Verneri Liinamaa: Itahetkiä ja saturetkiä!

Verneri Liinamaa

Iltahetkiä ja Saturetkiä

Otava, 1945

56 s.

 

Kuvittanut Rudolf Koivu

Vai sinä tuollaisiin joutavuuksiin kulutat kallista aikaa, kiljui hän niin kimakasti, että kaikukin aivan kauhistui --- ---

Verneri Liinamaan Iltahetkiä ja saturetkiä on pieni herttainen satukirja, jossa yhdistyvät kauniilla tavalla arjen elämä ja fantasian lumo.  Kirjassa on yksitoista satua, joissa seikkailee niin pienet pojat kuin tytötkin milloin tonttujen, milloin  ilman hengettärien kanssa. Kirjani on resuinen kappale, jonka pelastin kirjaston poistomyynnistä ja mielenkiintoinen yksityiskohta on, että tämä on kuulunuta aikoinaan oman aikoja sitten lakkautetun kyläkouluni kirjastoon.

Iltahetkiä ja saturetkiä, niin vanha teos kuin onkin voisi hyvinkin olla mukava iltasatukirja pienille lapsille vielä nykyäänkin, sillä vaikka sadut onkin menneeltä ajalta opettavaisine sivujuonteineen on näissä saduissa herkkää ajattomuuttakin.

Kerronnallisesti nämä ovat aika lyhykäisiä, eivät polveile siellä sun täällä, mutta antavat myös tilaa ajatuksen lennolle. Jossain määrin minulle kuitenkin tulee mieleen, että nämä sadut ovat omanlaisensa yhdistelmä tunnettuja ja vähän tuntemattomampia satuja ja miksei. Saduthan ovat levinneet maailmalle kerrottuina, suusta suuhun, jolloin niihin on saattanut pujahtaa maasta ja kertojasta riippuen omia mausteita. Ja mistä syntyvät uudet sadut? Eikö niissä aina ole jotain vivahdusta, jotain lainaa kuullusta, kerrotusta.

Lempisadukseni (tässä kokoelmassa muodostui satu Sam ja Kuningas yö, joka tunnelmaltaan toi mieleeni niin Lumikuningatar kuin Sampo Lappalainen sadut olematta silti suoranainen toisinto tai väkivaltainen yhdistelmä näistä, vaan kaunis,  koskettava tarina pienestä pojasta, jota uni maittoi vähän liikaa.

Rudolf Koivun kuvitus on hienoa, joskin kirjan painoasussa kuvien painojälki vaihtelee aika paljon. Siihen lienee vaikuttaneet sodanjälkeinen pula-aika, mutta myös se, että kirja on kulunut käytössä ja vuosien saatossa.

 

Tällä kuittaan Helmet lukuhaaste 2016 kohdan kaksikymmentä: Kirjan nimi viittaa vuorokauden aikaan.

Leena Härmä: Tuittupää ja Rantakylän Sisu!

Leena Härmä
Tuittupää ja Rantakylän Sisu
WSOY, 1952
245 + 1 S.

Kansikuvitus: Maija Karma

Jalkapallo on miesten ja pokien peli, selitti isä vakavoituen. Eivät tytöt sitä pelaa. Pallokin on niin kova, ettei sitä voi tuollaisillla pikku kengillä potkia. Siinä täytyy olla oikeat jalkapallokengät tai ainakin monot. Kyllä teille tytöille sopii paremmin jokin toinen pallopeli. Ota se iso kumipallosi ja pelaa  sillä.

Rantakylä, joka jakautuu yläkylään ja alakylään eli monttulaisiin on saanut uuden asukkaan Heikistä, joka asuu tiilitehtaan takana. Heikillä on jalkapallo ja siitähän koko yläkylän lapsijoukko kiinnostuuu, pojat erityisesti. Virpikin - tuo Lahtelan touhukas tyttölapsi haluaa mukaan potkimaan palloa, mutta siihen ei Ville suostu. Hänen ja Virpin välille on puhjennut riita karkuun päässeen leijan takia.

