Anna ja Aurinkokissa
Lasten Keskus, 1996
Kuvitus: Jaana Aarikka ja Kaj Järvenpää
Ulkoasu: Junnu Järvelä
128 s.
"Emotiikeri valpastuu, sen korvat nousevat pystyyn ja se kohottautuu
etujalkojensa varaan. Se nuolaisee lastaan ja rauhoittuu sitten asettuen
takaisin makuulle. - Ymmärrän, Silvia sanoo. - En halua ryöstää häntä.
Mutta Tehän voitte tulla sen luokse hoitamaan sitä milloin haluatte. Ja
aluksi voitte pitää sen täällä. Sitäpaitsi en ole vielä puhunut asiasta
Kaarle Kustaalle. Hän päättää lopullisesti. Ja Silvia lisää ikäänkuin
selitykseksi: - Onhan hän sentään kuningas."
Tässä on kirja, jonka jokaisen tulisi kerran elämässä lukea ja varsinkin näin syksyn koittaessa. Kirjan sanoma on selvä: jos otat kissan, olet myös vastuussa siitä. Ei ole olemassa kesäkissoja, on vain kissoja.
Anna ja Aurinkokissa on kertomus Annasta ja hänen siskostaan Riitasta. Anna on haaveileva, mielikuvitusmaailmoissa elävä tyttö, joka kesämökin läheisyydestä löytää kissanpennun. Riittakin tietää kissasta. Anna elää mielikuvitusmaailmassaan kuvitellen itsensä kuningatar Silviäksi ja isänsä Kaarle Kustaaksi. Leikissään hän kuvittelee itsensä Intiaan ja kissanpennun (aluksi niitä on useampi) tiikeriksi. Vanhemmilleen tytöt eivät kissanpennuista puhu. Kunnes salaisuus sitten eräänä päivänä selviää. Sitä ennen Anna ehtii pudota hylätyn maatilan kaivoonkin ja vähällä hän on tulla kyykäärmeen puremaksikin. Annalle se tosin on Kaa - hänen lempitarinansa Rudyard Kiplingin viidakkokirjan mukaisesti.
Kissanpentu, joka on jäänyt yksin (ilmeisesti emo on toisten pentujen kanssa kadonnut omistajien mukana, mutta tästä yhdestä ei ole tiedetty mitään), otetaan Annan perheeseen.
Sitten tulee syksy. Isä joutuu lähtemään Brysseliin työmatkalle ja perhe joutuu muuttamaan kesämökiltä kaupunkiin. Kissanpentua ei vain löydy mistään. Ja kiire on. Ei tässä ehdi sitä etsimään. Ja niin perhe häviää autolla pois Tiikeriksi nimetyn kissanpennun luota.
Anna ja Aurinkokissa on koskettava tarina. Sen kerronta vaihtelee todellisen ja Annan mielikuvituselämän välillä ja siinä sivussa kuvataan pienen kissanpennun selviämistä samoissa sadun ja toden välimaastossa. Milloin pentua hoivaa Emokissa, milloin Nälkäkissa, milloin Unikissa ja syksyn koittaessa tulee kuvioon mukaan Vilukissa. Nälkäkissa ja Vilukissa ovat helppo ymmärtää, mutta Aurinkokissa on minusta hieman erikoinen valinta sille, mitä se tässä kirjassa edustaa. 
----
Pieni Helmet 2018 -lukuhaaste kohta 19: Kirjassa on lemmikkieläin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti