peder vangittiin ja teloitettiin.

Suomi-bongaus:

1) Garbergin sillan luona muutamat harvat, mutta rohkeat miehet yrittivät pidätellä saksalaisia. Heidän päällikkönään oli ruotsalainen vänrikki Åke Sjögren, joka aikaisemmin oli taistellut Francoa vastaan Espanjassa ja sittemmin suomalaisten rinnalla talvisodassa Neuvostoliittoa vastaan.

2) Mutta Gerhard Flesch ei tyytynyt lähettämään vain omia miehiään ja Rinnanin porukkaa Pederin ja Maritin ja poikien perään. Juuri niinä päivinä oli ryhmä SS-sotilaita saapunut Trondheimiin odottamaan kuljetusta etelään. He olivat olleet kauan Suomessa ja  Finnmarkissa ja heidät oli koulutettu erityisesti talvisotaa varten. (Huom. Talvisota tässä otteessa tarkoittaa talvista  ei Suomen historiaan liittyvää talvisotaa). 

Tarinaa lukiessa en voinut olla miettimättä, miten sodan loppuessa ja Saksan antautuessa, natsit saatiin pois Norjasta. Suomen Lapin sodassahan saksalaisia kai pakeni Norjan kautta. Näitä vaiheita ei tässä tarinassa kerrottu. 

-- -- --

Seinäjoen kaupunginkirjaston tunteet lukuhaaste 2024 kohta 26. vapaus, Per Hansson: Jos veis he henkemme 

Pieni Helmet 2024 -lukuhaaste kohta 19. Kirja on kirjoitettu alun perin kielellä, jolla on korkeintaan 10 miljoonaa puhujaa.

Tuhatneljäsataaviisikymmentäkuusi sivua luettavaa, tai sitten ei!

 

Tässä taas uudet kirjastolainat entisten palauduttua. Täytyy sanoa, että se on aina vähän hakusalla näiden ex tempore -valintojen kanssa, kuinka käy, tuleeko luettua vai jääkö kesken. Edellisistä lainoista jäi 1/4 kesken, mutta olinkin jo lainatessani vähän sillä mielellä, että lainatako vai ei.

Näiden suhteen on parempia odotuksia, mutta saa nähdä. Lukemista ainakin riittää. 100 s + 494 s. +385 s. + 477 s. = 1456 sivua mikä määrä tietysti ei ihan vastaa luettavaa sivumäärää. Ehkä kuukausi ei ihan riitä läpikäymiseen, ellei sitten jää tälläkin kertaa kesken, mitä en toki toivo. Tuo Kuutamo-teos on kaikista ohuin ja tyylillisesti, ensivilkaisun perusteella, sanoisinko omaa luokkaansa. Paratiisi-teoksesta en oikein osaa sanoa takakansitekstin perusteella teinkö erehdyksen vai tulkitsinko genren oikein, mutta saa nähdä, historialliset teokset kuitenkin kiinnostavat ja historiaa näissä tuntuu olevan, todellisempaa tai fiktiivisempää. 

Tällä hetkellä kuitenkin luen yhtä oman kirjahyllyni kirjaa, joten menee joitakin päiviä, ennen kuin pääsen tämän kirjapinon lyhentämiseen.