Panu Rajala
Yrjö Jylhä, talvisodan runoilija
Otava, 2009
351 s.
Unohtumattomina on mielessäni lapsuuspäivät, kun isä peltotöiden tai muiden aherrusten jälkeen lepäsi, radio oli usein auki ja monesti tuli kuunneltua ohjelmaa Tämän runon haluaisin kuulla. Jylhänä ja liikuttavana kaikuivat huoneessa sanat Yrjö Jyrinkosken lausumina:
--- päivä hämärtyy, ja vihdoin kuullaan,
kaivon partaall' että mies on suullaan,
verta valunut on kaivoon,
josta yksikään ei enää vettä nosta.
Verta pulpahtavat suonet lähteen,
verta valuvaiseen iltatähteen.
Haavoissaan vain joku hiljaa huokaa:
veljet, vesitilkka tuokaa ---
(Runosta Kaivo. Yrjö Jylhä: Kiirastuli. Otava, 1943 )
Olin muutaman kerran katsellut kirjastoautoreissulla Karosen ja Rajalan yhteistyönä kirjoittamaa kirjaa runoilija Yrjö Jylhästä. Muutama viikko sitten sen sitten lainasin. Yrjö Jylhä on suomalaisista runoilijasta yksi kiinnostavimpia. Hän kuului Tulenkantajiin ja tuli kuvannee häntä hyvin. Se poltti hänen sisuksissaan ja etsi purkautumistietään. Samalla se kalvoi häntä sisältäpäin löytämättä lievitystä.
Vesa Karosen ja Panu Rajalan Yrjö Jylhä, talvisodan runoilija on mittava teos. Sen voi jakaa kahdeksi osioksi. On Panu Rajalan suku- ja henkilöhistoriallinen osuus sekä Vesa Karosen sotaan liittyvä kerronta. Yrjö Jylhä tunnetaan erityisesti sodan kuvaajana. Hän toi Suomen talvisodan taistelijoiden tunnot ja rintamaolosuhteet esille runoilla, jotka koskettavat. Lyyrisinäkin niissä on on nähtävissä sodan raadollisuus ja julmuus, runot eivät ole vain pintakiiltoa eikä sodan ihannointia.
Yrjö Jylhä, talvisodan runoilija avaa runoilijan elämää tavalla, joka on sekä avartava että musertava. Jylhän elämän traagisuus tuodaan esille tavalla, jolla en olisi toivonut sitä tuotavan esille. Tosiasiat voivat olla tosiasioita, mutta tavasta tuoda asiat esille voidaan olla montakin mieltä.
Mikä minua jäi kuitenkin mietityttämään tätä teosta lukiessa oli Jylhän suhde hengellisiin asioihin. Kirjan perusteella hän ei ollut uskonnollinen. En ole perehtynyt hänen alkupään tuontantoonsa, joka tämän teoksen analyysien perusteella ovat hyvin erilaisia kuin sota-ajan runot. Tekisipä kuitenkin mieleni tutustua niihinkin. Kuitenkin olen näkevinäni joissain hänen runoissaan myös uskontoon viittaavia mielikuvia. Esimerkiksi Kaivo-runo, josta lainaukseni on tuo mieleeni Raamatun kuvauksen Daavidista, kuinka hänen miehensä lähtevät hakemaan hänelle vettä oman henkensä uhalla. En mene sanomaan, että Jylhä olisi ajatellut runoa kirjoittaessaan Daavidia, sillä Kaivo-runosta on sotahistoriaan perehtynyt Vesa Karonen kirjoittanut seuraavasti:
Jano vaivasi tukilijalla jatkuvasti, astiaas vain mustaa lunta syydä, kirjoitti Jylhä myöhemmin runosaan Kaivo. Tosin runo tekee varauksen sitäkään jos löydät enää maasta, koska sen peittävät pirstat, savu, saasta. Kaivoksi sanottiin tukilinjan lähellä olevaa lähdettä, joka oli katettu, ja polku sinne oli alttiina vihollistulelle. Tukilinjan "Kremliksi" nimetyssä korsussa haavoittuneita sidottiin ja pidettiin odottamassa pimeää ja kuljetusta taakse. Verenhukka vielä lisäsi haavoittuneiden janoa.
Sitten Karonen jatkaa kuvauksella, kuinka eräs nimeltä mainittu sotamies lähtee 7. maaliskuuta hakemaan vettä kaivosta.
Kaiken kaikkiaan tämän kirjan luettuani kaipaisin Jylhästä elämänkertaa, jossa tulisi käsiteltyä myös lapsuutta ja perhettä. Nyt keskityttiin lähinnä hänen miehuusikäänsä ja sota-aikaan.
---
Aistittavat kirjat: näköaisti. Tässä kirjassa oli miltei kokonainen luku, josta oli hyvin vaikea saaada selvää, koska painojälki oli kehnoa. Teksti näkyi kahtena ja oli mustempaa muihin lukuihin verrattuna.
Helmet lukuhaaste 2017 kohta 35: Kirjan nimessä on erisnimi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti