Aleksis Kiven päivänä!

Tänään 10. lokakuuta on Aleksis Kiven päivä. Oma suhteeni Aleksis Kiven tuotantoon on hieman kahtalainen. En ole vieläkään lukenut hänen Seitsemää Veljeestä (mitä nyt ehkä pätkiä kouluaikaan). Se ei oikein ole innostanut, mihin lienee syynä Aleksin värikäs kielenkäyttö. Toisaalta, olen tykästynyt hänen runoihinsa, jotka löysin iltalukioaikana. Olen lukenut myös Aleksi Kiven Lea-näytelmän, joka pohjautuu Raamatun kertomukseen Sakkeuksesta. Näytelmässä on kyse myös rakkaudesta ja rahasta. Kuinkahan on, voikohan niitä yhdistää?

Pidän paljon Aleksis Kiven runojen soinnukkuudesta. Suomen kieli ja kirjallisuus saa olla paljosta kiitollinen hänelle, vaikka aikalaisensa eivät aina oikein häntä ymmärtäneet eivätkä arvostaneet.

Onnelliset

Jo valkenee kaukainen ranta

ja koillisest' aurinko nousee

ja auteret kiierhtii pois,

kun pohjolan palkeet käyvät.

Kun mennyt on yö,

kun kimmeltää kesäinen aamu

ja linnut nee laulelee.

Mä kiireelle korkean vuoren

nyt tuulessa raikkahass' astun,

mun toivoni aamuisen koin,

mun kultani kohtaan siellä.

Kun mennyt on yö,

kun kimmeltää kesäinen aamu

ja linnut ne laulelee.

Täss' impeni kanssa mä seison,

ja kiharat tuulessa liehuu,

ja laaksojen hyminä soi

kuin iäisen lemmen ääni.

Kun mennyt on yö,

kun kimmeltää kesäinen aamu

ja linnut ne laulelee.

- Aleksis Kivi.

Oskar Merikanto on säveltänyt tämän runon yhdeksi kauneimmista suomalaisista lauluista´. Sen, että sanat on Aleksis Kiven sain tietää vasta äskettäin, kun tutkin erästä vanhaa laulukirjaa askartelujani ajatellen.

Boris Polevoi: Anjuta!

Boris Polevoi
Anjuta
Kustannusliike Progress, Moskova 1982
Suomentanut Marja-Leena  Raunio
188 + 2 s.

Huoneessa puhua purpatti radio: luettiin uutisia. Metsetnyi kuunteli niitä puolella korvalla ajatellen samalla omiaan: 'On otettu käyttöön tehtaan ensimmäinen jakso  - - täyttäneet suunnitelman niin ja niin monella prosentilla - - iskutyöllään kyntötöissä turvanneet kunnon sadon - - .' Yhtäkkiä niiden tuttujen ja tavanomaisten uutisten joukosta jotka vain hipaisivat tajuntaa jättämättä siihen jälkeä, Metsetnyin korva erotti sukunimen johon huomio kiintyi heti. Lihobaba. Metsetnyi hätkähti, herkistyi ja jopa tarttui parvekkeen kaiteeseen. Kuuluttaja luki loppuun Korkeimman Neuvoston Puhemiehistön asetuksen: ' Lihobaba Anna Aleksejevna palkitaan kunnianmerkillä Znak Potsota.' Mistä ansioita, sitä Metsetnyi ei voinut enää kuulla. Kuuluttaja oli siirtynyt urheilukatsaukseen.

Lihobaba, Lihobaba - - , Anna Aleksejevna Lihobaba - - Anna - - Anjuta ....

Vladimir Onufrijevits Metsetnyi on matkalla lentokentälle matkatakseen Gagraan lomalle ja viimeistelläkseen tohtorinväitöksensä, kun hän kuulee uutisen, joka ei jätä häntä rauhaan. Nainen nimeltä Anna Aleksejevna Lihobaba on saanut kunniamerkin. Myöhemmin selviää, että kunniamerkki on annettu kahdeksan lapsen pelastamisesta vedestä jossain arktisella alueella, jossa nainen on toiminut geologina.

Metsetnyi on insinööri, entinen  sotilas. Toisen maailmansodan aikaan hän on hyökännyt ensimmäisenä Oderin yli ja sokeutunut. Hänen uskoaan toipumiseen ja tulevaisuuteen on pitänyt nuori ylikersantti Anjuta, lapsenääninen sairaanhoitaja, joka on valehdellut ikänsä pestautuessaan armeijaan.

