08 tammikuuta 2024

Alf Pröysen: Eukko Pikkurilli!

 Alf Pröysen

Eukko Pikkurilli

Ruotsissa julkaistusta valikoimasta Gumman som blev liten som en tesked

Suomentanut Kirsi Kunnas

WSOY, 1959

Kansi ja kuvitus: Maija Karma

Oli kerran eukko, joka meni illalla vuoteeseen ja nukkui yönsä ihan niin kuin eukot aina nukkuvat ja heräsi aamulla töihinsä ihan niin kuin eukot aina heräävät. Mutta yön aikana hän oli tullut pieneksi kuin pikkurilli, ja sellaista sattuu eukoille aivan ani harvoin.

Eukko Pikkurilli on vanha virttynyt kirja, jonka kerran löysin kipputorilta, ja vaikka sivut olivat tahraiset minua kiinnosti  ostaa tämä ihan vain tutustuakseni millaisesta sadusta onkaan kysymys. Sillä satuahan tämä tarina on. Ei kukaan noin vain yön aikana pikkuiseksi muutu, eihän! 

Eukko Pikkurilli on alkujaan norjalaisen kirjailijan kirjoittama tarina. Tässä teoksessa Eukko Pikkurillin toimista kerrotaan viiden tarinan verran. Niissä kerrotaan kodinhoidon ongelmista, kun koko on pienempi kuin keittovälineet, tutustutaan pieneen tyttöön ja päästään varisten kuningattareksi. Lisäksi tehdään makaronilaatikkoa, kunhan ensin on käyty ostoksilla ja lopulta ollaan myyjäisissä arpajaisvoittona, jonka kuitenkin voittaa tuo pikkuinen tyttö, sillä muutenhan olisi ollut kovasti hullua, jos Eukko Pikkurilli ei olisi päässyt kotiin ukkonsa luokse.

Ajattelin,että tämä voisi olla ihan lysti ja mukava kirja, mutta en innostunut. Takakansitekstin mukaan Pröysenin sadut ovat kekseliäitä, hilpeitä ja omaperäisiä. Ehkä ne sitäkin ovat aikanaan olleet. Eukko Pikkurillin lisäksi tässä teoksessa oli kuusi erillistä pientä satua, joista pidin eniten sadusta Muori ja rotanpoika. Siinä oli jotain samaa kuin lorussa jossa puhutaan "talosta, jonka rakensi Jussi". Vähiten pidin tarinasta Opettaja ja hyttyset. Joku saattaisi pitää sitä lystikkäänä ja vitsikkäänä ja ehkä siinä on jonkinasteista ironiaa, jos saduissa voi ironiaa olla, mutta minuun tarina jätti vain ikävän jälkimaun.  Ehkä osa vaikutusta johtuu siitä, että tämä tarinakokoelma on hieman sekalainen eikä keskity vain Eukko Pikkurilliin, samoin kuin se, että suomennos on tehty ruotsinkielisestä laitoksesta, ei norjalaisesta alkuperäistarinasta.

Eukko Pikkurilli ja rinkelin syömisen ongelmat




---

Pohjoinen 2024 -lukuhaaste kohta 19: satukirja

2 kommenttia:

  1. Mulla löytyy hyllystä Eukko Pikkurillin joulu. Lapsena sain. Vois lukea sen loppuvuodesta ja näkis, että tykkäänkö enää tästä kirjasta niinku lapsena.

    VastaaPoista

Älä roskaa!