Niin no kun Ville päästi sen minun leijani, taikka ainakin se oli Villen syytä ja minä sanoin siitä vähän hänelle. Kylläpä se Ville on lyhytnokkainen poika, kun noin vähästä suuttuu. Minä olen aina pitänyt häntä kunnon kaveria, mutta eipä niistä ihmisistä koskaan tiedä. Leiki sinä tämän jälkeen vain tyttöjen kanssa ja niiden toisten poikien . Lahtelan ääni oli oikein huolehtivainen. Kyllä Ville aina yhtä kiva poika on kuin ne toisetkin, paljon kivempikin. Eikä Ville tavallisesti suutu, mutta kun... Virpi tuijotti eteensä kuin etisen loppua lauselleen. Mitä kun? Minä vähn irvistelin sitä.

Potkupallosta seuraa, että jalkapalloon on liian vähän porukkaa yläkylän puolella eikä oikein kenttääkään pelaamiseen. Joku ehdottaa, että mennään alakylän puolelle ja siitä seuraa episodi, joka päättyy miltei tappeluun ja  ainakin karkuun juoksemiseen, kun yksi alakyläläisistä potkaisee pallon varastoikkunasta läpi.

Pallon pelastajaksi tulee Virpi, joka on kiukuissaan seurannut poikia. Hän kuulee, kuinka alakyläläinen Osmo laittaa kaiken ylikyläläisten syyksi ennen poistumistaan p,aikalta poistumistaan ja siitä seuraa, että kun ylikylän lapset menevät lehtimetsikköön ja pistävät pystyyn urheilukentän valmistustalkoot ei Osmoa huolita mukaan kentän toimintaan vaikka muu alakylän väki lopulta otetaan mukaan.

Siitä taas seuraa tragedia, joka olisi voinut johtaa todella tuhoisaan jälkeen, mutta onni onnettomuudessa ja kaikki päättyy lopulta hyvin.

Tuittupää ja Rantakylän sisu on touhua ja mekastusta täynnä. Se on kirja ystävyydestä ja kurinalaisuudesta, rehellisyydestä ja anteeksiantamisesta (vaikka anteeksi ei sanallisesti pyydetäkään), tehdäänpä sovinto muuten vaan.

Olympialaiset:

Mäkistä! Miehet höristivät korviaan. Niin. Sehän juoksi pitkin kylää ja touhusi, että Ylikylässä on uusi urheilukenttä, jolla pidetään komeita kilpailuja, oikeita olympialaisia. 

Luin tämän kirjan paitsi osana Tuittupääsarjaa, niin silmällä pitäen Helmet lukuhaaste 2016, koska tässä ainakin sivutaan Olympialaisia ja Olympialaiset mainitaan muutaman kerran noin yleisenä urheilukisana.

Takakansiteksissä Tuittupää ja Rantakylän Sisu kerrotaan, miten Olympiakesänä urheiluinnostus valtaa Virpin --- --- --- Kirja on ilmestynyt 1952, jolloin Olympiakisat pidettiin Helsingissä. Mutta onko kirjan miljöö viiskymmenlukua. Olen aina sijoittanut nämä Tuittupäät jonnenkin ennen toista maailmasotaa, tuonne kolmikymmenluvulle. Isä Lahtela on kunnan johtohahmoja ja päättäjiä ja eräässä kunnankokouksessa on päätettävänä oppikoulun perustaminen. Vieläköhän viisikymmenluvulla niitä perustettiin? Virpin mainitaan olevan yhdentoista ja aloittavan syksyllä oppikoulussa. Ehkä nämä sitten sijoittuvatkin neli- ja viisikymmenluvun alkuun, vaikka minun on kaikilta osin vaikea lukea miljöötä ihan niille luvuille.

Tuittupää kirjat on ihan mukavia, raikkaita ja hieman traagisiakin joiltain osin. Miljöö on maaseutukirkonkylä nimismiehineen ja tehtailijoineen. Tuittupää ja Rantakylän Sisu on saanut Topelius-palkinnon.

