Elaine Coffman
Viides tytär
Alkuteos: The fift daughter
Suomentanut Pasi Punnonen
378 + 1 s.
Viides tytär on varakreivi Strathmoren tytär, josta hän ei halua tietää mitään. Syynä se, että varakkreivin puoliso on kuollut synnytyksessä ja lapsi ei ollut, niin kuin mustalainen oli ennustanut - poika. Viides tytär neljän aiemman tyttären isälle on liika kova pala, varsinkin, kun mies kaiken lisäksi kokee tunnontuskia. Lääkäri oli ilmoittanut, että ei voi pelastaa sekä äitiä että lasta, joten varakreivin oli valittava ja hän valitsi: pelastakaa poikani, joka siis ei ollutkaan poika vaan tytär.
Varakreivi jättää kartanonsa Yorkshiressa ja muuttaa neljän tyttärensä kanssa Lontooseen jätten juuri syntyneen lapsen Augusta-serkun hoiviin. Lapsi saa nimen Maresa Äitinsä nimeä Maria Teresaa mukaillen. Lapsi kasvaa villinä ja vapaana. Hän saa ystävän naapurikartanon Percystä.
Maresa kaipaa isäänsä ja kaipaa rakkautta, hyväksyntää. Hän kihlautuu yhden jos toisen kanssa purkaakseen kihlauksen kohtakin. Suhdetta Percyyn hän pitää vain hyvän ystävyyssuhteena.
Sitten isä käskee Maresan muuttamaan Lontooseen. Hän aikoo naittaa Maresan. Maresa haluaa kuitenkin lähteä Italiaan, Toscanaan äitinsä sukulaisten luokse, sillä hän on italialaista sukua. Hän saakin luvan lähteä vuodeksi, mutta jos hän ei ole vuodessa hankkinut itselleen miestä, niin hänen olisi palattava Lontooseen ja mentävä naimisiin sen kanssa, jonka isä hänelle hyväksi näkee.
Viides tytär on romanttista viihdekirjallisuutta. Tarina sijoittuu 1700-1800-luvun vaihteeseen. Napoleonin valtapyrkimyksillä ja sodilla on oma osansa tarinaa. Ei tämä ihan kehno tarina ollut. Jossain mielessä minulla tuli Maresasta mieleen Scarlett ja Tuulen Viemää, mutta yhtäläisyydet ovat kuitenkin aika vähäiset. Maresa oli aika uppiniskainen, mutta myös peräänantamaton. Toisin kuin Scarlett, joka ymmärsi onnensa liian myöhään, Maresa havahtuu ja lähtee ranskalaisten vangiksi ottamaa Percyä Korsikalta. Onnellinen loppu on hyvä, mutta lopetuksessa oli kuitenkin jotain, mistä en tykännyt. Se ei ollut tarpeeksi naseva ja rehti. Pieni epämääräisyyden piikki jäi kaivelemaan. Eikä ne elämänneuvotkaan lopussa niin syvällisiä olleet.
Utelaisuuttaa herättää maininta Ann Radgliffen teos Italialainen, jota Maresa lukee muiden lähtiessä Firenzeen.
Tarinan rakenteesta voisin manita sen verran, että jokainen luku alkaa jollakin rakkauteen liittyvällä säkeellä Byronista Napoeloniin ja Emily Brontesta Shakespeareen. Tämä menee ehkä vähän yli, sillä säkeet jäävät ainakin minulle hieman irrallisiksi tarinan juoneen nähden. Parempi ratkaisu olisi ollut valita yksi osuva säe teokseen alkusivuille, kun viljellä lainasäkeitä joka välissä. Aika hyvä olisi ollut tämä Emily Bronten säe, joka näin ystävänpäivän kunniaksi tässä mainittakoon. Rakkauden ja ystävyyden välimaastossa tämäkin teos seilaa.
Rakkaus on kuin villiruusu,
Ystävyys piikkipaatsamaa muistuttaa,
Paatsama on väritön,
kun ruusun kukka hehkein,
vaan kumpi lakkaamatta kukoistaa?
- Emily Bronte
----
Porin lukuhaaste kohta 9: kirjan nimessä on numeraali
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä roskaa!