Nimco Noor & Maiippi Luukinen
Paratiisin tyttö - Juuret Mogadishussa, koti Helsingissä
Like, 2022
204 s.
Nimco Noor on Suomen somalialainen, Suomen kansalaisuuden saanut vuosaarelainen, kahdeksan lapsen äiti, opettaja, yhteiskunnallinen vaikuttaja. Paratiisin tyttö on hänen tarinansa, kertomus "pakolaistytön tiestä itsenäiseksi suomalaiseksi naiseksi", kuten takakansiteksissä luonnehditaan.
Tarina alkaa: "Toukokuun toiseksi viimeinen päivä 2011. Ihmisiä valui Helsinki-Vantaalla virtana kuten lentoasemilla aina. Yhdet lähdössä ja toiset palaamassa, monilla kärryt täynnä matkatavaroita."
Nimco on kahdeksan lapsensa kanssa matkalla Lontooseen. Ensimmäinen luku on kuitenkin vain johdantoa. Tarina jatkuu takautumalla ja siirrytään vuoteen 1999, jolloin Nimco ensimmäisen kerran saapuu Suomeen miehensä luokse perheenyhdistämisprosessin myötä. Sitten tarina jälleen jatkuu vuoden 2011 matkan kuvauksella ja etenee muistoilla lapsuudesta ja kasvuvuosista Somaliassa. Tämä hyppely ajassa sekoittaa hieman lukemista, enkä oikein tiedä, mihin nyt ollaan matkalla ja mihin menossa.
Kuvaus elämästä Somaliassa oli antoisaa ja mielenkiintoista ja pidin tästä osuudesta. Se oli selkeää ja mukaansaottavaa ja avasi somalialaista kulttuuria ja elämänmenoa. Siellä täällä kerronnan lomassa on käytetty paikalliskieltä ja somalialaisia sananlaskuja, joiden googlekäännös ainakin yhden kohdalla on sanatarkkana käännöksenä vahvempi kuin miten se on suomennettu.
Paratiisin tyttö on tarinan itsenäisestä, vahvasta naisesta, joka kasvaa aikuisuuteen ja vastuuseen, haluun vaikuttaa ja olla osa yhteiskuntaa. Paratiisin tyttö on kertomus pakolaisuudesta ja ulkopuolisuudesta ja siitä, kuinka vaikeaa on tulla osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Se on myös kertomus periksiantamattomuudesta ja pelon voittamisesta.
Mitä minun on kuitenkin vaikea ymmärtää, on Nimcan näkemys, että somalialaisista ei pitäisi puhua somaleina.
"Pahinta on, kun sivistyneeet ihmiset käyttävät rasistisia ilmaisuja. Erään opettajan kanssa keskustellessamme hän käytti jatkuvasti sanaa somalit. Ei sanassa sinänsä mitään vikaa ole, eivätkä kaikki käytä sitä loukkaavassa mielessä, mutta suomalaisessa kielenkäytössä siihen sisältyy usein kovin alentuva sävy. Korjasin, että me olemme somalialaisia. Me olemme kansa, jolla on kieli, valtio ja lippu, aivan kuten suomalaisilla. Yritin kysyä, miksi somalialaisista on tullut vain somaleita. Opettaja ei osannut vastata. Itse somali-sanaa käytä ja korjaan, jos joku muu niin tekee."
Suomenkieli on vaikea kieli. Siihen liittyy nyansseja, joita ei ehkä suomalainenkaan tule ajatelleeksi. Itse koen, että somali on yhtä kuin somalialainen, tiettyyn kulttuuripiiriin kuuluva ihminen. Toisaalta sanasta suomalainen ei voi johtaa lyhyempää muotoa vastaavalla tavalla. Sopii kuitenkin kysyä, onko se, että sanoista käytetään lyhyempiä muotoja, kuten somalialaisesta somalia jotenkin rasistista? Voidaanhan afganistanilaisistakin puhua afgaaneina.
Myönnän kuitenkin, että sanatkin voi sattua ja on sanoja, joita ei ehkä pitäisi yleisesti käyttää. Kieli muuttuu ja sanoilla on vivahteensa. Niillä voi ilahduttaa, mutta niillä voi myös tuottaa surua. Niillä voi sitoa, mutta myös haavoittaa. Sanat voivat olla kauniita, mutta ne voi olla myös rumia. Miten käytämme niitä on kiinni ihmisestä itsestään.
Rasismi on mielestäni asenteissa ei sanoissa. Toisaalta sanoilla voi ilmaista asenteita, mutta silloin kyse on enemmästä kuin pelkästä sanasta, siinä on mukana kehonkieli, ilmeet, koko olemus. Jos joku käyttää sanoja alentavasti, ei se tarkoita, että kaikki käyttäisivät sitä alentavasti. Pitäisikö sana siis laittaa pannaan siksi, että joku on käyttänyt sitä alentavasti? Ajattelemaan pistävä näkemys siis tämä Nimcon tekemä kysymys somalin ja somalialaisen eroavaisuudesta.
Kirjallinen maailmanvalloitus: Somalia
---
Muualla:
Kirjat kertovat: Tabuja rikkova elämänkerta
Anun ihmeelliset matkat: Paikoitellen hulvattoman hauska teos
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti