Helena Liikanen-Renger: Maman Finlandaise - Poskisuukkoja ja perhe-elämää Ranskassa!

Helena Liikanen-Renger
Maman Finlandaise - Poskisuukkoja ja perhe-elämää Ranskassa
Atena, 2016
Kansi ja kuvitus Elina Warsta
244 s.

Mitä tulee mieleen, kun puhutaan Ranskasta ja ranskalaisuudesta.. No, ainakin Pariisi ja rakkaus, Bretagne, taiteilijat ja boheemius. Ja niin - tottakai ruoka.  Pikkiriikkisen sitä ja paljon muuta on myös Maman Finlandaise. Kertomus suomalais-ranskalaisesta avioliitosta ja pienen perheen asettumisesta  välimerelliseen ilmastoon Antibesiin, lähelle Ranskan ja Italian rajaa.

Helena Liikanen-Renger uneksi lapsena kirjeenvaihtajan työstä. Hänestä tuli toimittaja ja toimittajan ammattitaito näkyy myös tässä teoksessa sujuvana sanojen ryöpsähtelynä aiheesta toiseen. 

Tie Mikkelistä Yhdysvaltoihin ja sieltä Ranskaan kerrotaan savolaisen jouhevasti. Sanoissa on sekä , sulavaa leikkisyyttä (älkää lukeko turhan vakavalla naamalla) että rivien välistä kurkistavaa arkielämän vakavuutta (kuinka tästä selvitään). Elämä välimerimaastossakaan ei ole aina kadehdittavaa.

Ihanan kiva ja hauska teos! Näin luonnehtisin Maman Finlandaisea. Kirjan lukee nopeasti ja lukiessa on kuin pienellä promenadella katsellen  ranskalaista elämäntapaa kuin näyteikkunoista, elämäntapaa joka vaikuttaa näin suomalaisen silmin sekä kummalliselta että kadehdittavan rennon boheemilta. Tämä boheemius ei tosin näy leikkikentillä, jonne lapset puetaan kuin juhliin ainakin.

Pian opin myös, ettei ranskalaisella leikkikentällä tarvinnut pelätä ykisnäisyyttä. - Siihen liukumäkeen ei saa mennä, se on likainen! Pieni suloinen ranskatar tuli komentamaan tytärtäni jo ensimmäisinä päivinä. Tyttö tarrasi kylkeen. - Tietysti siihen saa mennä, sen kuin menet, sanoin nauraen. Niinpä tyttö meni, toisin kuin muut lapset, tuli onnellisen likaiseksi ja meni vielä uudestaan. Olin pukenut lapseni - ja itseni - halpaketjun sortseihin ja t-paitaan, kuten kalifornialaispuistoissa oli ollut tapana. Nyt se näytti junttimaiselta. Etelä-Ranskassa leikkipuistot olivat kuin coctail-kutsuja: oli kynähametta, paljettikenkää ja pikkutakkia, gladiaattorisandaaleja ja minikorkkareita. - Kun sinulla on nyt tuo mekko, niin et sitten mene leikkimään, yksi äiti komensi kovaan ääneen. Katsoin pikkuneitiä, joka hopeisessa pitsimekossaan pyöri ympyrää leikkipuiston asfaltilla. Tunsin oloni epävarmaksi. Näittenkö ihmisten joukkoon halusin?

Eksoottisen monikulttuurinen ja persoonallinen elämä solahtaa uomiinsa, ranskalaiset käytöstavat liimautuvat  metsäsuomalaisellakin osaksi selkärankaa. Kaksi suukkoa, mutta kumpi poski? -luku loksahduttaa suun auki. Mitä! Ei voi olla totta! Ihanko siitä on tehty tilastoja, kuinka monta suukkoa pitää poskille antaa ja kumpi puoli suudellaan ensin? 

Vaikka Maman Finlandaisessa välittyy ensisijaisesti rento ja hauska asenne kohti loppua myös vakavoidutaan. Kirja päättyy vuoteen 2015 ja Pariisin traagisiin tapahtumiin. Itse jään pohtimaan, perhe kun asui lähellä Nizzaa mitä sitten tapahtui? Rakensiko mies sen saunan sinne kiiwi-pensaiden kainaloon?

Kirjan ulkoasusta sen verran, että kirja on hyvin käteen sopiva, tuntuu mukavalta sormiin. Kansikuva on raikas ja värit sointuvat hyvin yhteen. Typografia onnistunut ja Elina Warstan lukukuvitukset virkistävät mukavasti kokonaisuuksia. Myös sisäkannen värikkyys ja graafisuus saa minulta lisäpisteitä. Tämä teos on syntynyt lämmöllä ja rakkaudella.

----

Yllättäen saan tällä kuitattua Helmet-lukuhaaste 2016 kohdan 43: Kirjassa on mukana Pablo Picasso.

Eunsun Kim: Pohjois-Korea - yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä!

Eunsun Kim  ja Sebastien Falletti
Pohjois-Korea - yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä
Siltala, 2014
Alkuteos: Corée du Nord. 9 ans pour fuir l'enfer
Suomentanut Pirjo Thorel
195 s.

Olin ollut melkein viikon yksin pienessä, jääkylmässä asunnossamme Pohjois-Korean Undokissa, missä olin syntynyt. Vanhempani olivat syötävää ostaakseen myyneet kaikki huonekalumme matalaa pöytää ja kaappia lukuun ottamatta. Lattiapäällystekin oli saanut lähteä, joten nukuin paljaalla betonilattialla makuupussissa, joka oli kursittu vanhoista vaatteista.--- ---

Tässä lohduttomuudessa 11-vuotias Eunsun odottaa äitiään ja isosiskoaan, jotka ovat lähteneet jonnenkin kauemmas ruokaa etsiäkseen. Odotus osoittautuu pidemmäksi, kuin Eunsun ensin ajatteli ja lopulta tämä alkaa laatia testamenttiaan. 

---- Äiti, minä odotan sinua. Olen odottanut jo kuusi päivää. Tunnen kuolevani pian. Miksi sinä et tule?

Takakansitekstin perusteella odotin hieman rankempaa teosta, kuvauksia kidutuksista yms. Onneksi näin ei kuitenkaan ollut, sillä se yksikin raaempi kohta kuvauksessa sai minut yökkäämisen partaalle. Silti tämä pakomatkakuvaus on koskettava ja puhutteleva matkaraportti siitä, miten äiti ja kaksi lasta lähtevät epätoivoiselle matkalle ylittääkseen kielletyn rajan. He pakenevat eivät niinkään tuon suljetun maan diktatuuria, josta kertoja ei maassa asuessaan tiennyt, vaan nälkää. 

Ensimmäinen pakomatka Kiinan puolelle epäonnistuu, kun heidät palautetaan takaisin Pohjois-Koreaan. Kolmikko joutuu "uudelleen koulutettaviksi". Mitä se sisälsi voi vain aavistaa, Eunsun ei kerro siitä kovin paljon, mutta siinä lyhyessäkin kuvauksessa on tarpeeksi informaatiota. 

Epätoivon ja elinmahdollisuuksien kavetessa perhe yrittää uudemman kerran. Päivät kuluvat, vuodet vierivät - tällä kertaa Kiinassa laittomina maahantulijoina viranomaisia vältellen, kunnes isosisko Keumsun löytää rinnalleen kiinalaisen nuoren miehen ja haluaa jäädäkin Kiinaan. Eunsun ätinsä kanssa sitä vastoin maksavat salakuljettajille päästäkseen rajan yli Mongoliaan ja sieltä edelleen Etelä-Koreaan.

Eunsun Kimin kertomus pakomatkastaan on vaikuttava kaikessa pienuudessaakin. Kerronta polveilee menneisyyden eri tasoissa, lapsuuden ja parempien aikojen hetkissä ja muistoissa sekä kuvauksissa nälänhädän ja pakomatkan hetkistä siihen, kun unelma paremmasta lopulta toteutuu ja Eunsun saattaa jatkaa keskenjäänyttä koulunkäyntiään, nyt Etelä-Koreassa. Kerronnallisesti Pohjois-Korea - yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä on enempi kaunokirjallisuutta kuin dokumentti. Mitä jään pohtimaan tästä kirjasta on kansikuva. Onko se kuva Eunsunista? Tuskin, sillä hehän eivät ottaneet paetessaan mitään mukaansa. Se valokuvakin, joka Eunsunilla oli isästään hävisi Tumen-joen virtaan. Kuitenkin lapsi kirjan kannessa katsoo suoraan lukijaan. Siinä katseessa on jotain vavahduttavaa. Sisäliepeestä sitä vastoin löytää hymyilevän Eunsunin, jonka elämä on kovista lähtökohdista huolimatta löytänyt hyvän suunnan. 

---

Tällä mukana Kurjen Siivellä -haasteessa.

Kirjallinen maailmanvalloitus: Pohjois-Korea
....

Eunsunin tarinan on lukenut myös Hanna Kirjainten virrassa, Hanna on teoksessa kuullut lapsen äänen ja kyllä, se on kuultavissa, joskin kertojaminä on vuoroin lapsi, vuoroin jo aikuistunut nuori nainen. Marjatta puolestaan on löytänyt informatiivisemman puolen kaunokirjallisen kerronnan lomasta. Bleue Kirjapolkuni-blogista puolestaan pitää teosta enemmän selonteokona kuin kaunokirjallisuutena,

Jaakko Sahimaa: Itke itkusi pihlajapuu!

Jaakko Sahimaa

Itke itkusi pihlajapuu

RV-kirjat (Ristin Voitto), 1988

318 + 1 s.

Kansikuvitus: Omppu (Osmo Omenamäki)

Kuin jotakin hyvin vierasta aristellen Heikki käveli Niementorpan pihamaalla. Vasta kylvetyt kasvispenkit  tuoksuivat pihan laidassa ja juuri kunnostettu pieni perunamaa oli valmis istutettavaksi. Mutta muuten tienoo oli täysin hiljainen. Ketään ei tuntunut olevan kotosalla.

Heikki kiinnitti huomionsa valtaisaan pihlajapuuhun, joka kasvoi pihamaan pohjoisella laidalla. Olihan hän ennenkin nähnyt suuria pihlajia, mutta tämän puun muoto oli varsin erikoislaatuinen. Jostakin luonnon oikusta puun oksat muodostivat lähes täydellisen kartan Suomesta.

Päähenkilö: Heikki Metso

Aika ja miljöö:  Suomalainen maaseutu ja taistelukentät jatko-sodan aikaan

Teema: Sota, elämän myllerrykset ja hengellinen herääminen

Heikki Metso on palannut siviiliin oltuaan talvisodan kurimuksessa. Karjala on menetetty ja Heikkikin menettänyt isän ja kotinsa. Äiti löytyy perimältään tilalta jostain Savon suunnalta. Naapurista. Rahikkalasta Heikki saa savottahommia äitinsä Liisan auttamisen oheen.

Vihanniemen halkoliiteri oli sijoitettu pienen navettarakennuksen toiseen päähän. Sen sivustalle oli talvella ajettu melkoinen määrä rankoja. Liisa oli yrittänyt niistä nihrata tylsällä sahalla halkoja, mutta melko laihoin tuloksin. Rankakasalla olikin nyt ensimmäinen Heikin työmaa kotiintulon jälkeen. 

Ristiriita kerronnassa:

Miksi Niementorppa on vaihtunut Vihanniemeksi? 

 

Hieman juonesta:

Elämä Vihanniemessä kuitenkin katkeaa, kun Heikki kutsutaan takaisin armeijaan. Uusi sota on alkanut.

Heikki saa tovereikseen nuoren Hempan, joka mieluummin onkisi ja ampuisi hirviä sekä Jussi Papusen. Kolmikko luo syvät siteet ja mudostavat yhdessä kaukopartiojoukon. Yhdessä he myös sodan kauhujen keskellä pohtivat hengellisiä. 

Itke itkusi pihlajamaa on ennen kaikkea sotakirja. Se kuvaa kaukopartiotoimintaa Rukajärvellä, kunnes kolmikko pyytää siirtoa Karjalan kannakselle ja kulminoituvat Äyräpään loppukahinoihin, jossa Heikki haavoittuu vakavasti, Jussi jää vangiksi ja Hemppa on pyrkimässä yli, kunnes hänet siitä estetään.

Sahimaan kerronta on sodan kauhujakin kuvatessa leppoisaa, ei sodan kauhuja ja hirvittävyyksiä esiin tuoden, jos jotain niistäkin mainitaan. Itke itkusi pihlajapuu on myös ennen kaikkea kaunokirjallista fiktiota. Vaikka se siis sijoittuu jatko-sodan aikaan on historialliset viitekehykset hyvin ylimalkaisia. Sahimaan tarkoitus ei alun alkaenkaan ole ollut kirjoittaa puhtaan historiallisesti ja alkupuheessaan lukijoille hän mainitseekin, että "ettette mikroskoopilla etsisi kirjastani historiallisia tapahtumia juuri sellaisina kuin ne koettiin". 