Metsetnyi rakastuu nuoreen tyttöön, vaikka ei ole koskaan oikein nähnyt häntä. Metsetnyi pääsee silmälääkärille, joka edustaa huippuosaamista, menettää toisen silmänsä, mutta saa näön toiseen. Hän on jo tehnyt päätöksen, että kosii Anjutaa, kunhan näkö palautuu. Käy kuitenkin niin, että yllättäen tapahtuu jotain ja Anjuta katoaa.

Metsetnyi palaa opiskelemaan korkeakouluun, päättämään opiskelunsa, jotka sota keskeytti, saa töitä ja arkiintuu. Vuodet kuluvat. Kunnes uutinen palauttaa hänen mieleensä nuoren lapsenäänisen naisen ja rakkauden... Metsetnyi keskeyttää matkansa Gagraan ja lähtee aivan toisaalle, arktiselle alueelle etsimään onneaan.

Boris Polevoin Anjuta oli ihan mukava lempeä, lämminhenkinen, hieman haikeakin tarina Neuvostoajan elämästä ja oloista. Kahden ihmisen kohtaamisesta ja yhteydestä, siitä ikiaikaisesta rakkauden siteestä, joka voi olla kovin hauraskin. Tarina on kerrottu miehen näkökulmasta,kuitenkin minulle tuli lopussa mieleen, että tämä on neuvostonaisen tarina.

Suomi-Bongaus:

Et näköjään ole unohtanut meitä Aleksandr Fjodorovits: muistat vielä tapamme. Olen saanut paraikaa valmiiksi suomalaisen saunan.

Hauskalta kuulostava sanonta:

Jos otatte sen pois, koko työni menee kissan häntään.

Outoja sanoja:

Presenninkinen

Pirunnahkatakkinen. Tästä ajattelin, että olisiko kyseessä painovirhe, ja tarkoitettaisiin poronnahkatakkia, mutta kun sama sana esiintyy peräti neljästi, niin pistää miettimään, mistä oikein on kyse?
---- ---- ----

Tällä mukana Leningrad - Ost - Berlin -lukuhaasteessa.

Cecilia Samartin: La Peregrina!

Cecilia Samartin

La Peregrina

Bazar, 

Suomentanut Ulla Lempinen

501 s.

En yleensä kirjoita kirjoista, joita en voi suositella tai jotka syystä tai toisesta aiheuttavat tavallista voimakkaampia inhon väristyksiä. Teen nyt kuitenkin poikkeuksen, koska olen kirjoittanut Samartinin teoksista aikaisemmin ja koska aiemmin kehuin Samartinin Senor Peregrinoa, johon tämä teos on jatkoa.

En lähde sen paremmin avaamaan juonta enkä kirjasta enempää kertomaan kuin sen, että kuten sanottua Senor Peregrino on saanut jatkoa, mutta... kumpa en olisi lukenut tätä kirjaa. Kumpa Samartin ei olisi kirjoittanut tätä kirjaa. Minun mielestäni hän teki karhunpalveluksen lukijoilleen tällä teoksella ja varsinkin Senor Peregrinon ystäville.

Siinä missä Senor Peregrino jätti jälkeensä hyvän mielen tämä teos jätti jälkeensä inhan olon. Kaikki se, mikä Senor Peregrinossa oli hyvää, oikeudenmukaista ja ennen kaikkea selviytyminen - kaikki se tehtiin tyhjäksi kirjan viime metreillä. Kyllähän Senor Peregrinossakin oli pikkiriikkisen mystisyyttä, tässä mystisyys saa kuitenkin sellaiset mittasuhteet, että en voinut enää lukea loppua kuin hieman vilkaisten, loppua,  joka oli hämärä, kummallinen, outo, sekava, josta ei tolkkua ottanut ja muutenkin sellainen, että se todellakin vei pohjan Senor Peregrinon jättämälle tunteelle selviämisestä ja oikeudenmukaisuudesta. Senor Peregrinossa jäi jälkeen kuva hyvyyden voimasta, kun tässä taas se hyvyys tallattiin jalkoihin. Toivon syvästi, että en olisi tätä lukenut. 

Tuskin tulen lukemaan Samartinia enää toiste. Niin pettynyt olen. Jos joku on toista mieltä, se on hänen oikeutensa ja valintansa.

