Fiona Valpy: Sypressisokkelo!

Fiona Valpy

Sypressisokkelo

Alkuperäisteos: The Cypress Maze

Suomentanut Johanna Laitila

Otava, 2025

330 + 1 s.

Kannen suunnittelu Emma Rogers 

Teoksen johdantona on ote Danten Jumalaisen näytelmän ensimmäisestä laulusta (suomentajana Eino Leino). Elomme vaelluksen keskitiessä ma harhaelin synkkää metsämaata polulta oikealta poikenneena. Teoksessa on muitakin viittauksia kyseiseen keskiaikaiseen teokseen, ja täytyy sanoa, että jos jonkin kipinän tämä teos minussa herätti, niin uteliaisuuden ja tietyntasoisen kiinnostuksen tuohon teokseen, jota sen klassikkoaemastaan huolimatta en ole aiemmin lukenut.  

Samoin, kuin Danten teoksessa, on tämänkin teoksen päähenkilö nimeltään Beatrice. Tai yksi päähenkilöistä. Kuka johdattaa ja ketä ja mistä minne, on taas toinen kysymys, jota voi miettiä, vaikkakin tämä johdatus tematiikka uodaankin heti alussa esille.

"Nyt minä kuitenkin tiedän, että vielä on toivoa. Elämää kuoleman jälkeen. Tiedän, että on mahdollista löytää tiensä surun piinaavan sokkelon läpi. Beatrive Crane oli se, joka näytti minulle tien."

Tarina sijoittuu Italian Toscanaan. Kerronnallisesti kuljetaan kahdessa tasossa. Nykyajassa (2015-2016) seurataan nuoren englantilaisen Tessin surutyötä miehensä avustetun itsemurhan jälkeen. Hän saapuu Italian Toscanaan Villa delle Columben kartanoon, jota hoitaa jo iäkkääksi tullut Beatrice Crane. 

Beatrice Crane on isoäitini  vanha koulutoveri. Kauan sitten heidät molemmat oli passitettu melkoisen ankaraan skotlantilaiseen sisäoppilaitokseen Pohjanmeren rannalla, ja pakoni Italiaan oli järjestänyt nimenomaan mummi. Kai hän oli nähnyt, miten vaikeaa minun oli lähtösi jälkeen päästä taas jaloilleni perheeni tukahduttavassa syleilyssä.

Tess on siis leski, joka kertoo tarinaa omasta näkökulmastaan minä-kertojana kuolleelle miehelleen, jonka äänen hän aika ajoin "ikäänkuin kuulee", toisin sanoen keskustelee tämän kanssa. Toisena aikatasona kuljetaan sotavuosissa, kertojana Beatrice, joka kertoo tarinaansa Tessille kaikkitietävänä kertojana. Beatrice on saapunut Italiaan ennen sodan syttymistä kotiopettajaksi. Kun sota sitten syttyy, hänet vangitaan vihollismaan edustajana, mutta vapautetaan jonkin ajan kuluttua. Miettiessään, mihin hän nyt voisi mennä, Beatrice tapaa Punaisen Ristin kautta Francescan, joka ottaa tytön hoteisiinsa Villa delle Columbeen, jossa hän asuu miehensä Edoardon kanssa. Palvelijoina kartanossa on Silvana ja Carlo, joilla on Gio-niminen poika. Tärkeä henkilö on myös Umberto, joka kannattaa Mussolinia ja on Edoardon poliittinen vastustaja. 

Tarinaa kuljetetaan siis kahdessa aikatasossa. Toisessa käydään läpi Tessin surutyötä, toisessa seurataan elämää ja selviytymistä sota-ajan Italiassa. Näitä aikajaksoja yhdistämään saapuu Marco, juutalaisen Alfredo Verluccin poika. Francesca on jättänyt kartanon perinnöksi tälle sodan melskeissä kadonneelle juutalaiselle pojalle, joka on sota-aikana asunut kartanossa monien muiden italialaisten lasten kanssa. Alfredoon vain ei ole saatu yhteyttä ja syy selviää, kun Marco saapuu paikalle. 

Sypressisokkelo on osin tuttua Valpya sotateemoineen ja vastarintataisteluineen, osin tämä on hyvin erilainen tarina kuin aiemmat lukemani Valpyn teokset. Juoni toki veti ja imaisi sisälle tarinaan, jonka henkilöihinkin kyllä samaistui, vaikka ei kaikessa heidän tekoihinsa mieltynytkään, mutta pienen Alfredon kohtalo jätti ikävän sivumaun, vaikka se kuinka olisi tarinan juonen kannalta kuinkakin perusteltu. Olisin toivonut Alfredolle hieman onnellisemman selviytysmistien, kuin mitä se nyt oli.

Fiona Valpyn Sypressisokkelo käsittelee suuria teemoja suurella sydämellä. En kuitenkaan ihan täysin tykästynyt. Tämä ei ollut yhtä jäntevä kuin esim. Casablancan tarinankertoja. Esimerkiksi se, että yli yhdeksänkymmenvuotias vanha nainen on kartanonhoitajana vastaten sen toiminnasta herättää kysymyksiä. Samoin kuin lantiomurtumien paranemisvauhti. Toisaalta sitkeys tulee hyvin esille tässä elämää nähneessä vanhassa ikäneidossa. Myös Palio-hevosteema jää jotekin irralliseksi ja kuin "ilmasta heitetyksi", vaikka hevosiin on teoksessa aiemminkin viitattu.  Teoksen pääteema kuolemasan liittyen hankasi myös omia arvojani vastaan, mikä olikin suurin syy siihen, että en kaikilta osin tähän teokseen "liimautunut".

Tämä oli kuitenkin ihan antoisa lukukokemus, jossa on niin jännitystä kuin arkista touhua ja selviytymistaisteluakin rikoksesta puhumattakaan. Ajatuksia herättävä ja tunteita nostattava tarina niin  hyvässä ja pahassa. Kiitos siis kustantajalle arvostelukappaleesta.

--

 Helmet 2025 -lukuhaaste kohta 33. Kirjassa ratsastetaan