Peter Freuchen
Nuoruuteni Grönlannissa
Alkuteos: Min GrØnlandske ungdom
Suomentanut Elias Saarinen
WSOY,1958 (2. painos)
355 + 1 s.
"Poikasena kaipasin koko sydämestäni merelle"
Peter Freuchen oli tanskalainen tutkimusmatkailija. Hän opiskeli ensin lääkäriksi, mutta turhautui sitten hommaan, kun lähestulkoon kuolleena pidetty henkilö saatiin takaisin elävien kirjoihin, vain jäädäkseen raitiovaunun alle ja kuollakseen välittömästi. 
Freuchen ottaa yhteyttä napaseudun tutkijaan Mylius-Erichseniin ja pestautuu höyrylaiva Hans Egeden miehistöön, tarkoituksenaan kartoittaa Itä-Grönlannin tutkimattomia seutuja. Freuchenin omaelämäkerrallinen muistelma Grönlannin valloitusretkestään ja elämästä on mielenkiintoista kerrontaa, joskin en osa ottaa ihan kaikkea tässä kirjassa kerrottua täysin dokumentaarisena totuunena. Mieleeni nousee aina 
silloin tällöin kerronnan lomassa merimiesjutut, joissa on vähintään 
hyppysellinen muunnettua totuutta ja liioittelua. Toisaalta kirja kyllä 
varmaankin kertoo niistä oloista, joissa tutkimusta on 
aikoinaan tehty.Freuchenin tyyli kertoa on osin humoristinen. Hän kuvaa Grönlannin alkuperäiskulttuuria ja väestöä kunnioittavasti ja menee itsekin naimisiin nuoren grönlantilaistytön - Navaranan kanssa. 
".... inhoavat näyttää tunteitaan muiden läsnäollessa - hilpeyttään 
lukuunottamatta. Mies ja vaimo eivät koskaan hyvästele toisiaan 
jommankumman lähtiessä matkalle, eikä vaimo koskaan puhu miehestään 
taikka mainitse hänen nimeään miehen ollessa poissa kotoa. Tämä johtui 
entisaikoina vallinneesa taikauskoisesta pelosta, että siten jollakin 
tavoin tuotettaisiin vahinkoa miehelle, mutta nyttemmmin tämä tapa elää 
yksinomaan hyvää kasvatusta todistavana  hienosteluna."
Aloittaessani lukea tätä kirjaa, minulle tuli mielikuva, että olisin lukenut tämän aiemminkin, alkupuolen kuvaus siitä, kuinka grönlantilaisneitoset pesevät hiuksensa, kun lähtevät tanssimaan, tuntui tutulta. Kuitenkin, mitä pidemmälle luin, sitä vähemmän tutulta tämä kuulosti. Toisaalta voi olla, että olen tämän lukenutkin, mutta jättänyt sitten kesken eräiden "kauhujuttujen" vuoksi. Kansikuva ei kuitenkaan vaikuta tutulta. Täytyisi päästä tarkistamaan kirjavarastoani maalle.  
Syy, miksi tämä ei kuitenkaan ole ihan mun juttuni, vaikka Grönlanti kiehtookin mieltäni on juurikin nuo muutamat kammotustekijät, jotka saavat selkänahan 
kipristelemään ja uusintalukuhalun vähäisemmäksi. On vaikea ajatella 
äitejä jotka surmasivat omia 
lapsiaan ettei näiden tarvitsisi kärsiä nälästä, tai muusta syystä, kuten
 eräs äiti, joka hirtti lapsensa, joka teki ilkeitä kepposia. Tai 
lapsia, jotka joutuivat auttamaan näissä puuhissa. Lisäksi ristiriitaa lukukokemukseen tuo jännite pakanuuden ja kristinuskon välillä. Kristinusko tuli Grönlantiin 
200 vuotta ennen tapahtuma-aikaa,  mutta sillä on tämän kirjan 
mukaan ollut perin kehno vaikutus ja vastaanotto. Kirjoittajakin tuntuu suhtautuvan kristinuskoon vähän kahdella tavalla, arvostellen ankarasti pappien toimintaa, toisaalta antaen kristinuskolle kuitenkin merkittävyyttä. Kirjan tapahtumat 
sijoittuvat 1900-luvun alusta kaksikymmenluvulle ja hieman kolmannellekymmennellekin. 
