maanantai 1. marraskuuta 2021

Amos Oz: Tarina rakkaudesta ja pimeydestä!

 


Amos Oz

Tarina rakkaudesta ja pimeydestä

Alkuteos: Sippur al ahava ve-hosekh

Suomentaneet: Kristiina Lampola ja Pirkko Talvio-Jaatinen

Tammi, 2007

649 s.


Alku: Synnyin ja vartuin pienessä kolmenkymmenen neliön kokoisessa matalassa pohjakerroksen asunnossa.

Loppu: Sairaalan puutarhassa fikuspuun oksistossa, lauloi Elise-lintu hämmästyneenä hänelle ja toisti kutsunsa yhä uudestaan, turhaan, mutta siitä huolimatta se yritti yhä uudestaan ja yrittää vieläkin joskus.

Kertojaminä on poika,luullakseni kirjailija itse, joka kertoo paitsi perheensä ja sukunsa  tarinan, joka kulkee rinnan juutalaisen kansan ja Israelin valtion synnyn kanssa. En ole pitkään aikaan lukenut mitään näin kiehtovaa ja moniulotteista tarinaa, kuin tämä massiivinen tiiliskiviromaani.

Kertojaminä  vie tarinaa eteenpäin pikkupojasta nuoreksi mieheksi, välillä kertojaminäksi vaihtuu pojan täti, joka kertoo omia vaiheitaan, tunteitaan, ajatuksiaan. On isän suku ja äidin suku.  Henkilöt ovat persoonallisuuksia aina isän puoleisesta, siivousintoisesta Shlomitista kauniiseen äitiin Faniaan, jonka elämä on kertomuksen traagisimpia. Kuljetaan Itä-Euroopasta Israeliin. Asetutaan Jerusalemiin. Eletään läpi sotavuodet, maan itsenäistyminen. Tarina ei kulje täysin kronologisesti, sillä välillä hypähdetään suvusta toiseen ja näkökulmasta toiseen. Tarinasta kuvastuu kuitenkin se, miten pieni omalaatuinen ja haaveileva poika kasvaa, tuntee ja aikuistuu, mutta ... äidin merkitys ja elämä pojalle on ilmeisen vahva ja merkittävä, sillä äitiin palataan yhä uudelleen teoksen loppupuolella. Ja tässä varsinkin kronologia katkeaa erikoisella tavalla ja toistuvana.

Tarina on vahva, koskettava, välillä toki uuvuttava, mutta ei tylsä. Tunteet nousevat pintaan pojan kokemusten myötä. Tämä ei ole niinkään dialoginen kuin narratiivinen teos, vaikka toki tässä puhutaan ja vaihdetaan ajatuksia. Ja kirjallisuus, kirjallisuus on vahvasti läsnä.

Kirjoista:

Kerran, kun olin seitsemän- tai kahdeksanvuotias ja istuimme Mekasherin linja-auton toiseksi taimmaisella penkillä matkalla klinikalle tai lasten kenkäkauppaaan, äiti sanoi minulle, että vaikka kirjat kieltämättä muuttuvatkin ajan mittaan siinä kuin ihmisetkin, kirjoilla ja ihmisillä on se ero, että kun melkein kaikki ihmiset hylkäävät sinut sinä päivänä jona eivät enää saa sinusta hyötyä, nautintoa tai ainakin mukavaa oloa, kirjat eivät hylkää sinua koskaan. Sinä voit tietysti itse joskus hylätä ne, vuosikausiksi tai lopullisesti. Mutta kirjat eivät silloinkaan käännä sinulle selkäänsä. Ne odottavat sinua hiljaa ja nöyrästi hyllyllä, jopa kymmeniä vuosia. Nurkumatta. Kunnes jonain yönä äkkiä kaipaat jotain niistä - ja vaikka kello olisi jo kolme aamuyöllä, ja vaikka olisit hylännyt ja pyyhkinyt mielestäsi vuosiksi sen kirjan, se ei tuota sinulle pettymystä vaan astuu alas hyllyltään ja tulee seuraksesi kun sitä kipeimmin kaipaat. 

Se määrä kirjoja ja kirjailijoita, mitä tässä luetellaan on mittava ja uteliaisuutta herättävä.  Paitsi suorasanaista kerrontaa ja tapahtumien kuvailua tässä on paljon luetteloita. Ei ranskalaisin viivoin lueteltuja, vaan kerronnallisesti, kuvaillen lueteltuja asioita mitä erilaisimmissa arjen tilanteissa, ja nämä luettelot tuovat kerrontaan mukavaa mausteisuutta, ilmeikkyyttä. Oman lisänsä tuo myös kieleen liittyvät huomiot joita on ripoteltu sinne tänne, sillä kertojaminän isä on kielinero.Todellakin moniulotteinen teos kerronnalisesti tämä teos.

Sanojen kuvauksellisuudesta:

... minä heräsin ja kuulin hänen ihanan ja möreän äänensä, paksun kuin valuva hunaja ....

Ah! Mikä kielikuva. Minua todellakin kiinnostaisi tutustua Ozin muihinkin teoksiin, joihin tässäkin teoksessa viitataan.

Suomi-bongaus:

Pienessä asunnossa Ha-Turinkadulla Mekor Barukhissa asui kaksi suomalaista lähetystekijänaista, Aili Havas ja Rauha Moisio.

On aina jännää ja mielenkiintoista, miten Suomi tai suomalaisuus tulee eteen ulkomaisessa kirjallisuudessa. Tässä kokonainen luku kertoo kirjailijan ja näiden kahden naisen kohtaamisesta ja vaikutuksesta toinen toisiinsa.

Hieno, hieno lukukokemus, jota suosittelen mitä lämpimimmin.

....

Kirkko ja kaupunki -lehden lukuhaaste kohta 19: Kirja, jonka nimessä on ja-sana.

 

 

1 kommentti:

  1. Kiinnostavaa! En ole Ozia koskaan lukenut, täytyy pitää mielessä.

    VastaaPoista

Jättäessäsi kommentin olet tietoinen, että antamasi tiedot jäävät blogin kommentteihin, ellei minulla ole syystä tai toisesta syytä poistaa kommenttia. Sinulla on oikeus pyytää kommenttisi poistoa jos et itse voi sitä tehdä. Tällöin sinun tulee antaa yksilöity tieto poistettavaksi pyydetystä kommentista. Tämän blogin pitäjä ei pidä sähköpostilistoja eikä keräile tietoja ihmisten yksityiselämästä. Pyydettyjä sähköpostiosoitteita käytetään vain niihin tarkoituksiin, joita varten niitä on pyydetty.