Usko Hurmerinta: Kultainen lipas!

Usko Hurmerinta
Kultainen lipas
WSOY, 1943
95 + 2 s. 

Vanha satukirja, jonka löysin kerran lapsuudenkotini ullakolta. Ryytyneet kannet eivät ole oikein innostavat, mutta toisaalta kiinnostus kaikkeen vanhaan herättää uteliaisuutta.

Kultainen lipas on erikoinen satu, jossa yhdistyy perinteinen sadunkerronta kansankertomuksiin ja todellisuuteen. No, ei ihan tositodellisuuteen, mutta kummallinen yhdistelmä tämä kuitenkin on. Minusta kaikkein kummallisinta on sadun ja kristinuskon yhdistelmä. Toisaalta puhutaan peikoista ja sinikeijuista, prinsensoista ja kauppiaista, Ja sitten sekaan heitetään vielä Jumala ja Luoja, mikä ei minusta oikein ole hyvä yhdistelmä. Satu olkoon satua  ja uskonasiat, vaikka jotkut pitävät niitäkin satuina, on asia erikseen. Toisaalta tässä voi olla jonkinlaista symboliikkaa ja allegoriaa  rivien välissä. Niin tai näin, niin puhdas allegoria tämä ei kuitenkaan ole. Enempi perinteinen satu, johon en kristillisiä elementtejä sulauttaisi..

Näin satu alkaa:

"Siniulappaisen järvven rantamalla oli kaksi talonpoikaistaloa kaksimaitten ympäröimänä. Täältä oli pitkä matka asutuille seuduille. Talot olivat pieniä ja vähävaraisia, joten niissä ei kannattanut pitää palkollisia vaan isäntäväkien oli suoritettava kaikki työt ja askareet itse. Parhaillaan oli toisen talon emäntä heittänyt saunankiukaalle häkälöylyt ja huutanut ukkonsa kylpemään. Toisen talon saunassa tapahtui jotakin aivan muuta: siellä odotettiin uuden ihmistaimen syntymistä. Tätä taloa mekin pidämme silmällä, sillä siinä on sadun alku."

Saunassa syntyy poikalapsi, josta taloon eksynyt Ukko Maankiertäjä ennustaa tulevan rikas ja perivän maan rikkaimman kauppamiehen omaisuuden. Tästä ennustuksesta ei tykkää ilkeä Vouti, joka on myös tullut taloon isäntänsä kanssa. Talonisäntä myy poikalapsen Voudille, joka vie tämän metsään ja ripustaa puunhaaraan metsän petojen syötäväksi.

Mutta kuinkas käy. Lopussa ilkeä Vouti saa ikävän lopun ja Antti Puunhaara saa oman onnensa.

Ei tämä ihan kehno satu ole, vaikka itse en olisi ihan sellaista loppua Voudille kirjoittanut. Tasrinaa vauhdittaa omintakeinen kuvitus, josta tässä näyte mustavalkokuvituksesta. Mustavalkokuvituksia täydentää muuttamat kokosivun värikuvat. Kuvituksen on tehnyt Hilkka Rosola.