Dalia Grinkeviciute: Dalian kirja!

Dalia Grinkeviciute
Dalian kirja
Siperiaan karkoitetun liettualaistytön tarina
Absurdia, 2016tk
Suomennos Reeta Tuoresmäki
175 s.

Meitä käsketään nousemaan pois lotjastamme ja ottamaan kaikki tavarat mukaamme, sillä lotjat desinfioidaan. Meidät patistetaan saunaan. Sairaiden käsketään jäädä rantaan, sillä heidät kuljetetaan kaupungin sairaaloihin. Äiti on sairaana ja me voisimme jäädä kaupunkiin, mutta kukaan meistä kolmesta ei halua erota omasta ryhmästämme, joten olemme vaiti. Myöhään yöllä siirrymme takaisin lotjaan. Ohitse lipuu kaksikerroksinen höyrylaiva Piatiletka. Ikkunoista kajastaa valoa, musiikki soi ja viileä tuulenpuuska sotkee hiukseni. Ahmin silmilläni näkyä ihmeellisen kauniista höyrylaivasta ja minussa herää kaipuu kauniiseen elämään. On olemassa ihmisiä, jotka risteilevät vapaina tuollaisilla höyrylaivoilla, on siis oltava myös vapaata ja kaunista elämää. Tunnen, kuinka minussa herää sinnikkyys, voima, halu taistella elämästä ja voittaa. Haluaisin tarttua elämää sarvista niin, että se olisi minun hallinnassani eikä heittelisi minua. Elämää on vielä edessä, Dalia, me  taistelemme vielä. Taistelemme tätä hirveää vihollista, tätä karkoitettujen elämää vastaan emmekä luovuta. Viis siitä, että olen vasta viisitoista.

Dalia Grinkeviciuten tarina on jotenkin tuttu. Koko asetelma on jotenkin tuttu, eikä ihme, sillä Ruta Sepetyksen Harmaata valoa -teos on vahvasti mielessäni tätä lukiessani. Kertoiko Ruta Sepetys Dalian tarinan? Jotain yhteistä teoksilla on, mutta myös jotain erilaista. Se, mikä teoksia kuitenkin yhdistää on Liettua ja Jäämeri, jonka rannoille liettulaisia karkoitettiin. Tarinoina ne täydentävät toinen toistaan, Liettuan karkoitettujen tarinaa.

Ruta Sepetyksen teos kertoi nuoren tytön näkökulmasta hänen ja hänen perheensä tarinan, joka ilmeisesti oli kuitenkin fiktiota perustuen kuitenkin liettualaisten karkoitettujen haastatteluihin. Dalian kirja ei ole fiktiota. Se ei ole myöskään päiväkirja. Dalia kirjoitti muistelmansa karattuaan vankileiristä takaisin Liettuaan (siitä, miten tämä onnistui, ei kirja kerro) ja hautasi paperilapuille kirjoittamansa tarinan lasipurkissa kotinsa puutarhaan. Dalian äidin kuoltua Dalia vangittiin uudelleen ja vietiin takaisin Siperiaan, josta hän myöhemmin vapautui ja opiskeli lääkäriksi. Palattuaan nyt Liettuaan hän ei enää löytänyt käsikirjoitustaan ja alkoi kirjoittaa uudelleen muistojaan 'Lapveten rantaelämästä'. Dalian kuoltua se alkuperäinen käsikirjoitus löytyi sattumalta. Tämä teos - Dalian kirja on ymmärtääkseni yhdistelmä näistä kahdesta käsikirjoituksesta.

Ruta Sepetyksen Harmaata valoa on jäänyt lukumuistiini vahvana ja traagisuudestaan huolimatta kauniina teoksena, jonka voisin hyvinkin lukea uudelleen. Dalian kirja taas  ei jättänyt yhtä vahvaa tunnelmaa, jos kohta olikin historiallisena teoksena kiinnostava ja dokumenttina painoarvoltaan vahvempi valokuvaliitteineen ja leiriolosuhteiden kuvauksena. Tosin minun täytyy sanoa, että muutama ristiriitaisuus kirjassa oli, kun ensin puhutaan silkkisukista ja kesäkengistä ja hieman myöhemmin rikkikuluneista huopikkaista, jotka ovat olleet mukana Altailta asti ja sitten se, mitä "pakkosiirtolainen" pystyi tietämään taakseen jättämistään henkilöistä ja näiden kohtaloista? Mutta nämä on helppo pistää sen piikkiin, että nämä muistelmat on kuitenkin kirjoitettu jälkikäteen, ei työleiriolosuhteissa.

Dalian kirjassa on valokuvaliite, mikä tuo tundran säät ja tunnelmat iholle. Toisaalta mieleen nousee skeptinen ajatus, mistä noille karuille rannoille tuli kameroita, filmiä? Kuka valokuvat on ottanut?  Kysymyksiä, kysymyksiä, kysymyksiä. Historia herättää paljon kysymyksiä. Dalian kirjan tapahtumat sairastumisineen, raskaine töineen ja sääoloineen on sitä luokkaa, että lukiessa mietin myös, kuinka yleensä kukaan voi selvitä hengissä. Sen täytyy olla jokin sisäinen palo ja hehku, mikä saa sinnittelemään, olemaan antamatta periksi , vaikka kylmyys hohkaa luissa ja nälkä laittaa suolet sykkyrälle ja kuoleman lemu leijailee kaikkialla jäisessä huurussa.

...

Tällä kirjalla mukana Evarian Syöminen sallittu -haasteessa, sillä vaikka kirja ei kerrokaan syömishäiriöistä se sopii hyvin kategoriaan yksi, koska ruoalla on vahva merkitys tässä kirjassa, sitä etsitään, sitä kaivataan, siitä taistellaan.