Jaakko Sahimaa: Rannarin kettu se oli!

Jaakko Sahimaa

Rannarin kettu se oli 

Ristin Voitto, 1979

218 s.

 

Alku:Vähäisen loukkokumpareen ohitse juosta lorotteli pieni puronen suurta Kuikeronjärveä kohti.

Tämän teoksen alaotsikkona on Satukirja alle satavuotiaille. Se kertoo jotain tämän kirjan luonteesta, mutta ei kaikkea. Kyseessä on yhdistelmä luonnontietoa, kettujen elämää ja ihmismielen pohdintoja. Teoksen päähenkilö on Rannari Metsäläinen Tuohituvasta ja hänen vaimonsa nimi on Susanna. Rannari on maalainen, käy kalassa ja lukeutuu luonnonystäväksi. Kun hän eräänä päivänä näkee polunvarrella ketunpojan, hän päättää tehdä siitä elättiketun. kesyttää sen koiralleen kaveriksi.

Oikeastaan tämän teoksen päähenkilö onkin tuo ketunpoika, Kolmijalaksi kutsuttu ja tämän äitikettu Juksukerttuli, joka on neuvonut poikaansa tekeytymään kolmijalkaiseksi vaivaiseksi, jotta pääsisi ihmisten "luukoperolle".

Sahimaan teksti on hersyvää, humoristista, erikoislaatuisine ilmaisuineen ja nimineen. Ketunpojan elämästä ja tempuista on hauska lukea. Kettu osoittautuu ketuksi ja ketun ihmistentavoille oppiminen käy lopulta kohtalokkaaksi.

Tykkäsin tästä kirjasta ja kerronnasta. Tosin, koska kyseessä oli yhdistelmä satua ja todellisuutta, eli ketunelämän sadunomaisen kuvauksen lomassa kulki myös hengellinen ulottuvuus. niin on harmillista, että tämä saattaa vieraannuttaat lukijoita pois näin nautinnollisen kerronnan ääreltä. Toisaalta kuvauksen herkullisuus osoittaa, että uskovat eivät ole aivan ykstotistakaan porukkaa. Ainakaan Sahimaa ei sitä ole ollut tätä teosta kirjoittaessaan.

Ki kaks, ki kaks, kakkara paistuu. Kuka kiks kumma? Kuka tuli, kuka kiks kumma  tuli, ki kaks? Hörö Hörkkeli ei jäänyt vastausta  vaille, sillä kuusen latvassa keikkuva toinen harakka, NIko Nuupeli, antoi äänensä kuulua ja räkätti: Vasta kainalossa, vasta kainalossa! Häkämylly häkkäräksis kähi käkkärä käks.