Elif Shafak: Kadotettujen puiden saari

Elif Shafak

Kadotettujen puiden saari

Gummerus, 2021

Alkuteos: The Island of Missing Trees

Suomentanut Helinä Kangas

395 s.

 

Teos alkaa prologilla, joka alkaa kuin satu: Olipa kerran kaukana Välimerellä sijaitseva ikimuistoinen saari, niin kaunis ja sininen, että monet matkaajat, pyhiinvaeltajat, ristiretkeilijät ja kauppiaat rakastuivat siihen eivätkä olisi halunneet lähteä sieltä ikinä pois, ja oli niitäkin jotka yrittivät hinata sen hamppuköysillä omaan maahansa.

Tämä ei kuitenkaan ole satu. Ei ehkä aivan autenttistakaan tietokirjallisuuttakaan, vaikka teoksessa on paljon asiaa niin historiallisista tapahtumista, malariasta ja hyttysistä mehiläisistä puhumattakaan. Hieman sekava soppa - sanoisin.

Teoksen päähenkilöt on kyproksen kreikkalainen Kostas ja kyproksen turkkilainen Defne. Nuori teinipari, jotka ovat rakastuneet toisiinsa. Mutta he ovat kuin Shakespearen Romeo ja Julia. Voiko kahtia jaetussa maailmassa eri puolilla olevat koskaan saada toisiaan? Voiko rakkaus kestää ajan murheet ja paineet?

Historiallisena taustana teokselle on Kyproksen poliittinen tilanne vuonna 1960-70 -luvuilla. Kerronnallisesti teoksessa vuorottelee 1974-luku ja nykyaika (2010). Kostas ja Defne tapaavat toisiaan salaa tavernassa nimeltä Iloinen Viikunapuu, jota pitävät kyproksen turkkilainen Yussuf ja kyproksen kreikkalainen Yorgos.Tavernassa kasvaa sisällä oikea Viikunapuu. Kostaksen äiti lähettää kuitenkin pojan englantiin enonsa luokse ja rakastavaisten tiet eroavat.

Nykyajassa Kostas elää tyttärensä Adan kanssa Lontoossa. Ada ei tiedä suvustaan juuri mitään. Sukulaisiin ei pidetä yhteyttä, kunnes Defnen sisko Meryem tulee kylään. 

Kerronnassa vuorottelee Kaikkitietävän kertojan luvut ja luvut, joissa Kyprokselta salakuljetettu Viikunapuu (tai siitä otettu oksa, josta on kasvatettu puu omaan puutarhaan) kertoo omaa tarinaansa ja ajatuksiaan puista ja elämästä. Ajatus puusta kertojana on sinänsä hauska ja kutkuttava, ja aluksi se ehkä tuntuu toimivankin, mutta loppua kohden epäuskottavuus lisääntyy ja kuvio jotenkin levähtää.

Kadotettujen puiden saari on paitsi rakkaustarina myös Adan kasvutarina, jonka osalta käydään läpi nuoren ihmisen ongelmia koti- ja koulumaailmassa. Some-ilmiöitä haittoineen sivutaan. Kadotettujen puiden saari on myös tarina ilmastonmuutoksesta ja luonnon merkityksellisyydestä.  Tämä rinnasteisuus ihmiselon ja puiden elämän välillä tulee kyllä ilmi, mutta ei kuitenkaan sulaudu täysin yhtenäiseksi. Erityisesti lopussa Viikunapuun juttelut ovat aivan irti muusta tarinasta. Rivien väliin jäi muutenkin paljon sanomatonta ja selittämätöntä.

Teoksen alussa on siteeraukset Pablo Nerudalta ja William Shakespearelta, jotka ovat eräänlaisena mottona ja johdattelijoina tarinaan. Teoksen lopussa on sanasto ja luku, jossa kirjailija kertoo lähdeaineistostaan. Mitä itse googlasin oli viikunapuiden hautaaminen, josta en suomenkielisellä ha'ulla löytänyt mitään viikunapuihin viittaavakaan, mutta englanninkielinen haku tuotti tuloksia. Eli vaikka tuntuu hieman utopistiselta ajatukselta haudata puu talven kylmyydeltä suojaan, niin kai se on ihan mahdollista ja toimivaa, tosin melkoisen vaivan takana. 

Viikunoita kyllä alkoi tehdä mieli tämän teoksen luettuani, vaikka muuten teos ei suurta innostusta herättänytkään.

Kirjallinen maailmanvalloitus: Kypros

Muualla arvioitua:

Kirja hyllyssä   "Aistillisen kirjava kertomus rakkaudesta, juurista ja kahdesta kulttuurista"

Sivumerkkejä:  "Klassisia elementtejä sisältävä tarina, jonka koossapitävä voima on viikunapuu, joka elää ja hengittää tarinassa kuin ihminen". 

Kirjasähkökäyrä pitää teosta rohkeana kertomuksena kyproslaisten lähihistoriasta.

Kirjan jos toisenkin  Jane pitää puhuvaa puuta turhan outona ja sitä, että teoksessa julkaistiin kokonainen Iloinen Viikunapuu -tavernan ruokalista todella julmana