lauantai 10. maaliskuuta 2018

Aino Kallas: Ants Raudjalg!

Aino Kallas
Ants Raudjalg
Otava, 1924
128s


Ants Raudjalg on virolainen kertomus. Se alkaa Antsin lapsuudesta ja lapsuudenkuvauksen takia minä tämän ostinkin viime syksynä kirjamessuilla.

"Ants Raudjalg syntyi suvisena sunnuntaina, rukiin äsken heilimöityä, päivien käännyttyä puolta tiimaa lyhyemmäksi. Syntyi Jumalan tunnilla, kirkon aikaan, isänsä lukkarin ja pitänkoulunopettajan, Mihkel Hesekiel Raudjalan, ollessa poissa kotoa, virantoimituksessaan kirkossa."

Yksi kolmasosa tarinaa kertoo Antsin lapsuudesta. Ants on isänsä poika, isään vahvasti sitoutunut, kunnes tulee päivä, että hän huomaa myös äidin. Antsin ajatuksissa äidin ajattelutapa alkaa saada sijaa ja isän ajattelutapa ei enää merkitsekään niin paljoa. Tavallaan kyse on uskon ja epäuskon, mutta myös arjen ja toiveiden välisestä ristiriidasta.

Sitten Ants laitetaan kouluun,  Tartoon lukioon, missä Ants kasvaa nuoruuteen ja varhaisaikuisuuteen. Mukaan tulee politiikka ja Antsista on tavallaan tullut ihminen, joka ei oikein tiedä kuka hän on ja mihin ryhtyisi.

"Pärt Maddison teetteli kohta kodikasta, riisui takkinsa. - Asutpa sinä yläilmoissa, hän sanoi ja pysähtyi katsomaan ikkunasta. Sumu peitti kaupungin, siellä, missä saattoi olettaa Emajoen uoman, kosketti sumu maata. - Mitä sinusta on tullut? hän kysyi yhtäkkiä ja tarkasti kirjahyllyä. Ants katseli hänen liikkeitään, itse seisoen kädet selän takana rauta-uunin edessä. - Niin, jospa minä sen sinulle sanoisin. Huonekumppanuudentakia voi olla kerran avomielinenkin. MInusta on tullut suurennuslasi, jonka läpi voi katsella taudinitiöitä, jos ketä haluttaa. Pärt Maddison laski kirjan kädestään. - Että mitä? Mikä se semmoinen on? - Ompahan vain semmoinen kapine... Pärt katsoi Antsia pitkään, sanoi sitten: - Eipä sinulla paljon kirjoja olekaan. - Ne ovat kaikki lähetystyössä. - Kuule, jätä, hyvä mies, kuvat ja tunnustähdet. Puhutaan suoraan. - No lainassa, jos sen paremmin ymmärrät."

Antsin isä on alkanut vanheta, Ants palaa kotiin.Eräänä päivänä hän järjestää isänsä kirjahyllyä ja löytää isänsä tekemän sukupuun, jota hän joskus lapsenakin oli tarkastellut. Menneet sukupolvet, heidän näkemänsä vaiva ja tuska piirtyy hänen eteensä. Antskin tuntee itsensä väsyneeksi. Hän takakstelee sukupuuta.

"Viimeisenä vaarivanhus, josta isä joskus oli kertonut, että hänet oli moision tallinpenkillä pahanpäiväiseksi pieksetty, niin että hän vielä ikäloppuna selkäänsä arasteli, yksin kylynsä kylpi ja saunassa arpensa vihtoi."

Silloin Antsille valkenee, että esi-isät ovat vieneet hänen voimansa. Hänen väsymyksensä on hänen heimonsa väsymystä. Ants samaistuu sukuunsa.

Ants Raudjalg sijoittuu aikaan, jolloin Viro ei vielä ole itsenäinen, mutta etsii omaa identiteettiään. Verrattuna muihin Kallaksen teoksiin, joita olen lukenut, esimerkiksi Reigin Pappiin tämä on kielellisesti aivan erilainen, arkisempi. Silti tässäkin on sanoja, jotka kiehtovat erilaisuudellaan ja juuri siksi, että sanat eivät ole  nykykieltä eikä kirjakieltäkään. Näissä käyttämissäni otteissakin vilahti ainakin sanat teetteli ja kyly

Aino Kallas kirjailijana on kyllä alkanut vetää minua puoleensa.
...
Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaaste kohta 10: Lue sellaisen kirjailijan teos, jolla on sama etunimi kuin sinulla

2 kommenttia:

  1. Kallas tuntuu kyllä kirjailijalta jolta voi ja pitäisikin ammentaa paljon luettavaa, tämäkin vaikuttaa kiinnostavalta ja en ole noita muitakaan romaanejaan vielä lukenut Sudenmorsiamen lisäksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sudenmorsiamen olen joskus lapsena lukenut, mutta nyt en enää tohdi siihen tarttua, vaikka Kallaksen kirjat yleisellä tasolla kiinnostavat. Sudenmorsian tuntuu kuitenkin jostain syystä nousevan Kallaksen kirjoista ensimmäiseksi hänen teoksistaan, siis sellaiseksi, mikä yleensä ensin mainitaan hänen teoksistaan.

      Poista

Kirjojen viehätys ei perustu ainoastaan lukemiseen ja siihen liittyviin tunteisiin ja reaktioihin. Osa viehätystä on niistä syntyvä keskustelu, ajatuksen jakaminen.