perjantai 1. heinäkuuta 2022

Tove Ditlevsen: Lapsuus!

 


Tove Ditlevsen

Lapsuus

Alkuteos: Barndom

Suomentanut Katriina Huttunen

Kustantamo S&S, 2021


Aloitus: Aamussa oli toivoa. Se näyttäytyi ohimenevänä valonhäivähdyksenä äitini sileissä mustissa hiuksissa joita en ikinä uskaltanut koskettaa, ja maistui kielelläni haalean kaurapuuron päälle sirotellussa sokerissa, kun söin hitaasti katsellen samalla miten äitini kapeat kädet lepäsivät ristissä sanomalehdellä jossa kerrottiin espanjantaudista ja Versaillesin rauhansopimuksesta. 

Kirjan päähenkilö Tove, joka kertoo ajatuksiaan lapsuudesta sellaisena, kuin hän ne haluaa tuoda esille on syntynyt I maailmansodan loppuessa. Isoveli Edvin on syntynyt neljä vuotta aiemmin, silloin kun se alkoi. Ajankuva sijoittuu siis maailmansotien väliin koulunalkamisesta rippikouluun.

Kiinnostuin tästä pienestä teoksesta Marjatan esitellessä teoksen kertoen myös enemmänkin kirjailijasta ja teoksistaan. Ditlevseniä onkin luettu ahkerasti kirjablogeissa enkä sitä ihmettele. Pienuudestaan huolimatta Lapsuus on täynnä elämää ja vahvoja tunteita. Tämä ei ole mitään liirum laarumia, vaan syvällistä pohdintaa olematta silti liian vaikeatajuista ja filosofista. 

Teoksessa on kuitenkin yksi kohta, jota en oikein ymmärrä, kun Tove kertoo, että hän ei enää koskaa nähnyt äitiään ja veljeään, vaikka eli heidän kanssaan.  Toven suhde äitiinsä on ymmärrykseni mukaan hankala, isään ehkä hieman parempi. Veljeen tärkeä. Silti puhumattomuus leijuu teoksessa. Tove näkee, kokee, oppii, mutta kuka häntä kuuntelee? Myös erilaiset sosiaaliset ja yhteiskunnalliset aspektit nousevat esille. Kiinnostustani herättää kysymys. millainen on siviilirippikoulu?

Hyvin erikoislaatuinen teos, jonka kielellinen rikkaus ja kuvaavuus koskettaa ja saa omat tunteet ja mietteet liikkeelle. Teksti korreloituu omaan elämään ja vaiheisiin.

Ja kun isäni lukee kirjaa, äitini sanoo: Lukeminen tekee omituiseksi. Kirjoissa on pelkkää valetta.

Tämä teos on ehkä muistin kultaamaa tai pimentämää, mutta hyvin totta pienen varhaiskypsän, mutta mitä illmeisimmin lahjakkaan lapsen elämästä. Ditlevsenin huomiot lapsuudesta ovat myös paljolti yleispätevää huomioimista, vaikka eivät menisikään yksi yhteen muiden lapsuuksien kanssa. Jokaisella on omansa ja omat muistikuvansa. Yhteistä on kuitenkin lapsuuden merkittävyys tulevalle elämälle.

Tämä teos on ilmestynyt Tanskassa jo 1967, ja ihmettelen syvästi, että tätä ei ole löydetty jo aiemmin. Hieno pieni teos.

 ---

Helmet 2022 -lukuhaaste kohta 27: Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva (Kts. Mitä luimme kerran)


5 kommenttia:

  1. Minua alkoi kovasti kiinnostaa tuo kohta, mikä sinua häiritsee, siis se, että Tove ei nähnyt enää äitiään ja veljeään vaikka asui heidän kanssaan. Pitää varmaan hankkia kirja ja tarkistaa, mitä itse siitä ajattelin.
    Olisko siviilirippikoulu kuten nykyiset Prometheus-leirit, uskontoihin kuulumattomien aikuistumisleirit? Tämäkin pitää tarkistaa.
    Ditlevsenin kerronta on tosiaan syvällistä ja miettimään saattavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä kohdassa kerrottiin, kuinka Tove ja veljensä ajoivat mustalaisrattaissa paikkaan, jossa oli hiekkaa(ranta?) ja sitten äiti ja veli olisivat ajaneet pois ja jättäneet Toven sinne ja Tove mainitsee, että hän ei enää koskaan nähnyt äitiään ja veljeään. Kohta sai minut miettimään, hylättiinkö Tove, oliko hän adoptiolapsi, mutta jatkossa hän kuitenkin asui samassa taloudesssa. Tämä hieman hämmensi.

      Poista
    2. Etsin tuon kohdan kirjan alusta. Lapsia vietiin kaupungista päivähoitoon maalle hengittämään terveellistä ilmaa. Äiti ja veli saattelivat Tovea, joka oli aika pieni vielä eikä oikein ymmärtänyt, miksi hänet nostettiin pois vaunuista "autiomaahan" eli hiekkakentälle äidin ja veljen ajaessa pois. Siinä hänen lapseen mieleensä tuli orpous ja pelko siitä, että hänet oli nyt jätetty oman onnensa nojaan vieraiden ihmiset joukkoon. "Sitten vihreät vankkurit ajoivat tiehensä, ja veljeni oli niiden kyydissä, enkä näkisi enää koskaan häntä enkä äitiäni." - Näin sen ymmärsin, lapsen hetkessä elämisen kuvauksena.

      Poista
    3. Kiitos! Tässä se nähdään, miten tärkeää on lukutaito. Se on enemmän kuin taito lukea kirjaimia, ymmärrys laajempi siihen vaaditaan.

      Poista
    4. Ja Aino, sitähän sinulla on, runsain mitoin. Minä koin sen noin, mutta oli se kyllä epäselvästi ilmaistukin. Olisko jotain kadonnut suomennoksen mukana?

      Poista

Jättäessäsi kommentin olet tietoinen, että antamasi tiedot jäävät blogin kommentteihin, ellei minulla ole syystä tai toisesta syytä poistaa kommenttia. Sinulla on oikeus pyytää kommenttisi poistoa jos et itse voi sitä tehdä. Tällöin sinun tulee antaa yksilöity tieto poistettavaksi pyydetystä kommentista. Tämän blogin pitäjä ei pidä sähköpostilistoja eikä keräile tietoja ihmisten yksityiselämästä. Pyydettyjä sähköpostiosoitteita käytetään vain niihin tarkoituksiin, joita varten niitä on pyydetty.