Alvilde Prydz: Luvattu maa!

 

Alvilde Prydz

Luvattu maa

Alkuteos:

Suomentanut: Hilja Walldén

WSOY, 1919

274 s.

 

 

 

 

 Alku:

Siintävänä ylenee tunturi tunturin takana, mahtavain porrasten tavoin johtaen ylätasangolle - - - tuonne, missä syvänne kimmeltää vihreän jään peitossa, vaan josta huiput kohoavat toinen toistaan korkeampina taivaan kirkkauteen. Ylhäällä hohtaa kylmä iäisyyden loiste. Rajaviivat haihtuvat häikäisevään valoonn. - Kaukainen loistava seutu siellä houkuttelee, ihmismaailmasta eristettynä.

Alempana on nummi. .....

Luvattu maa ei nimestään ja joistain kristillispainotteisista viitteistään huolimatta ole hengellinen teos. Paremminkin kyseessä on psyloginen avioliittoromaani, jossa kuljetaan itsetuntemuksen ja elämän merkityksellisyyden, unelmien ja toiveiden monipolvisessa maastossa.

Teoksessa on paljon kaunista ja eteeristä luontokuvausta, myös hieman mystistä uskoa keijuihin ja maahisiin, metsänneitoihin. Päähenkilö on rouva Thora Thammersen, joka jo aikuisten lastensa, tyttären ja pojan kanssa majoittuu kesäksi alussa kuvaamani tunturin kupeessa olevaan parantolaan, jossa on joukko erilaisia kesäasukkaita. Thora-rouva kävelee mieluusti yksinään nummella. Hänellä ei ole mitenkään läheiset välit lastensa kanssa, joiden ajatusmaailma ja elämänasenne on erilainen. Thoran painolastina on myös nuoruuden rakkauden kohde jonka hän on jättänyt tai en oikein tiedä, oliko se Thora, joka jätti, vai mies, joka jätti Thoran. Thora on mennyt naimisiin miehen kanssa, joka "on aina iloinen" ja Thora ei ole kokenut avioliittoaan onnnelliseksi. Kuinka ollakaan, Thoran nuoruudenrakkaus on myös parantalossa, ja saanut lempinimen Omar Pasha.

Luvattu maa on aika vaikeaselkoinen teos. Se  sijoittuu yli sadan vuoden takaiseen norjalaiseen yhteiskuntaan. Teoksen lukemista ja ajatuksen selkeyttä häiritsee myös monet katkot ajatusviivoin. Aika työläästi jaksoin tämän lukea loppuun. Teoksessa oli kuitenkin myös jotain suvantopaikkoja ja hienoja ajatuksia. Myös ihmiskuvauksissa oli syvällistä tarkkanäköisyyttä ihmisluonteiden eroavuuksista. Erityisesti erään naishenkilön kuvaus oli karikatyyriydessään kuvaava luonnekuvaus.

Kaunis siunauksen toivotus:

"Löytäköön jalkasi tien sinne, missä sinun on hyvä olla"

 Jos tämä muuten oli työläs lukea, niin loppu oli kaunis ja pidin siitä paljon.

Hiljaa ja huomaamatta oli kuu ilmaantunut taivaalle. Se oli alhaalla taivaanrannassa ja loi vaaleata hopeanhohdetta. Säteet väreilivät - kuin soittimen kielet soittoniekan niitä käytellessä. Tuuli oli viileän puhdas, kuin tulisi se iäisyyden mailta. --- ---- ---- Taivas oli hehkunut  kultaisin liekein,, jotka leimusivat ja sammuivat. Ja sitten tulvahti esiin punertava valomeri, vaihdellen tummimmasta purppurasta hennoimpaan ruusunhohteeseen. Ikuinen lumi hehkui tulessa, nummi peittyi veripunaan. Mutta tunturien ja harjujen yläpuolella vallitsi häikäisevä kirkkaus. Heistä oli kuin olisivat he saaneet ohi tähtien luoda katseen loppumattomaan iäisyyteen. Ja siellä liiteli ihmeellisiä, hienoja kukkasia, joiden väreille ei kukaan ole keksinyt nimeä. Oli kuin näkisivät  he valkosiipien välkkeen ... lähetin kirkkauden mailta! ... Vavahdus kävi läpi Thoran olennon. Ihanan haaveen vallassa hän kuiskasi: - Samuel! Äitisi on avannut meille tien luvattuun maahan.

---

 Kirjan Kannet Auki -lukuhaaste kohta 8: Lue kirja, jonka kannet alkavat irrota liitoksistaan.