19 toukokuuta 2024

Roy Jacobsen: Valkoinen meri!

Kannen suunnittelu: Erik Hujsen/Moker Ontwern

Roy Jacobsen

Valkoinen meri

Alkuteos: Hvitt hav

Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen

Sitruuna 2023

235 s.

Kuinka minä pidinkään Jabocsenin aiemmasta BarrØy:n saarelle sijoittuvasta teoksesta Näkymättömät. Sen kieli ja kauneus oli vertaansa vailla, karun kaunis miljöö ja tunnelma otti omakseen. Valkoinen meri ei yltänyt lukukokemuksena samaan.

Päähenkilö on edelleenkin Ingrid, joka on kasvanut nuoreksi naiseksi. Edellisistä tapahtumista on kulunut vuosia ja Ingrid on jäänyt yksin. BarrØy autioitunut, kun vanhemmat ovat kuolleet, serkku muuttanut Lofooteille ja kuka minnekin. Barbrokin joutunut sairaalaan. Ingrid on ollut kaloja perkaamassa pääsaarella kun hän eräänä päivänä ottaa lopputilin ja palaa yksin saarelle. Mailma on sodassa ja Norja natsien valtaama.

Ingridin elämä muuttuu, kun saksalainen laiva miehistöineen ja sotavankeineen tuhoutuu pommi-iskussa. Meri täyttyy kuolleista. On kuitenkin yksi venäläinen sotavanki, jonka Ingrid ottaa hoitoonsa henkensä uhalla.

Valkoinen meri on traaginen tarina sodan vaurioittamasta naisesta, joka kuitenkin osoittautuu vahvaksi. Ingrid on nainen, joka ei anna periksi. Hänessä on vahva hoivavietti, joka ottaa hoteisiinsa kärsineitä.

Vaikka Valkoinen meri ei yltänytkään samaan kuin Näkymättömät on tarina vahva. Minua ei niinkään häirinnyt se, että ajankohta oli mikä oli ja edellisistä tapahtumista oli kulunut aikaa. Tosin tällainen hyppäys ei niin mukavakaan ole. Se saa miettimään, mitä on tapahtunut välivuosina? Miksi saari on autioitunut. Mitä tapahtui lapsille, jotka Ingrid toi muassaan saarelle. Johonkin kyllä viitataan tässä teoksessa, mutta paljon jää katveeseen. Jacobsenin kieli on suorasukaisen konstailematonta, yksinkertaista ja kuitenkin omintakeista ja syväluotaavaa, ei kaikilta osin niin tavanomaista. Kuvaavuudessa vain jäi jotain puuttumaan, jotain, mikä sai näkemään kauneutta karuuden alla.

Kyyti 2024 lukuhaaste kohta 2 Kaunokirjallisuutta Norjasta 

 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Älä roskaa!