Veripunaiset ympyrät
Kansankirja, 1947
158 s.
- Voi, älä anna valon sammua mnussa!
- Se ei sammu teissä koskaan, rouva, kuuli Elise silloin matalan miesäänen sanovan melkein korvansa juuressa ja jatkavan painokkaasti:
-Valo ei sammu koskaan. Elämä on voimakkaampi kuin kuolema.
Elise ja Henry Robinson on nuori aviopari. Rikas ja vaikutusvaltainen. No, ainakin rikas. Ja Henry on tohtorismiehiä, tutkijana Rockefeller-instituutissa, mistä häntä ollaan kuitenkin kampeamasa pois. Sitten heitä kohtaa järkyttävä tragedia. Heidän pieni poikansa kidnapataan ja hänestä vaaditaan suuria lunnaita. Kun lunnaat on sitten maksettu ei poikaa kuitenkaan saada takaisin. Suon reunasta vain löydetään pojan veriset vaatteet.
Veripunaiset ympyrät on tuulahdus menneen ajan tunnelmaa. Se ei ole kovin vakavasti otettavaa kirjallisuutta vaikka vakavasta aiheesta onkin kirjoitettu. Tarina etenee sykähdyksittäin, välillä hitaammin, välillä nopeammin, kerronta on polveilevaa, jossa välillä saadaan tunnelmaa kohotettuakin, välillä taas mennään kuvailussa sellaisella rytinällä, että tarinan juoni kärsii ja yksityiskohdat katoavat. Maininta siitä, että kyseessä on salapoliisitarina on hieman harhaanjohtava, sillä salapoliisia tässä ei oikeastaan ole, ellei sellaiseksi ole luettava alamaailmaakin palvellut omin päin asianajajaksi pyrkinyt Tom Russel, joka ilmaantuu kuvioihin vasta tarinan loppupuolella.
En tiedä, missä määrin tämän kirjan kirjoittamiseen on saatu idea Charles Lindbergin pojan kidnappaustragediasta. Ainakin tarina sijoittuu 30-luvun amerikkaan. Todellisista henkilöistä mainitaan Al Capone ohimennen ja yhteiskunnallisista oloista viitataan Saksan 20-luvun rahaongelmiin. Itse kuitenkin luokittelisin tämän lähinnä kioskikirjallisuudeksi, kunnon salapoliisitarinaksi tästä puuttuu kunnolla etenevä juoni johtolankoineen ja motiiveineen.
Nyt esimerkiksi lunnaskirjeen kaksi veristä ympyrää kolmine pisteineen jäävät vain viitteellisiksi ilman sen kummempaa merkitystä. Myös ajallisen etenemisen kanssa on ongelmia. Kerronnassa ei ole kunnon kronologiaa, mikä tuo ainakin jonkin verran tarinan yhtenevyydessä ja loogisuudessa kysymyksiä.
Kuitenkin kaikitenkin tästä jäi viimeisen sivun kääntyessä ihan hyvä jälki lukumuistiin.
Mainittakoon, että nimen Dan Morris takaa löytyy suomalainen kirjailija Väinö Armas Pelkonen. Näin ollen saan tällä kuitattua Helmet lukuhaaste 2017 kohdan seitsemän (7): salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja.
Tämä sopii myös 100 suomalaista kirjaa -haasteeseen, samoin kuin on hyvä esimerkki omasta Aistittavat kirjat -haasteesta. Kirjani oli resuinen, reunat tuntuivat röpelöisiltä ja olivat eri levyisiä. Teoksessa oli aisittavissa Suomen sodanjälkeinen paperipula, joten tuntoaisti tuli ainakin koetuksi tätä kirjaa lukiessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti