Jouko Halmekoski
Orjamarkkinat
Huutolaislasten kohtaloita Suomessa
Ajatus-kirjat, 2011
223 s.
Heikki oli kahdeksanvuotias, kun hän onnistui saamaan ongella kaksi kookasta säynävää. Hän toi kalat emännälle ja ajatteli, että hänkin saisi nyt kalakeittoa. Kun ruokailun aika koitti, Kerenski laittoi Heikin nurmikkoa syövän lampaan tavoin liekaan. Narun toinen pää oli sidottu Heikin kaulaan ja toinen pää ruokapöydän jalan ympärille.
Sitten Kerenski kutsui muun väen kalakeitollel.. Heikki joutui olemaan lieassa koko ruokailun ajan eikä saanut muuta kuin nuuhkia keiton tuoksua.
Heikki ei ole ainoa suomalainen, joka on joutunut tylyn ja epäihmismäisen kohtelun kolhimaksi. Heikki on yksi niistä monista, jotka kunnanisät laittoivat huutokaupalla eläteiksi sille, joka vähimmin maksoi.Huutolaiseksi saattoi joutua, jos oli orpo tai jos vanhemmat eivät pystyneet elättämään sairauden tai jonkin muun syyn takia.
Jouko Halmekoski on kirjoittanut vahvan ja koskettavan teoksen, joka pohjautuu huutolaisina olleiden tai heidän sukulaistensa kertomuksiin. Teoksessa on yhteensä kaksikymmentäviisi tarinaa, mutta ne ovat varmasti vain pintaraapaisu Suomen historian epäkohtiin ja ihmismielen pimeisiin sopukoihin.
Toiset olivat onnekkaampia ja heitä ei pieksetty. Harvat olivat ne, jotka saivat lämpimän vastaanoton ja ihmisarvoisen kohtelun. Töykeys ja välinpitämättömyys oli monen huutolaisen arkea.
Eerika äiti oli sairastunut keuhkotautiin ja isä pisti tytön huutolaiseksi, jotta olisi tätä lähellä, sitä vastoin, että olisi antanut tytön ukin ja mummin matkaan, jotka muuttivat toiselle paikkakunnalle.
Isä nosti häkkisänkyni hevosen rekeen. Kiipesin kyytiin mollamaija kainalossa ja pieni vaatemytty vieressä. Äidin hätäinen katse jäi muistoksi, ja kuumat kyyneleet valuivat kylmille poskilleni. Reki nytkähti liikkeelle. Näin vielä äidin käden heilahduksen. Sitten hyvästit oli heitetty ja tuntematon elämä odotti minua. Näin siis Erika kuvailee tapahtumia.
Eerikaa ei uudessä elättipaikassa toivotettu tervetulleeksi. Hän sai nukkua lähellä tuvan ovensuuta. Eerikaa ei kuitenkaan pieksetty, mutta talon, jossa ei ollut edes ulkovessaa vaan tarpeilla käytiin navetan sontaluukkuun, vanha emäntä kohteli Eerikaa töykeästi ja vähäpuheisesti. Neljä vuotta Eerika asui tässä paikassa, kävi yksin ja viimeisenä saunassa ja saurareissulla pesi alusvaatteensa. Neljän vuoden kuluttua äiti kuoli ja isä otti hänet takaisin kotiin ja Eerikan elämäkin sai paremman suunnan.
Kaikkein satuttavimmin minuun koski Siviän kertomus. Siviä oli 4-vuotias, kun hän joutui huutokaupattavaksi. Tosin huutokaupalla myyminen oli lailla kielletty pari vuotta aiemmin, mutta siitäkö kunta välitti. Ei. Siviä oli kuusilapsisesta perheestä. Jotta perhe saisi köyhänapua, oli lapsista viisi myytävä pois, jotta loppu perhe selviäisi. Siviä myytiin körttiperheeseen, jossa kristillisyydellä ei paljonkaan ollut sijaa Siviän elämässä ja Siviä saikin elinikäisen vastenmielisyyden niin sanottuja uskovia kohtaan. Perhe, johon Siviä joutui oli tyystin vailla inhimillisyyttä. Vaikka oli vasta nelivuotias joutui Siviä navettaan töihin jo aamuvarhaisella. Häntä hakattiin ja haukuttiin ja ruoaksi hän sai sellaista mössöä, jota ei annettu edes koiralle. Jos hän salaa söi sian ruokaa, sai hän siitäkin rangaistuksen. Nukkua Siviä sai keittiössä puulatikon kannella.
Erään kerrarn Siviä sai kovan kuumeen ja makasi sairaana kenenkään välittämättä ja kysymättä hänen vointiaan. Eräänä yönä Siviä heräsi, vielä kuumeisena. Täitä kuhisi hänen vaatteissaan. Siviä lähti kontaten lähellä olevalle joelle ja siellä, jääkylmässä vedessä hän pesi vaatteensa. Paise hänen kurkussaan puhkesi ja mätä alkoi pursuta ulos suusta, jonka hän huuhteli jäisellä vedellä. Kukaan ei kysynyt, missä tyttö oli yöllä ollut ja on ihme, että hän selvisi hengissä. Kahdeksantoista täytettyään hän muutti Pohjanmaalta Helsinkiin eikä palannut Pohjanmaalle kuuteenkymmeneen vuoteen. Niin kovat oli lapsen mieleen jääneet arvet eikä ihme.
Orjamarkkinat - Huutolaislasten kohtaloita Suomessa on karua luettavaa. Yksinkertaisin sanakääntein, ilman suuria dramaatiikan keinoja näistä lapsista piirtyy kuva, joka ei voi olla vaikuttamatta, koskettamatta. Kysyä vain sopii, olemmeko mitään oppineet näistä ajoista? Millaista on nykyinen köyhäinhoito verrattuna aikaan noin sata vuotta sitten?
---
Kirjan ovat lukeneet myös Vinttikamarin Ahmu, joka pitää tarinoiden sävyä toisin paikoin hieman naiiveina, jos kohta niin kamalina, ettei niistä voi kertoa kovin raadollisesti, sekä Nenä kirjassa Norkku, jonka mielestä teos ei ole mikään kirjallinen helmi, mutta koki sen kiinnostavana ja surullisena osana Suomen historiaa.
...
Itse kuittaan tällä kirjalla Helmet lukuhaaste 2017 kohdan kahdeksan: Suomen historiasta kertova kirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti