Naistenviikon 5. kirja: Kaija Väänänen - Leena ja hänen luokkansa!

Kaija Väänänen
Leena ja hänen luokkansa
Otava, 1956
110 s.

Tuijata, kulttuuripohdintoja -blogin Naistenviikko-haasteessa luetaan kirjoja naistenviikon nimipäiväsankareiden mukaan. Tänään on muun muassa Leenan ja Matleenan päivä.

"Sitten siellä on Leena, joka lausuu, hänen pitäisi olla lähellä teitä. Ajatelkaa, miten neitomainen Leena on koko olemukseltaan. Hän ei sittenkään lausu mielellään Harmajaa, vaikka hän on ikäänkuin Harmajan ilmaus, tiedän, että hän ihailee kuitenkin häntä yli kaiken."

Näin kuvaa koulun vanhin opettaja Hanna-neiti Leenaa nuoremmalle äidinkielenopettaja Hukalle. Hukan ja Leena välille nousee skisma, kun Leena kirjoittaa aineen lempikirjastaan Santeri Ivalon Hellaasta ja Hukka epäilee, että tyttö ei ole lukenut koko kirjaa vaan yrittää olla jotain erikoista. Leenan isä on kuitenkin harras kirjallisuuden harrastaja, mikä tulee Hukallekin selväksi lopulta.

Leena ja hänen luokkansa kertoo yhteiskoulun kuudennen luokan oppilaista, päähenkilönä Leena ja juuri luokalle tullut, Helsingistä muuttanut Riitta. Paitsi Leenan ensi-ihastumisen tunnetta ja aikuistumisen aspekteja kirjassa puhutaan joukkoon sopeutumisesta, sillä Riitan on vaikea unohtaa omaa tuttua ympäristöään Helsingissä ja sopeutua maalaismaisemiin ja tehdaspaikkakuntaan ruukkeineen.

Merkittävässä osassa tarinaa on koululuokan yhdessä harjoittelema ja esittämä Lumikki-näytelmä, jonka lipputuloilla on tarkoitus auttaa köyhää sotainvalidin tytärtä Hiljaa musiikkiopinnoissa.

Vaikka tarkoitus on lukea kirjoja naisnäkökulmasta, niin en malta olla laittamatta tähän otetta myös kirjallisuuden näkökulmasta, sillä tämä oli mielestäni aivan oivallinen näkökulma.

"Kirjahylly oli elävä olento isän mielestä, sitä piti muistaa, sen kanssa piti seurustella. Isä ei koskaan hyväksynyt periaatetta, etteivät kirjat kuuluneet lapsille. Lasten oli opittava oikea tapa kaikkeen nähden elämsäsä, sanoi isä, ja kirja oli hyvin tärkeä osa elämää."

No, ainakin tärkeä osa minun elämääni se on.

Naistenviikon 4. kirja: Lucilla Andrewsin Tilaa rakkaudelle!

Lucilla Andrews
Tilaa rakkaudelle
Alkuperäisteos: The print petticoat
Suomentanut Auli Hurme
Uusi kirjakerho, 1984
255 s.

Kirjan päähenkilö on Joanna, nuori sairaanhoitaja ja kätilö. Joanna on seurustellut 5-6 vuotta Richardin kanssa, joka on eteenpäin pyrkivä kirurgi, jolle arvossa nousu tuntuu olevan tärkeää. Joanna on töissä Elmhallin synnytyssairaalassa, joka on osa Gregoryn sairaalan kompleksia. Elmhall on maaseutusairaala, Gregory Lontoossa.

