maanantai 20. helmikuuta 2017

Romain Puértolas: Tyttö, joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven!













Romain Puértolas
Tyttö, joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven!
Alkuteos: La petite fille quiavait avalé un nuage grand comme la tour Eiffel
Suomentanut Taina Helkamo
Otava, 2015
224s,

Tyttö, joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven on surrealistinen tarina marokkolaisesta tytöstä, nimeltään Zahera, sekä ranskalaisesta postinkantajasta nimeltä Providence. Kummallakin heistä on toisessa jalassa kuusi varvasta, toisella vasemmassa, toisessa oikeassa jalassa. Lisäksi Zahera sairastaa kystista fibroosia, joka on parantumaton harvinainen keuhkosairaus. 

Tarinan kertoja ei ole kuitenkaan kumpikaan heistä, vaan Orlyn lentokentän lennonjohtotornin työntekijä Leo Vimpain, joka kertoo tarinaa parturille.

- Haluatteko kuulla uskomattoman tarinan? Leo Vimpain kysyy ja parturi vastaa: siitä vain, kunhan lakkaatte liikuttamasta päätänne. Leikkaan teiltä kohta korvan irti.

Ja niin Leo Vimpain aloittaa.

Eräänä päivänä postinkantajani, joka on nainen, ja hyvin viehättävä nainen onkin, tuli käymään työpaikallani lennonjohtotornissani ja sanoi minulle: tarvitsen luvan nousta lentoon kentältänne, herra Vimpain.

Postinkantajalla Providencella on ongelma. Hänen pitäisi päästä Ranskasta Marokkoon Zaheran luo, jonka hän on adoptoinut ja voi nyt hakea luokseen. Voisi hakea, jos ei esteenä olisi islantilaisen tulivuoren purkaus, joka on heittänyt nokipilvet euroopan ylle ja lentokoneet seisovat lentokentällä, koska eivät nokisateen vuoksi voi nousta lentoon.

Providencea sitoo lupaus päästä Zaheran luo, mutta mitä tehdä. No, Providence päättää opetella lentämään ja niin ... mitä sitten. Sen kertoo tämä tarina, joka on kirjoittajan sanoja lainatakseni täydellisen  totta, sillä se on alusta loppuun hänen mielikuvituksensa tuotetta.

Lainasin tämän kirjan kirjastoautolta takakansitekstin perusteella (no, kyllä minä hieman sisältöäkin ivlkaisin)  ja ajattelin, että tämä voisi olla hauskakin kirja ja olihan tämä hauska. No, hauska ja hauska, sillä - loppu oli jotain muuta, kuin mitä odotin, enkä tiedä, mitä siitä ajattelisin. Toisaalta tämä kirja ei ole vakavasti otettava kirja vaan kuten alussa sanoin, melkoisen surrealistinen teos, joka on lähinnä kuin unta ja unessa voi tapahtua mitä vain ja unet voivat muovautua mihin suuntaan vain, eikä niitä taida voida oikein hallitakaan. Ja siltä minusta tuntuu, että kirjailija ei ole oikein hallinnut mielikuvituksensa lentoa,  eikä ole osannut päättää, kuinka hän kirjansa lopettaisi, mutta tämä on vain minun mielipide. Surrealistista. Kovin surrealistista tämä on ja siitä voi ilmeisesti kaikki lukijat olla yhtä mieltä, vaikka toisaalta tässä kuljetaan ikään kuin tosielämän ja unen rajamailla, jossa välillä ollaan valveilla, välillä unia näkemässä.

Kirja on täynnä Wikipedia-tietoutta, tositietoa tai vähemmän uskottavaa, sanallista ilotulitusta ja vinkeitä assosisaatioita. Tämä kirja pursuaa vähän kaikkea kuin sillisalaatti tai pyttipannu, ehkä vähän liikaakin ja epäyhtenäisesti (julkisuuden henkilöt omilla nimillä versus muunneltuina, mutta tunnistettavina), mutta ehkä tämä on ollutkin kirjailijan tarkoitus - olla epälooginen kaiken muun iloittelun keralla. Jokin ainakin minun kirjallista makuhermoa ärsyttävä mauste tässä seoksessa on, mutta se ei tarkoita, etteikö joku toinen voisi nauttia tästä enemmän kuin minä, joka kuitenkin pidin kirjasta sinne loppuun asti ja sylkäisin ne ikävät mausteet pois. 

--- --- Yhtäkkiä hän muisti hetken lapsuudestaan. Hän oli isänsä kanssa Panthéonilla Pariisissa. Edessäsi on maailmankaikkeuden ainoa väline, joka kykeee osoittamaan kiinteän pisteen, isä oli sanonut hänelle hymyillen ja osoittanut Foucaultin heiluria, joka kiikkui edestakaisin piktän langan päässä. Me elämme maailmassa, joka on jatkuvassa liikkeessä eikä mikään ole pysyvää, mikään ei ole ikuista. Kaikki ympärillämme muuttuu, kaikki sisällämme muuttuu, kaikki on ohimenevää. Jos onnistut löytämään tämän kaaoksen keskeltä kiinteän pisteen, oman maailmankaikkeutesi kiintopisteen, älä koskaan pääästä siitä irti. Se auttaa sinua muutoksen ja epäilyksen hetkellä, kun ympäriltäsi tuhotaan, kaikki tuttu, kotisi ja tottumuksesi. --- ---


------
Helmet lukuhaaste 2017 kohta 31: fantasiakirja
Kirjallinen maailmanvalloitus: Marokko

6 kommenttia:

  1. Luin tuon kirjan viime kesänä ja minusta se oli sekopäisyydessään koukuttava ja mainio. Tykkäsin, kun en ihan arkisista tarinoista niinkään välitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekopäinen on tosiaan aika kuvaava sana. Arkisuus on aika kaukana tästä kirjasta.

      Poista
  2. En ole kirjaa lukenut, mutta teos tasapainoilee varmasti nuoralla ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, välillä hyvinkin ohuehkolla ja tärisevällä narulla.

      Poista
  3. Kirjan nimi on erikoinen (en yleensä tykkää näistä tämän tyylisistä) ja kansi söpö. Olen tätä bongaillut muutamaan otteeseen ja voisin ottaa ihan luettavaksikin. /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämän ihan luettava kirja on. Kulkee siinä rajalla onko lapsillekin sopiva vai ainoastaan aikuisten kirja, jotkin pienet vivahteet ja sanavalinnat kyllä vievät aikuisten suuntaan,

      Poista

Kirjojen viehätys ei perustu ainoastaan lukemiseen ja siihen liittyviin tunteisiin ja reaktioihin. Osa viehätystä on niistä syntyvä keskustelu, ajatuksen jakaminen.