Sanottakoon vielä, että tämä postaus on poikkeus. En yleensä kirjoita kielteisiä ja negatiivisvoittoisia postauksia. Ja kyllä, olihan tässä myös kiehtovuutta, vaikka tyylillisesti tämä ei ollut Senor Peregrinon tasoa, kerronta oli vahvaa ja sujuvaa. Kuitenkin se loppu vesitti kaiken kauneuden ja uskoni hyvyyteen ja oikeudenmukaisuuteen.

Oikeastaan minun tekisi mieleni ottaa pois blogista kaikki Samartinista tekemäni arviot - ehkä vielä  sen teenkin...

j.k. Hieman googlailtuani mitä tästä teoksesta on kirjoitettu muissa blogeissa sain selville, että teokseen olisi tulossa kolmaskin osa. No, uteliaisuus heräsi, mutta ... en tiedä.

Seitsemännen taiteen tarinat - KOONTIPOSTAUS!

 

Margaret O'Brien Mary Lennoxina F.H. Burnetin Salainen puutarha -elokuvassa

Marika Oksan hyllyltä antoi alkuvuodesta mielenkiintoisen lukuhaastee:  SEITSEMÄNNEN  TAITEEN TARINAT. Luulin, että aikaa olisi ollut vuoden loppuun, mutta olinkin lukenut säännöt huonosti ja haasteaika loppuu jo 5. lokakuuta.

Ehdin kuitenkin lukea seuraavat teokset:

1. F.H.Burnet: Salainen puutarha 


Salaisen puutarhan olen nähnyt myös  elokuvana, jossa oli maanmainiot lapsinäyttelijät, pääosassa Mary Lennoxina Margaret O'Brien.

2. Witi ihimaera: Valasratsastaja

Tästä olen nähnyt DVD:n kirpputorilla ja mietin pitkään ostaako se, vai ei, mutta päätin sitten olla ostamatta. Youtubepätkiin tutustuin ja niiden perusteella en ollut kovin ihastunut. Kirjanakin teos herätti kahtalaisia tunteita.

 

Joan Fonataine ja Orson Welles 

Kotiopettajattaren romaani 

Tämän elokuvan olen joskus nähnyt. Mustavalkoinen elokuva oli kyllä tumma, synkkä ja kohtalonomainen, mutta kirjaan verrattuna siinä oli kyllä oiottu mutkia tavalla, joka ei ollut ihan minun makuuni.

Näiden kahden lisäksi olen lukenut myös kirjat:

3. Johanna Spyri: Pikku Heidi.
4. Wilkie Collins: Valkopukuinen nainen
5. Jane Austen: Emma
6. Charlotte Bronte: Kotiopettajattaren romaani 

Nämä sopinevat myös tähän haasteeseen, vaikka en niistä postatessani olekaan tätä haastetta tullut ajatelleksi tai olen lukenut ne muita haasteita silmällä pitäen. Mikäänhän ei kai estä ottamasta niitä mukaan tähän haasteeseen.

Tätä postausta varten pengoin hieman teosten taustoja ja  löysin tuon vanhan elokuvasovituksen tuosta Valkopukuisesta naisesta. Ilmeisesti kirjasta on tehty muitakin filmatisointeja, jotka olisi kiintoisia nähdä. Emma-elokuvaakan en ole nähnyt, mutta vaikka kirja ei suuria tunteita herättänytkään niin ehkä elokuvasovitus antaisi enemmän.

Kirjat laitan kategoriaan kolme: kirja, josta on tehty elokuva.

Kuriositeettina otan mukaan vielä seitsemänneksi  Mark Twaini: Johanna D'Arc kirjan, koska taria on kyllä filmattu, mutta en tiedä perustuuko elokuva tähän tai johonkin muuhun kirjaan vai yleensä historiallisiin seikkoihin.

Kiitos Marika kiintoisasta haasteesta.

Mark Twain: Johanna D'Arc!

Mark Twain

Johanna D'Arc

Kertomus hänen elämästään ja marttyyrikuolemastaan

Muistiin kirjoittanut hänen käskyläisensä ja kirjurinsa, 

Sieur Louis De Conte

Vapaasti suomentanut Lilli Rainio

WSOY, 1910

Ainoa laatuaan on Johanna D'Arcin luonne. Sitä saattaa arvostella jokaisen aikakauden näkökannalta ja kuitenkin on tulos aina yhtä ihmeteltävä. Hän näyttää aina yhtä viattomalta, yhtä ihanteelliselta, hän on ylevin henkilö kuolevain joukossa.