Joanna kertoo itse  tarinaa. Hänen kuvauksensa itsestään on:

"Minä olen tumma. Tukkani on pitkä ja suora. Pidän sitä keskellä jakauksella ja kiedottuna sykeröksi niskaan. Tämä on erittäin käytännöllinen kampaus, jos on sairaanhoitaja. Se on suunnaton etu. Se taivuttaa säännöllisesti ylihoitajat ja osastonhoitajat suopeiksi. Naispuolisten johtohenkilöitten mielestä sykerö merkitsee vakaata luonnetta ja seksikkyyden puutetta. Henkilökohtaisesti pidän sellaista kampausta siksi, että se sopii minulle parhaiten. Onneksi kukaan ei ole vielä tajunnut tätä, joten Gregoryn mahtihenkilöt tuntevat minut kilttinä-tunnollisena-nuorena-naisena-joka-ei-hupsuttele."

Pidän paljon lucilla Andrewsin sairaalamaailmaan sijoittuvista tarinoista, jos niissä onkin kerronnallista eroavaisuutta. Toiset ovat vaikeatajuisempia kuin toiset ja toiset ovat kerronnallisesti juoksevampia ja joutuisampia kuin toiset. Tämä teos on siinä välimaastossa, ei huonoin, mutta ei ihan parhainkaan Andrewsin tarinoista.

Joanna siis seurustelee, on seurustellut jo kuutisen vuotta Richardin kanssa, kun hän Elmhallissa tekee tuttavuutta Alaniin, joka on myös nuori lääkärinalku sekä Marcukseen, laivastosta lähteneen nuoren lääketieteen opiskelijan. Alan jo kohta Joannan nähdessään kosii tätä, vaikka tietää tytön Richard-suhteesta.

Joannan ammatillinen suuntautuminen  saa uuden kääntee, kun hän eroaa Elmhallista ja lähtee yksityishoitolaan, jossa hänen ei tarvitse tehdä juurikaan mitään. Kantaa vain milloin kuumaa maitoa milloin teetä rikkaille lepäämään ja vaivojaan surkutteleville rikkaille. Joanna kyllästyy jo ensimmäisenä päivänä, mutta ei pysty sanoutumaan irti ennen kuin kuukauden kuluttua, joten hän joutuu lopulta olemaan siellä kaksi kuukautta miltei tyhjänpanttina. Paitsi, että hän äkkiä kaikesta toimettomuudestaan huolimatta tuntee itsenä kuoleman väsyneeksi. Päästyään vihdoin eroon hoitolasta, hän rojahtaa sohvalle ja nukahtaa herätäkseen yltä päältä märkänä verestä. Hän on sairastunut tuberkuloosiin.

No, eipä tarinasta sitten sen enempää.

Tarina sijoittunee jonnekin 50-luvulle tai mahdollisesti 60-luvun alkuun. Englantilainen alkuteos on ilemestynyt seitsemänkymmentäluvulla, mutta kirjassa viitataan kuitenkin käytyyn toiseen mailmansotaan, on vuosilukuja opinnoista jne, ja sillä perusteella hieman haen aika-aspektia. Tarina on englantilaisen sairaanhoidon ja sairaanhoitajan ammatin osalta ihan kiintoisa, mitä tulee arvomerkkeihin ja opintoihin. Mitä tulee yhtymäkohtiin television englantilaisiin sairaalasarjoihin, niin alkoholia kulutetaan ja savukkeitakin menee tiuhaan, joten kovin terveellistä ei meno ole, mutta kaipa se on sitä ajankuvaa ja ilmapiiriä kuitenkin.

Luin tämän osana Tuijatan kulttuuripohdintoja -blogin  naistenviikko haastetta. Lauantaina 21.7. oli Johannan, Hannan, Jennin, Jennan, Jonnan, Hannelen, Hannen ja  Joannan päivä. Ajattelin ensin lukea Johanna Spyrin Heidi-tarinan jatko-osan, mutta päädyin sitten tähän, saadakseni kirjapinoon muutakin, kuin pelkkiä tyttökirjoja. Olin lauantaina ystävän syntymäpäiväjuhlissa ja siksi lukeminen venyi iltaan ja aamuyöhön, kun heräilin kesken unien. Siksi kirjoitus myöhästyi ja ilmestyy  näin sunnuntaiaamuna.

Naistenviikon 3. kirja: Pirkko Tuovinen - Harjumaan kasvatit!

Pirkko Tuovinen

Harjumaan kasvatit

Karisto, 1971

Tuijatan naistenpäivähaasteeseen luin tämän kirjan, joka kertoo 17-vuotiaasta Seija Marjaana Virtasesta, sukunsa kuopuksesta ja mustasta lampaasta. Tytön piti pyrkiä keskikoulun jälkeen seminaariin valmistuakseen opettajaksi,mutta juuri ennen pääsykokeita joutui mopokolariin ja sai aivotärähdyksen. Suku sitten miettimään, mitä nyt, mihin tyttö pitäisi pistää, ihan kuin tytöllä itsellään ei olisi mitään sanottavaa asiaa.

No, Seija lähetetään veljen vaimon tädin pitämään emäntäkouluun jonnekin päin Savoa.

Kirjassa vilisee tyttöä ja naistenviikon sankareitakin useampik ainakin Saara tulee  taas kerran kuitatuksi ja Marketta. Saara on opettaja siitä paremmasta päästä, Marketta oppilas muiden joukossa. Luin tämän kuitenkin ihan Reetta-nimen vuoksi. Reetta on Seijan oppilastovereita, ylioppilas ja luokkansa priimus. 

"Reetta  oli piktä, tumma, rauhallinen ja älykkään tuntuinen tyttö, joka ei turhia turissut. Hän oli koulumme ainoa ylioppilas ja aikoi talousopettajaksi."

Reetta oli myös yhteiskunnallisesti valveutunut.  

"Hänen mielestään vaatimus naisten vaikenemisesta seurakunnasa oli pelkkää puppua. Kuinka mieht viitsivät naisten asioita ajaa kun eivät osanneet kunnolla huolehtia omistaankaan." 

Reetasta ajatellaan tulevan Suomen ensimmäinen naispresidentti. Aikaa mennyttä siis eletään.

Kirjassa on monenlaista tapahtumaa ja kuvausta. On varas, jonka varastamat, aika oudoiltakin kuulostavat kapistukset, löydetään sittemmin erään oppilaan tyynyyn piilotettuina. On tiukan opettajamatroonan seurustelua ja äkeää talonmiestä puhumattakaan naapurustossa olevaa maatalouskoulua pojille, joita tosin ei emäntäkoulussa nähdä, kuin laskaisjuhlissa. No, ainahan voi lähteä omin luvin tekemään tuttavuutta. Siitä tosin voi olla edessä tiukat paikat.

Kuvaukset ovat aika pintapuolisia, lystikkyydellä ja huumorilla pakinoitu. Emäntäkoulun arki ja monet askareet tulevat kyllä kuvatuiksi, en vain tiedä, kuinka todenmukaisia ne ovat. No, voin kyllä uskoa, että karjatalous ja keittiötouhut ovat olleet ihan päivään kuuluvia ja lastenhoitokin. Mutta - olisikohan kuitenkaan vauvoille annettu päivetystä alppiaurinkolampuilla ja vielä takamuksiin! Kuulostaa hieman liioitellulta.

Kirja aikakausi on hieman hakusalla. Kirja on ilmestynyt 1970-luvun alussa, joten itse mieltäisin tämän viis-kuuskymmenlukulaiseksi.Eletään aikaa, jolloin oppikoulusysteemi oli ja vaikutti, kouluissa oli aamuhartaudet ja Harjumaan emäntäkoulussakin sellaisia pidettiin. 

Emäntäkoulut taitavat olla nykyään historiaa ja alan koulutus sulautunut osaksi muuta koulutusta.Ehkä näitä täallaisia yleissivistäviä koulutuksia kuitenkin tarvittaisiin ja maatalouden ja kotitalouden taitoja ei pidä väheksyä.

Koululais- ja sisäoppilaitoskertomuksena tämä  tarina oli tyylillisesti sekä perinteistä (tyttöjoukko versus pojat, tyttöjoukko suhteessa niihin miellyttäviin ja siihen yhteen, joka ei oikein kuulunut joukkoon tai oli se väkikivi kivassa porukassa. Yksi kuvaus kuitenkin oli melkoisen raju tyttökirjakuvaukseksi - kanan teurastus. Hmm! Pisti kyllä lukijankin hieman nikottelemaan.

EDIT: ai niin, täytyy vielä mainita lukemani painoksen ilmiasusta. Kirjan takakansi oli kuvaus jostain ihan toisesta Kariston kirjasta, poikakirjasta, eli virheellinen painos kansien suhteen tämä, jonka luin. Sattuukohan sellaista useinkin, että kannet menevät ristiin. Merri Vikin lottakirjoissa ainakin muistelen selalista tapahtuneen.

Naistenviikon 2. kirja: Sisko Latvus - Mopokolari!

Sisko Latvus
Mopokolari.
Suomen lähetysseura, 1975
86 s.

Minna on 12-vuotias oppikoululainen, Hänen paras ystävänsä on Sari, joka on vuoden häntä vanhempi ja asuu naapurissa. Sarilla on isoveli Jukka ja  pikkuveli Jarkko. Jukka on 15 ja Jarkko 9 vuotta. 

Kaikki saa alkunsa eräänä päivänä koulussa, kun Minna kirjoittaa Sarille pulpettipostia. Lappusen kulun huomaa kuitenkin Rilli, joka lukee lapun luokan edessä ja kysyy kuka sen on kirjoittanut, "Kuka aikoo hukuttaa itsensä ja sen lisäksi Sari Ahon ohuilla syysjäillä?"  Kukaan ei tunnusta, joten Rilli käskee Sarin luokan laskemaan taululle seuraavan laskun.

Minnaa vaivaa syyllisyydentunto ja hän yrittää hyvittää sitä tarjoamalla Sarille suklaata, mutta ei. Sari ei välitä. Sarista on tullut Minnan mielestä jotenkin kummallinen.

Sarin isä on alkoholisti ja illalla Sari tulee pikkuveljensä Jarkon kanssa Minnan luokse, koska isä on aivan humalassa. Illan päätteeksi Minna lähtee saattamaan Saria takaisin kotiin, tapaa Jukan ja lähtee ajelemaan tämän kyydissä tämän mopolla. Sitten käy niin, että Minna ei muista pitää lujasti kiinni käänteessä, putoaa kyydistä ja lyö päänsä. Minna joutuu sairaalaan. Hän on saanut aivotärähdyksen. Sairaalassa hän tapaa Tuijan, 16-vuotiaan kampaamo-oppilaan, joka on uskovainen. Tytöt ystävystyvät ja Minna saa uutta ajateltavaa.

Minna saa kuulla olevansa adoptoitu ja kaiken aikaa mielessä on myös piirustuskilpailu, jonka aiheena on rauha. Mitä se on, miten sitä voisi kuvata.

Ystävyydestä, uskosta ja sisimmän rauhasta kertoo tämä pieni tarina, jonka luin Naistenviikon lukuhaasteeseen. Tänään 19. heinäkuuta Sarin, Saran ja Saaran päivänä. 

Naiseudesta:

"Tämä oli meininkiä. Hänestä ei koskaan tulisi nynnyä aikuista, hän olisi isompanakin tällainen menevä nainen."

Naistenviikon 1. kirja: Aino Räsänen - Katariina ja Anu-Riiikka!

Tuijata, kulttuuripohdintoja -blogissa on jo kolmatta neljättä vuotta lukuhaaste naistenviikon kunniaksi. Minä otan osaa haasteeseen nyt kolmannen kerran. Tarkoituksena on lukea kirjoja, jotka ovat esimerkiksi  nimipäiväsankareiden kirjoittamia tai joissa nimipäiväsankarit esiintyvät. 

