Ivan Southall: Pensaspalo!

Ivan Southall

Pensaspalo

Alkuteos: Ash road

Suomentanut Pirkko Talvio

Otava,  1970 (alkuteos ilmestynyt 1965)

237 s.

Kansikuva Jaakko Pakkala

Hurjan väkevä tarina Australian takamailta, nuorille suunnattu, mutta ei mitään fiilistelyä. Tarinan keskiössä on kolme poika, Harry, Wallage ja Graham, jotka

olivat paenneet kaupungista viettääkseen ihanan vapaan viikon maastossa.

Oli iltapäivä, perjantai 12. tammikuuta, kun he väsyneinä leiriytyivät  noin mailin päähän Tinleystä. Ilma oli kuuma, polttava pohjoistuuli hohkasi, ja nuotioita tai avotulta ei saanut sytyttää.

Täällä Suomen oloissa on vaikeaa ymmärtää, että pohjoistuuli voi olla kuuma ja polttava, ja että tammikuussa on kesäsää ja palovaroitukset yllä, mutta niinpä tässä tarinassa ollaankin aivan toisella puolen maapalloa, erilaisella mantereella, oudommassa maanosassa, kuin oma pieni maamme tai missä itse olemme eläneet ja kokemuksemme keränneet.

Poikakolmikko jatkaa matkaansa levättyään ja hankkivat pienen spriikeittimen, josta ei pitänyt olla vaaraa, mutta kuinka käykään. Metyylipullo kaatuu ilman korkkia, juuri kun pojat yön jälkeen ovat keittämässä itselleen teetä. Kömpelyys kostautuu, syttyy palonalku, jota pojat eivät saa sammutettua. Kauhuissaan he pakenevat valloilleen ryöstäytynyttä pensaspaloa.

Paitsi poikakolmikkoa tarinassa seurataan vuoriston toisella puolen olevan Ash Roadin ja Prescottin asukkaita. Buckinhamin perheesesen kuuluu lapset Julia (5 v), Pippa (ikää ei mainita, mutta on ehkä siinä kahdentoista) ja Stevie (hieman nuorempi kuin Pippa. Sitten on Georgen perhe, johon kuuluu isä, poika John ja tytär Lorna. Johnin lähtiessä sammutustöihin tytär Lorna jää isänsä kanssa keräämään marjoja, jotka tosin ovat kuivuuden pilaamia. Isä ei anna periksi, marjat on saatava hillotehtaalle, kunnes hän saa  saa sairaskohtauksen ja kaatuu tajuttomana maahan. Lisäksi on Peter Fairhall, jonka pitäisi lähteä kotiin, ja hänen isoäitinsä ja Tannerin ukki, Buckinhamien naapuri, jonne Julia pakenee aiheutettuaan kylpyhuoneeseen tulvan. 

Kun ilmassa alkaa olla savuntuoksua ja palo vuoriston takana olevasta Tinleystä leviää pitkin pensaikkoa myös Ash Roadiin, alkaa lasten ja nuorten selviytymistaistelu. 

Olen aiemmin lukenut Ivan Southallin  nuortenkirjan Pakkolasku pimeään, jossa oli hieman samoja teemoja. Miten selviytyä vaarallisessa tilanteessa? Pensaspalo oli Pakkolasku pimeään -tarinaan verrattuna hurjempaa luettavaa. Savu ja vaarantuntu oli niin paljon järisyttävämpi kun liekit lyövät ympärillä ja savu tukahduttaa hengitystä. 

Tarinassa on voimaa kuin tulessa ainakin, mutta myös pieniä loogisuusongelmia. Ensinnäkin takakansitekstissä puhutaan perjantaista 13. päivästä, mutta teos alkaa kuitenkin sanoilla: 

Myöhään iltapäivällä perjantaina kahdestoista tammikuuta ... 

Ja myöhemmin puhtaan kuinka

Muutapa Ash Roadista ei ollutkaan sanottavaa, paitsi että se sijaitsi auringonnousun aikaan lauantaina kolmantenatoista tammikuuta ...

Tannerin ukki oli kokenut samanlaisen tuhoisa palon aiemminkin, vuonna 1913, Tuo karmiva päivä oli alkanut samoin kuin tämäkin, päivämääräkin oli sama  

ja  sitten taas

seinäkalenterissa oli päällimmäisenä eilinen päivämäärä. Kalenteri soti Peterin historiantajua vastaan, päivän oli oltava oikea olipa muuten miten tahansa. Hän repäisi päällimmäisen liuskan ja tuijotti päivämäärää - tammikuu, perjantai, kolmastoista...

Hmm. Sekavaa on, sekavaa. Eihän sillä nyt suurta merkitystä ole, oliko  perjantai vai lauantai 13. päivä, mutta ... ehkä koko loogisuusjuttu on sekin tehokeino, katastrofi vie ajantajun eikä enää kysytä, paljonko kello on, tai mikä päivä nyt on. Yritetään vain selvitä. Silti tämä päivämääräkysymys hämmentää ja luo epävarmuutta uskottavuuteen nähden. Ymmärtääkseni tässä tarinassa ajallisesti kuluu vain pari päivää, sitten 

suuren palon synnyttämät ilmavirtaukset imivät  rajuja vastatuulia ja rankkaseita, taivaalta kuuluu uusi ääni, huokaus ja taivas räjähtää ja sataa... palopesäkkeet sammuvat yksi toisensa jälkeen.

Paitsi tuota päivämääräsotkua mietin myös vanhempien "poissaoloa". Kyllähän heitä on, mutta mihin he häviävät? Miksi lapset ovat yksinään vaaran keskellä? Paitsi Tannerin ukkia, jonka luokse Julie ja Robertsonin pikku vauva oli viety suojaan. No nyt, kun mietin lukemaani, niin vanhemmat eivät ilmeisesti uskoneet, että palo uhkaisi Ash Roadia. ja olivat itse lähteneet auttamaan niitä kulmakuntia, joissa palo ensisijaisesti riehui.

Ivan Southallin Pensaspalo on kaikkea muuta kuin leppoisaa luettavaa. Tarinan mainitaan perustuvan tositapaukseen ja "todellisuus tekee sen väkeväksi ja eläväksi" (takakansiteksti). Paitsi rajua tulipalon voimaa ja uhkaa teoksessa kuvataan lasten ja nuorten yhteenkuuluvuutta ja keskinäisiä välejä, pelkoja, kasvua ja vastuuta. Hieno teos kaiken kaikkiaan. Hyvin tärkeä ja ajankohtainen teos nykyaikanakin. 

Rajun ja traagisen kuvauksen vastapainoksi teoksessa on lämmin kuvaus Tannerin Ukin vahvuudesta ja uskosta.

Ukki ei ollut rukoillut omasta puolestaan. Hänhän oli selvittänyt tarkkaan, että rukous oli Julien ja Robertsonin vauvan puolesta, ja kaikkien pienten lasten puolesta. Mutta Jumala oli lähettänyt sateen --- ----  Ehkä juuri silloin kun joku unohti itsensä ja rukoili lasten puolesta, ei silloin kun puitiin nyrkkiä raivon ja uhman sokaisemina. 

Erityismainita tälle virkkeelle:

Syyttömät ihmiset eivät ryntäile kuin häntänsä polttaneet kissat pitkin kukkapenkkejä

 

---

Lisää teoksen taustoista, teemoista ja saaduista kirjallisuuspalkinnoista voi lukea englanniksi Reading Australia -sivustolta.

Kyyti 2025 lukuhaaste  helmikuu b: Kirja vieraasta maanosasta