Ja kun ajattelee, että tavat hänen aikanaan olivat niin raakoja, kurjia ja alhaisia kuin historiaan pimeimpinä aikoina, niin on mielestämme ihme, että moinen maaperä voi kasvattaa niin ihanaa kukkaa. Hän pysyi totuudessa, kun valhe oli ihmisissä tavallista; oli rehellinen, kun rehellisyys oli melkein kadonnut avu; hän piti lupauksensa, vaikka lupauksia tavallisesti rikottiin; hänen mielensä oli täynnä suuria ajatuksia ja se tähtäsi suurta päämaalia, kun toisten  mieli viihtyi turhamaisissa haaveissa ja itsekkäässä kunnianhimossa, hänen käytöksensä oli kaino ja arvokas aikana, jolloin kevytmielisyys ja  tapainturmelus oli vallalla; hän oli armelias aikana, jolloin säälimätöntä julmuutta harjoitettiin, hän oli luja, rohkea ja pelkäämätön .....

Mark Twain esipuheessaan ylistää Jeania maasta taivaaseen. Oliko hän pyhimys? Olivatko hänen näkynsä hallusinaatioita vain näkikö hän uskon kautta taivaallisiin? Mene ja tiedä, mutta kiinnostava persoona Jean D'Arc on. Maria Stuartin ja Marie Antoinetten rinnalla hän on minulle historian hahmo, jonka elämä ja persoona kiinnostaa hyvin paljon ja ehkä juuri siitä syystä, että he joutuivat kohtaamaan kuolemantuomion. 

Jean D'Arc eli 1400-luvun loppupuolella.  Hän oli ranskalainen maalaistyttö Donrémystä. Ranskan ja Englannin välillä oli käynnissä 100-vuotinen sota. Ranska oli ilman hallitsijaa, oikeudesta kuninkaan kruunuun käytiin polemiikkia. Jean D'Arc oli kolmentoista, kun hän muuttui leikkisästä iloisesta tytöstä haaveksivaksi ja miettiväksi.

Saat nähdä. Ranska tointuu vielä.

Tointuu, vaikka se on Englannin vallassa ja englantilaisten sotajoukkojen piirittämä?

Tuon taakan Ranska vielä kerran heittää niskoiltaan ja tallaa jalkainsa alle. Tämän hän sanoi omituisen innokkaasti.

Ilman sotajoukkoa ja sotilaita.

Ne kokoontuvat sotarummun kaikuessa - ja menevät taisteluun -

Ja lähtevät pakoon - niin kuin ennenkin.

Ei ei - taisteluun - voittoon - yhä voittoon - saat nähdä.

Ja kuningas?

Hän nousee valtaistuimelleen - hän on kantava sitä kruunua, joka hänelle kuuluu.

Päätä alkaa pyörryttää, kun kuulee sinun puhuvan, Johanna. Jos saattaisin uskoa, että maamme neljässäkymmenessä vuodessa voisi vapautua Englannin ikeestä ja - -.

Sinä saat nähdä sen tapahtuvan jo ennen - kahden vuoden kuluttua.

Ja kuka nuo ihmeet on toimittava?

Jumala.

Tuo lausuttiin hiljaa ja juhlallisesti, mutta selvään.

Kuudentoista ikäisenä Jean D'Arc pääsee kuninkaan eteen, ja erinäisten vaiheiden jälkeen hän saa sotajoukon komennukseensa. Jean D'Arc johtaa joukkonsa voitosta voittoon ja vihdoin myös johtaa Kaarle-kuninkaan kruunattavaksi Rheimsiin. Jean D'Arcilla oli myös vihollisia. Englantilaiset pitivät tätä noitana. Myös Ranskassa oli englantilaismielisiä ja muita valtapyrkyreitä, kuten Burgundin herttua. Kruunattunakin kuningas Kaarle oli heikko ja neuvonantajiensa johdateltavissa. Petettynä Jean D'Arc joutuu englantilaisten vangiksi ja inkvisition eteen kuulusteltavaksi. Tuomio on tyly: poltetaan roviolla.

Jean D'arcin  tarina on koskettava vastakohtaisuuksissaaan. Rohkeus vastaan pelkuruus, usko vastaan epäluottamus, uskollisuus versus petturuus. Jean D'Arcin tarina on myös filmattu useammankin kerran. Olen nähnyt siitä mykkäelokuvaversion, jonka YLE Teema esitti joitakin aikoja taaksepäin sekä muistelen, että olisi nähnyt myös Hollywood-version, jossa Ingrid Bergman esitti pääosaa. Ingrid sai osastaan toisen Oscarinsa.

Ingrid Bergmanista tuli dokumentti Ylen ruotsinkieliseltä kanavalta. Katsoin sen Areenasta muutama päivä sitten. Siinä ilmeni, että Ingridille Jean D'arc oli tärkeä hahmo. Hän esitti Jean D'Arcin tarinaa myös näyttämöllä. Pojalleen Roberto Rosslinille nuo teatteriesitykset olivat ilmeisesti traumaattisia, kun hän niitä lapsena joutui näkemään. 

Viimeisin elokuvaversio Jean D'arcin tarinasta tehtiin 1999 ja siinä pääosassa nähtiin Milla Jojovich. Tätä elokuvaa en ole nähnyt. 

Mark Twain kirjasta vielä sen verran, että etulehdellä mainitaan sen pohjautuvan Ranskan valtionarkistossa oleviin vanhoin asiapapereihin. Onko Sieur Louis De Conte todellinen historianhahmo vai Mark Twainin kertojaminä on hieman epäselvää. Kallistuisin siihen, että Mark Twain on hänet luonut.  Johann D'Arc on kaunokirjallista historiankirjoitusta. Siinä on sekä todellista, että mielikuvituksen luomaa aineista sitomaan tarinasta yhtenäisen. Mark Twain tunnetaan satiirikkona ja ironistisena kirjoittajana. Hieman jäin pohtimaan onko tässä satiirista ainesta. Tarina on kaunis, koskettava ja hyvin erilainen kuin Mark Twainin Prinssi ja kerjäläispoika, jonka joskus olen lukenut, vaikka sekin pohjaa historiaan. Kenties Jean D'Arcin tarina kiehtoi Twainiakin erityisellä tavalla ja hän on tahtonut kirjoittaa hänen tarinansa niin totuudenmukaisesti kuin mahdollista. Kuitenkin jäin pohtimaan, onko kaikissa ylistävissä sanoissa sittenkin hieman kirpeyttä mukana. Niin tai näin, tämä kirja oli Twainin kirjoittamaksi todella herkkä ja voisi sanoa jopa lyyrinen.

---

Tällä mukana Läpi historian 1400-luku (sopisi myös 1800-luvulle, koska kirjailija eli silloin).

Ajattelin myös, että voisin tällä olla mukana Seitsemännen taiteen tarinat -haasteessa, mutta en tiedä käykö tämä siihen, sillä vaikka Jean D'Arcin tarinasta on tehty elokuvasovituksia, niin en tiedä pohjautuuko ne tähän kirjaan tai yleensä mihinkään kirjaan. Tässä nyt tuli kuitenkin vähän sekä kirjasta että Jeaniin liittyvistä elokuvista.

Naisten aakkoset - H!

Tarukirja laittoi liikkeelle kivan haasteen: naisten aakkoset, mikä nyt osaltani jatkuu osaltani kirjaimella : 

1. Kuka on suosikkikirjailijasi?

Kathryn Hulme

Tähän olisi kyllä löytynyt suomalaisiakin  kirjailijoita, kuten Leena Härmä, jonka Tuittupää-kirjoista pidän paljon, Kaarina Helakisa, jonka Satukirja kuului ensimmäisiin omiin kirjoihini sekä herkkä ja lyyrinen Saima Harmaja, jonka elämäntarina ei voi olla koskettamatta.

Kathryn Hulmen Nunnan tarina on kuitenkin kirja, joka on kolahtanut todella syvälle sisimpääni. Olen lukenut sen ainakin kolmasti ja uskon, että kirja kestää vielä monet lukukerrat.


Kathryn Hulme on kirjoittanut myös muita teoksia, minkä seikan vastikään sain selville. Niitä ei kuitenkaan ilmeisesti ole suomennettu. Mielenkiintoista olisi kuitenkin tutustua hänen muihinkin teoksiinsa.

Nunnan tarina on myös filmattu. Pääosaa esitti Audrey Hepburn, jota en voi olla mainitsematta, vaikka valitsinkin kakkoskohtaan toisen nimen. Audreyn lahjakkuus näyttelijänä oli ilmeinen ja Hulmen Nunnan tarinasta kun puhutaan, kuuluu Audrey tähän kuin nenä päähän.

2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?

Maarit Hurmerinta

Olen aina tykännyt Maaritin persoonallisista lauluista. Niissä on sanojen syvyyttä ja sävelten soljuvuutta.