Muutama mukava sana:

Kehisi

perätouhuria

Piirimatti peli, joka tunnetaan nykyään lähinnä polttopallona.

---

Tuittupääkirjat

Pieni Tuittupää

Tuittupää ja salaperäinen Samu

Kuttu-Ville ja Tuittupää

Tuittupää ja Rantakylän Sisu

Tuittupää ja pikku Totsi

---

Tällä Helmet lukuhaaste 2016 kohta 31: olympialaisista kertova kirja, sillä kirjassa kuitenkin viitataan Olympialaisiin vaikka yleiskerronta onkin enemmän yleisessä urheiluinnostuksessa.

Gwen Cooper: Homer-Kissan uskomaton elämä!

Gwen Cooper
Homer-Kissan uskomaton elämä
WSOY, 2011
Alkuteos: Homer's Odyssey
Suomentanut Marja Helanen-Ahtola
374 + 1 s.


Sälekaihdinten välistä lankesi ulko katulamppujen valoa. Mustaa ja silmätöntä Homeria ei näkynyt ollenkaan. Saatoi silti päätellä, että se oli lähellä, jossain sängyllä. Nousin istumaan ja kurotin käteni napsauttaakseni yölampun palamaan. Ensimmäiseksi näin Homerin, joka seisoi keskellä sänkyä noin kolminkertaiseksi pörhistyneenä. Sen selkä oli aivan kaarella, ja sen joka ikinen karva sojotti pystyssä. Sen häntä törrötti jäykkänä kuin piipunrassi. Se seisoi leveässä haara-asennossa, ja vaikka se oli painanut päänsä matalalle, sen korvat höröttivät pystyssä. Se liikutti päätään ja korviaan tasaisesti puolelta toiselle, täsmällisesti kuin ääniluotain. Se oli ojentanut etutassunsa pitemmälle kuin koskaan, pitemmälle kuin olisin uskonut sen millään ylettyvän. Sen murina jatkui matalana ja katkeamattomana. Ääni ei tarkoittanut aivan hyökkäystä, mutta se kävi selvästä varoituksesta. Homerin takana vuoteeni jalkopäässä seisoi mies, jota en ollut ikinä nähnyt.

Homer oli parin viikon ikäinen, kun se tuotiin Floridan Miamissa erään eläinlääkärin vastaanotolle silmät pahasti tulehtuneina  ja pyydettiin, että eläinlääkäri "hoitaisi kissan", tuojat eivät voineet auttaa eikä pitää kissaa, joka ilmeisesti oli löytöeläin. Eläinlääkäri oli kuitenkin nuori idealisti, joka totesi, että kissa oli muuten terve, vain silmät vaativat toimenpiteitä. Eläinlääkäri päätti poistaa kissalta silmät. Homerin silmät eivät olleet ehtineet vielä avautua syntymän jälkeen, se oli siis sokea alusta alkaen. Kuka adoptoisi sokean kissan?  Siinäpä kysymys, jota eläinlääkäri joutui pohtimaan, kunnes  Gwen tuli katsomaan kissanpentua ja suostui ottamaan sen, vaikka hänellä oli jo enneestään kaksi kissaa. Gwen antoi Homerille nimen sokean runoilijan Homeroksen mukaan. Selviäisikö sokea kissa elämässä? Homer oppi kuitenkin äkkiä tavoille. Sen vaistot ja aistit harjaantuivat voimakkaammmiksi kompensoimaan sokeutta.

Homer-kissan uskomaton elämä on todellakin uskomaton tarina pienestä sokeasta kissanpennusta, joka sulatti sydämet myös yhdeltä ja toiselta "ei kissan ystävältä". Tosin yksi herra sai Gweniltä lähtöpassit, kun tämä taikauskoisena mustia kissoja kohtaan oli ahdistanut Homerin nurkkaan.  Kun Gwen muuttaa Miamista New Yorkiin ja asettuu asumaan Manhattanin korkeaan pilvenpiirtäjään tulee Homerista sankari, joka ei sokeanakaan pelkää yöllistä murtovarasta vaan suojelee emäntäänsä kuin ainakin pahinkin dobermanni.

