Tomi Kontio
Tunturin luokse, rakkaan
Teos, 2023
93 + 1 s.
Miksi laskisimme kilometrejä tai askelia?/ Laskekaamme ensimmäinen askel /ja viimeinen: /Lähtemisen merkit.
Muuten kuunnelkaamme lintuja, tuulta, / vettä ja hiljaisuutta.
On armollista, / ettei tarvitse sanoa mitään.
Tunturin luokse, rakkaan on runokirja, jonka riveillä soi pohjoisen karut tuulet. Sanojen askelissa lukija "riisuu kaupungin yltään", käy rahkasammalmatolla, palsasoilla. Kuuntelee "veden konserttia kivikon alla" Sisimmässään kaipaus, niin kuin runoilijalla "kulkea lintujen portaat".
Sanastossa on paljon lapin luontoa ja elämää kuvaavia sanoja, kuten joikaa, gaisso, paljakat. Runoilija avaa lukijan silmien eteen "kitisevät konkelot", "kohisevat virrat" ja "havisevat metsät".
Pohjoisen karu luonto kauneudessaan taipuu sanoiksi, rytmeiksi - tunteiksi. Tunteet ja luonto keskustelevat keskenään.
En minä ehkä ihan kaikkia runoilijan ajatuksia tajua, runonkieli vaatii pohdintaa, kosketuspintaa ja samaistumista, eletyn elämän vuorovaikutusta lukemaansa. Sen, mitä ymmärrän, on rakkaus luontoon, kaipaus tuntureille, avaralle hengittämään tuulta.
Mainittakoon vielä teoksen nimestä, joka on hauska sanaleikki. Sen voi ymmärtää kahdella tavalla. Kaipauksena tuntureille, joita rakastaa, tai kaipauksena tuntureille, kivikkoon. Rakka on murresana ja tarkoittaa kivikkoa.
Minä makaan kuvaamassa riekonmarjaa. / Se on musta ja kiiltävä kuin /
kyynelehtivän silmän pupilla.
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta
Muualla:
Mummo matkalla : ", josta on takuuvarmasti iloksi kaikille meille pohjoisen ystäville ja kairan kiertäjille, niillekin meistä, joille rinkka ei enää selkään istu..."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti