keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Sanna Tahvanainen: Kuningatar!


Sanna Tahvanainen
Kuningatar
Schildts & Söderström
Ruotsinkielinen alkuteos: Bär den som en krona
318 s.













Kauempaa katsottuna se näyttää hiekkaan haudatulta alukselta. Vilkaisen taakseni. Ei ketään. Menen lähemmäs. Alus katoaa. Hiekalla makaa rantautunut valas. Sen ympärillä kiertelee parvi lintuja. Menen valaan luo. Siinä samassa linnut nousevat siivilleen, ja ole nsuuren eläimen luona yksin. Näen haavat, niistä vuotaa verta. En tiedä mihin ryhtyisin. Miten lohduttaa jotakin niin suunnattoman suurta mikä kuuluu maailman meriin? Jotakin niin käsittämätöntä kuin valasta.
Seison rannalla pitkään tekemättä mitään. Kun kumarrun valaan puoleen, tunnen miten se hengittää vieläkin. Silitän sen karheaa nahkaa. Se on hakeutunut maihin kuolemaan. Ja minä tiedän; jäljelle jääneistä luista rakennetaan valkoisia häkkejä. Mutta ensin tulevat linnut ottamaan omansa. Yksi häkeistä tulee olemaan hääpukuni alla. Vieraat tosin näkevät vain silkin.

Englannin kuningatar Viktoria on historian henkilö, jonka elämä ja aikakausi on kiinnostanut minua jo pitkään. Kuka hän oli? Millainen oli hänen ajatusmaailmansa, elämänsä, arkensa todellisuus? Sanna Tahvanaisen romaani Kuningatar luo kuvan naisesta, jota hallitsee kaksi tekijää: olla kuningatar ja olla nainen - rakastunut nainen. Voiko näitä sovittaa yhteen? Mutta kuvaako Tahvanainen todellista Kuningatar Viktoriaa?

Tahvanaisen teksti on samanaikaisesti kevyttä ja ilmavaa. Teos on nopealukuinen, typografia kuljettaa lukijaa joutuisasti eteenpäin. Ilmavuuden takana on kuitenkin jotain painavaa, jotain, mitä ei voi ottaa kevyesti.

Nyt lopetamme tältä illalta. Kerron lisää joskus toiste. Mutta vain jos Viktoria on kiltti ja sulkee silmänsä. Niin että saat ommella ne kiinni yöksi. Muista että pidän enemmän pienistä tiheistä pistoista kuin isoista ilmavista. 

Tahvanaisen teksti on sekoitus juuri tätä. Pieniä tiheitä pistoja ja ilmavaa ajatuksenlentoa.

Tarinan kertoja - kuningatar Viktoria, ensin lapsi sitten nuori, aikuinen - vanhus, jo kuoleman kynnyksellä. Tahvanainen kuvaa kehitystä ajatuksen tasolla, päiväkirjamaisesti. Suora kerronta ja dialogi täydentävät toinen toistaan. Muodostuu kuva yhtäaikaa sekä vahvasta naisesta, että herkästä naisesta. Mutta - missä määrin todellinen Viktoria herää eloon? Kuinka paljon kirjassa on todellista historiallisuutta? Sitä on vaikea sanoa. Uteliaisuuden ja tiedonnälän kirja kuitenkin herättää.

Teoksen lopussa on kirjallisuuslistaus, josta ainakin Kuningatar Viktorian oma päiväkirja kiinnostaisi. 

Kuningatar ei lopulta ole niinkään historiallinen dokumentti kuningatar Viktoriasta, vaan Tahvanaisen päänsisällä syntynyt romaani naisesta nimeltä Viktoria, naisesta, jota lapsesta asti kasvatettiin kuningattareksi. Olla hallitsija ja olla nainen voi olla vaikea yhdistelmä. Tahvanaisen kerronta on kuitenkin vaivatonta. Se on myös jännittävää, kohtalonomaista. Kuin unta.
----
Kuningatar on luettu myös Hiirenkorvia ja muita kirjoituksia  -blogissa.
----
Tällä mukana Helmet lukuhaaste 2016 kohta 8: Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin.

2 kommenttia:

  1. Tämä on kiinnostanut minuakin jo hyvän aikaa, mutta enpä ole tähän vielä ehtinyt tarttua. Kiva oli piipahtaa teoksessa kirjoituksesi kautta, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä kannattaa lukea, jos vastaan tulee. Sen verran erikoinen ja omintakeinen ote tässä oli.

      Poista

Kirjojen viehätys ei perustu ainoastaan lukemiseen ja siihen liittyviin tunteisiin ja reaktioihin. Osa viehätystä on niistä syntyvä keskustelu, ajatuksen jakaminen.