3. Vaihtoehtoiset kysymykset (myös muut alueet, kuin kulttuuri käyvät)

a. Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin. 

 

Kristiina Halkolaan 

Maailman- ja elämänkatsomuksellisesti ja luonteen perusteella hän on aivan toisessa ääripäässä kuin minä. En ole koskaan nähnyt hänen elokuviaan enkä halua niitä nähdäkään. Kristiinan lauluja olen kuullut ja niissä on tietynlaista nostalgisuutta ja hyvääkin touchia, täytyy sanoa. Miksi siis Krstiina Halkola - hän on kiinnostava persoona.

b. Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille?  

Johanna Spyrin pikku Heidin, herttaisen lämminsydämisen luonnonlapsen, joka on valloittanut sukupolvia jo yli sata vuotta.

Helen Wells: Ursula kouluhoitaja JA Ursula tavaratalossa!

Helen Wells
Ursula kouluhoitaja
Tammi, 1977
Alkuteos: Cherry Ames - Boarding School Nurse
Suomentanut Lea Karvonen
142 + 1 s.

Helen Wells
Ursula tavaratalossa
Tammi, 1977
Alkuteos: Cherry Ames, Department Store Nurse
Suomentanut Lea Karvonen
135 s.

Nuori pirteä sairaanhoitaja Ursula jatkaa uusissa tehtävissä. Ursula kouluhoitaja kertoo, niin kuin nimestäkin voi päätellä, koululaiselämästä sisäoppilaitoksessa. Sairaanhoidollisten tehtävieln (joihin kuuluu muun muassa käsivamma, liikasyönti ja lähistöllä tapahtunut auto-onnettomuus) ohella nuoren Lisette Gauthierin avustaminen tämän isoisän salaisten hajuvesitutkimusten loppuunsaattamisessa. Romantiikkaa edustaa lähistön nuori lääkäri Alan Wilcox. Sota-aikaan tutuksi tullut poikaystävä Wade Cooper taitaa olla mennyttä elämää sillä hänestä ei puhuta sanaakaan.

Ursula kouluhoitajana päättyy Kiitospäivän tunnelmiin ja Kiitospäivän tunnelmissa allkaa myös Ursula tavaratalossa kirja. Kirja ei kuitenkaan jatka suoraan edellisestä, vaan välissä on ehtinyt kulua kuukausia, sillä Ursula ei ole enäää kouluhoitajana vaan ystävänsä Ann Evans Powellin sijaisena new yorkilaisessa tavaratalossa, jossa nuori osastopäällikkö Tom Reese saa Ursulan sydämen vipattamaan hieman nopeampaan tahtiin. Ursula tavaratalossa on enempi selkeä salapoliisitarina kuin sairaanhoidollinen, vaikka hoitoa tarvitseviakin löytyy. Tavaratalosta varastetaan kallisarvoinen Ming-maljakko ja kohta perään suuri ruusupuinen kaappi. Voisiko nuori arka rouva Julian olla varas? Ursula ei usko tätä ja alkaa oman salapoliisityönsä.

Ursula tavaratalossa kirjasta voisin mainita sen verran, että se ei ollut ihan yhtä hyvä kerronnallisesti kuin Ursula kouluhoitaja. Juoni oli liian arvattava ja lisäksi minua alkoi ärsyttää ne stereotyyppiset rikolliskuvaukset, joissa rikolliset pääsääntöisesti kuvattiin huolimattomiksi, turpeiksi ja epämiellyttäviksi jo ulkonäöllisesti. No, poikkeuskin löytyy. 

Niin Ursula kouluhoitaja  ja kuin Ursula tavaratalossa on ihan näpsiä kirjoja. Lukisin mielelläni ne suomentamattomatkin Ursulatkin. Tammelta olisi hienosti tehty, jos näkisi vaivaa uusien käännösten aikaansaamiseksi tekijäpari Wells/Tatham sarjasta, minulla kun on tunne, että näidenkään kääntämisessä ei ole nähty kovin paljon vaivaa. Suomennos, mikä kuulosti oudoimmalta jommassa kummassa kirjassa esiintynyt sana autonohjaaja. Ohjaaja viittaa minun mielessäni ulkopuolelta tapahtuvaa ohjaamista. Kyse oli nähdäkseni kuitenkin autonkuljettamisesta, jolloin autonkuljettaja olisi ollut oikeampi valinta.