Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus!

Chimamanda Ngozi Adichie:
Purppuranpunainen hibiskus
Otava (SEVEN), 2011
Alkuteos: Purple hibiskus
Suomentanut: Kristiina Savikurki
328 s.

Kambili ja Jaja, pidittekö te päivän saarnasta?

- Pidimme, isä. Vastaus tuli yhteen ääneen.

Pian sen jälkeen me lähdimme, vähän aikaisemmin kuin yleensä. Kotimatkalla isä ei puhunut mitään, mutta hänen leukansa jauhoi, aivan kuin hän olisi kiristellyt hampaita. Me kaikki pysyimme hiljaa ja kuuntelimme Ave Mariaa auton kasettisoittimesta. Kotona Sisi oli kattanut isän koristekahvallisen teekannun valmiiksi. Isä laski messukirjan ja kirkon tiedotuslehden ruokapöydälle ja istuutui. Äiti hääläyi hänen vieressään.

- Anna minun kaataa sinulle teetä, äiti ehdotti, vaikka hän ei ksokaan tarjoillut isän teetä.

Isä ei ollut kuulevinaan vaan kaatoi itse teensä ja kehotti sitten meitä Jajan kanssa ottamaan kulauksen. Jaja siemaisi kupista ja laski sen takaisin lautaselle. Isä nosti kupin ja ojensi sen minulle. Pitelin sitä kaksin käsin, otin kulauksen sokerilla ja maidolla maustettua Lipton-teetä ja laskin kupin lautaselle.

- Kiitos isä, minä sanoin ja tunsin, miten rakkaus poltti kieltäni.

Huh, mikä tarina! Tämä kirja kyllä nostattaa tunnemyrskyn sisimmässä ja karvat pystyyn inhosta ja vihasta ja surusta ja tuskasta. Tämä myrsky ei kohdistu niinkään kirjan kerrontaan, eli tarinaan, sillä tarina on hyvin kerrottu ja sitä lukee innostuksella. Mielenkiinto pysyy vahvana miltei loppuun asti (viimeinen luku hieman lässähdyttää vaikuttavuutta). Myrskyn nostatti ainakin minun sisimmässä kirjan päähenkilön kohtaama julmuus oman isän taholta, jolla silti oli otsaa sanoa, että rakasti tytärtään. Eikä julmuus kohdistu vain tyttäreen, osansa saa myös poika sekä puoliso.

Purppuranpunainen hibiskus sijoittuu Nigeriaan, jälkikolonialistiseen aikaan. Tarinankertoja on Kambili, nuori teini-ikäinen tyttö. Hänen isänsä, Eugene on katolinen maallikkosaarnaaja ja rikas tehtailija. Eugenella on myös sanomalehti Standardi, jonka päätoimittaja Ade Coker on hänen hyvä ystävänsä. Eugene on myös poliittisesti valveutunut. Standardi ei noudata aina sitä linjaa, mitä tahdottaisiin. Kambililla on veli Jaja ja äiti Beatrice.

Kirja jakaantuu neljään osaan. Ensimmäinen osa on Särkyvät jumalat - Palmusunnuntai, joka on tavallaan prologi. Sitten tarinassa palataan aikaan ennen Palmusunnuntaita, kun kaikki oli niin kuin aina oli ollut ja kolmannessa osassa Jumalten sirpaleet eli Palmusunnuntain jälkeen palataan hetkeen jälkeen muutoksen. Neljännessä osassa ollaan kootaan tarina yhteen.

Purppuranpunainen hibiskus, niin Kambilin näkökulmasta kuin onkin kerrottu on tarina perheestä. Sen voimasta tai sen voimattomuudesta. Ristiriidat repivät yksilöitä yhteen ja erilleen. Kuin kukan aukeavat terälehdet avautuu Jajan ja Kambilin silmät näkemään elämän toisin kuin isä. Pitkään kielletty vierailu täti Ifeoman luona muuttaa kaiken.

Täti, tuohan on hibiskus, eikö olekin? Jaja kysyi ja pysähtyi katsomaan piikkilanka-aidan kupeessa kukkivaa kasvia. - En edes tiennyt, että purppuranpunaisia hibiskuksia on olemassa.

Ifeoma-täti nauroi iloisesti ja sipaisi kädellään kukkaa, jonka syvä purppura läheni sinistä. - Kaikki ihmettelevät sitä ensi näkemältä. Hyvä ystäväni Phillipa opettaa yliopistossa kasvitiedettä. Kun hän asui vielä täällä, hän teki kaikenlaisia kokeiluja. Katso, tuo tuossa on valkoinen tähtikukka, mutta se ei kuki yhtä rehevästi kuin punainen.

Jaja meni Ifeoma-tädin luo meidän muien katsellessa kauempaa. - O maka, miten kaunis, Jaja sanoi. Hän siveli kukan terälehteä sormellaan. Täti nauroi hereästi.

Purppuranpunainen hibiskus oli myös minulle ristiriitainen lukukokemus. Luin sen kiinnostuneena, tarinan edetessä jännittyneenä tuskan hulahtaessa läpi kehoni kuuman veden valuessa Kambilin jaloille, hieman surullisena lopusta.

Kirjassa on paljon hengellistä fraseologiaa katolisesta näkökulmasta. En tiedä, kuinka yleistä tämän kaltainen katolisuus on ollut. Eugene on syvästi uskonnollinen  mies. Hänelle usko on lakeja ja sääntöjä ja hänen puolustuksekseen (jos miestä voi teoistaan puolustella) on sanottava, että hän on kasvatuksensa tulos.

Tämä kirja herätti ajatuksia monella tasolla. Se herätti vastenmielisyyttä, mutta ei ollut vastenmielinen kirja. Ristiriitaista. Kyllä!

Minua mietitytti myös, onko tämä tositarina? Ilmeisesti kyseessä on kuitenkin fiktio. Todellisuuden kokemukset, tilanteet, Nigerian historia on kuitenkin aistittavissa.

...

Tällä saan kirjaherbariooni uuden kasvin: Hibiskus (Hibiscus)

Kirjallinen maailmanvalloitus: Nigeria

EDIT: tällä saan myös kuitattua Helmet lukuhaaste 2016 kohdan 27: Afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja

...

Purppuranpunaisesta hibiskuksesta on luettu myös Tarukirjassa. Morre puolestaan ei pitänyt tätä minään hyvän mielen kirjana ja olen hänen kanssaan samaa mieltä, tämä ei paljon hymyilytä. Kirjamielen Marjis piti teosta helmenä ja totesi, että ei mikään ole mustavalkoista.