Minulla oli tämä haaste jo muutamia päiviä mielessäni, mutta aloin katsella sopivia kirjoja luettavaksi vasta eilen, Riikan päivänä, ja tuli hieman kiirus päästä kirja/päivä -vauhtiin. Helteet vielä päälle.

No, tässä sitä nyt ollaan ensimmäistä kirjaa esittelemässä.

18. heinäkuuta Riikan päivä.

Luin Aino Räsäsen kirjan Katariina ja Anu-Riikka. Julkaissut Karisto, 1965, 265 s.

Kirja kertoi sisaruksista, joilla on sama isä, mutta eri äiti. Tässä tullaankin toiseen naistenviikon nimipäiväsankariin, Saaraan, jonka nimipäivä on tänään. Anu-Riikan, joka on sisaruksista nuorempi äiti on Saara, tomera kristitty ja marttarouva, leski, joka ompelee ahkerasti niin myyntiin kuin tyttären tarpeiksi. Anu-Riikka on kymmenen vuotta Katariinaa nuorempi, ylioppilaaksi pääsystä on vuosi ja tyttö haaveilee mannekiinin urasta, ja milloin mistäkin. Katariina on jäykempi, vanhapiika, konttorirotta, joka on jättänyt omat opiskelut mahdollistaakseen Anu-Riikan opiskelut.

Kesän alussa Anu-Riikka tutustuu Anittaan, Robert Konsan veljentyttäreen. Robert Konsa eli Rolle on kuuluisa pakinoitsija, jonka juttuja Katarina on paljon lukenut. Anu-Riikka ja Anitta ovat kuin toistensa kaksoisolentoja pieniä eroja lukuunottamatta ja kas, siinä onkin jutun juoni. Anitta on rakastunut italialaiseen musikanttiin, jota Robert Konsa ei hyväksy vaan haluaa Anittan seurustelevan ystävänsä Atte Sepänkiven kanssa. Ja Anu-Riikka ja Anitta keksivät jekun, johon Katarinakin lopulta sekaantuu vakavin seuraruksin, nimittäin tunteiden suhteen.

Katarina ja Anu-Riikka on kepeä rakkausromaani, viihdekirjallisuutta. Olen lukenut Räsäseltä aiemmin vain nuortenkirjoja, mutta tämä on tyyliltään aivan erilainen enkä tiedä, onko tämä ihan mun ominta tyyliä. Kyllähän tämän luki ja välillä lukeminen oli jopa nautinnollista, mutta - no, ei ihan sitä kaikkein kiinnostavinta. Muutamia hauskoja ja erikoisia sanontoja tässä oli tavanomaisuutta rikkomassa.

Sanat tulivat väkäpäinä

kenotti kokalla koprin

istua äkötti

Naiskuvauksesta:

"Atte oikaisi jalkansa ja nauroi. - Niin monta kuin on naista niin monta on juonittelijaakin. On ollut aina ja tulee olemaan. --- --- ---

"Vaiti sotkuinesi! Konsa työnsi Katariinan luotaan. - Naisen petoksella on tapettu tässä maailmassa monta asiaa, niin rakkautta kuin miestäkin. Koko teidän sukukuntanne on yhtä sotkua! Eikä se parane vaikka maailma kuinka viisastuisi. Aina on mies teidän uhrinne, te himoitsette murjoa häntä. Koko teidän rakkautenne on vain vallan tavoittelua, himoa saada pesiytyä ja hallita. Huokaatte tekopyhästi, että maailma on miesten maailma, mutta teidän käärmeitten maailma se on. Niin kauan kuin teistä yhdenkin jalka polkee maata, niin kauan on juonittelua meidän päämme menoksi."

Eira Pättikangas: Olkileijona murisee!

Eira Pättikangas
Olkileijoa murisee
Karisto, 2012
261 s.

Aloituslause: 

"Marraskuinen sohjo peittää kaupungin katuja ja harmaalta taivaalta putoaa vettä."

Lopetus:

" - Orottelinki teitä jo, Jussi nauraa, sieppaa pojan syliinsä ja heittää ilmaan. - Mitäs isäntä!"

