Maila Talvio: Itämeren tytär!

Maila Talvio
Itämeren tytär
Romaani vanhasta Helsingistä
WSOY, ?
677 + 1 s.

Rähjääntynyt, kanneton painos, jonka jostain noukin luettavakseni oli melkoinen lukuponnistus. Ei sillä, kerronnassa oli omat ansionsa ja kiinnostavuutensa, mutta mutta... En pystynyt lukemaan tarinaa kovinkaan montaa sivua kerrallaan ja siksi tarinan loppuunsaattaminen vei monta iltaa ja viikkoa. 

Tarina sijoittuu siis 1700-luvun Helsinkiin, asukkainaan muun muassa kauppias Jacob Suthoff tyttäriensä Hedullan ja Kristan kanssa. Lisäksi on kaupungin "viskaaleja" ja mitä moninaisimpia asukkaita.

Tarina alkaa siitä, kun Jacob Suthoff palaa Tukholmasta sotapakolaisuudesta. Isoviha, pikkuviha ovat historiasta tuttuja käsitteitä, joita ei sellaisina mainita, mutta jotka voi tarinan kehyksinä tunnistaa. Suthoff on kaupppamies, joka haluaa rakentaa Helsingistä loistokkaan Itämeren kaupungin, korkeat kirkontornit jne. Hänen hopeaa täynnä olevaa laivaansa odotetaan tulevaksi, mutta unelmat ja haaveet ajautuvat karille.

Myös Suthoffin tyttäret Hedulla (Hedvig Ulrika) ja  Krista (Anna Kristina) ovat olleet äitinsä kanssa sotaa paossa, mutta kauempana sisämaassa, se on niin kaukana kuin Espoon metsissä, joka tässä kirjassa kuvataan susirajana. Jacob odottaa heitä palaaviksi, mutta saa todeta, että rakas puoliso on kuollut, tyttäret on pelastanut nääntymästä nälkään tuntematon mies, jota Hedulla muistelee rakkaudella.

Tarinan kiinnostavin aspekti olikin Hedullan elämäntarina ja Hedullasta muodostuu kirjan kantava päähahmo kauppias Suthoffin kuoltua. Kiinnostavuudestaan huolimatta lukeminen oli kuitenkin melkoisen puuduttavaa puuhaa. En tiedä, johtuiko se  Talvion tyylistä. En ole lukenut hänen teoksiaan aiemmin, joten on vaikea sanoa, onko tämä hänen normityyliä, vai onko hän kirjoittanut ehkä muullakin tyylillä. Kansanomainen kerronta ei sinänsä ole puuduttavaa, kansanomaisuuttakin on monenlaista. Tässä kirjassa on aika paljon sapekkaita sanoja, joista en niin ihastu ja joiden yli annan ajatuksen lentää. En tiedä, onko puuduttava lukukokemukseni kerronnan kansanomaisuudesssa vai kirjan painoasussa. Repeilevänä ja kannettomana sitä on vaikea käsitellä, sivut ovat haperoisia ja niissä voi aistia että kirjaa ei ole säilytetty hyvin. Ehkä siinä on yksi syy silmien väsymiseen ja lukemisen vaikeuteen. 

Millainen oli 1700-luvun Helsinki? Kirjassa puhutaan Suosta, Kluuvista, Töölöstä... On kuitenkin vaikea yhdistää näitä nykyajan Helsingin kaupunginosiin.  Nykyinen  Suomenlinnana tunnetusta paikasta puhutaan Susisaarina. Niille aletaan kirjan kolmannessa osassa rakentamaan linnoitusta, Viaporia, jota epäillään rakennettavan Suthoffin mereen uponneilla hopeoilla. Myös se, että Espoosta puhutaan metsinä jossa sudet ja karhut vaeltavat on seikka, mikä saa miettimään historian vaiheita ja muutoksia.

Varmaankin elämä ja meininki on ollut erilaista noina kaukaisina aikoina. Tämäkin tarina vilisee taikauskoa ja noituuden pelkoa, siinä missä ikiaikaiset tunteet rakkaus ja viha kukoistavat. Historiallinen viitekehys lienee kohdillaan ja Viaporin rakentaja Ehrensvärd todellinen. Kuinka todelliseksi hänet on kuvattu tässä  teoksessa en mene sanomaan, kun en herran historiaan ole tutustunut. Kansanparantajia ja kauppa-apulaisia, näitä iiskenpoikiakin lienee riittänyt, jos ne tässä kirjassa ovatkin fiktiota. Fiktiivistä historia Helsingin historiasta siis tämä teos. Helsinki - Itämeren tytär rakentumassa asukkaidensa unelmissa tämän päivän kansainväliseksi pääkaupungiksi.

Kirjassa vilisee vieraskielistä puhetta, joihin ei ole käännöstä. Tämä hieman häiritsee, sillä esimerkiksi saksaa en ymmärrä lainkaan. Toisaalta teksti ei kosiskele lukijaa helpoilla ratkaisuilla. Itämeren tytär ei todellakaan ole mitään kioskikirjallisuutta, riippukeinussa luettavaa kesäpäivän kevyttä viihdettä.

Saksaa: Das lass ich mir gefallen. Tämä lause toistuu erään kansanparantajan suussa. En saanut sille oikein kunnon käännöstä, vaikka yritin google-kääntäjällä saada selville, mitä tämä Lastikka toisteli toistamistaan.

Latinaa: Jehovah tu lux, tu vita, tu medicina, et Ulrika tu Nomen Splendidum, Tu Meum Decus eris.
Latinaakaan en ole lukenut, mitä nyt lääkärilatinaa, ymmärrän tästä kuitenkin, että Jumala on valo, elämä ja terveys, loppu jääkin sitten arvoitukseksi.


Ranskaa: Mais il est donc excellant. Ymmärrän sen, että  jokin on loistavan hienoa, mutta mikä?

Nämä vieraskieliset näytteet ovat lyhyimmästä päästä. Tarinaan liittyy myös saksankielinen kirje ja noidutuksi arveltuun kehtoon liittyvä Martti Lutherin sanat, joihin myös täytyisi jostain käännös keksiä.

....
Tällä mukana Läpi historian lukuhaasteessa. 1700-luku Valistus ja esiromantiikka

Saan tällä myös kasvin kirjaherbariooni Talvio (esim. pikkutalvio Vinca Minor)