Homer-kissan tarina on ennen kaikkea eläintarina. Se on tarina rakkaudesta ja syvästä kiintymyksestä. Se on tarina uskomattomasta elämän nälästä ja selviytymisestä. Se on myös  tarina kasvusta ja aikuisuuteen kypsymisestä, pelosta ja muutoksesta. Se on tarina Floridasta ja Miamista mutta myös New Yorkista vuonna 2001, kun mikään ei ollut enää niin kuin ennen.

Homerista on lukeneet myös  Kirjakaapin avain, Kattona Taivas blogin Nadia, joka piti erityisesti arjen kuvauksista, Koukussa Kirjoihin bloggaaja piti tätä "aivan ihanana hyvän mielen kirjana" ja ihaili myös suomentajan loistavaa kielenkäyttöä.
...
USA:n osavaltiovalloitus Florida.

Sinikka Soila: Lissen kesätoverit!

Sinikka Soila

Lissen kesätoverit

Gummerus, 1952

143 s.

Kirpputorilla silmäni tavoittivat kirjahyllystä tämän vanhan kirjan, jonka kansikuva toi mieleeni Aira Kokin Avattu ovi. Kansikuvituksessa on vahvoja yhtäläisyyksiä. Samankaltaisuuus on kuitenkin kansikuvassa ei niinkään kirjan tarinassa.

Mukavia kertomuksia kuitenkin niin tämä kuin mainitsemani Aira Kokin Avattu ovikin.

 

Kirjan päähenkilö on Lisse, nuori tyttö, joka on jättänyt opiskelut kesken Keskikoulussa (koulujärjestelmä ennen peruskoulua) ja alkoi kontttoristiksi lukion sijaan. Tarina alkaa siitä, kun Lisse pyrkii lukion viimeiselle luokalle tenttimällä väliin jääneet luokat (hän on töiden ohella opiskellut tyttötoveriensa kanssa samat aineet kuin jos olisi käynyt koulua). Matematiikka on enää jäljellä, tuo vaikeista vaikein. Lisse kuitenkin selviää tentistä ja voi alkaa kesälomansa hyvillä mielin. Hän lähtee Saimaan lähettyville erään tyttötoverin seuraksi tämän sedän huvillalle. Samalla paikkakunnalla asuu myös Lissen serkku Kaarina ja on siellä muitakin tuttuja. Läheisen tukkikämpän poikakolmikosta ja naapurihuvilan "korkeammista seurapiireistä" tyttökolmikko Lisse, Leila ja Kaarina saavat mukavaa seuraa ja tapahtumia kesässä riittää. Kuka sanoo, että maaseutu on hiljaista!

Muutamia huomioita.

 Lissen kesätoverit on hyvin montgomerylainen kirja. Paitsi, että kirjassa on hyvin suoria viittauksia Montgomeryn Anna-kirjoihin on kirjassa myös paljon samanlaista luonnon ihannointia kuin Montgomeryn teoksissa ja kyllähän suomen luonto ihailunsa ansaistsee. 

Tyttökirjojen tapaan Lissen kesätoverit on "täynnä nuoruutta, hilpeyttä, tunnelmointia". 

Lissen kesätovereissa on myös paljon kirjallisuus- ja musiikkiviitteitä. Esimerkkinä mainittakoon Lissen ihannoima runoilija Pimiä. Kuka hän on? 

Ystävyyden ja toveruuden, joukkoon mukaan pääsy ja siitä pois jääminen on vahvoja teemoja tässä kirjassa. Reilu yksinkertainen toveruus, toisen huomioiminen versus silmänpalvonta ja seurapiirit luovat dramatiikkaa maaseutukirkonkylän arjen elämään.