Itke itkusi pihlajapuu kertoo sodan vuosista niin taistelutantereella kuin kotirintamallakin. Se  kertoo yksilöiden  taistelusta ulkoisia ja sisäisiä vihollisia vastaan. 

Muutama puhutteleva lausahdus:

 

- Sodan hekuma on kuitenkin sellainen, että se vie herroilta järjen

- Ei ihminen ole onnellinen, jos päivästä toiseen nukkuu.

--- --- ---
Tällä saan uuden kasvin kirjaherbariooni: Pihlaja (Sorbus aucuparia)

Liebster Award haastepohdintoja!

Sain haasteen Marikalta.

Haasteen säännöt:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto (alla oleva kuva) esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Kysymykset, jotka Marika esitti:

1. Kerro kirjasuositus jokaiselle vuodenajalle eli kirja kesään, syksyyn, talveen ja kevääseen.  

Kesä: Anni Swanin Kaarinan kesäloma

Syksy:Milderd Walkerin syysvehnää

Talvi: Charles Dickensin David Copperfieldin seurassa talvi-illat kuluvat mukavasti

Kevät: F.H.Burnetin Salainen puutarha, koska se on täynnä kevättä ja elämän heräämisen aikaa.

2. Jos sinulla olisi ajallisesti mahdollista perustaa uusi blogi, millaisen blogin perustaisit? 

Onhan noita ideoita ja ajatuksia mielessä. Olen harkinnut uuden blogin perustamista, sellaista, joka yhdistäisi osan näistä aikaisemmista blogeista. Myös interaktiivinen virtuaaliaapinen on ollut ajatuksissa.  Kirjoittajablogi, jossa tarinoitaisiin yhdessä ja erikseen olisi myös innoittava.

3. Oletko kiinnostunut Nobel-palkittujen kirjailijoiden teoksista sen vuoksi, että heille on myönnetty ko. palkinto? 

En. kirjoissa kiinnostaa enemmän aihe ja tyyli, itse tarina. 

4. Minkä kirjan sivuille haluaisit hypätä mukaan osaksi tapahtumia?

Tahtoisin olla osa Coolidgen tyttökirjasarjaa ja nauttia elämästä suojaisassa coloradolaisessa laaksossa. Toisaalta olen niin suomalaishenkinen, että Anni Swanin Pikku pappilaankin olisi mukava asettua.

5. Mainitse muutama kirja, jonka kansikuva on mielestäsi erityisen hieno ja sinun silmääsi miellyttävä.

F.H.Burnetin salainen puutarha, josta on ilmestynyt uusia lyhentämättömiä suomennoksia ja erilaisia kuvateoksia. Tämä, ymmärtääkseni alkuperäisteoksen alkuperäiskuvituksen sisältävä teos kiinnostaisi minua kovasti. Kauniit ovat kannet myös tässä toisessa versiossa.

Myös John Galsworthyn Omenapuu-kirjassa on kauniita kansivaihtoehtoja.

Silmän miellyttämisestä puhuttaessa en voi olla mainitsematta myöskään tätä Eleonor Clymerin kirjaa Intiaanipoika Oravanjalka, jonka kannet sykähdyttävät mieltäni niin  värin kuin aiheen puolesta.

6. Onko jokin kirjagenre tai -laji (esim. muistelmat tai historialliset romaanit) erityinen suosikkisi? 

Tyttökirjat, romanttishistoriallinen kertomakirjallisuus ja intiaanit.

7. Tykkäätkö tehdä listoja asioista? 

Enpä juuri. Joskus listaan jotain kiinnostavia kirjoja tai asioita, jotka listat sitten jäävät  kiertelemään tyhjänpanttina, kunnes heitän ne roskiin.

8. Mainitse 1-3 kirjailijaa, joiden uusista kirjoista olet todella kiinnostunut. 

- Sotakirjat eivät ole erityisesti minun kiinnostuksen kohteita, mutta - Timo Malmin Äyräpään luutnantti kiinnostaa sotavankeusteeman vuoksi, johon aiheeseen minulla on sukuhistoriallisesti yhdistävä tekijä.
- Kettu-Koutaniemi-Seppälän Fintiaanit on aiheeltaan kiinnostava.
- Francine Riversin Vapauttava rakkaus

9. Mikä on suosikkimakusi jäätelökioskilla? 

Kuningatar, eli mustikan ja vadelman yhdistelmä. Minua kiinnostaisi kovasti maistaa myös tätä Ingmanin uutuutta, jossa yhdistyyvaniljajäätelö ja jaffalimsa.

10. Seuraatko olympialaisia? Jos seuraat, mitkä lajit sinua kiinnostavat? 

En seuraa.

11. Mikä tuoksu tai maku kuvaa parhaiten viimeksi lukemaasi kirjaa? 

Tulenhehku niin hyvässä kuin pahassa. Hmm. Tuoksuuko tuli, maistaa sitä ei ainakaan voi. Sen lämmön voi vain aistia tai siinä voi polttaa itsensä ja sitä kavahtaa. Tämäpä onkin vaikea kysymys. Luin nimittäin viimeksi John Bunyanin Kristityn vaelluksen. Minun on hyvin vaikea löytää siihen mitään tuoksua tai makua, mutta ei se maistunut myöskään makunsa menettäneeltä purkaltakaan, joten sanotaan nyt - hieman kirpeähköltä. Ja niin, tuoksuuhan savu, joten sanotaan, että savulta tuoksui.

....

Omat kysymykseni:

1.   Kirja, joka kaikkien suomalaisten on mielestäsi luettava?

2.   Kirja, jonka lahjoittaisit

      a ystävälle

      b äidillesi tai isällesi

      c presidentille, jos saisit kutsun vieraisille?

3.   Mikä on paras koko ja muoto kirjalle?

4.   Onko kirja ilman sanoja oikea kirja?

5.   Mihin vuorokauden aikaan mieluiten luet?

6.   Pelkäätkö koskaan lukiessasi?

7.   Sinut on kutsuttu lukuvierailijaksi lasten päiväkotiin. Lapset ovat iältään 4-vuotiaita.

      Minkä kirjan lukisit heille?

8.   Olet saanut kutsun vanhainkodin virikepäivään ja sinun toivotaan lukevan asukkaille jotain.

      Mitä lukisit?

9.   Väsyneenä edellisistä vierailuista pääset kotiin ja rojahdat sänkyyn. Luetko jotain ja jos,

       niin mitä?

10.  Kirja, jonka toivoisit omaksesi?

11.  Kirja, jonka haluaisit jättää testamenttina jälkeesi?

Haasteen annan eteenpäin seuraaville:

Annille Maailman ääret -blogista

Annalle MikäMikäMaahan

Villasukalle Kirjahyllyssä

Kirjaston kummitukselle

ja

Sinulle, joka haluat vastailla näihin kysymyksiin, joko kommenttiboksissa tai omassa blogissa postaten.

John Bunyan: Kristityn vaellus!

John Bunyan

Kristityn vaellus

Kirjaneliö, 1977

Alkuteos: The pilgrim progress

Suomennos: ?

186 s.

Kristityn vaellus on kirja, joka jokaiselle tyttökirjojen lukijalle on tuttu, onhan siihen viitattu ainakin niin L.M.Alcotin Pikku naisia kuin L.M.Montgomeryn Runotyttö -teoksissa.

Kristityn vaellus on allegorinen teos, jossa vertauskuvia käyttäen kuvataan hengellistä heräämistä ja ihmissielun vaellusta kohden  Taivaan valtakuntaa. Voisi jopa sanoa, että Kristityn vaellus on kaikkien nykyisten fantasiakirjojen äiti, jos kohta Kristityn vaellusta ei pidä ottaa ainaostaan taruna, vaikka jotkut sen voivat sellaisena ottaakin, riippuu kunkin yksilön vakaumuksesta 

John Bunyan oli itse kuljeksivan vaskisepän poika ja julkijumalaton, kunnes erään kerran koki muutoksen elämässään. John Bunyan alkoi kirjoittaa Kristityn vaellusta ollessaan vankilassa uskonsa takia. 

Tarinankerronnallisesti Kristityn vaellus on uni, jota tarinan kertoja (John Bunyan) kertoo.