Tapahtuu siinä välissä:

Maalta kotoisin oleva Elina muuttaa takaisin kotimökkiinsä ja menee töihin vaatetehtaaseen.Naapurissa asuu nuori rikkaan talon poikamies Jussi, joka on Elinan lapsuudenystävä. Jussi haluaa Elinasta puolison, mutta äiteensä pistää hanttihin, ja tulee puhumaan Elinalle, että kun on myö ollaan rikkahia ja sinä olet vain köyhän töllin tyttö ilman tuomisia, niin eihän se sovi ollenkaan. Toisella puolen on naapurina vanha Heta-muori, joka vahtii silmä tarkkaana Elinan tekemisiä.

Elina tekee tuttavuutta vanhan koulutoverinsa Ainon kanssa, joka on myyjänä kaupassa. Aino on aikoinaan haksahtanut ukkomieheen ja saanut tytären Mervin. Aino varoittaa Elinaa, että varattuun mieheen ei pidä päätyä. Mutta kuunteleeko Elina varoituksia, kun hän lenkkipolulla kohtaa pitäjän nuoren ja salskean nimismiehen, joka on kihloissa tehtaan omistajan ylioppilasneidin kanssa.

---

Jaa jaa! Pidän kyllä paljon Pättikankaan tyylistä kirjoittaa murteella. Tässä kirjassa murre on ehkä välillä hieman hakusalla verrattuna muihin lukemiini teoksiinsa, mutta on tässäkin muutamia mainioita ja kuvaavia sanoja ja pohjalainen ääni kuuluvilla. En kuitenkaan pitänyt kirjasta niin paljon, kuin joistakin toisista,  mihin vaikutti ehkä kuuskytlukulainen vapaamielisyys. Elinan olisi minusta pitänyt olla hieman jämäkämpi eikä sortua niin vain siihen häntäheikkielostelijaan. Ei tämä kuitenkaan kehnoimpia lukemiani kirjoja ollut. 

Kerronnan eläväksi tekijöistä:

Elina siivoaa mökkiään ja heittää turhaa tavaraa menemään. Sinne menee  roskalavalle myös vanha silitysrauta. Kirja sijoittuu kuusikymmenluvulle, ja ehkä silloin ei niin antiikkia arvostettu, mutta minua kyllä nin kirpasee, kun heitetään (vaikka kuvitteellisestikin) jotain tuollaista, kun vanha antiikkinen silitysrauta menemään rojuna. 

Sanonta, joka nappasi:

"Ihminen on erehtyväänen niin ku lehemä on märehtiväänen."

...

Kirjankansibingo kohta sininen ja vihreä.  Olisihan tämä sopinut moneen muuhunkin kohtaan, mutta päädyin nyt tähän.

Naisten aakkoset - Y!

Tarukirjan aikoinaan liikkeelle laittama haaste, jossa etsitään aakkosittain vastauksia muutamiin vakiokysymyksiin. . Itse olen edennyt kirjaimeen

Kuka on suosikkikirjailijasi?

Varsinaista kirjailijaa oli hieman vaikea löytää, mutta päädyin Sisko Yli-Martimoon, jonka Montgomery-suomennokset ovat ihania.

Kuka nainen, joltain muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

 

 

Taiteilija Birgitta Yavari-Ilan. Yavari on ruotsalais-syntyinen taiteilja, joka sittemmin muutti Israeliin ja kertoo nykysään taiteen kautta Jumalan rakkaudesta. Hänen moniulotteiset, kerrokselliset taidekuvansa ovat kuultavan raikkaita ja keveitä.

Vaihtoehtoiset kysymykset (myös mut alueet kuin kulttuuri käyvät)

a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaist tutustua paremmin

b) Kenet suosikkisi haluaisit nostaa esille

 

Ayako Miuran Jäätymispiste ja Aurinko sulattaa jään päähenkilön Yookon, jonka tarina on puhutteleva ja koskettava.