Martta Piili: Kohtalona Siperia!

 

Martta Piili

Kohtalona Siperia

Neljätoista vuotta pakkotyövankina

LIKE, 2021

176 s..

"Eräänä syksyisenä päivänä 1939 olin yksin kotona,  kuten olin joutunut olemaan usein ennenkin. Mieheni oli mennyt saamulla työhönsä, 10-vuotias Eila-tyttäremme oli koulussa ja hänen vanhempi sisarensa Sirkka paimentamassa ainoaa lehmäämme, jotavielä myöhäissyksyllä käytimme laitumella."

Näin alkaa Martta Piilin (Piilikangas) tarina, joka on alkujaan ilmestynyt 1957 nimellä Pakkotyövankina Siperiassa. Martta asuu perheineen  Koivistolla menetetyssä Karjalassa kun talvisota syttyy. Lapset lähetetään sukulaisten luokse evakkoon ja eräänä päivänä perheen isäkin lähtee tapaamaan tyttäriään, mutta syystä tai toisesta Martta ei halua lähteä evakkoon. Kun väki lähtee  sodan edetessä Martta jää odottamaan,että häntä tultaisiin lupauksien mukaan noutamaan, mutta näin ei käy, vaan noutajat tulevat toiselta suunnalta. Martta yrittää karkuun suksilla, mutta pakomatka päättyy ja Martta kuljetetaan erinäisten vaiheiden jälkeen kauas Siperiaan pakkotyöhön, ensin viideksi vuodeksi, mutta kun Martta suivaantuneena sanoo, mitä ajattelee asioista saa kymmenen vuotta lisää.

En tiedä, onko Martta itse kirjoittanut tämän, vai onko joku kirjoittanut tämän Martan suusanallisen kertomuksen pohjalta. Tähän antaisi viitteitä Erkki Vettenniemen teokseen kirjoittamat jälkisanat, mutta mene ja tiedä. Annettu kuvaus jää hieman epäselväksi ja hämäräksi. Kerronnallisesti tämä ei ole mitenkään laveaa. Tarinaan jää paljon aukkoja joko tietoisesti tai ymmärrettävästi vaikean ajan ja tilanteen takia. Nämä aukot jättävät kuitenkin kysymyksiä ja saavat pohtimaan miksi kävi niin kuin kävi? Kerronnallisesti tässä on myös joitain loogisuusongelmia, jotka ilmentävät jälkikäteistä muistelua ja aikaa, jolloin teos on ilmestynyt. Esimerkiksi kun Martta on vielä kotimaisemissa Koivistolla ja puhuu Suomeen pääsystä, niin jään pohtimaan, oliko Karjala jo menetetty ja osa Neuvostoliittoa. Martta ainakin puhuu ikään kuin tämä olisi tuossa hetkessä totta, vaikka se tosiasiallisesti oli totta vasta sotien jälkeen. Tarkoitan siis, että tapahtuma-ajan olot ja kerronta-ajan tilanne menevät ristiin..

Kerronta ei ole pelkkää kurjuuden ylistystä, vaan Martta kohtaa myös inhimillisyyttä ja ystävällisyyttä, varsinkin loppupuolella, kun hän pääsee varsinaisesta vankeudesta vapauteen, vaikka ei vielä Suomeen. Myös usko ja luottamus Jumalaan pitävät toivoa yllä. Venäläinen kulttuuri vodkamaljoineen ja suolakurkkuineen tulee tutuiksi ja rivien välissä kulkee sosialistinen aatemaailma. Martta selviää vaikeuksistaan ja monen mutkan kautta takaisin Suomeen. Tarina päättyy junamatkaan kohti Helsinkiä, kohti kotia, kohti länttä.

Hieman hyperbolaa muuten tavanomaisen kerronnan lomassa:

"Minulta riisuttiin kumisaappaat, ja silloin näin, että jalkapohjissani oli nauriiden kokoisia vesirakkuloita."

---

Kirjan kannet auki -lukuhaaste kohta 5: lue kirja, jonka kannet on sävyltään siniset