Etelka hurjistuu
Gummerus, 1933
169 s.
Etelka riehaantui: – Tuolla, näettekö, tuolla on Portofino! Näettekö Pyhän Yrjön kirkkoa tuolla kummulla, ja tuota pientä satamaa, se on luonnonsatama... Tuolla on majatalo... ja tuolla on se pieni huvila, jossa isä ja minä asumme..! Ja tuolla – katsokaa tarkasti – on viinitarha, ja omistaja on jettatore.
Minä olen Etelka -kirjasta tutun italialaissuomalaisen tytön seikkailut ja toilailut jatkuvat ja tällä kerralla matkataankin pieneen italialaiseen kalastajakylään Portofinoon, jonne Etelka on palannut vietettyään yhden talven Helsingissä. Etelka on kutsunut Helsinkiläisen koulukortteerin ystävänsä luokseen. Irman, joka on sairastunut ja jolle lääkäri on suositellut matkustamista Etelään ohella Italiaan matkustaakin tuttu joukko: Pappilan lapset Eevi, Arvi ja Tessi sekä heidän kaksosserkkunsa Ossikka ja Muori. Mukaan lähtee myös Anna-täti ja Venla-täti, joka tuttuun tapaansa saa aika ajoin "järkytyksiä".
Kerronta on kaikkitietävää kuvailua suunnitelmista ja valmisteluista, Italiaan päästää vasta sivulla kuusikymmentä, jolloin Juna kiiti Lombardian tasangon halki. Maissi ja vehnäpellot aaltoilivat ja näiden välissä seisoivat silkkiäispuut riveissä. Väkeä oli peltotöissä, mutta vetojuhtina melkein yksinomaan härkiä. Kerronnassa on matkakirjan otetta nimistöineen ja luonnonkuvailuineen. Hieman humoristinen ote kertojalla on, joskin välillä mietin onko hieman väheksyvältä kuulostavaa asenne naamioitu huumoriksi.
Se on puuaura, hän sanoi. - Olen lkenut, että täällä vielä paikoitellen käytetään samanlaista puuauraa kuin kaksituhatta vuotta sitten. Muori oli sitä mieltä, että Mussolinin olis kiellettävä niiden käyttö, annettava maalaisväestölle määräys ostaa reilut aurat Laborista ja viedä vanhat musoon. - Äiti sanoo, ettei ole väliä, vaikka olisikin vähän vanhanaikainen, mutta en luule, että äitikään pitäisi eläessään kahden tuhannen vuoden vanhaa esiliinaa, Tessi huomautti.
Ennakkoluuloisuus tulee ilmi myös maanalaisessa, kun Venla-täti miettii, kuinka kestävä tunneliverkosto on.
Osa maanalaisen rautatien verkosta oli jo melko vanhaa, osan olivat sotavangit maailmansodan aikaan rakentaneet. Eräs osa oli italialaisten työtä... Italialaisten! Venla tädin sydän hypähti kurkkuun. Kykeneekö italialainen kunnolla muuhun kuin vääntämään posetiivia?
Nimi Etelka hurjistuu muodostuu kuvaavaksi tarinan nimeksi vasta kerronnan loppupuolella, kun totuus alun tekstiotteen Jettatoresta paljastuu. Enpä kerro itse tapausta, mutta sen seurauksena isä Ralf pistää Etelkan ruotuun ja sulkee tämän huoneeseensa. Etelka kuitenkin karkaa mistä seuraa se kaikkein hurjin seikkailu. Karkumatka päätyy roistojen kynsiin ja Etelkaa etsimään lähteneet Ossikka ja Muori myös. Kaikki päättyy kuitenkin onnellisesti, kun Ossikka keksii keinon lähettää hätäviestin vuorilta alas laaksoon iloisesti solisevaa puroa myöten.
Etelka hurjistuu on ihan metka kirja. Yhdistelmä matka- ja seikkailukirjaa, jonka hahmot ovat ilmeikkäitä ja omintakeisia. No, onhan tässä jotain rivienvälistä aistittavissa olevaa asenteellisuutta. Loppujen lopuksi hyvin vähän kuvataan paikallista väestöä. Pääpaino on lasten tekemisissä joissa kyllä vaihtelua riittää.
Minun tekisi kuitekin mieleni tietää vähän enemmän Italian taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta tilanteesta 1930-luvun alun tietämillä. Jotain vertauskohtaa ehkä on löydettävissä Jean Websterin Vehnäprinsessa -teoksessa, jonka voisi lukea uudelleen.
Kirjailijalle sattunut kömmähdys:
Viitaten Etelkan tarinan aiempaan osaan, kirjailija kuvaa, kuinka Venla täti --- vaipui mahtavaan laiskanlinnaan, jonka kerran oli saanut lapsilta lahjaksi ... Näinhän ei kuitenkaan ollut, vaan lapset olivat hankkineet tädille jalkalampun johon olivat tehneet itse varjostimen, jotta täti voisi lukea nojatuolissaan.
Politiikkaako?
Kalalokit seurasivat jälleen kirkuen laivaa. Muori sanoi, että ne olivat Saksan alamaisia ja että niillä oli rautaristi siiven alla. Tessi koetti parhaansa mukaan etsiä ristiä kaukoputkellaan, mutta ei vain löytänyt.
Ossikan ja muorin tunnuslause: "Ei mitään tunteita"Täytyipä selvittää, keitä olivat nämä mainitut henkilöt, kuin Savonarola "joka poltettiin koko äijä", kuten Etelka kuvaa ja saa nuhteet Anna-tädiltä: "Minusta on hiukan sopimatonta, että puhut tuolla tavalla sellaisestakin henkilöstä kuin Savonarola." tai Musius Scevola, jonka mukaan Etelka on nimennyt adoptoimansa "vasentassuisen" koiran, joka on merkittävässä asemassa lopun seikkailun onnelliseen päättymiseen.
Mistä voisin vielä mainita on tuo kansikuva, jota mietin ja jota minun täytyi selvitellä, kuinka todellisen kuvan se antaa ja miten se liittyy itse tarinaan. Kansikuvasta oikeastaan vain Venetsia liittyy tarinaan, sillä Venla-täti astuu erehdyksessä väärään junaan ja joutuu Venetsiaan kadottaen niin lahjoiksi hankkimansa kalakukon kuin silkkisen aluspaidankin. Portofinoa ei kansikuvassa kuvata, jos sellaiseksi ei oteta tuota jalkojaan vedessä liottavaa naishenkilöä oteta lukuun, mutta sijainti ei tällöin pidä lainkaan paikkaansa. Mikä minua myös mietitytti on tuo tulivuori. Ensimmäisenä tuli mieleeni Etna, joka sijaitsee kuitenkin Sisiliassa, mutta tutkiessani asiaa totesin, että onhan Vesuviuskin. Kerronnassa ei kuitenkaan puhuta mitään niin Pisan tornista kuin Vesuviuksestakaan ja vaikka Rooman amfiteatteri kyllä kiinnostaisi Arvia, ei sinnekään nyt kuitenkaan ehditä.
--
Pieni helmet 2026 -lukuhaaste kohta 4. Kirjassa keräillään jotain. Lapset keräilevät kauniita kiviä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti