Anni Swan: Pikkupappilassa!

Anni Swan
Pikkupappilassa
WSOY, 1945
234 S.

Tuijata-blogin naistenviikon inspiroima haaste sai minut katsastamaan kirjahyllyäni, löytyisiköhän mitään naistenviikon nimipäiväsankarittarien kirjoittamaa tai kirjallisuutta, jossa olisi naistenviikon sankarittaria. Ja löytyihän niitä. Nyt onkin sitten luku-urakkaa kerrakseen tällä viikolla, jos aion pysyä tavoitteessa: Kirja päivää kohden.

Riikka-nimi tuntui kuitenkin olevan hankala, kun mikään kirja ei tuntunut kolahtavan kohdalle. Ajatuksissa oli kuitenkin tunne, että Anni Swanin jossain kirjassa olisi Riikka-niminen ja löytyihän se Riikkakin lopulta.

- Äiti on luvannut, että tänään pääsemme vispiläretkelle Riikan kanssa. On niin kaunis ilma. --- --- ----  Minun mielestäni me jäämme tähän, sanoi Martta. Tässä on tällainen aukea paikka ja nuorta koivumetsää yllin kyllin. Vai mitä Riikka arvelee?  - Jäärään vaan. Tuon korkean kiven vieressä on tasainen paikka. - Lotti ja Kaarlo taittavat virpiä, Liisi ja Ulla kuorivat, Riikka ja minä sidomme ja pikku Lauri poimii äidille kukkia, määräsi Martta. Mutta Lauri oli pitkästä kävelystä uupuneena heittäytynyt Riikan jalkoihin ja kävi vähitellen harvinaisen äänettömäksi. - Nukkuu, kuiskasi Martta. Hän levitti vaipan mahan ja nosti pojan siihen lepäämään sinisten orvokinkukkien keskelle.Kuinka suloinen oli nuori tuoksuva kevätmetsä! Ullan sydäntä ahdisti ja kurkkua salpasi. - Sinä ihana, ihana  - - - , kuiskasi hän. Hän olisi tahtonut itkeä onnesta.

Pikkupappilan Riikka oli "kookas, isokasvuinen palvelustyttö, joka punaiset hiukset olivat paksuna palmikkona kierretyt päälaelle. Rehevänä hän astui keikuttaen leveitä lanteitaan". Pikkupappilan keittiöpiika ei kuitenkaan voi olla kovin nuori, sillä hän muistaa "meirän pastuurskankin, kun se nuorena tyttönä pääsi ripille.". 

Riikka kertoo pappilanlapsille sukutarinoita, jotka Martta kuitenkin keskeyttää, koska ei ole soveliasta kuulla suvusta puhuttavan piian suulla.

Anni Swanin Pikkupappilassa ja sen jatko-osa Ulla ja Mark ovat minun ykkössuosikkini Swanin kootuista kertomuksista. Rakastan tätä tarinaa, jossa suomalainen maaseutuelämä 1800-luvun loppupuolelta avautuu kaikessa kauneudessaan ja romanttisuudessaan. Tarinassa on niin arkista aherrusta, unelmia ja toiveita kuin seikkailua. Se on myös hyvin yhtenäinen kertomus tapahtumineen. Taustalla kulkee selkeä juoni.

Pikkupappilassa asuu paitsi epäkäytännöllistä kappalaisisää ja äitiä, jonka lapsuudenmaisemiin he ovat juuri muuttaneet seitsemän lasta: Lempeä ja hyväsydäminn Minna,  taitava ja käytännöllinen Martta, lukutoukka nuori feministin alku Liisi, haaveileva luonnonlapsi Ulla, suloinen pieni nukkeäiti Lotti sekä pikkupojat Kaarlo ja Lauri. Pääosan vie kuitenkin Ulla, joka ainakin jossain määrin on Montgomeryn Anna ja Runotytön hengenheimolainen.

Anni Swan on omistanut tämän kirjan äidilleen. Pikkupappilan Äiti, Anna jää hieman taustalle, jos kohta äidin osa ja merkitys nousevat rivien välistäkin ja nisitä pienistä vihjeistä, mitä kerronnassa ilmenee.

Ulla haaveilee kirjailijanurasta. Hän rakastaa luontoa ja metsää ja hänen tunnuslauseensa "metsien kaukainen  sini" tuo rauhaa kun hän sulkee silmänsä ja kuiskaa sen tuuleen.

Oli kuulakka kevätilta. Metsä seisoi punaisena ja ruskeana, pajut olivat kullankeltaiset. Kaukana kuului jäniksen paapatus ja teerien kuherrus. Ja tuolla - Ulla pysähtyi hämmästyneenä, silmät laajenivat ihastuksesta. Korkealla metsän takana kohotti Keinumäki yksinäistä mahtavaa harjaansa. Etelä- ja länsirinnettä peitti havumetsä, mutta muuten se oli karu ja alaston - siellä täälä kukkulalla nousi vain joku hoikka mänty paljasrunkoisena, pieni huisku latvana. -

Ullan kädet olivat painuneet ristiin. Pieni itikka hän oli mahtavan jättiläisen rinnalla. Pieni, mitätön ihmisolento. Yltympärillä seisoi metsä hiljaisena. Ulla tunsi sen huokuvan syvää myötätuntoa, aivan kuin olisi tahtonut sanoa. - Ole rauhassa, pieni ihmislapsi, me ymmärrämme sinua. Me tiedämme ja tunnemme kaiken. Tule vain meidän luoksemme. Ulla nyökäytti hymyillen päätään vuorelle. - Tänä iltana en vielä kapua harjallesi, mutta huomenna ja ylihuomenna ja sitten joka päivä. Hän levitti käsivartensa ja päästi pitkän joikuvan sävelen. - Onnellinen, onnellinen olen minä, hyräili hän juostessaan mäen rinnettä alas syli täynnä urpuisia lepänoksia.

Ihana, ihana on tämä kirja. Täynnä aitoa tunnetta ja luonteikkuutta. Kirja, jota voi mitä lämpimimmin suositella vielä satakunta vuotta ilmestymisensä jälkeenkin.

Miettimään jäin:

Tässä kirjassa mainitaan Kauniala. Shöringin suvun kartano, jolla on merkittävä rooli tarinassa. Kauniala-niminen paikka oli myös Sara ja Sarri -kirjoissa. Tämä yhtenevyys kirjossa jäi hieman mietityttämään, koska kirjoilla ei muuten ole  yhtymäkohtia henkilöissä.

Outoja sanoja:

Ridikyyli. Outo sana, jonka merkitys kyllä selvisi, kyse oli käsilaukusta tai vastaavasta.

Kaasukset. Mitä ihmettä ne olivat? Jotain sääntöjä, joita Liisin piti opetella kun aikomus oli pyrkiä tyttöopistoon.

---
Tällä siis naistenviikon lukuhaasteessa. Nimipäivää viettää Riikka. Fredriikka. Tässä muutoin mainittiin Fredrika Bremer, jota Liisin arvellaan lukeneen naisen oikeuksista  puhuessaan.