Renata Laqueur: Bergen Belsenin päiväkirja

Renata Laqueur

Bergen Belsenin päiväkirja

Alkuperäisteos: Dagboek uit Bergen-Belsen

Suomentanut Merja Sainio

Docendo, 2025

303 s.

Se yö kesti ikuisuuden.

Junaamme järjestellään, vaunut tärähtelevät ja huojahtelevat, seisomme taas tuntikausia paikallamme jossain laitumella tai metsässä, sitten matkaamme jälleen eteenpäin. "Mat-kal-la, mat-kal-la." Kaikki on mustaa ja pimeää, mutta välillä pilvenriekaleet liukuvat sumean kuun ohi ja silloin näkyy pahoin tuhoutuneen kaupungin siluetti, hiiltyneet, epätasaisesti murentuneet seinät ja katkenneet puut.

Renata Laqueurin Bergen Belsenin päiväkirja on yhden kokijan kuvaus elämästä Bergen Belsenin keskitysleirillä. Tämä kuvaus on hyvin erilainen aiempiin lukemiini teoksiin verrattuna, sillä tässä on hyvin vähän tuhoamiskuvauksia , jos ollenkaan. Ei kaasukammioita. Bergen Belsen nähtiin Vorzugslageri, etuoikeutettujen leirinä, ja Austauschlager, vaihtoleirinä.

Siellä olevia vankeja saatettiin vaihtaa, sinne saatettiin saada paketteja. Siellä saattoi säilyttää jotain omaansa. Kuva Bergen Belsenistä muodostuisi miltei inhimilliseksi ellei kyseessä kuitenkin olisi vaino, väkivalta ja pyrkimys nujertaa ihmismieli. Ellei olosuhteet kaikesta huolimatta olisi olleet tuhoisat, nälkiinnyttävät, sairastuttavat.

Renata Laqueur oli Hollannin juutalainen, protestantti, sillä hänen isänsä oli aikoinaan käynyt kasteella

välttääkseen juutalaisia opiskelijoita  koskevan  numerus clausuksen, pääsykiintion, jolla rajoitettiin  juutalaisten lukumäärää yliopistoissa. 

Päiväkirjan pito, joka oli kiellettyä, oli Renatalle keino selviytyä.

Kirjoittaminen oli keino kirjoittaa itsensä ulos leiriltä. --- --- kirjoittamalla --- he kykenivät nousemaan leirin värittömän  julman maailman tuolle puolen --- --- Kirjoittaminen leirillä voitiin nähdä vastarintatekona jo siksi, että oli ankarasti kiellettyä ja siis vaarallista, mutta myös koska kirjoittaminen muutti esineellistetyn ihmisen jälleen yksilöksi. (Saskia Goldschmidtin jälkisanat -osio)

Tätä teosta on hyvin vaikea arvioida hyväksi tai huonoksi tai siltä välillä. Tämä on tärkeä puheenvuoro sodan mielettömyydestä, ihmisarvosta ja elämästä yleensä. Tässä on tosin joitain kohtia, jotka saavat mietteliääksi aiemmin lukemaansa nähden. Esimerkiksi kysymys siitä, tatuoitiinko kaikki juutalaiset, jotka joutuivat keskitysleireille, vai oliko tatuointi käytössä vain joissakin keskitysleireissä? Jotkin viittaukset Renatan tekstissä herättävät mielessäni kummastusta ja pohtimaan tätä kysymystä. 

Tämä teos tuo hyvin esiin sen, että julmuus on julmuutta, vaikka se olisikin näennäisesti "silkkiin" kääritty,

Suomi-bongaus: "Ulkopoliittisen huhumyllyn mukaan Suomi kuuluu antautuneen."

Hmm. Tämä on jo toinen kerta, kun Suomen jatkosotahistorian jotain vaihetta kuvataan antautumisena, vaikka kyse onkin vain huhusta ja lisäksi vielä paikassa, jonka tiedonvälitys ei ollut mahdollista parhaalla mahdollisella tavalla. Minun täytyi hieman tutkia jatkosodan tilannetta keväällä 1944. Wikipedian mukaan Stalin ilmeisesti vaati rauhanneuvotteluissa ehdotonta antautumista, josta vaatimuksesta myöhemmin luopui. Ehkä tässä viitataan tähän vaiheeseen. 

Helmet 2025 -lukuhaaste kohta 6. Kirjassa on prologi eli esipuhe