Mutta Iris seisoi yksin rannalla katsellen järvelle. Yhtäkkiä hän sieppasi kiven ja heitti sen veteen niin kauas kuin jaksoi. Loiskahtaen se särki veden tyynen pinnan ja vieritti aaltorenkaita, jotka kuitenkin nekin pian lakkasivat väreilemästä. Iris kääntyi ja palasi hitaasi taloon, jonka hiljaisuuden rikkoi vain rouva Lundenin ääni, kun hän antoi ohjeita kotiapulaiselle.

 Dramatiikkaa syventää tukkilaispoika Kullervo, joka ei halua missään tapauksessa piipahtaa kutsuista huolimatta Lundeneilla ja muutenkin Kullervo tuntuu olevan enemmän ja vähemmän kireähkö. Mikä onkaan tuo synkkä salaisuus, joka varjostaa hänen elämäänsä? 

Kun kesä on ohi, on moni salaisuus selvitetty ja ystävyyssuhde syventynyt puhumattakaan muista kasvattavista tekijöistä.

Pidin tästä kirjasta paljon ja luinkin sen hetimmiten kirpparilta palattuani malttamatta odottaa, että muut kesken olevat luku-urakkani olisivat päättyneet. Kirjan tapahtumat sijoittuvat sodanjälkeiseen suomeen, mutta nuoruus ja nuoruuden haaveet lienevät samat vielä tänäänkin, vaikka aatteet ja muoti ovatkin muuttuneet.

Sinikka Soila on kirjoittanut samoista tytöistä muitakin kirjoja, jotka mielelläni lukisin, jos käsiini jostain kulkeutuisivat.

...
Tällä uusi kasvi Kirjaherbariooni, sillä Sinikka on Katkeroiden (gentiana) synonyymi.

Leon Leyson: Poika, joka pelastui!

LeonLeyson
Poika  joka pelastui
Tammi,
Alkuteos: The boy on the Wooden Box
Suomentanut Annika Eräpuro
246 s.

Puhuttiinko perheessämme tulevaisuudesta tai teimmekö suunnitelmia siltä varalta, että tilanne kävisi vielä huonommaksi? Itse asiassa emme tehneet. Emme osanneet juurikaan ajatella elämäämme eteenpäin, kaikki energiamme kului sen miettimiseen, miten selviäisimme hengissä seuraavaan päivään. Elimme hetki kerrallaan, toivomme säilyttäen, aina kohti huomista.

Hetki kerrallaan, toivomme säilyttänen, aina kohti huomista. Kuinka koskettava lause onkaan ja puhutteleva, sillä aikana, jolla toivo oli hyvin vähissä eikä huomista välttämättä ollut olemassa ja se pieni hetken rahtunen, mikä oli olemassa oli mahdollisesti pelkkää tuskaa ja kärsimystä.

Leon Layson, alkuperäiseltä nimeltään Leib Leizon oli kymmenvuotias puolalainen juutalaispoika, kun saksalaiset vuonna 1939 valtasivat maan ja natsit ottivat vallan. Leibin perhe, johon kuului isä, joka työskenteli lasitehtaassa, äiti, kolme veljeä ja yksi sisko asuivat pienssä Narewkan kaupungissa, josta he muuttivat Krakovaan. Natsien valtaantulon myötä Leib joutui jättämään koulunkäynnin, asumaan Getossa, piilottelemaan ahtaassa tilassa, työhön ja Geton tyhjentämisen myötä Plaszowin työleirille, josta hänet ja äitinsä ja myöhemmin myös sisarensa, joka oli toisaalla  pelasti mies, nimeltä Otto Schindler. Leibin isä oli jo työssä Schindlerin emalitehtaalla.

Leib eli Leon Layson oli nuorin Schindlerin listan henkilöistä. Heistä, jotka pelastuivat, koska oli mies, joka lahjoi, vakuutteli, toimi ehkä omien intressiensä eduksi, mutta pelasti silti oman henkensä uhalla jokusen hengen joukkotuholta.