Freuchenin kerronta on vaikuttavaa kuvauksissaan. Esimerkiksi kuvaus ruoaksi säilötyistä linnuista, linnunmunista ja hylkeistä saa mahalaukun kääntymään nurinperin ja miettimään uskottavuusseikkoja, tai ainakin miettimään säilömismenetelmien mahdollisia samankaltaisuuksia meidän graavisuolattuihin tai ilmakuivattuihin herkkuihin.
Tähän koskettava kuvaus, joka sai minut miettimään Edvard S. Curtisin kuvia amerikan alkuperäisväestöstä, jotka nekään eivät, ainakaan kaikki, ihan autenttisia ole, vaan lavastettuja kuvaussessioita. Grönlantilaisia oli kuvaamassa, ei Curtis, vaan joku toinen, jolle toisten kunnioitus tuntui olevan hakusalla.
"Hän tahtoi esimerkiksi ottaa kokoelman valokuvia alkuasukkaista, ja minä autoin häntä siinä puuhassa. Eräänä päivänä hänen piti valokuvata muutamia grönlantilaisäitejä, jotka kantoivat lapsiaan selkälaukussa. Muuan hymyilevä äiti asettui hänen kameransa eteen, mmutta lapsi ei ollut tohtori Wulffin mielen mukainen, vaan hän tahtoi sen vaihdettavaksi toiseewn. 'Sano hänelle, että pentu on liian ruma, ja käske hänen lainaa jonkun toisen lapsi valokuvaamisen ajaksi', hän sanoi. Sellaista äitiä ei ole olemassakaan, jonka mielestä ei hänen lapsensa olisi maailman kaunein, ja nainen kieltäytyi tietenkin  vaihtamasta lasta. 'Siihen inä hänet totisesti pakotan', hän karjaisi ja alkoi väkivalloin riistää lasta pois selkälaukusta. Luonnollisesti asettui nainen puolustuskannalle nyrkkejään käyttäen, ja hänen ystävättärensä kiirehtivät hänen avukseen. Tohtori Wulffin suunnittelema valokuva jäi ottamatta."
"Saavuimme Ritenbenkiin, jossa niihin aikoihin hallitsi siirtokunnan esimies Andersen, Grönlannin parhain isäntä. Esimerkkiä hänen hyvyydestään mainittakoon, että hän sijoitti kirjallisuutta kaikille piirikuntansa kauppa-asemille matkustajien vapaasti käytettäväksi, jotta pahan ilman sattuessa ei kenekään olis tarvis istua ikävissään sisällä. Itse hän luki Dickensin teoksia uudestaan ja yhä uudestaan, niin että hän osasi ne ulkoa kannesta kanteen."
Samoin tämä mietelause on hienosti sanottu kirjallisuuden merkityksestä:
"Yksinäänkin kyllä tulee toimeen, kun on vain riittäväsi kirjoja."
Tämä oli toki ihan 
kiintoisa matka halki Grönlannin, joskin hieman ihmettelin sitä 
edestakaisin kulkua, jossa ei aina tuntunut olevan ihan loogisuutta, tai
 ainakin tuntui, että miksi nyt käännytään etelään tai pohjoiseen, kun 
juuri oltiin matkalla pohjoiseen tai etelään. 
"Ihminen ei tunne elävänsä, ellei hänellä ole mitään ponnisteluja suoritettavanaan ja vaikeuksia voitettavanaan." Vaikeuksia tuntui Freuchenkin kohtaavan ja ponnisteluja riittti. Minä mietin mielessäni säilyttääkö tämä kirja osana Grönlanti-kokoelmaani, vai pistääkö kiertoon. Saa nyt nähdä. 
BookCrossing-kirjana tämä ainakin on kiertämässä maailmaa ja sivustolta löytyy monipuolisia kuvauksia teoksesta.
---
Onpa kiinnostava kirja! Grönlanti kiinnostaa minuakin. Nuo mainitsemasi karmeudet ovat kyllä kammottavia. Mutta jos löydän tämän kirjan joskus jostain, voisin silti yrittää lukea. Kiitos vinkistä!
VastaaPoista