Mary Higgins Clark
Missä lapset ovat?
Alkuteos: There are the Children?
Suomentanut Anna-Liisa Laine
Tammi, 1990
247 s.
Mary Higgins Clarkin tarinat ovat piinaavaa jännitystä, jotka loppuvat kuitenkin helpotuksen huokaukseeen. Näin ainakin ne teokset, jotka olen lukenut. Missä lapset ovat -teoksen olen lukenut aikoinaan, mutta teos on ollut mielessäni uusintalukumielessä. Niinpä nähdessän teoksen kirjaston jännärihyllyllä, palasin lukutunnelmiin. Koska olin lukenut teoksen jo aiemmin muistin jollain tasolla miten tämä tulee päättymään, mutta en kuitenkaan malttanut lopettaa lukemista, vaan luin teoksen alusta loppuun illan ja yön aikaan. En nähnyt painajaisia.
Missä lapset ovat on äidin painajainen. Nancy Eldredge on 32-vuotias aviovaimo, jonka mies Ray on asuntovälittäjä. Heillä on kaksi lasta Michael ja Missy. Perhe elää tavallista lapsiperheen arkea Cape Codissa, paitsi, että Nancyllä ei juuri ole sosiaalisia yhteyksiä, hän on hiljainen ja syrjäänvetäytyvä. Päivänä, jolloin on tarkoitus viettää Nancyn 32-vuotis syntymäpäivää (hän ei ole viettänyt syntymäpäivää kertaakaan aiemmin) Nancy lähettää lapset ulos ja alkaa pestä pyykkiä. Hän ottaa ovelle jätetyn sanomalehden jonka sivuilta hänen tajuntaansa iskeytyy koko hänen menneisyytensä. Nancy on tuomittu seitsemän vuotta aiemmin kahden lapsensa Peterin ja Lisan murhasta kuolemaan. Nancy on kuitenkin päässyt vapaaksi asianajajan teknisen muotoseikan vuoksi, koska jyryn kaksi jäsentä on keskustellut keskenään kesken oikeudenkäynnin ja uutta oikeudenkäyntiä ei voitu tehdä, koska päätodistaja oli kadonnut.
Nancy kutsuu lapset Michaelin ja Missyn sisälle, mutta he ovat kadonneet.
Lukija tietää koko ajan mitä tapahtuu ja miksi. Syyllisen voi hyvillä hoksottimilla arvata aika kättelyssä, vaikka lukijaa yritetäänkin johtaa harhaan. Nancy on syytön, mutta miten todistaa syyttömyytensä niin seitsemän vuotta aiemmin tapahtuneseen kuin nyt toistuneeseen tilanteeseen. Onneksi naapurustossa on eläkkeellä oleva lakimies, joka on alkanut tutkia tuota seitsemän vuotta aeimmin tapahtunutta oikeudenkäyntiä kirjaprojektiaan varten.
Missä lapset ovat on alkujaan ilmestynyt 1975 ja ajankuvaan liittyen teoksessa on viittauksia Vietnamin sotaan. Miljöö on hyvin rakennettu, tunnelma tiheä ja hyvin kasassa pysyvä. Tosin pari loogisuusongelmaa aistin. Toinen, joka liittyi siihen, kuinka kuolemaan tuomittu voi olla vapaana ratkesi tarinan edetessä, mutta toinen, joka liittyi Missyn lapasiin jäi jäljelle. Oliko Missyn lapaset samaa paria vai eri paria?
Olen pitänyt näistä Higgins Clarkin teoksista, koska ne päättyvät hyvin. Tosin en ole lukenut aivan viimeisiä. Minulla on sellainen tuntu, että hänen teoksissaan on on aika samanlainen kaava. Toisaalta on vaikea sanoa, kuinka hänen tarinansa ovat muuttuneet vuosien mittaan. Liian rankkoja raadollisia juttuja arveluttaa lukea ja jos ei teoksessa ole muuta, kuin väkivallalla tai muilla kauheuksilla "herkuttelu", niin ei kiitos. Teoksessa pitää olla myös jotain kohottavaa, näpäytettävää. Mielestäni paras Higgins Clarkin teos lukemistani teoksista on Kylmä kehto, joka tuo esiin lääketieteen pimeän puolen.
Missä lapset ovat on kyllä teemaltaan rankka. Toisaalta pääpahiksen kuvailussa hihittelyineen on jotain ristiriitaista. Hihittely vie hieman vakuuttavuutta tai suuntaa ainakin ajatukset mielenterveysongelmiin ja toisenlaiseen tyyppiin, kuin loppujen lopuksi on kyseessä. Kokonaiskuva kärsii.
---
Kyyti 2024 -lukuhaaste kohta 12 Esikoisromaani
---
Kirjahulluun päiväkirjassaan teos ei tehnyt suurta vaikutusta tekstin sujuvuudesta huolimatta. Hänkin kuitenkin koukuttui lukemaan teoksen yhtä kyytiä saadakseen tietää, kuinka loppujen lopuksi käy.
Hurjan Hassun Lukijan mielestä hyvälle mielelle ei tämä teos lukijaa saa. Jossain vaiheessa alkaa ällöttää.
Minulla on jossain tallessa yksi Higgings Clarkin romaani, mutta en kyllä nyt muista, että mikä niistä. Minäkin ounastelen, että hänellä on aika sama kaava näissä kirjoissa. En myöskään pidä siitä, jos dekkarissa on väkivaltaa vain mässäilyn vuoksi tai on valittu rankkoja teemoja ikään kuin sensaatiomielessä.
VastaaPoistaTämä ei ehkä niinkään sensaatiohakuinen ollut eikä pröystäillyt kuvauksilla,vaikka joitain iljetyksen tunteita herättäviä kuvauksia olikin. Pääpaino oli perheenäidin tunteissa ja selviämisessä kriisistä. Lukija koukuttuu lähinnä kun tietää että päähenkilö on syytön, mutta häntä jahdataan ja painostetaan tunnustamaan, on pakko löytää ratkaisu.
Poista