Leibille Schindler oli sankari, vaikka tämä olikin natsi. Poika, joka pelastui on tarina tarinassa. Se on tarina  Schindlerin listasta ja pienen pojan selviämisestä aikana, jolloin selviäminen elossa ei ollut itsestäänselvyys. Se ei ole tarina vain Schindlerin rohkeudesta vaan myös pienen pojan tavasta ottaa elämä omiin käsiinsä.
...
Kirjasta on blokannut myös muun muassa Paula.

Horacio Quiroga: Viidakkotarinoita!

Horacio Quiroga
Viidakkotarinoita
Alligaattori Kustannus, 2014
Alkuteos: Cuentos de la selva (1918)
Suomentanut Antti Immonen
Kansikuvitus: Antti Immonen
93 + 1 s.

Horacio Quirogan Viiakkotarinoita on jännä yhdistelmä satua ja tosielämää, eläinten elämää ja ihmisten elämää ja niiden yhteensovittamista. Viidakkotarinoita ei ole perinteinen satukirja, jossa olisi sadun lumoa ja fantasiaa, vaikka mielikuvitusta tässä kirjassa toki on mukana. Viidakkotarinoita ei ole myöskään yhtenäinen tarina, niin kuin Kiplingin viidakkokirja (jota en ole lukenut, mutta joka on muissa yhteyksissä tullut tutuksi). Ei viidakkotarinoita ole myöskään verrattavissa faabeleihin, tyyliin siitä kuinka kilpikonna voitti jäniksen kilpajuoksussa. Viidakkotarinoissa eläimet puhuvat ja toimivat niin kuin ihmiset, mutta ihmiset toimivat niin kuin ihmiset.

En pitänyt tästä kirjasta kovinkaan paljon. Tämä ei ollut lystikäs kirja, niin kuin voisi luulla. Tämä on hyvin vakava kirja vaikka toisin voisi luulla. Ainoa tarina, joka kosketti minua haikealla kauneudellaan oli tarinan nenäkarhunpoikasista. Lähelle sitä pääsi tarina sokeasta kauriinvasasta. Kirjassa on yhteensä kahdeksan tarinaa, eli 1/4 osa kirjasta siis miellytti minua lukukokemuksena. 

Tämän teoksen takakansiteksissä kerrotaan, että kirjaa on ilmestymisestään saakka käytetty alakoulujen lukemistona monissa Latinalaisen Amerikan maissa. En tiedä, kuinka paljon pienet lapset ymmärtävät Viidakkotarinoiden syvintä tarkoitusta, joka siis ilmeisesti on luonnonsuojelu. Itse ainakin näin ymmärrän. 

Kirjailijasta itsestään on lyhyt esittely kirjan lopussa ja sen mukaan hän on kirjoittanut parisensataa kaunokirjallista kertomusta ja hänellä on kuulema ollut merkittävä vaikutus Gabriel Garcia Margueziin (joka nimi on tuttu maailmankirjallisuudesta, mutta jota en ole lukenut). Enkä tiedä, josko maaginen realismi, jota hän kuuulema edustaa on ihan minun ominta kirjallisuutta. 

...

Kirjallinen maailmanvalloitus: Argentiina

Stanislaw Rudolf: Päivänkakkaroita linnaneidille!

Stanislaw Rudolf

Päivänkakkaroita linnaneidille

Tammi, 1975

Alkuteos: Kopretiny pro sámeckou pani

Suomentanut Kirsti Siraste

Kansikuva: Malla Villanen

150 + 1s.

Olin lähettänyt piirikansalliskomitealle nimenmuutosanomuksen. Halusin uuden sukunimen, en halunnut olla Krasny.