Unessani näin Kristityn sitten kulkevan, kunnes hän tuli kummun juurelle, missä näki hieman tien  syrjässä kolme miestä sikeästi nukkumassa kahleet jaloissa. Heidän nimensä olivat Tyhmä, Laiska ja Pöyhkeä. ---- Tyhmä sanoi: En näe mitään vaaraa. Laiska virkkoi: Vielä vähän unta; ja Pöyhkeä vastasi: Jokaisen  tynnyrin täytyy seisoa omalla pohjallansa. Niin he vaipuivat jälleen unen helmoihin ja Kristitty jatkoi matkaansa. 

Kristityn vaellus on myös hyvin näytelmällinen kertomus, sillä kirjassa on paljon repliikein ilmaistuja vuorosanapuheluja. 

Kristitty: Hänen nimensä on Lavertelija. Hän asuus kotikaupungissamme. Ihmettelen, ettet häntä tunne. Mutta kaupunkimme on suuri.

Uskollinen: Kenen poika hän on ja missä hän asuu?

Kristitty: Hän on erään Suupaltin poika ja asuu Lörpöttelijänkadulla. Kaikki, jotka hänet tuntevat, nimittävät häntä Lörpottelijänkadun Lavertelijaksi. Mutta huolimatta hyvästä kielestänsä hän on ikävä toveri.

jne.

Kristityn vaellus on klassikko. Se on ilmestynyt monilla kielillä ja monina painoksina. Minua kiinnostaisi tietää, kuinka paljon Päivä OY:n 2009 ilmestynyt Uusi Kristityn vaellus -teos eroaa tästä vanhemmasta käännöksestä. Myös Aika OY:ltä ilmestsynyt lapsille suunnattuun versioon olisi mielenkiintoista tutustua. 

Kristityn vaellus on kirjoitettu yksilönäkökulmasta. Pääpaino on yksilön kasvussa ja selviämisessä. Minua hieman häiritsi muutamat kohdat teoksessa, kun Kristitty näki, kuinka jotain kurjaa sielua oltiin viemässä tuhoon, eikä hän yrittänyt tehdä asialle mitään, vaelsi vain eteenpäin onnellisena omasta tilastaan. Toisaalta näkökulma on juuri siinä, kuinka Kristitty selviää kaikista vaaroista päämääräänsä. Ja jos otetaan oma kristitty olemukseni, niin mitä minä sitten teen... eli sormi osoittaakin omaan napaan.

Jos ajatellaan 1600 luvun englantia, ajateltiin silloin monessa asiassa toisin. Historialliset ja poliittiset viitekehyksetkin olivat toisin. Jos ajatellan tätä suomennosta nykyaikana, niin yksi poliittisesti epäkorrekti kohta tässä on, kun Kristitty kuvaa Lavertelijaa, että tämä on  (jos mahdollista) petoksessa ja kavaluudessa pahempi turkkilaisia. Nykyaikana ja maailmanpolitiikka huomioiden tämä kohta ei ole kovinkaan korrekti. 

Päätös

Näin kerroin, kulkija uneni sulle:

Sen voitko tulkita itselles, mulle

tai tuttavallesi jollekulle?

Mut tulkintoja sä vääriä kaihda

ja ällös totuutta valheeksi vaihda.

Sä välttyös turhista arvailuista

ja kuori kuorena pitää muista!

Myös toivon, ett' unta ei pilkattaisi;

sen tehtävän houkille antaa saisi!

Siis syrjään voit nyt verhon siirtää

ja syvään katsoa, mielees piirtää

totuuden, jonka sä kuvain alta

kai löydät, kuunnella sitä nyt malta!

Jos löydätkin olkea, kuonaa ja puuta,

ne pois voit viskata ilman muuta,

mut talleta kuitenkin ydin ja kulta,

vaikk' oisi sen peittona lika ja multa.

Mut kaiken jos hylkäät, sä vastuun kannat

ja uneen uuteen näin aiheen annat.

Niinpä, jos tuo yksi kohta nyt onkin Bunyanin lopetusrunoa lainatakseni olkea, kuonaa ja puuta, niin Kristityn vaellus on kuitenkin klassikko, johon kannattaa tutustua ja ajatuksella lukea.

-----

Tällä kirjalla otan osaa Läpi historian -lukuhaasteeseen: 1600-luku. 

Kansojen juurilla on vaellettu!

KANSOJEN JUURILLA -lukuhaaste on ollut minun mieleeni. Minä vain yllätyin, kun huomasin, että nyt tuleekin kiire, sillä haaste olikin ilmoitettu päättyväksi jo 9. päivä tätä kuuta. Ehdin kuitenkin lukea seitsemän kirjaa, joista neljä intiaaniaiheisia, yksi maoreihin liittyvä ja sitten siinä ja siinä hilkulla, voiko sitä lukea mukaan tuo Lappia käsittelevä, jossa sivuttiin saamelaisuutta. Ehkä nyt kuitenkin niukin naukin sain haasteen suoritettua, jos armollisia ollaan. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin ehkä löytänyt jonkun kunnon kaunokirjallisen teoksen saamelaisiin liittyen, nyt kirjastoauto, jolla lähinnä pystyn käymään oli heinäkuun lomalla eikä kiertänyt ja näin olin omien varastojen varassa.

Tässä vielä listaus tähän haasteeseen lukemastani.

1. Irja Klemola: Nopsajalka ja Tähtisilmä
2. Ulf Uller: Haukansilmä ja Minnetonka 
3. Welma Wallis: Kaksi vanhaa naista 
4.  Berta ja Elmer Hader: Urhea Metsämies
5. Raimo Suikkari: Suomen kaunis Lappi (saamelaisuutta sivutaan)
6. Witi Ihimaerar: Valasratsastaja 
7. Eleanor Clymer: Intiaanipoika Oravanjalka 

Kiitos Suketus kivasta ja innoittavasta haasteesta.

Eleanor Clymer: Intiaanipoika Oravanjalka!

Eleanor Clymer
Intiaanipoika Oravanjalka
Kuvittanut Ingrid Fetz
Otava, 1969

Alkuteos: Chipmunk in the forest
Suomentanut Marja Leskinen
39 + 1 s.

"Kauan sitten asusti erään sakean, synkän metsän keskellä pieni intiaanipoika. Hänen nimensä oli Oravanjalka."

Näin alkaa tämä pieni herttainen lastenkirja, joka kertoo intiaanien elämästä Pohjois-Amerikan metsissä. Oravanjalan koti ei ollut tipi, niin kuin ensimmäisenä tulee mieleen intiaaniasumuksista. Tipit kuuluvat kuitenkin tasangoille, ei metsiin, mihin tämä kirja sijoittuu.

Oravanjalan perheeseen kuului äiti Auringonkukka, isä Lentävä Nuoli ja Pikkuveli (ei erityistä nimeä). Lisäksi Oravanjalan tärkeisiin ihmisiin kuului äidin veli, eno Hirvensurma, jonka tehtäviin kuului opettaa pojalle ne tiedot ja taidot, mitkä intiaanpojalle kuului.

Eräänä päivänä Oravanjalan on määrä lähteä Hirvensurman kanssa metsälle oppiakseen kunnon metsästäjäksi. Oravanjalalla oli kuitenkin salaisuus: hän pelkäsi. Pelkäsi metsää.

Intiaanipoika Oravanjalka kertoo paitsi intiaanielämästä, myös monen pienen lapsen elämään kuuluvasta asiasta - pelon voittamisesta. 

Ingrid Fetzin kuvitus tarinaan on upea ja aidonoloinen metsäintiaaniyhteisöä kuvaava. Intiaaniheimo ei mainita, itselleni tulee kuvituksesta  mieleen huronit tai irokeesit, mutta olihan heimoja toki muitakin. Hieman minua kuitenkin suomennos paikka paikoin mietityttää. Oravanjalan kerrotaan asuneen hirsistä ja kaarnasta tehdyssä talossa ja edelleen, että savu nousi piipusta. Kirjan kuvituksessa ei savupiippuja näy, vaan katossa on yksinkertainen reikä, josta savu pääsee ulos. 

Löysin tämän kirjan nettiantikvariaatista pitkällisen etsinnän jälkeen, kun olin eräässä yhteydessä kuullut tätä kirjaa kehuttavan. Eikähän tämä yhtään hullumpi kirja ollut. Tarina kulki sinä sadun ja toden rajamailla, mutta aitoa intiaanielämää myötäillen.
--
Tällä mukana Kansojen juurilla haasteessa.