Lorna Cook: Kadotetun rakkauden vuodet

Lorna Cook

Kadotetun rakkauden vuodet

Alkuteos: The Lost Memories

Suomentanut Nina Mäki-Kihniä

Bazar, 2026

336 s.

Kannen suunnitelija Timo Numminen

Saatu arvostelu-/markkinointikappaleena kustantajalta mainostarkoituksessa. Tämä ei kuitenkaan ole mainos, vaan henkilökohtainen mielipide ja näkemys teoksesta. 

Vehnä oli jo täydessä mitassaan - olihan elonkorjuun aika - ja voin sävyissä hehkuva pelto jatkui kaukaisuuteen kuin olisi rientänyt ottamaan vastaan kesäauringon kirkkaita säteitä. Hän ei tuntenut karheita vihneitä vaikka hiveli tähkäpäitä kämmenellään eikä nähnyt pientä traktorin vetämää leikkuupuimuria, joka alkoi parturoida peltoa. Kaiken sellaisen katse sivuutti mennessään kauemmas metsänrajaan, kun hän kuunteli ja odotti. Tämä oli viimeinen hetki, vihonviimeinen hetki, kun mies voisi palata hänen luokseen. Sen jälkeen tulevaisuus olisi sinetöity - ja kohtalo täyttyisi.  

Lorna Cookin Kadotetun rakkauden vuodet on, samoin kuin hänen aiemmat suomennetut teoksensa, kahden aikatason tarina. 

On toinen maailmansota ja vuosi 1944  ja 19-vuotias Kitty, joka auttaa isäänsä The Duck -pubissa. Kitty kuitenkin toivoo pääsevänsä toisenlaisiin sotaponnisteluihin, se on, jollekin maatilalle maatytöksi, jonka ikärajan hän on juuri saavuttanut.  Ja on vuosi 2011 ja Amy, joka pitää pientä teehuonetta. Amy on Kittyn tyttärentytär. Näin tämä tarina on myös sukupolvitarina. Tarina sijoittuu englantilaiseen maaseutumiljööseen Suffolkissa. 

Kerronnallisesti nämä kaksi aikajännettä vuorottelevat. Mielenkiintoinen kerronnallinen ja aikatasoja yhdistävä tekijä on päähenkilöiden samankaltainen lähtötilanne. Kitty tapaa amerikkalaisen lentäjän, Charlien,joka "väenväkisin" tuppautuu pubiin saadakseen olutta äskettäisen hermoja koettelevan tapauksen vastapainoksi, vaikka pubi ei vielä ole avautunut ja Amy tutustuu amerikkalaiseen mieheen Jackiin, joka on saapunut paikkaunnalle isänsä ja isoisänsä kanssa läheisellä lentokentällä järjestettävään muistotilaisuuteen, läikyttämällä olutta tämän puserolle. Tarkoituksellista tai ei, samankaltaisuus esiintyy myös perhekuviossa, sillä Kittyllä on vanhempi sisko Janie ja Amyllä  isosisko Caroline. Mikä minua lukiessa hieman mietitytti oli kerronnasta puuttuva väliin jäänyt sukupolvi. Kitty asuu isänsä kanssa The Duckin yläkerrassa, Amyn isästä mainitaan vain, että hän on jättänyt perheensä, ja äitikin ilmaantuu tarinaan sivuosassa vasta tarinan keriytyessä. 

Kittyn ja Amyn aikakaudet alkavat loksahdella kohdakkain, kun Amy vie valokuvaajana toimivan Jackin kotitilalleen kuvaamaan. Kitty, joka on jo yli kahdeksankymmentävuotias, on kiipeillyt ullakolla, mistä hän saa kuulla ja Jack auttaa hakemaan lisää tavaraa ullakolta, muun muassa Kittyn vanhoja päiväkirjoja ja menneisyys alkaa kummitella Kittyn mielessä muistojen tulvassa. Kittyn kokemusten versus Amyn tunne-elämän välinen vuorovaikutus ja jännite tihentyy hitaasti, mutta vääjäämättömästi.

Lorna Cook taitaa hyvän tarinan ainekset kuin ainakin hyvä kokki, joka saa vähistä aineksista maittavan sopan. Hitaasti edeten, kypsytellen tarina kehittyy ja saavuttaa lakipisteensä ja ainakin itse olin lopulta sellaisessa tunnetilassa, jota en aloittaessani olisi odottanut. Upea, upea tarina. 

Kiitos kustantajalle hienosta lukukokemuksesta! 

--- 

100 kirjastojen -lukuhaaste 2026 kohta 8: Kirjassa kuunnellaan jazzia . Teoksessa viitataan tanssimiseen Glenn Millerin Kuutamosonaatin tahdissa, ja jos tanssitaan jonkin sävelmän tahtiin, niin kyllä siinä kuunnellaankin. Glenn Miller kai edusti svingiä, joka on jazzin alalaji, näin minulle ainakin kerrottiin, kun tein pienen haun asian tiimoilta.