Katerina Krasny on viisitoistavuotias tsekkoslovakialainen nuori. Eletään kylmän sodan aikaa. Tekstissä vilahtaa viitteitä siitä, että vuosiluku olisi noin 1968, kirja on kuitenkin ilmestynyt 1973. No niin tai näin, niin maailmanpolitiikkaa tai rautaesirippua tai sosialismia ei juuri havaitsekaan. No, kun oikein syvällisesti alkaa pohtia, niin kyllähän aika ja elämä on aistittavissa esimerkiksi tässä:

Illalliseksi äiti tarjosi leipää, maitorahkaa ja piimää. Jos matkailijoiden määrä vielä kasvaa, tohori Roubicek saa ruveta pistämään meihin keinoravintoa. Päivälliseksi pasteijaa, illalliseksi maitorahkaa! Ja minä olin haaveillut paistista. Olisipa ollut edes ryynimakkaroita!

Joitakin ei niin tuttuja länsimaisia käsitteitä  aina välillä vilahtaa, mutta muuten teos voisi olla kuin mistä tahansa nuortenkirjasta. Tyttö siinä aikuisuuden kynnyksellä, menossa optikkokouluun ja tunteet myrskyää laidasta laitaan, on ihastumisia, rakkauden kaipuuta, normi nuorten elämää kesälomineen ja kesätöineen. 

Katerina, lyheyesti Katja asuu vanhassa keskiajan linnassa, joka on jonkinlainen museaalinen rakennus turistivirtoineen. Katjan isä on linnan hoitaja. Katja on kesätöissä museon lipunmyyntitiskillä. Katjan paras ystävä on Hanna, joka asuu alhaalla kylässä.

Sitten linnaan saapuu Petr, nuori opiskelija, joka vie Katjalta huoneen. Petr tulee opasharjoittelijaksi.

Katja suivaantuu paitsi huoneensa viemisestä ja siitä, että hän saa itse siirtyä keittiöön nukkumaan, myös siitä, ettei Petr ole huomaavinaankaan häntä. Ensirakkauden kokemukset, tunteet ja erityiseseti itsetunto ovat vahvoja teemoja.

Päivänkakkaroita linnanneidille on nostalginen nuortenkirja. Olen sen joskus muinoin lukenut, samoin kuin saman kirjoittajan Tyttö kuin punapippuri.Sitten kirjan ilmestymisen on maailmankartta saanut uudet rajat, eikä Tsekkoslovakiakaan ole enää Tsekkoslovakia vaan on nykyisin jakautunut Tsekkiin ja Slovakiaan.

Ei yhtään hullumpi teos luettavaksi nykylapsillekaan.

Täytyy tähän lopuksi pistää vielä yksi ihmettelyn aihe. Suomennoksessa ihmetytti rahayksiköstä käytetty kruunu. Yhdessä lauseessa käytettiin sanaa helleri, mutta muuten siis puhuttiin kruunuista. Mikä oli Tsekkoslovakian virallinen rahayksikkö vuonna 1973? Hieman tutkailin aihetta ja ilmeisesti se oli sitten kruunu, löysin kyllä sellaisenkin muodon kuin koruna, joka jakautuu sataan halériin. Näin siis ennen Tsekin liittymistä euro-maihin.

Näin sitä näköjään uuttakin oppii, kun kirja vie mukanaan.

Lopuksi vielä yksi tekstilaina:

Kastanjakujaa, kaupunkia linnaa ja kirkon alapuolella olevaa pientä rautatieasemaa kattava yö maistui kostealta kaakaojauheelta josta äiti ja minä leivoimme joka joulu pikkuleipiä. Näennäisesti yö oli äänetön, muttak un terästin kuuloani, kuulin lehtien kahinaa kun oksat osuivat toisinsa. Jossain lensi uninen lintu ja hiekka kitisi kantapäitteni alla aivan kuin se olisi kiristellyt hampaitaan.

Yö maistui kostealta kaakaojauheelta ja uninen lintu - miten  kiehtovan jännää erilaista kuvausta.

...

 Kirjallinen maailmanvalloitus: Tsekkoslovakia (Tsekki)

Tällä saan uuden kasvin kirjaherbariooni: Päivänkakkara (Leucanthemum vulgare)

Tällä mukana myös Leningrad - Ost - Berlin -haasteessa.