George Eliot: Daniel Deronda!

 

George Eliot

Daniel Deronda

Suomentanut Alice Martin

WSOY 2019

928 s.

 

No, jopa oli luettavaa kerrakseen. Olen kyllä näin mittavia tarinoita lukenut aiemmin, mainittakoon vaikka Charles Dickensin David Copperfiel tai Kolea talo, mutta en mitään näin hitaasti vyöryvää juttua. Olen kuitenkin iloinen, että luin teoksen loppuun ja kahlasin selityksetkin, vaikka jälkikäteisesti, lävitse.

Takakansitekstin mukaan Daniel Deronda kuvaa viktoriaanista yhteiskuntaa ja sen henkilöitä lämpimän ironisesti. Ironia on vaikea laji, ja ehkä siksi minä en tuota ironiaa oikein huomannut, Dickensin ironia on paljon selvemmin huomattavissa. Lisäksi takakansi kertoo, että Daniel Deronda haastaa lukijan  nykyaikanakin pohtimaan juutalaisten asemaa ja ajattelua, mikä oli syynä siihen, että minä tämän teoksen kirjastoreissullani mukaan otin.  Minua on nimittäin aina mietityttänyt se tapa, millä klassinen kirjallisuus esittää juutalaiset (myös rakastamani Dickens). Oikeastaan Walter Scotin Ivanhoe on ollut ainoa lukemani klassinen teos, jossa juutalainen on esitetty myönteisessä valossa ja sankarin asemassa, vaikka sankariksi yleisesti siinäkin mielletään jokin muu kuin  Rebekka. Tältä osin Geeorge Eliot on siis tehnyt huomattavan kulttuuriteon ottaessaan teoksensa kantavaksi teemaksi suhtautumisen juutalaisuuteen.

Daniel Derondassa on toisiaan peilaava kahtiajakautuneisuus, mikä ilmenee päähenkilöissä. On erikoista, että kun teoksen nimenä on Daniel Deronda, niin hänet mainitaan lyhyesti teoksen alussa, mutta muuten kirjailija valottaa monen sivun verran teoksen toista päähenkilöä Gvendolen Harlethia, joka on kaikkea muuta kuin miellyttävä päähenkilö, ennen kuin vaihtaa näkökulmaa ja siirtyy Derondan vaiheisiin. Gvendolen on kaunis, pöyhkeä, hemmoteltu seurapiirineitonen, jonka luonnetta alkukappale kysyy: onko hän hyvä vai paha, miksi hän tekee niin levottoman vaikutelman Daniel Derondaan, joka sivusta katselee tämän rulettipeliä. Gvendolenin luonne ja kasvuprosessi suhteessa Daniel Derondan vaikutukseen hänen luonteensa kehitykseen, on juutalaisuuden ohella toinen teoksen teema. Gvendolen jää kuitenkin minulle jollain tavalla taustalle kokonaisuudessa ja jollain tavalla keskeneräiseksi, vaikka onkin keskeinen hahmo.

Daniel Deronda taas on rikkaan aatelisen hoivissa kasvanut nuorukainen, joka ei tiedä syntyperäänsä. Hänestä annetaan kuvaus, jonka mukaan "Varhain herännyt herkkyys js mietteliäisyys oli kehittynyt hänessä monitahoiseksi myötätunnoksi, joka uhkasi estää häntä noudattamasta mitään johdonmukaista linjaa". 

En lähde teosta sen enempää avaamaan, sillä en tosiasiassa osaa sitä tehdäkään. Elliotin tyyli kuvata henkilöitään ja heidän ajatuksiaan, yhteiskunnallista asemaa ja elämää ajassa on hyvin omanlaisensa. Kuten alussa sanoin, olen lukenut monipolvisia ja pitkiä tarinoita aiemminkin, mutta en mitään näin hitaasti etenevää. Suomentaja onkin jälkisanoissaan avannut tätä hieman tuodessaan esiin, että hän joutui suomentaessaan lukemaan jotkin lauseet useamin kuin kolmeen kertaan voidakseen ymmärtää, mitä kirjailija on tarkoittanut. 

Tämä ei vaikuttanut minuun yhtä järisyttävästi kuin Dickensin teokset tai jättänyt samanlaista miellyttävää jälkimakua kuin Jane Austenin muutamat teokset. Jään pohtimaan jaksaisinko lukea tämän uudelleen, kuten olen tehnyt David Copperfieldin kanssa, Kuitenkin uudelleen luettuna tähän voisi saada  paremman otteen, aivan kuin opetellessaan kutomaan sukkaa tai virkkaamaan. Ensin silmukat tuntuvat sotkeentuvan, mutta harjoittelulla työn tulos paranee. Ehkä sama kävisi lukemisenkin kanssa. 

Hyllystäni löytyy George Elliotin mylly joen rannalla, jota muistelen joskus muinoin aloitelleeni, mutta kyllästyneenä jättänyt jo alkuunsa kesken. Tarkoitus olisi kyllä lukea sekin jossain vaiheessa ja katsoa, josko jähmeys olisi voitettavissa. 

Mainittakoon, että Daniel Derondaa lukiessa ja pidemmälle päästessä, mielessä häilyi muistikuvia jostain tv-sarjasta, josta olisin nähnyt joitain pätkiä ja totta tosiaan, tästä tehty minisarja on kyllä esitetty joskus taannoin YLE:llä.

Erityismaininta tälle sanonnalle:

Mistä lapsi saa hyvyytensä? Ei parasta vehnäjauhoa torajyvistä saa.

Hyvä muistaa nykyaikanakin:

Kansa voi olla siunattu ainoastaan, jos neuvonantajilla ja itse kansan paljoudella on tahto noudattaa oikeuden ja rakkauden lakeja. 

---