04 kesäkuuta 2019

P.D.James: Mistelimurha ja muita kertomuksia!

P.D.James
Mistelimurha ja muita kertomuksia
Alkuteos:The Mistletoe Murder and Other Stories
Suomentanut Jaakko Kankaanpää
Otava, 2017


"Murhaa ei pitäisi koskaan antaa anteeksi tai ymmärtää. En kuitenkaan kadusitä, mitä tuolloin tein; kenenkään ei pitäisi kuolla hirsipuussa"






P.D.Jamesin Mistelimurha sisältää neljä novellia, joiden miljöö on brittiläinen yhteiskunta elämäntapoineen ja yhteiskunnan eri puolineen. Kahdessa  novellissa esiintyy P.D.Jamesin rikostarkastaja Adam Dalgliesh. Tarinat ovat keveitä, ei kovin monimutkaisia. Keveydestä huolimatta nämä ovat vaikuttavia ja herättäviä ja kahta viimeistä novellia lukuunottamatta loppu huipentui tavalla, joka ainakin itselläni aiheutti pieniä väristyksiä. Nämä pistävät ajattelemaan oikeudenmukaisuutta ja moraalikysymyksiä.

Olen katsellut P.J.Jamesin kirjoja aiemminkin, lukenut en kuitenkaan ole. Adam Dalglieshin muistan vuosia vuosia sitten ylellä esitetystä tv-sarjasta ja olen monesti ajatellut, että olisi mukava, kun tuo sarja tulisi uusintana. Sarja on ollut suosikkini brittiläisistä dekkarisarjoista.

Ehkä, tämän lukukokemuksen nojalla, P.D.Jamesia voisi lukea enemmänkin.

Vielä sen verran,että tämän Mistelimurha-teoksen kannet on tyylikkäät. Mietin, onko kannessa misteli vai paatsama, jotka molemmat liittyvät brittiläiseen joulunviettoon. Mistelihän se on kuten nimikin ilmaisee.

---
Teoksen on lukenut myös Oksan Hyllyllä, ja koettu, että mitään kihelmöivän jännittävää teoksessa ei ollut. Tarukirjan Margitin mielestä kirjailija vastaa hyvin novellimuodon asettamaan haasteeseen ja  Sivuja ja silmukoita blogin Mariannan mielestä Jamesin tarinat soljuvat mukavasti eteenpäin.

..

Tällä kirjalla aloitan Kirjankansibingon: Jännitys

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa kirjalta minunkin makuun. :) Pitääkin etsiä hyllyn uumenista; minulla on yksi P.D. Jamesin kirja, jonka joskus olen aloittanut, mutta se on jäänyt kesken.
    Kirjankansibingo kuulostaa hauskalta. Kerro vähän lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjankansibingo on Okssan hyllyllä blogissa julkaistu kesälukuhaaste. Siihen voi ilmoittautua täällä. https://oksanhyllylta.blogspot.com/2019/06/kirjankansibingo-kesalle-2019-tule.html

      Poista

Älä roskaa!